Laskiainen on viimeinen sunnuntai ennen suurta paastoa. Kirkkovuodessa alkaa erityinen ajanjakso, jolloin seurataan Jeesuksen elämän viimeisiä vaiheita. Ne päättyvät hänen kuolemaansa ja pääsiäisen ylösnousemiseen.
Laskiaisen evankeliumit kuvaavat käännekohtaa Jeesuksen elämässä. Jeesus on itse koko ajan selvillä siitä, mitä on tapahtumassa. Hän tietää, miten Jerusalemissa asiat menee. Oikeastaan kaikki hänen elämässään tähän asti on ollut valmistautumista siihen, mikä häntä Jerusalemissa kohtaa. Me olemme sillä rajalla, jolloin iso ratas Jumalan kellossa liikahtaa. Jeesus saavuttaa elämässään kohdan, josta ei ole enää paluuta. Tapahtuu asioita, jotka dominonappuloiden tavoin saavat aikaan kaatuessaan ketjureaktion. Yksi kaatuva dominopalikka kaataa edellään olevan palikan ja se taas kaataa seuraavan ja niin edelleen kunnes viimeinenkin palikka on kaatunut maahan – kaikki sen yhden ensimmäisen palikan kaatumisen luonnollisena seurauksena. Jeesus tietää, että palikat tuossa historian hetkessä ovat kaikki järjestetty täydellisesti paikalleen ja hänen vallassaan on laittaa tapahtumien ketju liikkeeseen.
Jeesus sanoo: Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Koko evankeliumin ajan Jeesus on puhunut tuosta tietystä hetkestä. Alkaen Kaanaan häistä, Jeesus sanoi äidilleen Minun aikani ei ole vielä tullut. Samoin lehtimajajuhlassa Jeesus sanoo, ettei hänen aikansa ole vielä tullut. Kimpaantuneet hallitusmiehetkään eivät tehneet Jeesukselle mitään, koska hänen aikansa ei ollut vielä tullut. Mutta nyt Jeesus sanoo hetken tulleen, sen hetken, joka on hänen elämänsä tähtäyspiste, se on hänen kirkastamisen hetkensä. Mutta tuo kirkastamisen hetki, jota hän on odottanut, on myös hetki, joka järkytti häntä. Se on hetki, jota hän pelkäsi, hetki jota halusi paeta. Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän (hetkeen) on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!” Miksi hänen elämänsä huippukohta järkytti häntä. Ennen kun Jeesus laittaa sen ensimmäisen dominopalan kaatumaan, hän katsoo mielessään kaikkea sitä, mitä tulee tapahtumaan ja hän tietää, osana näiden palikoiden kaatumista on hänen ristinkuolemansa.
Jeesus on järkyttynyt koska hän näki ristinkärsimyksen ja kuoleman pimeyden. Hän katsoi syvälle kutsumukseensa ja tunsi jo naulojen lävistävän hänen ranteensa, hän tunsi ruumistaan kalvavan kivun. Hänen kutsumisensa on vehnänjyvän tie. Jos venhänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Jeesuksen syvin kutsumus oli suostua kärsimykseen, kohdata helvetin kauhut. Hän näki ennalta myös sen kuinka paholainen käy hänen kimppuunsa kuoleman hetkellä ja iskee häntä kaikin voimin, mutta siinäkään ei ollut vielä suurin järkytyksen aiheuttaja. Kauhistavin järkytys tulee siitä, mistä hän on aikaisemmin sopinut Isän kanssa: Isä lyö Poikaansa, Isä ei ollut vain hiljaa ristinkärsimyksen aikana vaan Isä löi Poikaansa. Suomeksi sanottuna, Isä pisti Poikansa Jeesuksen vastaamaan kaikesta pahasta mitä Aadamin jälkeläiset ovat saaneet aikaan. Jeesus kohtasi Jumalan vihan syntiä kohtaan. Hän oli se ukkosenjohdatin, johon salama iski. Ja se sai hänet vapisemaan.
Jumalan rakkauden tie on uhritie. Jeesuksen kärsimyksestä ja uhrautumisesta on helppo puhua, mutta kun Kristus itse katsoi tuohon syvyyteen, hän järkyttyi. Mutta juuri tämän tähden hänen oli synnyttävä maailmaan. Juuri tähän hänen koko elämänsä tähtäsi – ihmiskunnan syntivelan maksamiseen viimeistä lanttia myöten.
