Kirkastussunnuntai, Luuk 9: 28-36, Tuomo Lindgren

Tuomo Lindgren
Harjavalta

Ennen kuin menen evankeliumin maailmaan, pyydän sinua miettimään elämäsi tähtihetkiä. Hetkiä, jolloin olet ollut onnellinen, jolloin sinusta on iloittu. Pyydän sinua miettimään elämässäsi käänteentekevää hetkeä, jolloin ehkä elämäsi on saanut uuden suunnan tai selvän päämäärän. Voisiko se olla sinun henkilökohtainen huippukokemuksesi, vuorikokemus. Urheilijalle sellainen huippukokemus on ehkä silloin kun hän on voittanut urheilukilpailun ja hän astuu korkeimmalle korokkeelle vastaanottamaan palkitoa. Mitä se olisi muussa elämässä tai ammatissa? Joku saa tunnustuksen työnantajaltaan tai yhdistyksiltä, joissa ollut mukana. Palkitaan onnistumisesta. Tieteen ja taiteen Nobelin palkinnot, elokuvien Oscarit ovat huippuhetkiä – valmistumisen juhlat lukiosta ja oppilaitoksista. Kun on oltu oman osaamisen äärirajoillsa ja onnistuttu. Nämä ovat jollakin tavalla inhimillisiä kirkastusvuoria. Siinä tehdään kaikille muillekin tiettäväksi se jokin erityisyys, mikä henkilössä on. Juhlitaan tämän ihmisen saavutusta. Onko sinulla jotakin vastaavaa? Kristitylle tämä on tietysti vähän erikoinen kysymys, sillä meidän ei odoteta tavoittelevan mainetta ja kunniaa.

Mutta hurskaudestamme huolimatta, jokainen kaipaa tulla huomatuksi, jokainen kaipaa tai tarvitsee myös tunnustusta ja kunnioitusta. Joskus riittää se, että on kutsuttu, jonkun kuuluisamman lähelle – piispan tai presidentin tai julkkiksen pöytään. Silloin saa osansa tämän toisen kirkkaudesta. Parhaimmassa tapauksessa hetki ikuistetaan selfiekuvaan.

Pietarilla Johanneksella ja Jaakobilla tilanne oli juuri sellainen. Jeesuksen kirkastusvuori oli myös heidän henkilökohtainen huippukokemuksensa, jopa siinä määrin, että Pietari meni siitä ihan sekaisin. He saivat olla lähellä jotakin ihmeellistä. Jos heillä olisi ollut samanlainen puhelin kuin meillä, ehkä saisimme katsella erikoista selfiekuvaa kirkastusvuorelta, missä koko porukka on asettautunut tiiviisti yhteen kuvaan ja Pietarin valkoinen hammasrivistö näkyisi leveämpänä kuin koskaan.

Mitä siinä oikeasti tapahtui ja miksi? Jeesukselle tapahtuma ei mielesetäni ollut oikeastaan huippukokemus tai juhla. Ehkä se oli hänelle yksi hengähdyspaikka ennen ristintien alkamista. Hän sai olla hetken oma itsensä Jumalan Poika ilman alennuksen viittaa – sitä mihin hän pukeutui ihmiseksitulossaan. Hän sai hengittää vapaammin taivaan raikasta ilmaa jota synti ei saastuttanut ennen kuin sukelsi synnin ytimeen – kärsimään sen tähden, ottamaakseen se kannettavakseen.

Yksi tärkein asia kirkastusvuoritapahtumassa meidän kannalta on siinä, että se vastata kysymykseen, kuka Jeesus on. Se tuntuu meistä tänään ehkä jotenkin itsestäänselvältä tai asialta, jossa ei ole paljon informaatiota. Mutta asia on ajankohtainen myös tänään. Jeesus on Jumalan Poika. Hän ei ole kuka tahansa heppu, joku meistä. Hän on Jumala itse, joka on tullut luoksemme. Kaikki yksityiskohdat tarinassa osoittavat tätä. Jumala ääni alleviivaa viestin: Tämä on minun poikani.

Usko, että kohtaamme Jumalan itsensä Jeesuksessa on tärkeä tänäänkin. Siitä Jeesuksen persoonassa on kysymys. Viime vuodet on pyritty vahvasti osoittamaan hänen inhimillisiä piirteitään niin paljon, että jumalallisuus on häivytetty pois. Jeesus oli tosi ihminen – hän oli ihminen kaikella tavalla. Se ei ollut päälle liimattua. Se ei siis ollut vain jokin kaapu hänen päällään – niin kuin tuossa hetki sitten kuvasin. Mutta Jeesuksen persoona ei jää vain ihmisyyteen. Hän on myös tosi Jumala.

Kirkastussunnuntain päivä tänään osoittaa Jeesuksessa hänen jumalallista alkuperäänsä. Hän ja Isä ovat yhtä. Jeesus on lähtöisin Jumalasta. Siksi se mitä hän puolestamme ristillä tekee, voi sovittaa meidät Jumalan kanssa, se on Jumalan omaa työtä.

Toiseksi evankeliumi sitoo tapahtumat vahvasti yhteyteen Vanhan testamentin kanssa. Tämä Jeesus, joka vuorella kirkastui on kirjoitukissa annettujen lupausten täyttymys. Hän on se, jota koko maailma on odottanut. Mooses ja Elia keskustelivat Jeesuksen kanssa hänen poismenostaan eli kuolemastaan. Jos me luemme Raamattuamme tarkasti, huomaamme että sitä Mooses ja profeetat ovat yrittäneet puhua siitä jo paljon aikaisemminkin. Mooses ja profeetat puhuvat Jeesuksesta.

