Juhannus on keskikesän juhla, mutta se on myös kristillinen pyhäpäivä. Me olemme kokoontuneet juhannuspäivän jumalanpalvelukseen, koska enkelin ilmoitus kävi toteen. Evankeliumissa Luukkaan mukaan kerrotaan, kuinka pappi Sakarias ja hänen vaimonsa Elisabet olivat jääneet lapsettomiksi. Luultavasti he olivat jo ehtineet totutella ajatukseen siitä, ettei jälkikasvua tulisi, sillä molemmat olivat jo iäkkäitä, eikä lapsen syntyminen enää millään tapaa vaikuttanut mahdolliselta. Tuohon aikaan lapsettomuus oli etenkin naiselle suuri häpeä ja aiheutti varmasti Elisabetille epäonnistumisen tunteita ja tuskaa. Sakariaskin oli saanut niellä ajatuksen siitä, ettei hänestä koskaan tulisi isää.
Jumala oli kuitenkin kuullut palvelijoidensa rukoukset, ja Herran enkeli ilmestyi Sakariaalle ja kertoi hänelle, että: ”Rukouksesi on kuultu, vaimosi synnyttää sinulle pojan ja sinä annat hänelle nimeksi Johannes.” Niin kävikin, ja juhannuspäivän evankeliumiteksti kertoo tapahtumista kahdeksan päivää pojan syntymän jälkeen. Kuten muillekin kahdeksan päivän ikäisille juutalaislapsille, tuli myös pojalle antaa ympärileikkauksen yhteydessä nimi. Nimellä oli suuri merkitys, sillä vanhemmat sisällyttivät siihen tulevaisuuden toiveensa. Tekstissä sanotaan, että ”muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias”. Isän mukaan nimeäminen olisi tarkoittanut sitä, että lapsi olisi aikuistuttuaan jatkanut isänsä jalanjäljissä tämän työtä.
Elisabet kuitenkin ilmoitti, että lapsen nimeksi tulee Johannes. Tämä sai paikalle kokoontuneet ihmiset hämmennyksen valtaan, sillä tuohon aikaan ei ollut tapana ottaa käyttöön nimiä, joita suvusta ei jo entuudestaan löytynyt. Siksi ihmiset epäilivätkin Elisabetin harkintakykyä – he eivät tienneet tämän toimivan Herran enkelin käskyn mukaisesti. Sakarias kuitenkin ilmoitti kirjoitustaulua käyttäen olevansa samaa mieltä vaimonsa kanssa ja sai samalla puhekykynsä ja kuulonsa takaisin. Hän puhkesi ylistämään Jumalaa täynnä Pyhää Henkeä. Vanhemmat olivat asiasta yksimielisiä, eikä sukulaisilla ollut enää mahdollisuutta muuttaa nimenantosuunnitelmia. Jumala oli päättänyt lapsen nimen – nimi Johannes tarkoittaa, että ”Jumala antaa armon”. Johanneksen syntymä olikin hänen vanhemmilleen valtava osoitus Jumalan armollisuudesta.
Johanneksen ympärileikkaukseen liittyvistä tapahtumista kuulleet ihmiset ihmettelivät, että ”Mikähän tästä lapsesta tulee?” Me tiedämme tuohon kysymykseen montakin eri vastausta, sillä aikuiseksi varttunutta Johannesta kuvaillaan Raamatussa varsin yksityiskohtaisesti. Johannes Kastajasta tuli melkoinen persoona – voimakas, ehdoton ja yksinäinen. Meille ihmisille on ominaista se, että pyrimme tekemään elämästämme mahdollisimman mukavaa, mutta Johannes ei toiminut tämän kaavan mukaan. Hän ei koskaan mennyt naimisiin eikä juonut edes viiniä, vaikka kaikki hänen aikalaisensa käyttivät sitä ruokajuomanaan. Hän vetäytyi kauas Jordanvirran itäpuolelle autiomaahan, jonne ihmiset tulivat aina Galileasta ja Juudeasta asti kuulemaan häntä. He tekivät näin siitä huolimatta, että heitä vastassa oli kamelinkarvaan ja nahkavyöhön pukeutunut mies, joka söi heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa. Hän näytti varmasti vähintäänkin hurjalta – sellaiselta luonnonlapselta, jonka kastettavaksi meneminen oli suuri ja rohkea päätös.