Tarvo Laakso laulussaan Krusifiksin juurella katsoo kärsivää Kristusta ja tunnustaa: ”Minun kurjan syntisen olis tullut kuolla. Minun tulis olla nyt roikkumassa tuolla. Jeesus minut pelastit, tiedän hyvin mistä: kauhun kadotuksesta ja tulihelvetistä.”
Toisinaan kuulee kysyttävän, eikö Jumala olisi voinut vain antaa syntejä anteeksi. Unohtaa pahat jutut ja silleen. Kun Jeesus kärsi syntiemme tähden, niitä syntejä ei ole vain unohdettu ja laitettu syrjään. Jumalahan voisi kauta päätöstään ja muistaa… ”että ei hyvänen aika. Menikö hän antamaan anteeksi noille ihmsille. Ja tuossa ne taas ilveilevät. Se oli virheratkaisu ja nyt sille tulee loppu…” Mutta näin ei pääse käymään, koska asia on selvitetty. Se mikä oli rikki on korjattu kauniimmaksi mitä oli alkuperäinen, se mitä oltiin velkaa on maksettu takaisin ja kuitti on saatu todisteeksi. Ei sitä velkaa kahta kertaa makseta.
Kun Jeesus antoi itsensä uhriksi – siinä ilmeni rakkaus maailman kaikkia ihmsiä kohtaan. Se oli rakkautta, jota me emme ansainneet. Rakkautta jota me olemme jopa halveksineet.
Meidät on vapautettu. Tämä Jeesus pyytää meitä seuraamaan itesään. Kun ajattelee kutsua, jonka olemme saaneet, heräämme samalla kysymään, voiko meillä elämä mennä samoin, että tähtihetkemme onkin jotakin sellaista, mikä on pelottavaa, järkyttävää – jotakin mitä mieluummin pakenemme? Ei ole ollenkaan harvinaista että ihminen pakenee kutsumustaan. Joona teki niin. Monet ihmiset ennen häntä ja hänen jälkeensä pakenevat kutsumustaan. Mutta eivät silti tule onnelliseksi. Täyttymätön kutsumus saa meidät tuntemaan tyhjyyttä. Useimmiten ihminen löytää kutsumuksessaan niin ison jutun, että se valtaa mielemme ja voittaa kaikki vastoinkäymiset. Niitä ei ajattele.
Mutta on hyvä nähdä ja muistaa. Kristityn elämä ei merkitse inhimillistä voittokulkua menestystä ja kirkkautta. On olemassa opetusta, jossa sanotaan, että menestys on takuuvarma. Totuus on toisenlainen: kristityn elämään kuuluu sairastaminen, tai kuten Paavalilla oli piikki lihassa – hän rukoili Jumalaa, että se otettaisiin pois, mutta sai vastauksen: minun armossani on sinulle kyllin. Inhimilliset epäonnistumiset ja kärsimykset ovat osa kasvutarinaamme. Syvällisempi juurtuminen Jumalaan ja hänen sanaansa ei tapahdu muulla tavalla. Tie on ristinmuotoinen. Tässä pelissä dominopalikan tulee kaatua, muuten liike pysähtyy.
Kun Jeesus pyytää meitä seuraamaan itseään, hänen vaatimustasonsa on korkea. Kaikki tai ei mitään. Ei puolella sydämellä vaan täydellä. Ei vähän sinne päin vaan kaiken antaen. Saattaa yllättää, että Jeesus vaatii meiltä paljon. Se, että me olemme saaneet anteeksi ei tarkoita sitä, että saamme luvan johonkin kevytversioon Jeesuksen seuraamisessa. Jeesus odottaa, että sinä annat hänelle itsesi kokonaan. Hän antoi henkensä sinun puolestasi. Ota sinä ristisi ja seuraa häntä.
Anna edessä olevan paaston ajan olla aitoa katumuksen aikaa. aikaa kääntymiselle Jumalan puouleen, jossa uudistsut uskossasi niin että rakastat Jumalaa palavammin ja seuraat häntä suuremmalla sydämellä. Et vain ihaile häntä vaan seuraat häntä. Etsit hänen tahtoaan elämässäsi – etsit syvempää kutsumustasi. Se on syvempi onnesi.
Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani,