Kirkaskaan tähtitaivas ei sanottavasti valaise sillä tavalla, miten me yleensä valoa tarvitsemme ja käytämme arkisessa elämässämme. Valoa heijastavassa talvisessa metsässä voi toki kirkkaalla ilmalla kulkea yölläkin aivan mainiosti, mutta silloinkin valon määrä riippuu varsinaisesti kuun vaiheesta ja paikasta taivaalla.
Tähdet valaisevat toisella tavalla, jonka merkitys on ihmiskunnan historiassa ollut ennen paljon suurempi kuin nykyaikana. Paljon ennen paikantamislaitteita tai edes kompasseja tähdet taivaalla toimivat kiintopisteinä, joiden perusteella osattiin kulkea; uskaltauduttiin jopa rannattomille valtamerille. Tähden valo on valoa, joka osoittaa tien ja johdattaa perille – mutta vain, jos sen tuntee ja siihen kiinnittää myös katseensa.
Tuollaisena valon lähteenä tähti on loistava tunnus loppiaisen päähenkilölle, Jeesukselle Kristukselle. Loppiainenhan on kristikunnan vanhimpia juhlia, ja alkujaan Jeesuksen syntymää juhlittiin juuri loppiaisena. Tämän pyhäpäivän latinankielinen nimi, epifania, merkitsee ilmestymistä, nimenomaan Herran ilmestymistä. Sitenhän se on suoraan verrattavissa joulun sanomaan tai oikeastaan koko adventin, Herran tulemisen juhla-ajan viestiin. Kun Jumalan lupaama Messias todella ilmestyi tähän omaan maailmaansa, silloin tänne tuli valo, joka vaikuttaa samoin kuin tähti tavallisessa elämässä. Kristus-valo osoittaa tien ja johdattaa perille, mutta väkisin Hän ei ketään kuljeta. Hänelle selkänsä kääntänyt ihminen ei välttämättä huomaa yhtään sen enempää valoa ympärillään kuin yksittäisestä taivaan tähdestäkään säteilee ympäröivään maisemaan.
Matteus kertoo omassa jouluevankeliumissaan idästä tulleista tietäjistä, joille varmasti tähtitaivas oli hyvin merkittävä tutkimisen kohde. Jeesuksen syntymän ajalta tunnetaan vanhoissa teksteissä Kaksoisvirtain maasta, Israelista itään, merkintöjä esimerkiksi Juppiterin ja Saturnuksen kohtaamisesta, asettumisesta maasta katsottuna samalle suoralle, jolloin planeettojen yhteinen valo on saanut taivaalle kirkkaan tähti-ilmiön. Myös muita vastaavia ilmiöitä on silloin kirjattu, ja epäilemättä jokin näistä tähtitaivaan tapahtumista on ollut lähettämässä idästä tulleita miehiä liikkeelle. Näin varsinkin siksi, että ajatus uuden tähtitaivaan kohteen ilmestymisestä tulkittiin hyvin yleisesti suuren hallitsijan syntymän merkiksi. Sellainenhan oli myös idästä tulleiden viesti perille päästyään: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.”
Jumalan luomaan maailmaan kuuluva ilmiö, taivaalla loistava tähti, johdatti idän kulkijoita oikeaan suuntaan, mutta perille päästäkseen he tarvitsivat vielä toisenlaista tähteä, Jumalan sanaa. Israelin kansan ylipapit ja lainopettajat toki tunsivat myös ne monet kohdat, joissa Raamattu, meidän Vanha Testamenttimme, puhui tähdestä tarkoittaen tulevaa Messiasta. Jo erämaavaelluksen aikana kansa oli saanut kuulla Bileamin, Beorin pojan ennustuksen: ”Tähti nousee Jaakobin keskeltä, valtiaan sauva Israelista.” (4.Ms.24:17). Ensimmäisenä lukukappaleena tänään kuultu profeetta Jesajan kirjan katkelma (Jes.6o:1-6) puhuu samasta taivaalle kohoavasta aamunkoista. Raamatun lupaukset tunnettiin niin tarkkaan, että idästä tulleille voitiin profeetta Miikaa lainaten kertoa jopa Messiaan syntymäpaikka, pieni Betlehemin kaupunki.
Meidän ympärillämme on Jumalan luoma maailma, josta mekin olemme osa. Niin kuin tähti ohjasi osittain idän tietäjiä, niin mekin voimme nähdä paljon Jumalan olemuksesta ja tarkoituksista tutkimalla tätä maailmaamme. Mutta yhteyttä Häneen emme voi löytää kuin sillä samalla tavalla, jolla se onnistui myös tietäjille. He tarvitsivat Raamatun sanaa. Me tarvitsemme Raamatun sanaa, Jumalan erityistä ilmoitusta. Jumalan luoma maailma on jatkuvan muutoksen vaiheessa, eikä se muutos ole kehitystä, vaikka ihminen niin mielellään siten ajatteleekin. Syntiinlankeemuksen seurauksena katoavaisuuden alaisuuteen alistettu maailma muuttuu huonompaan suuntaan. On yhä vaikeampi kuvitella Jumalan alkuperäisen luomistyön hyvyyttä ja täydellisyyttä. Muutoksessa korostuu yksi asia, joka ei muutu, vaan pysyy, ja se on Jumalan sana. Matteuksen jouluevankeliumissa tietäjien esimerkki kutsuu meitä etsimään tähän maailmaan ilmestynyttä Herraa Jumalan sanasta. Johanneksen evankeliumin alun opettamana tiedämme, että Herra Jeesus Kristus on oikeastaan itse tuo Jumalan lihaksi tullut Sana, Sana isolla kirjoitettuna.
