Olemme pian aloittamassa kirkkovuodessa aikaa jolloin aivan erityisesti hiljennymme seuraamaan Kristuksen tietä ristille, nimittäin paastonaikaa. Tämä pääsiäistä edeltävä aika ja siihen valmistava laskiaissunnuntai puhuvat meille rakkauden merkityksestä. Tänään epistola, toinen lukukappele kuvasi meille tutuin sanoin rakkauden olemusta. Vanha testamentin teksti kuvasi inhimillisen rakkauden heikkoutta ja puutteita. Evankeliumissa Kristus kuvasi sovitustyötään josta meille loistaa Jumalan, taivaallisen Isän, täysi rakkaus.
Kuulimme äsken alttarilta ensimmäisen korinttilaiskirjeen 13. luvun. Useinhan sen keskeisiä kohtia luetaan avioliittoon vihkimisessä, mihin se hyvin soveltuukin. Mutta tämä puhe rakkauden merkityksestä koskee myös kaikkea ihmisten yhteiselämää. Itse asiassa Paavali tässä kirjeessään ei tällä kohtaa ajattele ollenkaan avioliittoa, vaan Korinton seurakunnan riitoja. Monet pitivät arvossa Pyhän Hengen antamia ihmeellisiä lahjoja, kuten kielillä puhumista, profetoimista, tietoa jumalallisista asioista, ihmeitä ja muuta sellaista. Mutta Paavali korosti, että kaikki nämä lahjat oli annettu seurakunnan rakentamiseksi ja lähimmäisen auttamiseksi. Uskon tehtävä on tarttua Jumalan armoon ja sen on tarkoitus johtaa rakkauteen, ei oman kunnian korottamiseen. Siksi hän opetti, että rakkaus on kaikkia muita Pyhän Hengen vaikutuksia tärkeämpi. Se ohjaa meitä Jumalan lahjojen oikeaan käyttöön. ”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.” Jokainen meistä haluaisi varmasti tulla tällä tavalla rakastetuksi, että toiset eivät ajattelisi vain omaa etuaan, olisivat meitä ohtaan lempeitä pitkämielisiä ja muutenkin hyviä.
Sanaa ”rakkaus” voidaan käyttää kahdessa merkityksessä. Kun joku sanoo esimerkiksi ”rakastan lapsiani” niin se tarkoittaa suunnilleen samaa kuin ”haluan tehdä hyvää lapsilleni”. Mutta jos joku sanoo ”rakastan suklaata hän ei tarkoita haluavansa tehdä suklaan onnelliseksi, vaan että hän pitää suklaasta. Laulaja Jouko Mäkilohiluoma sanoo eräässä laulussaan: ”Kaikista ei tartte pitää, riittää kunhan rakastaa”. Tämä ajatus saattaa ensikuulemalta tuntua oudolta, mutta se totta. On tietenkin helpompi tahtoa hyvää sille jolta saa ystävyyttä , kunnioitusta ja kiitollisuutta, mutta rakkaus ei tässä maailmassa ole aina helppoa. Se ei ole pelkkää tunnetta vaan myös päätöstä ja tahtoa. Näinhän meille Raamatussa opetetaankin: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” ja ”Minkä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille”. Kun meitä käsketään rakastamaan, niin puhutaan tästä tahdonalaisesta rakkaudesta. Eihän ihmistä voi käskeä tuntemaan jotakin, eikä kukaan voi luvata tunteidensa pysyvyyttä.
Mutta ikävä totuus ihmiselämästä on se, että me emme kovinkaan hyvin noudata Jumala käskyjä. Kuulimme äsken Raamatusta: ”Haikarakin taivaalla tietää muuttoaikansa, kyyhkyset ja pääskyset osaavat tulla, kun niiden aika on. Mutta minun kansani ei halua tietää, mitä Herra on sille säätänyt.” Eläimet seuraavat luonnon lakeja ja Luojan tahtoa tiedostamattaan. Mutta me ihmiset, joille on annettu järki ja omatunto poikkeamme usein oikealta tieltä. Niin kauan kuin hyvän tekeminen on helppoa ja mukavaa seuraamme toki oikeaa tietä. Mutta Jumalan tahdon noudattamisesta pitäisi jotakin maksaa, kun siitä tulee tulee vaikeaa, eksymme helposti oikea tieltä ja lähdemme etsimään vääriä mutta houkuttelevia oikopolkuja. Emme myöskään halua ajatella virheitämme, että meitä niistä muistutetaan ja meidän pitäisi niistä luopua. Näinhän kuulimme vanahn testamentin tekstissä Jumalan sanaa Israelin kansasta ja samalla meistä kaikista: ”Miksi se riippuu lujasti kiinni valheessa eikä suostu palaamaan takaisin minun luokseni? Minä olen kuunnellut heitä tarkoin – eivät he puhu niin kuin tulisi puhua. Kukaan ei kadu pahuuttaan”.
Kuitenkin Jumala rakastaa meitä ja kutsuu palaamaan luoksensa. Jeesus sanoi juuri ennen tämän sunnuntain evankeliumia: ”Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” Jumala tahtoo johdattaa meitä aina uuteen armoon ja hyvyyteen. Kaikki elämä merkitsee kasvua ja muutosta. Kaikki pelastus ja uudistuminen merkitsee entisestä luopumista. Tässä maailmassa meillä kaikilla on sydämessämme syntiä ja vääryyttä ja siksi Herra kutsuu meitä kääntymykseen joka päivä ja joka hetki. Kristus kulki edellämme tämän luopumisen tien, hän kantoi meidän syntimme ja antaa voimaa vaeltaa oikeaa tietä.
Tärkeämpää kuin opetus rakkauden vaatimuksesta on opetus taivaallisen Isän rakkaudesta, jota hän erityisesti Kristuksessa meille osoittaa. Kristinuskon keskeinen kohta on se, että Jeesuksen kuolema ristillä asettaa meidät oikeaan suhteeseen Jumalan kanssa. Tätä oppia on kuitenkin myös arvosteltu. On sanottu: ”Miksi Jumala ei pelastanut ihmiskuntaa jollakin yksinkertaisella ja helpolla tavalla? Onhan hän viisas ja kaikkivaltias.” Mutta kysymys Kristuksen ristinkuoleman merkityksestä on osa kysymystä Jumalan maailmanhallinnasta. Ihmiset ovat aina pohtineet kysymystä kärsimyksestä: Jos kerran Jumala on hyvä ja kaikkivaltias miksi on olemassa pahaa?. Kysymys siitä, miksi hän antoi Kristuksen kärsiä pelastussuunnitelmansa toteuttamiseksi on pohjimmiltaan sama arvoitus kuin se, miksi hän antaa kenen tahansa kärsiä johdattaessaan maailmanhistoriaa päämääräänsä. Emme pääse eroon ristin salaisuudesta jos hylkäämme ja unohdamme Kristuksen ristin. Jäljelle jää meidän oma ristimme ja lähimmäisemme risti, kaikki ympärillämme ja omassa sydämessämme asuva kärsimys. Sen merkitystä joudumme joka tapauksessa kyselemään.
Kirkkohistorian aikana on monin tavoin yritetty selittää Kristuksen sovitustyötä. Nämä erilaiset selitykset avaavat meille erilaisia näkökulmia Jumalan hyvyyden salaisuuksiin. Voimme sanoa, että Vapahtajamme kuoli puolestamme. Näin hän on uhri meidän syntiemme sovittamiseksi. Hän otti päälleen meidän rangaistuksemme. Saatetaan myös sanoa, että Kristus taisteli ristillä pahuuden valtoja vastaan ja vapautti meidät synnistä ja syyllisyydestä ja tuli näin meidän Herraksemme. Jotkut ovat erityisesti korostaneet sitä, että Kristuksen kuolema ristillä ja sen osoittama rakkaus synnyttää sydämissämme vastarakkautta ja näin kukistaa ja voittaa synnin valtaa meissä.
Se, mikä näissä selityksissä pohjimmiltaan jää salaisuudeksi on meidän ja Kristuksen välinen yhteys. Meidän ja hänen välillään tapahtui autuas vaihtokauppa. Hän, Jumalan Poika tuli ihmiseksi, jotta meistä ihmisistä voisi tulla Jumalan poikia ja tyttäriä. Sana, joka oli ja on Jumala tuli lihaksi, jotta me voisimme tulla jumalallisesta luonnosta osallisiksi. Hän, synnitön, tuli synniksi jotta me saisimme osaksemme hänen pyhyytensä ja hyvyytensä. Sovituksen salaisuus on rakkauden salaisuus, sillä kaikki rakkaushan on yhteyttä. Voimme ehkä sanoa näin. Jos Jumala olisi pelastanut meidät vain yksinkertaisesti antamalla syntimme anteeksi, olisimme silloin jääneet vain hänen alamaisikseen. Hän olisi silloin kyllä meidän kuninkaamme, mutta olsiko hän silloin meidän Isämme? Kaikki pelastushan on yhteyttä Jumalaan ja Kristuksessa tämä yhteys toteutui syvimmällä mahdollisella tavalla. Hänessä Jumala tuli pelastamaan meitä ja viemään takaisin luokseen. Tätä ilosanomaa, evankeliumia, Raamattu julistaa ja siihen saamme myös uskoa.
Saamme uskoa Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Nouskaamme sen tähden tunnustaman uskomme kolmiyhteiseenJumalaan.