Kristittynä eläminen on matkalla elämistä. Tänään me vietämme Laskiaissunnuntaita.
Laskiaissunnuntai kutsuu meitä matkalle kohti Pääsiäistä. Tuo matka alkaa paastoon laskeutumisesta.
Laskiaissunnuntai ja sitä seuraava paaston alkaminen tuhkakeskiviikosta, puhuvat meille luopumisesta. Paaston aika kutsuu meitä pohtimaan elämäämme, riisumaan siitä kaikki turha ja tarpeeton, jotta voisimme nähdä paremmin sen, mikä todella on elämässä tärkeää ja arvokasta.
Turhan riisumiseen meillä ihmisillä on monenlaisia tapoja ja perinteitä.
Kirkollinen pitkä perinne on monista ruoka-ainesta luopuminen paaston ajaksi.
Nykyajassa puhutaan yhä enemmän ekopaastosta, eli elämän pohtimisesta sen kannalta, mistä kaikesta turhasta voimme luopua luonnon säilymisen hyväksi.
Paaston ajan alettua itse kullekin tekee hyvää pohtia, mitä minulla on sellaista, mistä voisin luopua nähdäkseni paremmin sen olennaisen, sen mikä on elämässä todella oikeaa ja tärkeää.
Meidän on hyvä pohtia sitä, mitkä ovat ne asiat ja arvot, jotka minua hallitsevat.
Kyse voi olla materiaalisesta luopumisesta tai jostain tavasta ja tottumuksesta luopumisesta. Paaston aikana voi vaikka yrittää ajatella positiivisesti tai päättä olla puhumatta pahaa toisista. Nämä ainakin itsestäni tuntuvat todella korkeilta tavoitteilta.
Väitänpä, että monenlainen kieltäytyminen ja luopuminen jostain, ainakin joksikin ajaksi, on nykyaikana varsinainen muoti-ilmiö. Itse vietin juuri lihattoman tammikuun ja haastoin jopa ystäviänikin siihen mukaan. Se raha, mitä lihan syömättömyydessä säästimme, oli kampanjassani tarkoitus tammikuun päätyttyä laitta jonnekin eläinsuojelu kohteeseen. Meidän perhe päätti tukea Saimaan norppien parissa tehtävää työtä. Moni vietti tipattoman tammikuun tai ryhtyi urheasti lenkkeilemään vuoden vaihduttua. Kaipaamme elämäämme kurinalaisuutta ja järjestystä ja sitä etsimme monilla erilaisilla tavoilla.
Mutta kertovatko päivän tekstimme tällaisesta paastosta, jossa tarkkailemme itseämme ja kehumme sillä, mitä olemme saaneet aikaan ja mitä olemme jättäneet tekemättä?
Ei, Raamatun tekstimme eivät kerrokaan paastosta, jossa suunnataan katseet vain omaan itseensä, omiin tekemisiin tai tekemättä jättämisiin, onnistumisiin ja pärjäämisiin. Raamatun tekstimme kehottavat meitä johonkin ihan muuhun, kun katselemaan itseämme.
Vanha Testamentin tekstissä profeetta Jesaja kertoo, että Jumala odottaa meiltä sellaista paastoa, jossa käännämme katseemme itsestämme pois ja katsomme niitä lähimmissämme jotka tarvitsevat apua, jotka tarvitsevat meitä.
Jumala odottaa Jesajan mukaan meiltä paastoa jossa: ”Vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, ja murskaat kaikki ikeet ja murrat leipää nälkäisille, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman kuin hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi”
Tämä paasto, johon profeetta Jesaja meitä kehottaa, on jotain ihan toista kuin omien tekemisiensä ja ajatustensa tutkimista. Tämä on toiminnan paastoa, paastoa jossa katseet suunnataan pois itsestä ja omista tarpeista kohti niitä, jotka tarvitsevat apua ja tukea, jotka tarvitsevat lähimmäistä. Jesajan kuvaama paasto ei ole passiivista mietiskelyä, vaan aktiivista toimimista toinen toistemme hyväksi.
Tällainen paasto ei olekaan ihan helppo juttu.
Päivän evankeliumitekstissä me kohtaamme Jeesuksen, sokean kerjäläisen ja suuren väkijoukon. Tuo väkijoukko saattoi olla pyhiinvaeltajia matkalla kohti Jerusalemia. He olivat matkalla kohti Pääsäistä, kuten mekin nyt olemme tuolla matkalla. Kun sokea kerjäläinen kuulee, että Jeesus on juuri kulkemassa ohitse, hän ryhtyy huutamaan suureen ääneen ja anomaan armahdusta. Sokea mies tietää mistä apu tulee, hän luottaa, uskoo ja rohkeasti kääntyy huudoillaan Jeesuksen puoleen. Mutta mitä tekeekään tuo pyhiinvaeltajien joukko? Se käskee miestä vaikenemaan, olemaan hiljaa, olemaan häiritsemättä.
Minua liikutti erityisesti tämä kohta tässä päivän evankeliumitekstissä. Kuinka usein minä tai sinä, kuinka usein me ihmiset, olemme torjumassa apua tarvitsevat ja hiljentämällä heidät ihan vain siksi että heidän hätänsä häiritsee meitä, heidän tarpeensa ja huutonsa rikkovat harmonisen ja kauniin elämämme. Apua huutavat häiritsevät rauhaamme, häiritsevät meidän pyhää olotilaamme. Rikkovat pyhyyden tunteen.
Kuinka usein me olemme kuin tämä pyhiinvaeltajien joukko, joka käskee apua tarvitsevan olemaan hiljaa?
Pian alkava paaston aika kutsuu meitä kääntämään katseemme pois itsestämme ja kohtaamaan apua tarvitsevat lähimmäiset. Meidän ei tule hiljentää apua huutavia, vaan meidän tulee vastata heidän hätäänsä ja avun pyyntöihinsä. Ei ole sattumaa, että Kirkon perinteinen Yhteisvastuu keräys on juuri paastona aikana. Se on osa tätä kristittynä olemisen perinnettä, että paaston aika on auttamisen aikaa. Paasto on lähimmäisen näkemisen aikaa.
–
Saarna Puistolan kirkossa ja Tapulimessussa 7.2.2016 1.vsk.
Laskiaissunnuntai, Luukas 18:31–43