Marian ilmestyspäivä, Luuk. 1: 26-38, Martti Vaahtoranta

1.
Yhdeksän kuukautta jouluun! Niin se on – tai oikeastaan risat päälle. Sillä tänä vuonna Marian ilmestyspäivä asettuisi luonnostaan päällekkäin pitkänperjantain kanssa. Ja kun ”Marianpäivää” meillä vietetään sunnuntaisin, sitä ei oikein voi sijoittaa myöskään Palmusunnuntaihin tai pääsiäisaamuun.
Mutta unohtaa me emme sitä halua. Sen tähden muistamme tänään päivää, jona autuas Neitsyt sai tietää suuresta kutsumuksestaan. Valkoinen väri on vallannut kirkon. Kynttilät loistavat ja kiitosvirret kaikuvat. Keskellä syvää paaston aikaa vietämme hetken jo seuraavaa joulua.
2.
Siihen on kuitenkin pitkä aika. Pitkät yhdeksän kuukautta kului myös enkelin vierailusta Marian luona siihen asti, että Herran lupaus toteutui Beetlehemissä ”Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana”. Ja siitä oikeastaan kaikki vasta alkoi.
Olemme Pyhän Marian seurakuntana usein kulkeneet Herramme Äidin rinnalla. Olemme nähneet, kuinka syvästi hämmentynyt hän oli enkelin vieraillessa hänen luonaan. Kuinka voisi tapahtua se, minkä enkeli lupasi? Kuinka hänestä, joka ”ei miehestä mitään tiennyt”, voisi tulla äiti?
Olemme kuulleet myös Marian kiitosvirren, jonka hän viritti vieraillessaan sukulaisensa Elisabetin luona. Ensimmäinen hämmästys oli vaihtunut hämmästyneeksi kiitollisuudeksi:
”Minun sieluni suuresti ylistää Herraa, ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani; sillä hän on katsonut palvelijattarensa alhaisuuteen. Katso, tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi. Sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria, ja hänen nimensä on pyhä, ja hänen laupeutensa pysyy polvesta polveen niille, jotka häntä pelkäävät. Hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan; hän on hajottanut ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois. Hän on ottanut huomaansa palvelijansa Israelin, muistaaksensa laupeuttaan Aabrahamia ja hänen siementänsä kohtaan iankaikkisesti, niinkuin hän on meidän isillemme puhunut.” (Luuk. 1:46-55)
3.
Tämän ”Marian kiitosvirren” veisatessaan Herramme Äiti ei kuitenkaan vielä tiennyt, mitä kaikkea toisi tullessaan se enkelin sana, että ”Voimallinen” oli ”tehnyt suuria” hänelle. Varmasti seuraavat kuukaudet, joiden kuluessa pyhä Lapsi kasvoi ja alkoi liikkua Marian kohdussa ja Jumalan lupaus tuntui täyttävän hänet kokonaan – varmasti jo ne avasivat Marialle jotakin siitä, mitä oli tulossa. Silti Pyhän Hengen piti jälleen opettaa Mariaa, nyt inhimillisen sanansaattajan kautta.
Luvattu Lapsi oli silloin jo syntynyt. Kynttilänpäivänä seurasimme pyhää perhettä sen ensimmäisellä vaelluksella Jerusalemin temppeliin. Siellä se kohtasi hurskaan vanhan miehen, joka oli tullut Pyhän Hengen vaikutuksesta temppeliin samaan aikaan Marian, Joosefin ja Jeesus-lapsen kanssa. Hänen sanoillaan kiitämme Jumalaa joka pyhä ehtoollisen lahjasta.
”Simeonin kiitosvirren” kautta Pyhä Henki opetti Marialle, Joosefille ja meille, että Pelastus, jota P. Maria silloin kantoi sylissään, ei ollut tarkoitettu vain Israelille, vaan koko maailmalle. Näin lausui hurskas vanhus:
”Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan; sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä, valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille”. (Luuk. 2:29-32)
4.
