Päivän evankeliumi sijoittuu temppeliin – pyhään kaupunkiin Jerusalemiin, paikkaan, jossa ilma on sakeana suitsukkeiden savusta ja jossa ihmisten rukoukset kohoavat kohti taivasta. Jerusalemin temppeliä ei enää ole, mutta suitsukkeet yhä palavat ja rukoukset suuntautuvat kohti korkeuksia. Tälläkin hetkellä maailman lukemattomissa temppeleissä ja pyhäköissä rukoillaan, meditoidaan, lauletaan, odotetaan, valvotaan ja paastotaan.
Olen saanut astua sisälle moneen temppeliin, etenkin Aasiassa. Visiiteilläni olen voinut vain ihailla ja ihmetellä palvojien hurskautta, joka välittyy vahvana satunnaiselle matkailijallekin. Kuinka laimealta oma luterilaisuuteni näyttääkään toisen uskonnon peilissä.
Toisaalta olen joutunut myös hämmästelemään ahneutta, jolla temppelipapit pyrkivät saamaan ylisuuria lahjoituksia länsimaalaiselta matkailijalta. On myös pyhiä paikkoja, joita varjellaan poliittisten jännitteiden ja uskonnollisen fanatismin takia konetuliasein.
Tällaiseen ihmisen uskonnolliseen maailmaan kaikessa raadollisuudessaan Jeesus-lapsi tuodaan, kun pyhä perhe astuu temppeliin.
Luukkaan kuvauksen perusteella asetelma vastaa kaikkinensa tyypillistä temppelikäyntiä. Olennainen yksityiskohta on, että pyhällä perheellä on mukanaan uhrilahja! Tällä kertaa säädösten mukaiset ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”. Kyseessä on Mooseksen lain mukainen köyhän kansan lahja, jonka tuovat ne, joilla ei ole varaa lampaaseen (ks. 3 Moos. 12:8). Lahjan vähäpätöisyys kannattaa huomata, sillä se kertoo millaiseen sosioekonomiseen asemaan Jumala tuli ihmiseksi. En kuitenkaan tartu tähän yksityiskohtaan vaan keskityn saarnassani tapahtumapaikan uskonnollisuuteen.
Luukkaan evankeliumi kertoo nimittäin maailmasta, jossa uskonto läpäisee kaiken ja jossa rituaaleilla on vakiintunut paikkansa osana inhimillistä todellisuutta. Vaikka teksti on ilmaisultaan varsin tiivis, tiedämme Jeesus-lapsen perheellä olleen koko joukko erilaisia rituaaleja:
– Synnyttäneenä äitinä Marian tuli ensinnäkin puhdistautua neljäkymmentä päivää synnytyksen jälkeen.
– Toiseksi Mooseksen lain perusteella esikoinen täytyi erityisesti käydä lunastamassa, koska jokainen esikoinen kuului lähtökohtaisesti Herralle, koska tämä oli kuljettanut kansansa luvattuun maahan (2 Moos. 12: 12–13).
– Kolmanneksi Maria näyttäisi omistaneen Jeesus-lapsen erityisellä tavalla Jumalalle, mille on vanhatestamentillisia esikuvia.
Peräti kolme rituaalia ja näitä oli vielä edeltänyt muutama viikko aikaisemmin poikalapsen ympärileikkaus!
Oma maailmamme näyttää varsin toisenlaiselta. Meidän ympäristöämme ovat muokanneet sellaiset asiat kuin protestantismi, valistus ja maallistuminen. Kirkossakin olemme olleet usein kriittisiä ja torjuvia maailman uskontoja kohtaan leimaten niiden pyhät toimitukset tyhjänpäiväisiksi rituaaleiksi ja taikauskoksi.
**
Ehkä on aika ajatella uudella tavalla, miten kristillinen evankeliumi asemoituu suhteessa maailman uskontoihin.
Aika vaatii uudelleenarviointia. Maailma muuttuu ja sen myötä me maallistuneet luterilaiset yhä useammin kohtaamme työkavereita, naapureita ja kenties sukulaisiakin, jotka uskovat eri tavalla – jotka nimeävät Perimmäisen todellisuuden toisella tavalla ja jotka palvovat toisella tavalla. Yhä useampi meistä on myös matkustanut maissa ja kulttuureissa, joille antaa leiman jokin muu uskonto – islam, hindulaisuus, buddhalaisuus, taolaisuus, shintolaisuus ja niin edelleen.
Uudelleen ajatteluun haastavat myös Raamatun tekstit.
Kun luemme Raamatun tekstejä avoimin mielin, huomaamme, että ne eivät tarjoa vedenpitävää ja tiukkaa dogmatiikkaa muista uskonnoista. Lähtökohta Uuden testamentin kaikissa kirjoituksissa toki on, että Jumala oli erityisellä tavalla läsnä Kristuksessa eikä perimmiltään ole mitään muuta nimeä, jossa voisimme pelastua. Hänessä on kaikki jumalallinen viisaus kätkettynä. (Ks. esim. Apt. 4: 12, Kor. 5: 18–21; Kol 2: 2–3.)
Kristus pelastaa, mutta Raamattu on täynnä kertomuksia ja pieniä yksityiskohtia, jotka vihjaavat, että tämän pelastuksen ”paikkaa”, sen tarkkaa ”sijaintia” emme voi määritellä – pelastuksen rajat eivät kulje kirkon ja virallisen jäsenyyden rajojen mukaisesti. ”Tuuli puhaltaa, missä tahtoo” (Joh. 3:8).
