Noljakan kirkon sakastin ikkunalla on Maria –ikoni: Se on Vladimirin Jumalanäidin hellyyden ikoni. Siinä äidin poski on hellästi Jeesus-lapsen poskea vasten. Kuva on tunnistettava ja puhutteleva, mutta sen värit ovat auringon valossa kauhtuneet, koska kyseessä on puulle liimattu painokuva. Onkohan meidän Maria-kuvallemme käynyt vähän samalla tavalla. Se on tunnistettava ja puhuttelevakin, mutta tarpeettomasti syrjään unohdettu ja kauhtunut.
Ave Maria, gratia plena,
Dominus tecum…
Näin alkaa rukous, jonka Luther todennäköisesti oppi jo lapsena yhtenä ensimmäisistä rukouksistaan. Aikuisena hän liitti sen julkaisemaansa rukouskirjaan.
Suomeksi tuo rukous kuuluu:
Terve, Maria, armoitettu,
Herra sinun kanssasi;
Siunattu sinä naisten joukossa ja
siunattu kohtusi hedelmä, Jeesus.
Pyhä Maria, Jumalan äiti,
rukoile meidän syntisten puolesta
nyt ja kuolemamme hetkellä. Aamen
Ave Maria –rukouksen sanat löytyvät pääosin Luukkaan evankeliumin ensimmäisestä luvusta. Se on yhdistelmä tervehdyksistä, joilla ensin enkeli Gabriel ja sitten Johannes Kastajan äiti Elisabet tervehtivät Mariaa. Tältä osin tuo todistus Mariasta, Herramme äidistä, on yhteinen kaikille kristityille.
Luterilaista kristittyä saattaa kuitenkin hämmentää roomalais-katolisessa kirkossa Marian keskeinen asema ei vain esirukoilijana vaan myös rukousten ja palvonnan kohteena. Hänen alttarinsa edessä on rukoilijoita, kukkia ja kynttilöitä usein jopa enemmän kuin sillä alttarilla, jota hallitsee hänen poikansa ristiinnaulittuna.
Toisaalta katolisia ja ehkä myös ortodokseja hämmentää, että me luterilaiset kristityt heidän mielestään suorastaan vaikenemme Herramme äidistä ja saatamme vierastaa hänen kuvaansakin. Ehkä se on epävarmuutta. Väärän palvonnan pelossa emme rohkene katsella Mariaa, oppia hänestä ja kiittää hänestä Jumalaa. Sanonta kuuluu, että lapsi heitetään pesuveden mukana. Näin näyttää tässä tapauksessa käyneen lapsen äidille.
Enkeli Gabriel ja Elisabet tervehtivät Mariaa, Herramme äitiä, sanoilla siunattu ja siunatuin naisten joukossa. Elisabet, Johannes Kastajan äiti, kutsuu Mariaa autuaaksi. Tätä kaikkea Herramme äiti todella on. Hän on meidän kaikkien Kristuksen omien kunnioituksen arvoinen. Mutta millä perusteella? Se lienee keskeinen kysymys.
Kun Luther valtionkiroukseen julistettuna oli ollut suojassa Wartburgin linnassa ja palasi takaisin kotiinsa Wittenbergiin, hän huomasi ääriainesten ottaneen kaupungissa ohjat käsiinsä. Luther osui paikalle, kun Jumalanäidin suurta kuvaa kannettiin juuri ulos kaupungin suuresta Mariankirkosta. Luther pysäytti kuvainraastajat ja kysyi, mitä ihmettä te olette tekemässä meidän rakkaalle ja kunnianarvoisalle rouvallemme. ”Viekää ihmeessä hänet kiireesti takaisin omalle paikalleen”, hän tuohtuneena komensi.
Nuoresta munkkipojasta lähtien Luther oli tottunut veisaamaan joka ilta iltavirtenään Marian ylistysvirttä, sitä, joka myös löytyy Luukkaan 1. luvusta, ja jota mekin olemme oppineet veisaamaan Lutherin sävelmällä. Siitä Luther oli juuri kirjoittanut perusteellisen selityksen, kirjan jota hän myöhemmin piti katekismuksen ohella tärkeimpänä kirjoittamistaan kirjoista. Maria oli hänelle todella tärkeä ja rakas opettaja.
