Mesfin on nuori mies Etiopiassa, hän kuuluu mandsa-heimoon. Muut ovat halveksineet noita metsästäjä-keräilijöitä niin, että lapset eivät väkivallan ja kiusaamisen tähden uskaltaneet edes kouluun. Aikuiset eivät saaneet käyttää samoja kaivoja muiden kanssa, ei samoja myllyjä. Mandsatsaivat heikoimman palkan. Heidän piti kumarrella muille ja osoittaa alistumista.
Kirkkoon eivät päässeet sisälle, piti jäädä ulkopuolelle.
Heitä pidettiin saastaisina.
Tästä on kertonut, tutkimuksenkin tehnyt lähetystyöntekijä Kirsi Leikola,joka lähti taistelemaan näiden alistettujen ja sorrettujen ihmisten ihmisoikeuksien puolesta. Siinä on tarvittu innokkaita avustustyöntekijöitä, lähettien lisäksi etiopilaisia työntekijöitä (agronomi, sosiologi, ravitsemus-neuvoja …)
Vähitellen, vähitellen, he sanovat. Kehitysyhteistyö on muuttanut asenteita, niin sortajien kuin sorrettujen. Sortajat näkevät mandsat ihmisinä, jotka ovat yhtä arvokkaita. Heidätkin Jeesus on sovittanut ja lunastanut. Sorretut näkevät ihmisarvonsa, yhtä arvokkaina.
Mesfin itse sanoo: ”Olemme astuneet pimeydestä valoon”.
Millaista kehitysyhteistyötä pitäisi tehdä meidän keskellämme, ettei ketään halveksita, syrjitä, jätetä ulkopuolelle? Niin koulussa kuin missään muuallakaan.
Kaikissa meissä on valuvikoja. Mutta jokaisessa on Jumalan käden jälki. Jokaisen puolesta Jeesus on kuollut.
Jeesus rakastaa sinua – uskotko sen? Ja oletko valmis taistelemaan muiden ihmisten ihmisoikeuk-sien puolesta. Myös kertomaan sen: että Jeesus rakastaa.
Jeesus on armahtanut – ja tähän meitäkin kutsutaan. Pyytämään anteeksi, antamaan anteeksi.
Kesällä rippikouluryhmämme menee Puolaan. Menemme myös paikkaan, mikä ei ole mikätahansa, helppo. Sen nimi on Auschwitz. Auschwitz on tänään museo, mutta se muistuttaa meitä, että paha on olemassa. Se muistuttaa meitä, että tänäänkin on paikkoja, missä ihmisiä loukataan, tuhotaan. Se muistuttaa meitä, että jonkun ihmisen elämä tänään voi olla Auschwitziä. Jossakin kaukana, kenties ihan lähellä.
Maailma ja maailmanuutiset vyöryvät: on taisteluja, aidsia, luonnonkatastrofeja…
Silloin vaarana on turtuminen kaiken tuon kaaospahan keskellä. Silloin vaarana on omaitsekkyys, joka toteaa: en minä mitään voi, siksi parasta vain hakea ja penätä mitä minulle kuuluu, haalia omafiiliksiä.
Tämmöisessä taistelussa kaikki häviävät, fiilikset hukkuvat suohon vailla pohjaa.
Meitä kutsutaan elämään Valon lapsina – Jeesuksen opetuslapsina.Elämä on taistelua, taistelua Jeesuksen puolella.
Efesolaiskirje 6, siellä sanotaan millainen sotavarustus on Jumalan sotajoukoissa :
”Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa
jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia.
Ottakaa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet.
Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.
Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen.”
Miltä me näytämme? Tuossa varustuksessa, sota-asussa?
Ihan omalta, sydämessä Kristusvalo ja –ilo! Yhä enemmän sellaisilta, miksi Jumala on meidät luonut. Jumala, syvin arkkitehtimme.
Vanha Simeon odotti. Hän odotti lohdutusta, pelastusta kansalle, joka eli miehitettynä.
Pyhä Henki sai vanhuksen tuntemaan, kun Maria ja Joosef Jeesus-vauvan kanssa tulivat temppeliin, että perheen pienessä lapsessa on jotakin erityistä.
Pyhän Hengen työtä se oli. Pyhän Hengen vaikutusta meidän on vaikea selittää – silti totta ja todellista. Ei Simeonistakaan kerrota, miltä tuntui, mitä fiilisteli.
Simeon ylisti Jumalaa. Ja se tässä onkin suurta, suorastaan vallankumouksellista. Hän ylistää Jumalaa siitä, että Jeesus on koko maailman Vapahtaja. Meidänkin siis.
Yhtä paljon suomalainen kuin etiopialainen tarvitsee Kristusvaloa, efesolaiskirjeen sotavarustusta.
Vihdoin vanha Simeon sai lapsen syliinsä. Mikä riemu jokaisesta lapsesta meilläkin tulisi olla.
Turvallisia sylejä tarvitaan. Kuka se sanoikaan, että syli suojaa aivoja, syli suojaa sydäntä. Koko pientä ihmistä.
Niin kuin Simeon siunasi Jeesuksen, Marian ja Joosefin, niin yhtä paljon tarvitaan tänään isovanhempia, vanhempia, Simeoneita ja Samuleita, kummeja, tätejä ja setiä… ihmisiä, jotka ovat siunaamassa suomalaisen perheen, etiopialaisen perheen.
Ajatelkaa, että jokainen ihminen olisi jonkun esirukouksissa! Sylissä ja rukoussylissä!
Ja ihan erityisesti, juuri silloin, kun väsyttää, kun pelottaa. Meitä isojakin.
Jokainen ihminen, jokainen perhe maailmassa tarvitsee siunausta, Jumalan rakkauden syliä.
Saarnavirren 49 sävelmä on sama kuin jouluvirressä 32. Siinä vahva rukous:
Oi Jeesus lasten ystävä, nyt johda meitä pieniä
ja pidä meidät uskossa, toivossa, rakkaudessa.
Näin joka päivä uudestaan käy itse meitä hoitamaan,
niin ettei meiltä maailma riistäisi kasteen armoa.