On hämmästyttävää huomata, miten Jerusalemissa reagoitiin idästä tulleiden viestiin ja kysymyksiin. Messiasta kyllä odotettiin ja Raamatun lupaukset tunnettiin, mutta silti tietäjien annettiin mennä yksin Betlehemiin. Sinne ei kerrota tulleen yhdenkään ylipapeista tai lainopettajista! Tässä on pelottava esimerkki siitä, kuinka ihminen sokeudessaan voi asettua Jumalan sanan ja ilmoituksen yläpuolelle. Jeesus joutui myöhemmin sanomaan aikansa raamatuntutkijoille: ”Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän – ja nehän juuri todistavat minusta, mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän.” (Joh.5:39,40). Valitettavasti tätä esimerkkiä seurataan edelleen ja hyvin laajasti myös nykyisessä kristikunnassa. Aivan liian yleinen ajatus Raamatusta on se, että jollain itse määritellyllä perusteella kyettäisiin löytämään pääosin inhimillisen tekstin sisältä jumalalliset perusideat, joita sitten ehkä voitaisiin kutsua Jumalan sanaksi. Esimerkki sellaisesta on käsite ’rakkaus’. Jumala on epäilemättä myös Rakkaus. Näin Raamattu meille kertoo, mutta ei meillä siitä huolimatta ole kykyä irrottaa rakkauden ideaa kirjoitetusta sanasta ja soveltaa sitä sitten omaan elämäämme niin mielivaltaisesti kuin nyt tapahtuu. Yksi puhutteleva esimerkki Jumalan sanan yläpuolelle asettumisesta on uuden jumalanpalvelusjärjestyksemme suositus, että 1. ja 2. lukukappale kuunnellaan istuen, mutta evankeliumi seisten. Tuon toiminnan takana vaanii ajatus, että me kykenemme päättämään, mikä osa Jumalan sanasta on arvokkaampaa kuin jokin toinen. Tarvittaisiin sellaista asennetta Jumalan sanaan kuin idästä tulleilla tietäjillä oli: heidän tarkoituksenaan oli tulla kumartamaan maahan asti vastasyntyneen kuninkaan edessä. Jumalan sanan ja isolla kirjoitetun Sanan, Kristuksen, edessä on toimittava samalla tavoin, koska ne ovat yhtä.
Itämaan tietäjien kantama viesti jakaa siinä esiintyvät ihmiset oikeastaan kolmeen joukkoon, ja vaikuttaa siltä, että sama jako on edelleen voimassa. Toivottavasti me kaikki voisimme olla tietäjien seurassa kumartamassa Herraamme sellaisena kuin Hän tänään sanansa kautta ja näkyvässä sanassa, ehtoollisen sakramentissa, meidät kohtaa. Huolestuttavaa vain on, että se joukko aina näyttää olevan niin pieni.
Kaikista suurin sen sijaan on se joukko, joka ei tee mitään. Ylipappien ja lainopettajien kanssa lähes koko kansa tunsi Jumalan lupaukset ja jollain tasolla odottikin Messiasta, mutta silti heille ei kelvannut edes lähteä ottamaan selvää siitä, oliko viesti oikea. Jälkikristillisessä Suomessamme kyllä tunnetaan Raamatun sanoman päälinjoja, mutta kuinka vähän onkaan halua ottaa selvää, mitä sanottavaa Jumalalla ilmoituksessaan on juuri minulle!
Kolmatta suhtautumisen tapaa edustaa sitten Herodes aktiivisella vihallaan ja toimillaan oman etunsa turvaamiseksi. Silti vihamielinen suhtautuminen evankeliumiin on parempi kuin välinpitämätön. Herodeshan sentään tuli tuntemaan viestin paljon paremmin kuin muut. Hänellä olisi ollut mahdollisuus uskoa ja toimia niin kuin valheellisesti väitti aikovansa. Ilmestyskirjassa Herra sanoo Laodikean seurakunnalle: ”Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani.” (Ilm.3:14). Välinpitämättömyyteen meillä ei yksinkertaisesti ole varaa!
Meille on ilmestynyt Herra ja Vapahtaja, joka tullessaan on tuonut kaiken, mitä me syvimmiltään tarvitsemme. Hänen lahjansa meille on se iankaikkinen elämä, jota varten meidät alun perin on myös luotu. Idän tietäjien lahjat vastasyntyneelle kuninkaalle ovat puhuttelevia, ja samalla ne kutsuvat meitä antamaan oman elämämme Herramme käyttöön. Kulta on lahja kuninkaalle; sitä Jeesus Kristus on meille. Suitsuke kuuluu Jumalalle; Jeesuksessa Kristuksessa me vain voimme kohdata Jumalamme. Mirha kuuluu kuolevalle. Mirha palaa kuvaan vähän ennen Jeesuksen kuolemaa, kun Hänet voideltiin mirhasta ja aaloesta tehdyllä voiteella. Jeesus kuoli meille kuuluvan kuoleman ja lahjoittaa meille oman elämänsä. Jeesus sanoo meille tänään: ”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.” (Joh.6:51).