P. Maria ei silloin vielä tiennyt, että aivan kohta hänen olisi lähdettävä Joosefin ja pienen Jeesus-vauvan kanssa yön selkään, vainoja pakoon kauas Egyptin maahan. Eikä hän vielä nähnyt, mitä hänen olisi koettava runsaat kolme vuosikymmentä näiden tapahtumien jälkeen. Senkin hänelle kertoi P. Simeon:
”Katso, tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan – ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä – että monen sydämen ajatukset tulisivat ilmi”. (Luuk. 2:34-35)
Pian olemme katselemassa, kuinka P. Marian sydän murtuu. Miekka on jo monta kertaa haavoittanut häntä. Nyt se lävistää Marian sydämen hänen rakkaan Poikansa Jeesuksen kuollessa Golgatan ristillä.
5.
Mutta että oikein ymmärtäisimme tämän kaiken, meidän pitää katsella vielä kauemmas taaksepäin. Niin ymmärrämme paremmin päivän evankeliumia. Ymmärrämme paremmin ylipäätään evankeliumia – iloista sanomaa pelastuksesta, jonka Jumala itse on valmistanut meille.
Sillä pelastuksemme on Jumalan työtä ja tekoa, ei meidän. Kun Maria sanoi, ”katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan”, hän ei tehnyt mitään. Hän vain suostui Jumalan tekoon. Hän antoi sen tapahtua. Jumala oli se, joka toimi.
Ei Maria silti vielä tiennyt eikä ymmärtänyt, mitä kaikkea Jumalan ilmoitus hänen elämässään vaikuttaisi. Kuitenkin hän luotti Jumalaan ja uskoi Jumalan sanan lupauksiin. Maria uskoi, Jumala toimi.
Maria siis ei tehnyt omaa osuuttaan maailman pelastamisesta. Hänen suostumisensa Jumalan hänelle antamaan tehtävään toi kyllä hänelle paljon töitä, vaivaa ja vastusta. Silti Maria oli vain tavallinen, perisynnin alaisuuteen syntynyt nuori nainen, kun enkeli vieraili hänen luonaan ja antoi ihmeellisen viestinsä. Marian vastaus – ”katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan” – oli Jumalan pelastavan ja uskoa synnyttävän teon näkyvää ja kuuluvaa vaikutusta hänessä, ei hänen oma ”ratkaisunsa”, ei hänen oma osuutensa pelastuksen asiassa.
6.
Sillä Pelastus oli Hän, jonka Jumala lupasi Marialle. Pelastus oli Hän, joka kasvoi Marian sydämen alla, ei Maria itse. Pelastaja oli ja on yksin Jumala.
Me ihmiset pystymme kyllä tuhoamaan ja hävittämään. Pelastamaan meistä ei ole, ei edes itseämme, saati muita eikä ainakaan siitä iankaikkisesta kadotuksesta, joka olisi oikeudenmukainen osamme.
Vain Jumala voi pelastaa meidät siitä tilasta, johon olemme itse syypäät kykenemättä nostamaan itseämme kuiville hukuttavasta vedestä. Niin kuin me pystyisimme nykytekniikan avulla tuhoamaan koko maallisen elinympäristömme, mutta emme korjaamaan aiheuttamiamme vahinkoja, samoin on meidän iankaikkisen elämämme laita: me voimme kyllä tuhota ja hävittää sen, ja niin olemme jo tehneetkin. Mutta vain Jumala voi korjata vahingon ja pelastaa meidät ikuisesta kuolemasta ikuiseen elämään.
7.
Siinä me seisomme syyllisinä Herramme edessä. Me lyömme Jumalaa kasvoihin ja syljemme Hänen päälleen niissä, jotka on luotu Hänen kuvakseen, mutta joita me kohtelemme kuin orjia ja pahemmin kuin eläimiä. Me siinä syyllistymme majesteettirikokseen, kun hylkäämme Jumalan käskyt ja muutamme vihaksi ja välinpitämättömyydeksi rakkauden, joka on niiden syvin sisältö.
Me tässä kannamme ihan itse ja kukin tavallamme sekä perittyä että itse hankittua syyllisyyden taakkaa. Niin on ollut siitä lähtien, kun Adam ja Eeva lankesivat syntiin ja Paratiisin ovet suljettiin. Siitä lähtien meidän kaikkien päällä on ollut ankara kirous: meidän velvollisuutemme on kärsiä itse oma rangaistuksemme ja sovittaa itse omat syntimme. Niin on korkein mahdollinen oikeus päättänyt, eikä päätöksestä voi valittaa.