Johannes Kastaja ei myöskään ollut ystävällinen tai helposti lähestyttävä ihminen. Uudessa testamentissa hänet kuvataan ankarana lain saarnaajana, joka kehotti ihmisiä kääntymään ja katumaan syntejään. Hänellä oli sielussaan palava usko, joka ajoi häntä julistamaan. Johannes kastoi ihmisiä parannukseen ja vaati heitä elämään vastuullisesti sekä asettamaan lähimmäisensä edun aina omansa edelle. Hän ei käyttänyt kauniita sanoja, ei kumartanut ketään eikä pyrkinyt ihmisten suosioon. Sen sijaan hän kutsui aikansa oppineita käärmeen sikiöiksi ja arvosteli neljännesruhtinas Herodesta siitä, että tämä eli veljensä vaimon kanssa. Johannes oli ikään kuin peili, josta hänen aikalaisensa saivat katsoa karua kuvaa itsestään silmästä silmään. Tuo kuva oli mitä ilmeisimmin sellainen, jota ihmiset eivät kestäneet katsoa, ja lopulta Johannes joutuikin maksamaan hengellään kovista sanoistaan, kun Herodes rakastettunsa käskystä mestautti hänet.
Johanneksen elämä oli kuitenkin myös suuri armon osoitus. Hän oli se huutavan ääni erämaassa, joka teki tietä ihmisten sydämiin, jotta he voisivat uskoa Jeesukseen Vapahtajana. Johanneksen tehtävä oli edeltää valoa. Hän sanoi, että ”Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes kumartumaan ja avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.” Vapahtajasta oli ennustettu aiemminkin, mutta Johannes Kastaja oli ensimmäinen, joka suoraan osoitti kohti Jumalan Karitsaa, joka ottaa pois maailman synnin.
Juhannuksen päähenkilö ei siis lopulta olekaan juhannuksen lapsi, vaan joulun lapsi. Kristityt katsovat juhannuksena kohti joulua, ja onpa juhannus määriteltykin jouluun kuuluvaksi erityispyhäksi. Johannes Kastaja raivasi autiomaahan Herralle tien, hän täytti sydänten notkot ja alensi niiden huiput valmistaessaan ihmisiä Jumalan Pojan saapumista varten. Kaikessa ehdottomuudessaan hänkään ei osannut aavistaa Jumalan teitä, eikä hän siksi oikein tiennyt, miten suhtautua, kun Jumalan Poika sitten saapui hänen luokseen kastettavaksi. Jeesuksen tulo maailmaan ja elämä maailmassa ei myöskään ollut sellainen kuin Johannes oli luullut, ja hän lähettikin opetuslapsensa kysymään tältä: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa jotakuta muuta?”
Juhannuspäivän evankeliumitekstissä kerrotaan, kuinka Sakarias puhekykynsä palauduttua puhkesi Pyhän Hengen vaikutuksesta ylistykseen. Lapsestaan hän sanoi: ”Ja sinua lapsi, kutsutaan korkeimman profeetaksi. Sinä käyt Herran edellä ja raivaat hänelle tien. Sinä johdat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen, syntien anteeksiantamisen.” Johannes Kastajasta alkoi uusi aika. Hänen syntymänsä myötä alkoi toteutua se, mistä profeetat olivat kirjoittaneet, ja mitä koko kansa oli jo kauan odottanut. Hän julisti oikeudenmukaisuuden ja lähimmäisistä välittämisen puolesta. Johanneksen tekemän raivaustyön jälkeen Jumala pääsi näyttämään ihmiskunnalle armahtavat kasvonsa, jotka kärsivät ihan samalla tavalla kuin tavallisenkin ihmisen kasvot. Johannes raivasi Jeesukselle tien, joka johti ristille, syntien sovitukseen ja ylösnousemuksen riemuun.