Kirkastusvuoren tapahtumat ovat monella tavalla samanlaisia kuin Mooseksen nousu Siinaivuorelle l(2 Moos 24). Siinä esiintyy samat ilmiöt: Mooses nousi vuorelle, joka peittyi pilveen. Herran kirkkaus laskeutui sinne. Herra kutsui Moosesta pilvestä. Vuoret ovat Jumalan ilmestymisen paikkoja, Pyhä pilvi (Šekhina) ilmaisee Jumalan läsnäolon – mutta säilyttää samalla Jumalan salaisuuden – häntä ei voi suoraan nähdä.

Ensimmäisessä lukukappaleessa kerrottiin, että Mooseksen kasvot alkoivat säteillä ja hohtaa sen johdosta, että hän seurusteli Jumalan kanssa. Ihmiselämän päämäärä on toisinaan ilmaistu sanoilla: autuas Jumalan katseleminen. Mooses oli hiyvin lähellä sitä. 2 Moos 33:11. Herra puhui Moosekselle kasvoista kasvoihin. Jumalan läheisyys ja kasvojen katsominen alkaa muuttaa ihmistä. Mutta meillä se on edessä vasta autuudessa eli rajan toisella puolella.

Jeesuksen kirkastumisessa ja Mooseksen kirkastumisessa on kuitenkin merkittävä ero. Moosekseen tarttui Jumalan kirkkaus. Mutta vuorella Jeesus loisti omaa sisäistä jumalallista valoaan. Hänen kirkkautensa alkoi loistaa jo ennen kuin taivaan Isä oli sanonut mitään, ennen kuin pilvi verhosi heidät. Lisäksi kun Mooses nousi Siinain vuorelle, hän vastaanotti tooran, Jumalan sanat ja opetuksen. Nyt Jeesuksen kohdalla taivaasta kuuluu ääni:Tämä on minun poikani. Kuulkaa häntä. Jeesus on Toora itse. (Benedictus XVI Jeesus Nasaretilainen 316) Hän on elävä Jumalan Sana, ei kiveen eikä kääröön kirjoitettu, hän on se, joka puhuu Jumalan suulla.

Pyysin saarnan alussa sinua miettimään oman elämäsi huippukokemusta, kirkastusvuorta – tilannetta jossa kunnioitettaisiin sinua. Ihmisen kunnioittamisessa ei sinänsä ole mitään väärää. Käskyt kehottavat kunnioittamaan vanhempiamme. Sotilaat osoittavat kunnioitusta heitä ylempiarvoisille. Hautajaisissa kunnioitamme vainajaa ja hänen muistoaan.

Maallisen kunnioituksen saaminen ja Kristuksen kirkastuminen ovat eri asioita. Siksi pyydänkin sinua vielä miettimään uudestaan seuraavaa asiaa. Onko sinun elämässä hetkiä, jolloin se on kirkastanut Jumalaa ja Kristusta – eikä sinua itseäsi. – ei niin, että Mooseksen tai Pietarin tavoin ollut Jumalaa lähellä, vaan se, mitä sinulle on tapahtunut, on kirkastanut Jumalaa. – Se on myös elämämme syvä päämäärä. Me olemme Jumalan kuvia ja tarkoitus on että tuo kuva kirkastuisi meissä, että elämämme heijastaisi yhä enemmän Luojaansa ja Lunastajaansa.

Tilanteet, joissa Jumala saa kunnian ja kirkastavat Kristusta, eroavat siitä, kun me nousimme huomion keskipisteeseen juhlituksi sankariksi. Silloin kun Kristus kirkastui elämässämme, me emme ole pääosassa.

Usein on niin, että olemme silloin tulleet pieneksi ja heikoksi jotta Jumalan suuruus näkyisi meissä paremmin. Paavali kertoo kirjeessään, että hän sai pistimen lihaansa kurittamaan häntä. Kun hän rukoili sen poistumista, hän sai rukousvastauksen: Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.

Kun Kristus kirkastuu elämässämme, silloin ei yleensä muistella elämämme ns. tähtihetkiä, vaan tilanteita jossa ihmisviisaus on riittämätön, jossa me olemme murtuneet. Jumalan voima ja kirkkaus on silloin varjostanut meidät ja meistä riippumatta kiinnittänyt katseemme Jumalaan, joka armossaan pelastaa meidät. Meidän pelastumisen hetki saa ihmiset ylistämään Jumalan hvyyttä.

On puhuttelevaa, että Johanneksen evankeliumi ei mainitse lainkaan Jeesuksen kirkastusvuoren tapahtumia. Siinä evankeliumissa Jeesuksen kirkkaus kätkeytyy täydellliseen pimeyteen, pilveen, jonka muodostaa vajavainen ymmärryksemme jumalallisen edessä. Johanneksen mukaan Jeesuksen kirkastumisen hetki oli se, jolloin hänet nostettiin ristille kuolemaan (Joh 17). Se oli pimeyden hetki ja Saatanan hetki, mutta vielä enemmän siitä tuli Jumalan voiman ja kirkkauden hetki. Sitä pimeys ei käsitä ja meille se paljastuu vain uskon kautta. Kun meille kirkastuu Kristus ristillä meidän tähtemme, sen suurempaa kirkkautta ei ole olemassa.