Kaksi tuhatta vuotta sitten yöllä Beetlehemin väki oli mennyt nukkumaan niin kuin yön edellä on tapana. Mutta eräs nuoripari valvoi. He olivat kulkeneet pitkän matkan ja saaneet lepopaikakseen eläinten suojan. Väsymyksestä huolimatta valvomiseen oli syynsä. Naisen synnytyspoltot kävivät taajemmin ja ilmoittivat synnytyksen alkavan. Hän on kaukana kotoa eikä oma äiti tai ystävät olleet auttamassa.
Evankeliumi sanoo näin: Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika. Synnyttäminen käynnistyi, kun oli sen aika. Lapsi syntyi tähän pimeään maailmaan. Se oli tapahtuma, mikä oli samalla kertaa luonnollinen ja ihmeellinen. Luonnollinen niin kuin muutkin syntymät ja synnytykset. Miljoonat naiset ovat synnyttäneet ennen häntä. Ihmeellinen se on siksi, että siinä vastaanotetaan uusi elämä. Elämä on itsessään ihme. Sen saman ihmeen ovat kaikki vanhemmat kokeneet, kun lapsi on syntynyt maailmaan. Siinä on pieni ihmisen taimi, jolla on kaikki kasvamisen mahdollisuudet. Ihmisen taimi, joka voi onnistua elämässä paremmin kuin vanhempansa. Ihmisen taimi, joka voi myös eksyä hyvästä elämästä ja särkeä vanhempiensa sydämen.
Tällä kertaa tässä syntymän ihmeessä oli sellaita syvyyttä, mitä aikaisemmin ei ole ollut kenessäkään lapsessa. Lapsi oli muutakin kuin vain yksi ihmislapsi maailmaan syntyneiden pitkässä sarjassa. Hän näytti ihan tavalliselta lapselta ja sellainen tavallinen lapsi hän myös oli – ja toisaalta hän ei ollut ollenkaan tavallinen. Hänen ulkonäkönsä ei eronnut mitenkään muista lapsista. Hän itki, nukkui ja tuhisi niin kuin muutkin lapset ja tarvitsi rintamaitoa. Mutta se, kuka hän oli, poikkesi kaikista muista lapsista. Enkelin taivaasta piti laskeutua ja kertoa tästä syntymästä paimenille, jotka hekin ammattinsa vuoksi valvoivat. Enkelit kertoivat, että lapsi, joka syntyi, on Vapahtaja, hän on Kristus, hän on Herra. Lapsi poikkesi alkuperänsä puolesta kaikista muista lapsista.
Siksi kun paimenet menivät katsomaan pientä lasta, he katsoivat Jumalan Poikaa, joka oli tullut heidän todellisuuteensa, heidä maailmaansa. He katsoivat Jumalan Poikaa joka oli ottanut ihmisluonnon ja tullut sen lakien alaiseksi – syntymisen ja kasvamisen; nälän, janon, ruumiillisen heikkouden, ja ruumiillisuuden rajoitteiden alaiseksi; he katsoivat Jumalaa joka oli tullut pieneksi. Ihme oli siinä, että Jumala tuli ihmiseksi, ihgme oli siinä, että hän tuli niin pieneksi ja haavoittuvaksi.
Tuossa lapsessa paimenet katsoivat tietämättään jotakin niin puhdasta, mitä maailma ei ollut milloinkaan kantanut päällään. Hetki olikin ihmiskunnan historian merkittävin tapahtuma luomisen jälkeen. Mutta vaikuttaa siltä, että meille se on vuosittain toistuva harmiton tarina lapsen syntymästä ja enkelien laulusta. Luultavasti paimenetkin pitivät enkelin kohtaamista jännittävämpänä. Mutta tuo lapsi oli isompi juttu. Hänen pienessä sydämessään sykki koko maailmankaikkeuden sydämenlyönnit – Tällä pienellä planeetalla, pienen kansan suurkaupungin lähiössä, Betlehemin karjasuojassa oli tuona hetkenä Jumalan syvin salaisuus ihmisten katseltavana. Jumalan salaisuus alkoi paljastua.
Me olemme tottuneet ajattelemaan ajasta, että aika kulkee eteenpäin tasaisena virtana. Aika virtaa tasaisesti joka hetki, sitä ei voi pysähdyttää. Se on tavallinen tapa ajatella aikaa. Mutta joidenkin asioiden kohdalla on tapa sanoa, että aika täyttyy. Evankeliumi puhui ajan täyttymisestä. Silloin aika kulkee jotakin kohti – ajan nollahetki lähestyy.
Jouluevankeliumissa on kysymys ajan täyttymisestä. Se on läsnä kahdellakin tavalla.
Maria odotti lasta ja Betlehemissä tuli lapsen synnyttämisen aika. Aika täyttyi lapsen syntymää varten. Odotus päättyi. Mutta Jeesuksen syntymässä täyttyyi myös toisenlainen aika. Ei vain Marian synnyttämisen aika. Maailma siirtyi ihmiseksi tulleen myötä pelastuksen aikaan. Täyttyi aika, jonka jälkeen ihmisen elämää arvioidaan suhteessa Jeesukseen. Enkeli todisti siitä sanomalla – Tänään. Tänä yönä on tapahtunut se, mitä koko ihmiskunnan kaipaus salaisesti odotti. Tänään on syntynyt teille Vapahtaja.
Tuossa hetkessä lapsen syntyessä aikakausi vaihtui toiseen – nimenomaan Jumalan kellossa. Se, että meillä ajanlaskun alku on sijoitettu tuohon tapahtumaan, on hyvin perusteltua. – Jumalan luoman maailman aikataulussa tapahtui merkittävä liikahdus. Jeesuksen syntymässä tapahtuu aikakausien vaihtuminen. Sen jälkeen maailma ei ole enää ollut entisensä. Ihmiskunnan pimeyteen on koittanut ennen näkemätön valo. Elämme aikaa jälkeen Jeesuksen Kristuksen.
Hän ei olisi tullut tänne, jos Jumala ei rakastaisi ihmisiä. Hän ei olisi tullut tänne, jos ihmiskunnan hätä ei huutaisi taivaaseen. – jos me emme kaikkein syvimmin kaipaisi pelastusta.
Kaksi tuhatta vuotta sitten aika täyttyi koko ihmiskunnalle. Runsaan kahden vuosituhannen takaa muistelemme näitä tapahtumia.
Ne voivat jäädä meille vain kauniiksi tarinaksi hämärässä historiassa. Mutta tuo enkelin sana: Tänään – voi tulla todeksi sinun nykyhetkessäsi. Se on katoamattoman toivon sanoma Jumalasta, joka ei hylkää sinua. Tänään, tässä hetkessä, teidän kuultenne, teille kerrotaan hyvä sanoma: Sinulle on syntynyt Vapahtaja. Sinun todellisuuteesi on astunut kirkkauden Herra. Hän ei ole läsnä vaatimuslistan kanssa. Hän ei ole tullut suurieleisesti. Se on jotakin pientä ja heikon oloista, lähes huomaamatonta. Mutta sinne minne Kristus tulee – heikkona, pienenä ja vaatimattomanakin, siellä epätoivon muurit särkyvät. Siellä versoo uusi elämä.
Mitä seimen lapsi pienillä käsillänsä sinulle tänä yönä viittoo? Jumal katsoo sinua armon ja rakkauden katseella. Se katse kutsuu sinua hänen seuraansa ottamaan uskon askeleita hänen jäljessään.