8.
Aihetta olisi. Sillä tämä Jumalan lain vaatimus on meille mahdoton. Me osaamme kyllä rikkoa ja tuhota, muttemme hyvittää emmekä korjata.
Jumalalle on kuitenkin kaikki mahdollista. Ja Jumala halusi meidän pelastuvan. Jumala haluaisi jokaisen meistä pelastuvan.
Mutta kuinka se on mahdollista, jos meiltä vaaditaan takaisin korkoineen ja sakkoineen se määrättömäksi kasvanut velka, jonka olemme kasanneet kannettavaksemme rikkomalla Jumalaa ja lähimmäisiämme vastaan? Kuinka se on mahdollista, jos meidän pitää rangaistuksella hyvittää majesteettirikos, joka ei ole hyvitettävissä?
Sillä meiltä sitä vaaditaan. Sen tähden pelastuksemme ehtona oli ja on, että koko ihmiskunnan syntien taakka oli lastatattava jonkun meistä harteille. Sen, jota rangaistiin meidän synneistämme, piti edustaa meitä Jumalan, lahjomattoman Tuomarin edessä. Meikäläisen piti maksaa meikäläisten velka.
Mutta itse hän ei saanut olla syyllinen. Muuten häntä olisi rangaistu hänen omista synneistään. Hän ei olisi silloin voinut uhrautua kenenkään muun kuin itsensä puolesta, eikä sekään olisi häntä pelastanut. Hänkin olisi kuollut ikuisesti oman ja yhteisen, määrättömän rikoksensa rangaistuksena.
Sen tähden, jos sovitusta olisi yrittänyt yksi meistä perisynnin taakkaa kantavista, se ei olisi ollut minkään arvoinen. Mutta ihminen siihen silti tarvittiin, jotta ihmiskunnan velka tulisi maksetuksi. Tarvittiin itsessään pyhä ja puhdas ihminen, jonka päälle meidän ja meidän isiemme syntien taakka piti kasata, niin kuin se olisi ollut hänen omaa syyllisyyttään. Se piti lukea hänen syykseen.
9.
Mutta kuka jaksaisi kantaa sellaisen taakan? Eikö kokonaan viatonkin sortuisi sen alla? Voisiko yksi ihminen sovittaa kaikkien ihmisten synnin?
Ei voisi. Yksittäisestä ihmisestä ei olisi omasta aloitteestaan eikä omasta voimastaan pelastamaan ihmiskuntaa, ei sittenkään, vaikka hän itse olisi viaton. Ja kuka olisi?
Kaikkivaltiasta Jumalaa on loukattu. Sen tähden loukkaus on määrätön ja rikos rajaton, niin kuin Jumala itse. Sen tähden vain kaikkivaltias Jumala voi auttaa langennutta ihmiskuntaa silloin, kun sen on kärsittävä syntiensä rangaistus, mutta se ei itse pysty siihen.
Ja Jumala auttaa, koska myös Hänen rakkautensa on määrätön. Sen tähden Hänen, kaikkeuden Luojan ja Hallitsijan, piti tulla ihmiseksi, jotta ihmiset voisivat jälleen pelotta kohdata Hänet. Sen tähden meidän syntiemme Sovittajan piti olla itsessään sekä synnitön ihminen että kaikkivaltias Jumala.
10.
Syntiemme Sovittaja ei myöskään voinut olla miehestä ja naisesta syntynyt ihmispersoona, jonka Jumala olisi adoptoinut lapsekseen ja varustanut Henkensä lahjoilla. Niinhän Hän tekee meille kasteessa ja uskon kautta. Mutta ei meistä olisi kenenkään syntejä sovittamaan, ei omien eikä toisten.
Niinpä meidän syntiemme sovittaja olisi miehen tahdosta syntyneenä ollut itsekin osallinen ihmiskunnan synnistä ja syyllisyydestä ja siitä turmeluksesta, joka luonnollisen syntymän kautta periytyy vanhemmilta lapsille ja vaikuttaa näissä näiden sikiämisestä asti. Sen tähden Jumalan ikuisen Sanan eli Jumalan itsensä piti antaa Herralle Jeesukselle Hänen persoonallinen olemisensa yksilönä ja ihmisenä.
