Jumala kutsui Marian ainutkertaiseen tehtävään, tehtävään jota ei ole ollut eikä tule olemaan yhdelläkään toisella ihmisellä. Hän on Jumalan synnyttäjä, niin kuin vanhan kirkon isät ja myös luterilaisen tunnustuskirjat opettavat. Ei siis ole ihme, että evankeliumeissa Maria mainitaan kym-meniä kertoja. Eikä ole ihme, että Luukas kuvaa hyvin tarkasti sitä hetkeä, jolloin Maria sai viestin saamastaan tehtävästä. Tuo hetki on niin nähty niin tärkeäksi koko Jumalan pelastussuunnitelmassa, että sille on omistettu keskellä paastonaikaa tämä ilon ja kiitoksen täyttämä juhlapäivä, yhdeksän kuukautta ennen joulua, Vapahtajamme syntymäpäivää.
Uskonpuhdistus ei asettanut Marian ilmestyspäivän viettoa millään lailla kyseenalaiseksi. Miksi olisi? Lutherille itselleen Maria oli hyvin tärkeä ihminen. Hän suhtautui Mariaan suurella kunnioituksella ja nosti hänet kirjoituksissaan ja saarnoissaan yhä uudelleen jokaiselle kristitylle tärke-äksi esikuvaksi ja rohkaisijaksi.
Kuitenkin näyttää siltä, että luterilaiset puhumme Mariasta kovin vähän, ikään kuin varoen. Suotta Mariasta puhumisesta tai laulamisesta taikka hänen kuvansa esillä pitämisestä saa katolisen leiman. Aavistamme, että katolisessa Maria-perinteessä on jotakin luterilaiselle uskonkäsitykselle vierasta ja siksi olemme usein epävarmoja omasta suhteestamme Mariaan, Herramme äitiin. Siksi vaikenemme, sivuutamme hänet. Se on meille suuri vahinko.
Avainkysymys Marian kohdalla on: Miksi Jumala kaikkien maailman naisten joukosta valitsi juuri nasaretin Marian? Jumalan valinta oli asia, jota Maria varmaan itsekin hämmästyi ja mietti pitkään vielä ensihämmästyk-sensä jälkeenkin. Miksi minä?
Inhimillinen järki etsii tähän kysymykseen vastausta pohtimalla, missä suhteessa Maria oli kaikkia muita naisia parempi, kelvollisempi. Järki päättelee, että Marian täytyi olla jotakin aivan muuta kuin naiset yleensä. Siksi Jumala valitsi hänet. Katolinen perinne onkin ollut kiinnostunut Ma-rian syntyperästä, kuninkaallisista juurista. Samalla on ajateltu, että Marian on täytynyt poiketa edukseen kaikista Eevan perillisistä, kaikista syntisen ihmissuvun naisista. Tästä päättelystä pitäisi seurata, että Maria oli itsekin syntynyt poikkeuksellisesti tavalla, tavalla joka säästi hänet muiden ih-misten osaksi tulleelta perisynniltä. Ja jos hän siis oli synnitön, hänellä ei myöskään ollut synnin kirousta, ei synnytyksen tuskia, ei huolta ja vaivaa jokapäiväisestä leivästä, ei epäuskoa ja murehtimista, ei ahdistusta ja kapinaa Jumalan vastaan, eikä lopulta edes kuolemaa. Hänet siis olisi vain otettu ajallisen vaelluksensa päättyessä pois ja korotettu taivaan kunin-gattareksi.
Tämänkaltainen Marian kunnioittaminen ei juurikaan kerro naisten kunni-oittamisesta yleensä. Päinvastoin. Näinhän Mariassa kunnioitetaan vain sitä, mikä erottaa hänet kaikista muista maailman naisista. Luther syytti aikansa teologiaa kuvaamistani inhimillisen järjen päättelyistä. Mutta juuri tällä päättelyn tiellä katolinen teologia eteni vuosisatoja uskonpuhdistuk-sen jälkeenkin. Se on tuottanut juuri Mariaa koskevia oppeja, jotka poikkeavat siitä mitä ortodoksinen tai luterilainen kirkko Mariasta opetta-vat.
Palataanpa tuohon kysymykseen: Miksi Jumala sitten valitsi Marian? Yhtä hyvin voisimme kysyä, miksi hän aikanaan valitsi juuri Aabrahamin ja hänen jälkeläisensä, tuon pienen, kovapäisen ja uskottoman kansan. Tai miksi juuri pieni Betlehem ja miksi pimeä talli, miksi juuri yövartiossa olevat paimenet? Tai miksi Jeesus kutsui seuraansa niitä, joita kutsui? Miksi hänen seuraansa kelpasivat pienet lapset, kerjäläiset, publikaanit ja jul-kisyntiset, viimeisenä ryöväri viereisellä ristillä? Mitä erityistä Jeesus heissä kaikissa näki?
Valinta ei näytä kovinkaan usein osuneen luokkavalioihin, erinomaisiin, täydellisiin ja mahtaviin? Liekö koskaan? Jumalan valinnat näyttävät yhä uudelleen osuneen niihin vaihtoehtoihin, jotka ihmisten valinnoissa olisivat työnnetty syrjään jo alkukarsinnoissa.
