Pitkään ajattelin,
ettei onni kuulukaan minulle.
Ja silti
epäonnistuneena
nujerrettuna
jopa sillä
pimeimmällä
hetkellä
kun kaikki näytti menneen,
sisälläni asui
se vanha Simeon
joka ei anna periksi
ennen kuin lohdutus löytyy.
Satu Kreivi-Palosaari
Satu Kreivi-Palosaaren ajatelma sopii mielestäni hyvin tähän kynttilänpäivään, jota vietämme Yhteisvastuu-keräyksen merkeissä. Viime viikkojen uutiset Haitin katastrofista ovat tuntuneet lamaannuttavilta ja toivottomilta. Miten on mahdollista, että maassa, jossa kaikki on jo ennestään aivan rempallaan, tapahtuu jotain noin tuhoisaa ja järkyttävää?
Kuitenkin kaiken pimeyden keskellä on näkynyt pieniä toivonsäteitä, jotka ovat tuoneet lohdutusta. Uutislähetyksissä ja lehtiartikkeleista on ollut hienoa lukea ja kuunnella haitilaisia kristittyjä, jotka tuhon keskellä ovat luottaneet Jumalaan. ”Jumala on toivomme. Hän tekee mahdottomasta mahdollisen”, sanoi vanha mies TV-lähetyksessä. Toivoa on antanut myös se, miten avustusjärjestöt, monet valtiot ja yksityiset ihmiset ovat olleet valmiita antamaan apunsa välittömästi kärsivien haitilaisten hyväksi kaikista avustustyöhön liittyvistä vaikeuksista huolimatta.
Avustustoimiin on liittynyt ihmeellistä Jumalan johdatusta. Tuskin oli sattumaa, että tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksen pääkohteeksi oli jo kauan aikaa sitten valittu juuri Haitin lapset. Kirkon ulkomaanavun työntekijä oli jo valmiina maassa ja avustustoimenpiteet ja keräys pystyttiin aloittamaan heti katastrofin jälkeen. Sylvia Raulolta, joka on Kirkon Ulkomaanavun työntekijänä Haitissa, kysyttiin, mitä hän toivoo suomalaisilta tässä tilanteessa. ”Toivon ja elämän tukeminen on tärkeintä tässä tuhossa, jota on sanoin vaikea kuvata. Kristittyinä meidän tehtävämme on pitää yllä toivoa sekä pyrkiä lievittämään kärsimystä. Sen sijaan että kauhistelemme ja masennumme järkyttävistä tapahtumista, voimme miettiä, miten minä voisin auttaa? Mikään apu ei ole liian pientä.”
Monet muutkin järjestöt ovat tehneet hyvää työtä ja ylittäneet inhimillisiä rajoja pystyäkseen auttamaan haitilaisia, erityisesti lapsia. Kuulin kertomuksen haitilaisesta kehitysvammaisten lasten hoitokodista. Työntekijät olivat katastrofin jälkeen lähteneet työpaikastaan etsimään omaisiaan ja jättäneet kehitysvammaiset lapset selviytymään keskenään pyörätuoleihin sidottuina. Unicef oli saanut selville sen, miten huono tilanne lapsilla oli näiden oltua jo kaksi viikkoa keskenään. Unicef pyysi apua kolmelta muulta järjestöltä mm. lähetyslentäjiltä. Yhteistyöllä lapset saatiin pelastettua hoitokodista ja siirrettyä turvaan katoliseen lastenkotiin.
Tämän päivän raamatuntekstissä puhuttiin Jumalan johdatuksesta. Simeon eli aikana, jolloin israelilaisten asiat eivät olleet kovinkaan hyvin. He elivät roomalaisten määräysvallan alaisina ja haaveilivat vapaudesta. Simeon ei kuitenkaan monien israelilaisten tavoin odottanut maallista messiasta, joka tulisi vapauttamaan vallalla ja voimalla Israelin roomalaisten käsistä. Hänen toivonsa oli Vanhan testamentin kirjoitusten lupaamassa Messiaassa, Herran voidellussa.
Pyhä Henki johdatti Simeonin aivan tavallisena päivänä temppeliin tapaamaan Messiasta. Jeesuksen perheen saapuminen temppeliin ei herättänyt suurta huomiota. Temppelissä oli palvelusvuorossa sinäkin päivänä noin 1000 pappia, mutta heistä varmaan kukaan ei kiinnittänyt huomiota nuoreen köyhään perheeseen. Sen sijaan Pyhä Henki ilmoitti Simeonille ja temppelissä asuneelle vanhalle naisprofeetalle Hannalle sen, miten Jeesus oli heidän odottamansa Messias. He saivat kokea, miten heidän odotuksensa ei ollut mennyt hukkaan. Jumala oli antanut pimeyden keskelle valon, joka toisi toivon ja pelastuksen koko maailmalle.
