Suomalaisille juhannus on ennen kaikkea keskikesän ja yöttömän yön juhla. Johannes Kastaja, jolta juhannus nimensä saa, taitaa jäädä syntymäpäivänään vielä täydellisemmin sivuun, kuin kuusi kuukautta myöhemmin syntynyt Vapahtaja, jolla Johannes tuli tietä valmistamaan.
Kahdestakin syystä kirkot ovat kuitenkin viime vuosikymmeniin saakka täyttyneet juhla-asuun pukeutuneesta kirkkokansasta. Juhannus on ensiksikin ollut seurakunnissa kauan hyvin yleinen konfirmaatiopyhä. Nykyisin konfirmaatiot sijoitetaan mieluummin kesän muihin sunnuntaipäiviin. Näin siksi, että monet perheet lähtevät juhannukseksi maalle, mökeilleen järvien rannoille. Sanomansa puolesta juhannus on kuitenkin ollut luonteva konfirmaatiopyhä. Konfirmaatiossahan rippikoulun käyneitä muistutetaan heidän kasteestaan. Heitä rohkaistaan tunnustamansa uskon varassa seuraamaan elämässään Kristusta, jonka omiksi heidät on kastettu.
Luukkaan kertomus pojan syntymästä Sakariaalle ja Elisabetille, pojan ympärileikkauksesta ja nimen antamisesta muistuttaa meitä omasta kasteestamme. Mitä ympärileikkaus oli vanhassa liitossa, sitä on Jeesuksen asettama kaste on uudessa liitossa. Jumalan Sakariaalle ja Elisabetille antama poika liitettiin Vanhan Testamentin järjestyksen mukaisesti viikon ikäisenä ympärileikkauksessa Jumalan kansaan ja osalliseksi Jumalan sille antamista lupauksista ja siunauksesta. Samalla tavalla omat vanhempamme ovat tuoneet useimmat meistä Jeesuksen kehotuksen mukaisesti kasteelle, muutaman viikon ikäisinä.
Pyhässä kasteessa Jumala on ottanut meidät lapsikseen, kansansa jäseniksi ja osalliseksi perinnöstä, jonka Jeesus kuolemallaan ja ylösnousemisellaan on Jumalan lapsille ansainnut. Niinkuin Sakarias ja Elisabet antoivat pojalleen Johannes-nimen, jolla hänet kutsuttiin kansansa jäseneksi, niin vanhempamme ovat antaneet meille nimen, jolla meidät on kasteessa kutsuttu Jumalan lapsiksi ja Kristuksen seuraajiksi. Ristimänimemme muistuttavat meitä siitä, että olemme Kristuksen omia, hänen nimeensä kastettuja. Ne muistuttavat meitä siitäkin, että jokaisella meillä on oma tehtävämme Vapahtajamme palveluksessa. Niin kuin Johannes sai kasvaa tehtäväänsä rakkauden, rukousten ja Jumalan sanan ympäröimänä, yhtä tärkeää on jokaiselle kastetulle saada kasvaa vanhempien, isovanhempien, kummien ja koko seurakunnan rakkauden, esirukousten ja opetuksen kantamana.
Suomalaiseen juhannusperinteeseen eivät ole liittyneet ainoastaan konfirmaatiojuhlat. Niiden lisäksi juhannus on ollut vanhastaan hääjuhlien aikaa. Ehkä teissäkin on monia, jotka juhannuksena vietätte hääpäiväänne. Tässäkin kohden viime vuosikymmeninä on tapahtunut selvä muutos. Vielä toistakymmentä vuotta sitten tämäkin kirkko oli juhannusaattona ja juhannuspäivänäkin varattu täyteen avioliittoon vihkimisiä. Nyt juhannuksen aika nyt häiden osalta kesän muita viikonvaihteita paljon hiljaisempi. Juhannus on joulun tapaan yksityistynyt. Sitä vietetään mieluimmin perhepiirissä ja lähimpien ystävien kesken.
Kuitenkin Johannes Kastaja vie ajatuksemme myös häihin. Nykyisin lähes jokaisessa vihkitoimituksessa ja hääjuhlassa on tärkeässä roolissa bestman ja kaaso, kenties useampiakin. Toivottavasti muuten löydämme joskus bestmanille ihan aidon suomalaisen nimen. Tehtävä ei nimittäin ole vain jotain amerikanmuotia. Sulhasen ystävä ja luottomies oli tärkeässä roolissaan myös vanhassa suomalaisessa hääperinteessä. Tuo perinne juontaa juurensa jo siitä ikivanhasta hääperinteestä, jonka löydämme myös Raamatusta.
