Varhain jouluaattoaamuna menin käymään kaupassa. Isossa marketissa oli vähän asiakkaita, joten ostokset oli pian hoidettu. Pois tullessani huomasin tyhjän aulan nurkassa joulukuusen. Latvassa oli komea tähti, sähkökynttilät paloivat, hopeanauha kimalteli ja oksilla roikkui kirkkaita palloja. Mutta se oli kuitenkin surkea näky: kaikki neulaset olivat varisseet lattialle, kuusi oli aivan kuiva. Pohdin, että onko tämä kuva suomalaisesta joulunvietosta? Koristeet ovat kyllä komeat, mutta oikeastaan kaikki on jo ohi, ennen kuin varsinainen juhla koittaa.
Tänään on loppiainen. Historiallisesti loppiainen on joulua vanhempi juhla. Itse asiassa varhaisina aikoina juuri tänä päivänä vietettiin joulua. Monissa kirkoissa niin tehdään yhä edelleen. Tähän liittyy sopivasti evankelista Matteuksen kertomus itämaan tietäjistä lahjoineen. Meillä Suomessa joulun varsinainen juhla-aika kestää joulupäivästä loppiaiseen. Joulu ei siis pääty jouluaattoon, vaan vasta alkaa siitä ja juhlaa riittää loppiaiseen asti. Tämän juhlapäivän nimi viittaa joulunajan päättymiseen. Loppiainen merkitsee sananmukaisesti loppua.
Rääkkylässä loppiaisella on tänä vuonna oma merkityksensä. Rääkkylän seurakunta liitettiin vuoden 2017 alusta Kiteen seurakuntaan. Näin yksi ympyrä sulkeutui. Rääkkylä oli Kiteen seurakunnan kappelina 1680-luvun puolivälistä alkaen aina vuoteen 1857, jolloin se itsenäistyi. Rääkkylän seurakunnan jäsenmäärän lasku ja talouden voimakas heikkeneminen johtivat nyt seurakuntaliitokseen. 160 vuoden aika itsenäisenä seurakuntana on päättynyt ja seurakunta on palannut Kiteen seurakunnan kappeliksi. Näiden ratkaisujen ja tapahtumien jälkeen on ymmärrettävää, jos tänään loppiaisena tuntuu, että ”se on loppu nyt”. Loppiainen merkitsee Rääkkylässä sananmukaisesti loppua.
Tämän juhlapäivän evankeliumista avautuvat kuitenkin tyystin toisenlaiset näkymät. Kirkon ja seurakunnan tulevaisuutta ajatellen loppiainen ei viittaa loppuun ja menneisyyteen, vaan pikemminkin uuteen alkuun ja tulevaisuuteen. Seurakuntaliitoksella halutaan turvata seurakuntaelämä tulevaisuudessa myös Rääkkylässä. Siihen rohkaisevat loppiaisen evankeliumista poimitut kaksi sanaa: tähti ja lahja.
Ensimmäinen sana on tähti. Evankeliumissa kerrotaan, kuinka kuningas Herodeksen ”sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo.”
Tähti johti itämaan tietäjät seimen luo. Tähti on varmaan yksi yleisimmistä joulukoristeista. Se nostetaan jokaisen joulukuusen latvaan. Se on meille niin tavallinen, ettemme osaa yhdistää sitä loppiaisen evankeliumiin ja Jeesuksen syntymään. Tähti kyllä nähdään, mutta aina ei nähdä sitä, mihin se viittaa. Silti se yhä jatkaa hiljaista loistoaan ja osoittaa edelleen tietä Jeesuksen luo.
Itämaan tietäjät eivät päässeet perille kuitenkaan pelkästään tähdistä ennustamalla vaan siihen tarvittiin Jumalan sana. Se ohjaa Kristuksen luokse. Vanhastaan kristillinen traditio onkin tulkinnut tähden Jumalan sanaksi. Siitä monet loppiaisen virretkin puhuvat. ”Nyt meitä sanan tähti, johdattaa luoksesi. Se taivaastasi lähti, valoksi, oppaaksi.” (virsi 45:2). ”Tunnet tähden kirkkaimman, se on sana Jumalan.” (virsi 46:2).
Jumalan sanaa on Rääkkylässä julistettu satojen vuosien ajan. Se on ravinnut, ruokkinut, rohkaissut, kantanut eteenpäin elämässä, niin ilon kuin murheen keskellä. Se on ollut seurakuntaelämän perusta ja kristityn voimanlähde. Sitä se on yhä edelleen, nyt ja tulevaisuudessa. Vaikka seurakuntien rajat muuttuvat, Jumalan sana pysyy. Se kantaa loppiaisesta arkeen, uuteen vaiheeseen seurakunnan elämässä. Jumalan sanan julistamisesta varten rakennettiin Rääkkylään vuonna 1851 nykyinen kirkko. Sitä ei täältä viedä minnekään.