Jeesus oli sikiämisestään asti tosi ihminen. Hänellä oli ihmisen tunteet ja tahto. Mutta syntiä Hänessä ei ollut. Sillä Hän oli myös tosi Jumala, ”Isästä iankaikkisuudessa syntynyt”, joka teki Hänen ihmisyytensä osalliseksi ikuisen Sanan jumaluudesta.
Sen tähden P. Maria ei ollut vain ihminen Jeesuksen, vaan ”Jumalan synnyttäjä”. Jumalinhimillisenä persoonana Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta. Hänen alkunsa ei ollut miehen ja naisen yhtymisessä yhdeksi lihaksi, vaikka Hän oli ja on myös tosi ihminen. Sillä Marian kohdussa Jumalan ikuinen Sana liittyi siihen ihmisyyteen, joka ei vielä ollut ihmisyksilön persoonallista olemista Jumalan kasvojen edessä. Jeesuksen jumalainhimillisessä Persoonassa Isää katsoi Jeesuksen sikiämisestä asti Jumalan ikuinen, ainosyntyinen Poika ja Hänessä jumaluuden yhteyteen otettu pyhä ja puhdas ihmisyys – meidän ihmisyytemme, mutta kokonaan ilman syntiä.
Tässä ihmisyydessä Jumala itse sovitti syntimme. Jumalan ja Marian Poika teki sen jumaluutensa antamassa voimassa, jota pelkällä ihmisellä, edes synnittömällä ihmisellä, ei olisi ollut itsessään. Jumalana Hän kantoi sen taakan, joka Hänen ihmisyytensä päälle laskettiin jo Hänen sikiämisessään Marian kohdussa ja jota Hän kantoi harteillaan, kun Hän lopulta kuoli Golgatan ristillä. Jumalana ja ihmisenä, jumalinhimillisenä persoonana, Hän sovitti syntimme, eikä vain meidän, vaan koko maailman kaikkien ihmisten synnit.
11.
Astumme kuitenkin vielä lähemmäksi Marian ilmestyspäivän salaisuutta. Puhe ”ihmisyydestä”, jonka Herra Jeesus otti päälleen Marian kohdussa, saattaa kuulostaa vähän utuiselta ja epämääräiseltä. Sillä ”ihmisyyttä” siinä maailmassa, jossa elämme, ei ole olemassa vain ylipäätään, vaan aivan tietyllä tavalla. Sen tähden kysymme, miksi Maria, joka otti Jumalan tarjoaman pelastuksen vastaan, oli nuori nainen, mutta Lapsi, joka syntyi, oli poika.
Tietysti se johtui jo siitäkin yksinkertaisesta syystä, että miehet eivät voi synnyttää. Sen tähden Marian piti olla nainen. Mutta oliko siihen muita syitä?
Entä miksi syntynyt Lapsi ei ollut tyttö? Miksi Jumala ei tullut ihmiseksi naisena vaan poikana ja miehenä?
Onko mies itsessään parempi ja pyhempi kuin nainen? Senkö tähden Herran Jeesuksen piti syntyä pojaksi eikä tytöksi?
12.
Ei. Mies ei ole itsessään yhtään parempi eikä pyhempi kuin nainen, mutta ei myöskään nainen ole itsessään parempi eikä pyhempi kuin mies. Yhtä rakkaita olemme Jumalalle ja yhtä syntisiä Hänen edessään. Silti kummallakin on oma paikkansa ja tehtävänsä siinä Jumalan kuvaisuudessa, jota me ihmisinä olemme tai jota meidän pitäisi olla miehinä suhteessa naiseuteen ja naisina suhteessa mieheyteen.