Kun kolmenkymmenen vuoden ikään tulleet sukulaismiehet, ensin Johannes Kastaja ja sitten Jeesus olivat kumpikin aloittaneet tehtävänsä, monet näkivät heidät kilpailijoina. Siltä tilanne joidenkin mielestä näyttikin, kun useimmat Johanneksen oppilaat jättivät opettajansa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta. Jotkut tulivat puhumaan asiasta Johannekselle huolestuneina ja myötätuntoisina. Johannes ei kuitenkaan murehtinut eikä katsonut työnsä menneen hukkaan, päinvastoin. Hän sanoi: Näin oli tarkoituskin käydä. Juuri tätä varten minut on kutsuttu ja sen puolesta olen toiminut. Minut on kutsuttu sulhasen uskotuksi ystäväksi, siis bestmaniksi. Nyt te näette, kuka on sulhanen.
Itämaisissa häissä bestmanin tehtävänä oli kulkea morsiamen kotitaloa lähestyvän sulhasen edellä ja kuuluttaa sulhasen saapumisesta, herätellä liikkeelle juhlaan kutsuttuja ja valmistaa näin tietä sulhaselle ja koko hääjuhlalle. Vertauksessa kymmenestä neitsyestä, tyhmistä ja viisaista, Jeesus itsekin mainitsee itämaisen bestmanin. Kun yössä kajahti ääni ”sulhanen saapuu”, ääni oli bestmanin, sulhasen ystävän ja luottomiehen.
Johannes Kastaja tiesi olevansa tuo yössä huutaja, nukkuvien herättäjä, valmistautumattomien varoittaja, tien valmistaja. Kun hänen seuraajansa lähtivat seuraamaan Jeesusta, Johannes tiesi tehtävänsä tulleen suoritetuksi. Hänen aikansa oli väistyä. Sulhanen oli jo paikalla. Jumalan rakkauden juhla ihmisten sydämissä saattoi alkaa.
Jos Johannes Kastaja on bestman ja Jeesus sulhanen, kuka on morsian? Morsian olemme me, Kristuksen seurakunta. Me olemme Kristuksen rakkauden kohde, ikuisen rakkauden ja uskollisuuden kohde. Me olemme se morsian, jonka kanssa Kristus on luvannut jakaa elämänsä myötä ja vastoinkäymisissä, eikä vain kunnes kuolema heidät erottaa, vaan sen yli, ikuisesti.
Tämän morsiamensa kanssa Kristus seurustelee. Hän kertoo itsestään ja odottaa, että me myös uskoudumme hänelle. Tälle morsiamelleen Kristus vakuuttaa uskollisuuttaan aina kasteen kihlauksesta asti. Tämän morsiamensa kanssa hän jakaa arjen ja pyhän, koko elämänsä, leivässä ja viinissä, pyhässä ehtoollisessaan. Jokainen messu, seurakunnan jumalanpalvelus on siis eräänlainen hääjuhla, Kristuksen ja hänen rakkaansa kohtaaminen. Siinä olemme yhtä Kristuksen kanssa, emme vain yksittäisinä kristittyinä vaan yhteisönä, Jumalan kansana, Kristuksen morsiamena.
Kristus on sulhanen, joka luvannut olla morsiamensa kanssa kaikki päivät maailman loppuun asti. Toisaalta hän on mennyt edellä valmistamaan yhteistä kotia. Kun hän kerran saattaa sinne rakkaansa, taivaallinen hääjuhla voi alkaa. Näitä kuvia häistä, sulhasesta ja morsiamesta Jeesus itse käytti. Hän puhui taivaallisesta hääjuhlasta. Tätä kuvaa käyttivät myös apostolit. Paavali kirjoitti Efeson seurakunnalle: ”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi. Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.”
Tämä on suuri salaisuus, mysteeri. Kristillinen usko on syvimmältään mysteeri. Se on Kristuksen ja hänen omiensa rakkaussuhde. Se on uskollista kumppanuutta, kaiken jakamista ilman avioehtoa, yhdeksi tulemista ja yhdessä pysymistä, aina ja ikuisesti. Tämän liiton bestmania morsian tänään juhlii yhdessä sulhasen kanssa, tässäkin aina lehvin koristetussa, rakkaassa juhannuskirkossamme. Iloitse morsian!