Esimerkiksi 1 Mooseksen kirjan arvoituksellinen Melkisedek, jonka sanotaan olevan ”Korkeimman Jumalan pappi” ja joka siunasi Abrahamin antaen tälle leipää ja viiniä (1 Ms. 14: 17–20). Tai ensi näkemältä arkiset evankeliumien hahmot kuten kanaanilainen nainen (Matt. 15) tai Kapernaumin sadanpäällikkö (Matt. 8) mutta jotka paljastuvat pakanoiksi, joiden usko on suorastaan esikuvallinen.
Tällaisia tekstejä vasten tulee lukea päivän evankeliumi – kertomus jumalaapelkäävästä Simeonista. Jumala on luvannut Simeonille, että tämä näkee vielä ennen kuolemaansa kansojen valon.
Simeon odotti. Hänellä oli lupaus, ja vihdoin hän sai kokea lupauksen täyttyvän pienessä lapsessa, joka hän nosti käsivarsilleen ja tunnisti koko maailman valoksi.
Lupaus ja täyttymys – siinä sanapari, joiden läpi kristitty tarkastelee ihmiskunnan uskontoperinteitä, suitsutusta, kaipausta ja rukousta. Lupaus ja täyttymys. Kristus ei tullut kumoamaan vaan täyttämään.
Ihmiskunnan uskontohistoria on täynnä rukouksia, ylistyksiä ja profeetallisia sanoja, joita en voi kristittynä nähdä muuten kuin merkkeinä ja viitteinä siitä pelastuksesta, joka Kristuksessa täyttyy. Yksi tällainen odotuksen merkki löytyy intialaisesta Brihadaranyaka Upanisadista, jossa rukoillaan seuraavin sanoin: ”Johda meidät olemattomuudesta Olemiseen; johda meidät pimeydestä Valoon; johda meidät kuolemasta Kuolemattomuuteen.” Jotkut intialaiset kristityt ovatkin ottaneet tämän Upanisadien säkeen tuhansien vuosien takaa osaksi kristillistä liturgiaa.
Kun luen Luukkaan kuvauksen hurskaasta Simeonista, hänen hahmonsa piirtyy minulle eräänlaisena symbolina kaikesta siitä odotuksesta ja kaipuusta, joka Jumalan lupaamaan pelastukseen kohdistuu. Simeon odottaa temppelissä ikään kuin aikaisempien liittojen edusmiehenä, ja tunnistaa Jeesuksen maailman pelastukseksi.
**
Joku saattoi kiinnittää äsken huomiota siihen, että käytin sanaa liitto monikossa. Kyllä Jumalalla on Raamatun mukaan monia liittoja ihmiskunnan kanssa.
Olemme liian usein kirkossa erehtyneet pitämään Jumalan liittoa Mooseksen kanssa yksinomaisena taustana, jota vasten Jeesuksen merkitys avautuu.
Ensinnäkin jo luominen itsessään on liitto. Vaikka varsinaisissa luomiskertomuksissa ei käytetä sanaa liitto, Jeremian kirjassa sanaa sovelletaan luomiseen, kun Herra sanoo ”Minä olen tehnyt liiton päivän ja yön kanssa, antanut niille säädökseni, ja niin ne tulevat ja menevät ajallaan”. (Jer 33: 20)
Kun luemme Raamattua, löydämme sieltä myös Nooan liiton. Jos jollakin on Raamattu mukana täällä kirkossa, kannattaa avata 1 Mooseksen kirjan 8. ja 9. luku. Siellä puhutaan nimenomaan liitosta, jonka Jumala teki Nooan kanssa ja miten ”Nooa rakensi alttarin Herralle, otti kaikkia uhrikelpoisia karjaeläimiä ja uhrikelpoisia lintuja ja uhrasi ne polttouhrina alttarilla”. Hän siis perusti eräänlaisen temppelin merkiksi kiitollisuudesta Jumalalle.
Kristinuskon varhaisimmilla ajattelijoilla oli vahva tietoisuus siitä, että Jumala on lähestynyt ihmiskuntaa monin tavoin. Siksi Heprealaiskirjeen kirjoittaja aloittaa viittaamalla siihen, miten ”monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla”, kunnes hän viimeisinä aikoina on puhunut meille Jeesuksessa Kristuksessa.
Erityisen kirkas visio Jumalan liitoista, jotka huipistuvat Kristukseen, oli Irenaeus-nimisellä varhaisen kirkon opettajalla. Hän kirjoitti toisella vuosisadalla seuraavasti: ”Neljä liittoa annettiin ihmiskunnalle: ensimmäinen ennen tulvaa Adamille; toinen tulvan jälkeen Nooalle; kolmas [oli] lain antaminen Moosekselle; neljäs [on se], joka uudistaa ihmisolennon ja kokoaa kaikki itseensä evankeliumin kautta kasvattaen ja kantaen ihmiset siivillään taivaalliseen valtakuntaan.”
**
Kristittyinä saamme tunnustaa Simeonin kanssa, että Jumala on täyttänyt lupauksensa ja vastannut ihmiskunnan odotuksiin Kristuksessa, joka on koko maailman valo. Jumala tulee maailmaan, jossa hän on jo läsnä ja toimii. Näin kertoo päivän evankeliumi – olipa kyse ihmiskunnan uskontohistoriasta tai sinun omasta odotuksestasi ja elämästäsi. Tähän saat uskoa ja lausua yhdessä kaikkien kristittyjen kanssa: ”Minä uskon Jumalaan, Isään kaikki valtiaaseen, taivaan ja maan luojaan ja Jeesukseen Kristukseen —”.
**
[Kommentti Facebookissa, jossa saarna myös julkaistu: Tuomasmessussa saarnaaja siis johtaa aina seurakunnan uskontunnustukseen ja vetäytyy itse mikrofonin äärestä taustalle, jotta radiossa kaikuisi koko seurakunnan pauhu.]