Jumala loi meidät mieheksi ja naiseksi, joista kuitenkin tuli ”yksi liha”. Sellaisena olemme yhdessä Kolmiyhteisen Jumalan kuva, johon kuuluu – tai pitäisi kuulua – myös uskon suhde Häneen. Olemme Jumalan edessä yhtä arvokkaita, vaikka meillä onkin erilainen paikka ja tehtävä ihmisyyden vuorovaikutteisessa ykseydessä, joka heijastaa Kolmiyhteisen Jumalan ykseyttä, mutta myös ihmiseksi tulleen Jumalan, Jeesuksen Kristuksen, suhdetta seurakuntaan, Hänen hengelliseen ruumiiseensa. (Avioliitossa se ilmenee myös niin, että ”mies on vaimon pää”, jota vaimo kunnioittaa, mutta jonka pitää rakastaa vaimoaan niin kuin ritari rakastaa sydämensä valittua, niin kuin Kristus rakastaa seurakuntaa: itse itsensä sen puolesta uhraten.)
13.
Tämä on suuri salaisuus. Raamattu kuitenkin avaa sitä meille. Sillä tavoin ymmärrämme paremmin, miksi lapsuuteni virsikirjassa vielä veisataan ”oi Kristus, Jumala ja mies, kirkasta meille sinun ties” (VK 1938, 112), kun saman virren uudemmassa versiossa sanat kuuluvat: ”Jumalan Poika, ihminen, tie näytä armon, totuuden.” (VK 1986, 130)
Ei ole ihmisyyttä sellaisenaan jossakin meidän sukupuolisuutemme ylä- tai ulkopuolella. Ihmisyys on mieheyttä ja naiseutta niitä yhdistävässä suhteessa. Sen tähden Jeesuksen, ihmiseksi tulleen Jumalan, on välttämättä oltava joko mies tai nainen. Ja varmasti Hän on mies.
Silti vielä muustakin on kysymys Herramme syntymisen salaisuudessa. Oli nimittäin jotakin, mikä piti korjata, eikä se koskenut vain koko ihmisyyttä, vaan erityisellä tavalla mieheyttä, miehen virkaa ja tehtävää.
14.
Raamatussa kerrotaan, että esiäitimme Eeva suostui käärmeen houkutuksiin ja haukkasi hedelmästä, jota ei ollut lupa syödä. Sitten hän tarjosi tätä ”herkkua” myös miehelleen. Adamkin söi kiellettyä hedelmää. Niin tapahtui se hirvittävä katastrofi, josta kaikki muu surkeus elämässä ja kuolemassa on saanut alkunsa.
Eeva siis lankesi ensimmäisenä ja söi hedelmästä, joka toi mukanaan tiedon ja vallan sijasta kuoleman ja kurjuuden. Mutta kun Jumala sitten asetti ensimmäiset ihmiset ja ensimmäisen avioparin vastuuseen tapahtuneesta, kenet Hän ensimmäisenä kutsui puhutteluun? Ei Eevaa, vaan Adamin! Mies pantiin vastuuseen syntiinlankeemuksesta!
Adam siis oli ensisijaisesti vastuussa tilanteesta silloin, kun Kiusaaja tuli katteettomine lupauksineen esivanhempiemme luo. Mutta missä lienee Adam silloin puun takana piileksinyt, kun käärme luikerteli Eevaa pettämään? Ja mitä sanoi Adam, kun Jumala kysyi: ”Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?” (1 Moos. 2:11) – Näin hän sanoi: ”Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin.” (1 Moos. 2:12)
”En minä mitään, mutta kun vaimo … !” Totta kyllä myös Eeva oli vastuussa teostaan. Seuraavaksi Jumala kääntyi Eevan puoleen ja kysyi: ”Mitäs olet tehnyt?” (1 Moos. 2:13) Yhdessä esivanhempamme siis kantoivat vastuun teostaan.
Mutta Adamia Jumala ensimmäisenä otti niskasta kiinni, kun lankeemus oli tapahtunut. Adam ei ollut kantanut vastuutaan miehenä. Hän ei asettunut puolustamaan vaimoaan Kiusaajaa vastaan, vaan jätti hänet yksin tämän armoille. Ja teon jo tapahduttua hän yhä yritti mennä piiloon vaimonsa selän taakse. Mutta sieltäkin Jumala veti hänet vastuuseen yhteisestä lankeemuksesta.
15.
P. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessään näin:
… kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva. Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi. Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi. Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi. (Room. 5:14-19)
Adam miehenä luovutti taistelussa syntiä vastaan. Hän antoi Eevan astua tai kenties suorastaan työnsi hänet sille paikalle, jolla hänen olisi itsensä pitänyt lujana seistä vastuuta myös vaimostaan kantaen. Nyt lankesivat molemmat, mies ja vaimo. Niin tuli synti maailmaan.
Jumala ei kuitenkaan jättänyt ihmiskuntaa synnin ja kuoleman valtaan. Uusi Adam, Jeesus Kristus, Jumalan ja Marian Poika, korjasi ja uudisti sen, minkä vanha Adam tuhosi. Herra Jeesus otti miehenä haasteen vastaan, taisteli ja voitti. Hän oli Jumalan Karitsa, joka otti pois maailman synnin. Hän oli mies, joka ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi syntisen ja heikon morsiamensa eli meidän kaikkien edestä.
16.
Mutta entä Maria? P. Paavali kirjoittaa myös näin:
Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva; eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen. Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä. (1 Tim. 2: 13-15)
Saako nykyaikana vielä sanoa näin? Saa, ja pitääkin sanoa. Samalla pitää muistaa, että tässä puhutaan perheestä ja seurakunnasta, mutta ei siitä, saavatko naiset opiskella ja äänestää tai voiko heistä tulla professoreja tai presidenttejä.
Ei tässä myöskään tarkoiteta, että lasten synnyttäminen olisi teko, jonka avulla nainen voisi ansaita autuutensa. Ei Paavali tässä kiellä sitäkään, mistä hän muualla puhuu: että naimattomuus voi olla jalo kutsumus niin miehelle kuin naisellekin. Eikä hän ota mitään pois niistä monista ylistävistä sanoista, joilla hän kehuu uskonsisariaan ja naispuolisia työtovereitaan.
Raamatun kokonaisuutta ja pelastushistoriaa ajatellen tässä sen sijaan saatetaan puhua ennen muuta P. Mariasta. Puhutaan autuaasta Neitsyestä. Vasta sitten katse kääntyy niihin sisariin, jotka elämässään seuraavat Marian esimerkkiä.
17.
Mutta mitä Mariassa sitten pitäisi seurata? Ihminen hänkin vain oli, perisynnin alainen, niin kuin me!
Niin oli, mutta sellaisenakin hän oli esikuvallinen ihminen uskossa ja kuuliaisuudessa. Niin kuin Abaraham on meille ”uskon isä”, niin Maria on meille ”uskon äiti”. Maria suostui siihen, mikä ei Eevalle kelvannut. Hän suostui oman tietämisen ja tekemisen sijasta ottamaan lahjana vastaan Jumalan armon, sen, että Jumala yksin ja pelkästään omana tekonaan korjasi sen, minkä Eeva yhdessä Adamin kanssa rikkoi.
P. Maria suostui ottamaan uskoen vastaan sen kutsumuksen, jonka Jumala hänelle naisena antoi. ”Hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta.” P. Mariasta tuli Jeesuksen, Jumalan Pojan ja uuden Adamin äiti. Hän ei itse pelastanut ketään, mutta hän itse pelastui uskossa omaan Poikaansa. Niin hänestä tuli myös koko maailman Vapahtajan synnyttäjä.
Sen tähden P. Maria on meille kristityille, niin miehille kuin naisillekin, esikuva kuuliaisuudesta ja vanhurskaudesta, joka ei luota omiin tekoihinsa, vaan ottaa uskossa vastaan Jumalan valmistaman lunastuksen ja pelastuksen Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Ja kun elämme, vaellamme ja kilvoittelemme uskossa Jeesukseen, ehkä me miehetkin opimme uudelleen kantamaan perheestämme ja seurakunnasta sitä vastuuta, jonka me niin helposti jätämme Adamin tavoin Eevan kannettavaksi.
Mutta itse seurakunta on Morsian ja Äiti. Me miehet olemme Jumalan lapsina sen jäseniä tai palvelemme sitä paimenina, jos Kristus Morsiamensa kautta kutsuu meidät siihen virkaan. Marialle jää parempi osa kuunnella ja oppia Herran jalkojen juuressa. Amen.