Myöhäisellä keskiajalla kirkko oli opettanut, että Maria on autuas siunatuin kaikista naisista, koska hän oli jotain muuta kuin naiset yleensä. Hän ei ollut syntiin langenneen Eevan kaltainen ja perillinen. Hän ei kantanut perisynnin taakkaa, tuota Eevan kirousta. Siksi Jumala valitsi hänet. Myöhemmin pääteltiin, että Mariaa ei kohdannut edes kuolema, vaan hänet vain otettiin taivaaseen.
Luther piti tällaista opetusta epäraamatullisena ja ihmisten omana päättelynä. Hän kiinnittää huomion siihen, miten Maria itse ylistysvirressään kuvaa Jumalan valintaa. Maria ylistää Jumalaa siitä, että hän on laupeudessaan uskollinen. Laupeus on sitä, että Jumala ei katso niihin, jotka ovat itsessään täydellisiä ja ehjiä, vaan niihin, joille hänellä on eniten annettavaa. Jumalahan on ennen kaiken hyvän antaja. Maria ylistää Jumalaa, joka jälleen, kuten aina ennenkin, on katsonut niiden puoleen, jotka ovat ihmisten silmissä vähäisiä ja mitättömiä. Hän on täyttänyt tyhjät lahjoillaan. Hän on antanut arvon sille, joka ei ole mitään. Rikkaat, kylläiset ja ne, jotka luulevat jotakin olevansa, hän on lähettänyt tyhjin käsin pois. Marian suuruus on siinä, että hän ei kuvittele saaneensa osakseen tullutta kunniaa itsensä tai ansionsa tähden. Hän on nöyrä Jumalan käsittämättömän laupeuden edessä. Hän yksinkertaisesti vain suostuu Jumalan rakkauden ihmeeseen, käsittämättä sitä ja etsimättä sille selityksiä: ”Tapahtukoon minulle niin kuin sanot.”
Maria on siis autuas samasta syystä kuin Jeesuksen vuorisaarnan mukaan ovat autuaita hengessään köyhät, vanhurskauden nälkäiset ja janoiset, murheelliset jne. Maria on niiden sisar, jotka ovat itsessään vähäisiä, voimattomia ja heikkoja, itsessään eivät mitään. Mutta hän on myös niiden sisar, tai pikemmin äiti, jotka luottavat Jumalan armoon ja laupeuteen ja siksi suostuvat Jumalan käyttöön. Huomatkaa, että juuri tämän myös Elisabet Hengen antamin sanoin todistaa: Siunattu olet sinä Maria, joka uskot.
Maria on todella meillekin kunnioitettu Jumalan laupeuden ja uskollisuuden opettaja. Hän on uskon ja palvelevan rakkauden esikuva. Ei hänestä ole syytä vaieta eikä meidän sovi häntä unohtaa. Vanhan, jakamattoman kirkon ajan Jumalan äidin kuvissa ja edelleen ortodoksisissa ikoneissa Mariaa ei kuvata koskaan yksin. Hänet kuvataan aina Poikansa kanssa. Maria on autuas Poikansa tähden. Kaltaisenamme ihmisenä, sisarenamme Maria viittaa Vapahtajaansa, josta hänen Henkensä riemuitsee.
Maria on näin jokaisen kristityn ja Kristuksen kirkon alkukuva. Kun me Marian lailla, tyhjinä, ilman omia ansioitamme jäämme täysin Jumalan laupeuden ja armon varaan ja tartumme nöyrästi kiittäen evankeliumin sanaan, Kristus syntyy myös meissä. Hän tulee sydäntemme ja koko elämämme Herraksi.
Jumalan laupeus, jota Maria ylistää, avaa jokaiselle meistä Jumalan palvelijoina kaksi tärkeää näköalaa. Ensinnä, Jumala ei kutsu ketään palvelukseensa siksi, että hän olisi muita parempi, kelvollisempi, täydellisempi. Jumalan kutsu kertoo aina hänen armostaan ja laupeudestaan. Siksi saamme palvella Jumalaa Marian lailla nöyrinä, iloisina ja hänen sanaansa luottaen. Toisaalta meitä kutsutaan kertomaan sanoin ja teoin ja koko elämällämme Jumalan armosta ja laupeudesta muille. Se tarkoittaa, että meidän tulee kohdata jokainen ihminen arvokkaana ja Jumalalle rakkaana. Erityisellä rakkaudella meidän tulee palvella niitä, jotka muutoin tuntevat itsensä vähäisiksi, sivullisiksi, osattomiksi ja kelpaamattomiksi.