Maria ja Joosef olivat saaneet matkan varrella jo monta suurta lupausta Jeesus-lapsesta. Siitä huolimatta he olivat ihmeissään heille täysin vieraan Simeonin sanoista. Simeonin, Jeesuksen, Marian ja Joosefin kohtaaminen oli täynnä Pyhän Hengen läsnäoloa. Simeon ymmärsi saaneensa syliinsä Maailman Vapahtajan, Jumalan oman Pojan. Hurskas mies laajensi kiitoslaulussaan Jeesuksen merkityksen suuremmaksi kuin vanhemmat pystyivät edes aavistamaan. Jeesus oli syntynyt koko maailman valoksi.
Jeesus puhui itsekin valosta julkisen toimintansa aikana. Johanneksen evankeliumissa hän sanoi; ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo”. Vaikeuksien ja onnettomuuksien keskellä on suuri kiusaus tyytyä voivottelemaan tilannetta ja vain syyttämään Jumalaa. Kuitenkin meitä Jeesuksen seuraajia kutsutaan vaikeissakin tilanteissa toiminaan hänen esimerkin mukaisesti maailman valona. Eräässä sanonnassa todetaan: ”Älä kiroa pimeyttä, vaan sytytä kynttilä!” Kynttilä on itsessään pieni ja vaatimaton. Kuitenkin sen valo tuo lämpöä, lohtua ja valaisee yllättävän kauas. Tämän vuoden yhteisvastuukeräys kutsuu meistä jokaista kynttilän tehtävään. Teema ”Arkienkeli” muistuttaa siitä, miten jokaiselle meistä on käyttöä lähimmäisten auttamisessa.
Konkreettisen rahan antamisen ja esimerkiksi kerääjänä toimimisen lisäksi on tärkeää, että rukoilemme haitilaisten ja myös koko Yhteisvastuukeräyksen puolesta. Simeonin esimerkki on meille rohkaisuna siitä, miten Pyhä Henki johdattaa rukoilevia ihmisiä. Silloin, kun Pyhä Henki on mukana avustusoperaatioissa, ylittyvät kaikki inhimilliset rajat. Jumala voi moninkertaistaa ne lahjat, jotka annamme keräyksille. Hän voi myös johdattaa avustustyötä niin, että se tulee siunaukseksi mahdollisimman monelle. Hän voi tehdä ihmeitä!
Kuuntelin perjantaina Tukholmalaisen St.Claran kirkon pastoria Carl-Erik Sahlbergia. Hän aloitti noin 20 vuotta sitten työn Tukholman keskustassa sijaitsevassa kirkossa, jossa kaikki oli kuollutta. Jumalanpalvelukseen ei osallistunut kuin muutama ihminen eikä seurakunnassa ollut oikein mitään muutakaan toimintaa. Sahlberg alkoi tehdä työtä Jumalan voimassa ja rukouksen hengessä. Jumala johdatti hänelle työparikseen diakonin, jonka kanssa he alkoivat auttaa seurakunnan alueella asuvia narkomaaneja, prostituoituja ja muita syrjäytyneitä. Käytännön työn lisäksi he rukoilivat paljon, ja sen vuoksi kokivat, että Jumala johdatti heidän työtään.
20 vuodessa St.Clara kirkosta on tullut elävä yhteisö, jonne tulevat sekä maahan potkitut että elämässä loistavasti pärjäävät. Pyhä Henki on johdattanut siellä ihmisiä Jeesuksen luo samalla tavalla kuin Pyhä Henki johdatti Simeonin ja Hannan Jeesus-lapsen luo. Huumeidenkäyttäjät ovat vapautuneet pimeyden voimista kohdatessaan Jeesuksen, maailman valon. Kristityt ovat halunneet antaa lahjansa käyttöön kärsivien lähimmäisten hyväksi aina kuningasperhettä myöten. Erään kerran prinssi Carl Philip oli mukana tempauksessa, jossa autettiin kodittomia. Eräs koditon oli tullut prinssin luo ja sanonut hänelle: ”En ole ennen nähnyt sinua täällä. Oletko sinäkin koditon?” ”En, minulla on aivan mukava asunto tuossa jonkin matkan päässä”, vastasi Carl Philip.
Carl Philip voi olla meille kaikille esimerkkinä siitä, miten jokaista tarvitaan Jumalan työssä. Voimme rohkeasti rukoilla sitä, että voisimme olla koko elämässämme arkienkeleitä. Jumala tarvitsee meistä jokaista avustustyön lisäksi kertomaan Jeesuksesta, maailman valosta, toisille ihmisille. Jumala voi puhua saarnan kautta tai hyvän kirjan kautta. Uskon kuitenkin, että kaikkein vahvin todistus Jumalan rakkaudesta kulkee ihmiseltä ihmiselle. Voit rukoilla Jumalalta, että hän johdattaisi sinua tilanteisiin, joissa voit olla hänen valonaan arkienkelinä kertomassa sanoin tai teoin Jumalan rakkaudesta. Jumalalla on monia eri tapoja käyttää meitä työssään. Lähdetään liikkelle!