Kuitenkin ihminen jaksaa yhä edelleen kuvitella, että Jumala valitsee omikseen ja käyttöönsä parhaat päältä, täydelliset, ehjät, ongelmattomat, kunniakkaat. Siksi kai mekin yritämme käydä kelvollisesta ja kuvittelemme itsestämme enemmän kuin on aihetta. Mistä moinen päähänpinttymä? Miksi kuvittelemme jääräpäisesti Jumalan valitsevan parhaat päältä? Siitä yksikertaisesta syystä, että niinhän me itse tietenkin teemme, milloin va-litsemaan pääsemme. Valitsemme sen, josta saamme itsellemme eniten. Siihen me ihastumme, sen haluamme omaksemme ja siitä pidämme kynsin hampain kiinni.
Mutta, miksi Jumala tekisi niin, kysyy Luther. Eikö kaikki ole hänen. Kaikki, mikä on kaunista, ehjää ja arvokasta, on sitä hänen työnsä jäljiltä. Miksi Jumalalla olisi tarvetta saada, rikastua sillä, mikä jo on hänen. Ei. Hänen peruspyrkimyksenään ei ole ottaa ja saada. Hänen ominaisuute-naan on antaa ja luoda tyhjästä uutta, korjata se, mikä on särkynyt, antaa arvo sille, mikä on työnnetty arvottomana syrjään, herättää eloon se, mikä on kuollut. Siksi Jumalan rakkaus katsoo Lutherin mukaan aina syvyyteen. Hän valitsee vähäisiä, alistettuja, halveksittuja, syrjään sysättyjä, ahtaalle joutuneita, toivoa vailla olevia.
Marian suuruus ja esikuvallisuus on siinä, että hän kirkkaasti oivalsi Ju-malan rakkauden luonteen. Se käy selvästi ilmi Luukkaan tallentamassa Marian ylistysvirressä, jolla hän ylisti Jumalaa vieraillessaan pian enkeli Gabrielin vierailun jälkeen sukulaisensa Elisabetin luona. Tässä jumalan-palveluksessa me kuulemme tuon ylistysvirren monta kertaa ja monissa muodoissaan. Kannattaa tarkata sen sanoja. Maria ylistää Jumalaa siitä, että hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijansa. Hän ylistää Jumalaa siitä, että hän yhä uudelleen nostaa alhaiset ja ruokkii nälkäiset, mutta lähettää kylläiset tyhjinä pois ja suistaa valtaistuimiltaan maan mahtavat. Maria ylistää Jumalaa siitä että hän on aina ollut uskollinen laupeudelleen. Raamatussa laupeudeksi käännetty sana tarkoittaa juuri sitä Jumalan perusominaisuutta, että kaikki vähäiset ja kurjat ovat hänen sydämellään.
Mistä Maria tämän kaiken niin kirkkaasti näki? Mikä sai hänet oivaltamaan, mistä Jumalan rakkaudessa on kysymys? Mikä sai hänet luottamaan siihen ja iloitsemaan siitä koko olemuksellaan? Enkelihän oli sanonut: ”Pyhä Henki tulee sinun yllesi. Korkeimman voima verhoaa sinut.” Jumala itse luo uskon. Vain hän itse paljastaa ihmiselle rakkautensa todellisen olemuksen. Sitä ei tee ihmisen oma järki, ei tieto eikä tahto. Kaikki on lahjaa, armoa. Sitä se oli myös Marialle, vähäiselle, rakkaalle ja kunnioi-tettavalle sisarellemme.
Meidän on syytä yhä uudelleen katsella ja muistella Mariaa, jonka Jumala valitsi laupeudessaan. Hänessä me samalla kunnioitamme kaikkia hänen kanssasisariaan, kaikkia naisia, erityisesti alistettuja, hiljaisia, halveksittuja, köyhiä. Marialla on miljoonia siskoja ja veljiä tässä maailmassa. Heihin Jumala katsoo laupeudessaan. Heidät hän tahtoo nostaa ja kutsua osal-liseksi lahjoistaan.
Samalla Maria on meille kaikille, ei synnistä ja kärsimyksestä osaton tai-vaan kuningatar, vaan sisaremme, joka rohkaisee meitä uskossamme. Tietoisena siitä, ettei Jumalan valinnut häntä hänen ansioittensa ja erin-omaisuutensa perusteella, Maria sanoo nöyrästi: ”Tapahtukoon minulle niin kuin sanot.” Mitä me olemme asettumaan Jumalan suunnitelmien esteiksi. Tapahtukoon meillekin, se mihin meidät on jo kastettu. Tulkoon osak-semme se, mikä Jumala sanassaan meille lupaa. Kun meille sanotaan: ”Sinun puolestasi annettu ja sinun puolestasi vuodatettu” tai ”Hän varjel-koon koko olemuksesi iankaikkiseen elämään”, saamme Marian kanssa sanoa: ”Tapahtukoon minulle niin kuin sanot.” Meillä itsellämme ei siinä ole mitään ylpeilemistä. Ilon aihetta kyllä sitäkin enemmän.