Ihminen tarvitsee yhteisön, johon kuulua. Rääkkylän kaltaisessa yhteisössä kotipaikkatietoisuus ja paikallisidentiteetti ovat vahvasti sidoksissa omaan kirkkoon ja säännölliseen jumalanpalveluselämään, hautausmaahan, tuttuihin työntekijöihin ja seurakunnan toimintatapaan. Paikallisyhteisön tukeminen ja vaaliminen on hyvinvoinnin kannalta ratkaisevan tärkeää. Elävän jumalanpalvelusyhteisön säilyminen on sen vuoksi kallisarvoista. Siitä te kaikki olette yhdessä vastuussa, niin seurakunnan päättäjät ja vastuunkantajat kuin seurakunnan jäsenet ja paikkakunnan asukkaat.
Toinen sana on lahja. Evankeliumissa kerrotaan, kuinka tietäjät ”menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.”
Kuulen usein kysymyksen, mitä minä kirkolta tai seurakunnalta oikein saan. Tämä kuvaa hyvin aikamme arvoja. Tärkeintä on se, mitä minä saan ja mitä minä hyödyn. Loppiaisen evankeliumi kääntää kysymyksen toisinpäin. ”Itämaan tietäjät antoivat lahjana Jeesukselle kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Mitä minä antaisin Jeesukselle?”
Tietäjät lahjoineen rohkaisevat kysymään, olemmeko me tunnistaneet omat lahjamme. Olemmeko antaneet ne käyttöön yhteiseksi hyväksi? Meillä on lahjoja sekä Jumalan luomistyön tuloksena että armolahjoja Pyhän Hengen hedelminä. Meillä on monia mahdollisuuksia auttaa lähimmäistämme tai palvella omaa seurakuntaamme tai työskennellä kotiseutumme ja isänmaamme hyväksi. Olennaista on se, että haluamme näin tehdä ja ryhdymme toimimaan. Silloin paljastuu lahjan syvin olemus. Antaessaan saa ja etsiessään löytää. Näin kävi itämaan tietäjillekin. He antoivat lahjansa ja löysivät maailman Vapahtajan.
Jumala ei ole jossain kaukana elämän ulkopuolella, vaan sen sisällä. Hän on siellä, missä heikkoa autetaan ja toivotonta rohkaistaan. Hän on siellä, missä työskennellään oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi, ja siellä, missä edistetään rauhaa ja hyväntahtoisuutta. Hän on siellä, missä armeliaisuus asetetaan itsekkyyden edelle. Meidän kauttamme Jumalan hyvä tahto tulee näkyväksi elämän arjessa ja yhteiskunnan ratkaisujen suunnassa. Joulun sanoma on mennyt perille silloin, kun se edistää inhimillisyyttä ja alttiutta toimia lähimmäisen hyväksi ja yhteiseksi parhaaksi. Näin meitä kutsutaan Jeesuksen työtovereiksi rakentamaan ja muuttamaan tätä maailmaa, tuomaan valoa pimeyteen, julistamaan sanomaa Kristuksesta.
Hyvät seurakuntalaiset. Vuoden alkaessa olemme uuden edessä. Erityisesti Rääkkylässä ja Kiteellä seurakunnalla on edessään uudenlainen tulevaisuus. Muutoksessa helposti käännytään haikailemaan mennyttä aikaa. Sillekin on oltava aikansa ja paikkansa. Menneisyyttä on arvostettava ja juuret tunnettava. Mutta ennen kaikkea haluan korostaa: Muutos ja tulevaisuus ovat mahdollisuus. Nyt on aika suunnata katse ja voimavarat kohti tulevaa. Siksi rohkaisen teitä rakentamaan keskinäistä luottamusta ja vahvistamaan yhteistyötä sekä yhteenkuulumisen henkeä. Siinä jokaisella on oma vastuunsa kannettavana.
Uuden edessä loppiaisen evankeliumin sanoma on selkeä. Vaikka seurakuntien rajat ja rakenteet ympärillä muuttuvat, Jumalan sana pysyy. Sen varaan voi rakentaa tulevaisuutta. Siihen tarvitaan jokaista seurakuntalaista omine lahjoineen. Kun Rääkkylässä ja Kiteellä vallitsee luottamuksen, yhteyden ja rakkauden ilmapiiri, tulevaisuus on avoin. Silloin loppiainen ei merkitse loppua, vaan pikemminkin uuden alkua.