Tämän juhlapäivän raamatunteksteissä laulaa ylistyslauluaan kaksi Raamatun naista, kaksi äitiä: Samuelin äiti Hanna ja Jeesuksen äiti Maria. Nuo kaksi naista laulavat rohkeasti ja sydämensä kyllyydestä. Heillä on sama kiitoksen aihe. Heidän ylistyslaulussaan on sama teema. Luther kirjoitti kirjan Marian ylistysvirrestä. Myöhemmin hän sanoi, että kaikkien kirjoittamiensa kirjojen joukossa juuri se on kirja, jonka hän toivoisi Vähän Katekismuksen ohella säilyvän. Marian (ja Hannan) ylistysvirren teema oli hänen mielestä koko Raamatun keskeinen ja järisyttävin teema.
Hanna ja satoja vuosia myöhemmin Maria ylistävät Jumalaa sitä, että hän on aina sama, uskollinen omassa perusolemuksessaan. Hän on uskollinen laupeudessaan. Laupeus, kreikan eleos ja latinan misericordias, on sana, joka ei avaudu meille helposti. Me ihmiset ihastumme ja haluamme itsellemme sen, mikä on arvokasta, kaunista, ehjää. Haluamme kunnioitettujen, menestyvien seuraan. Jos meillä on valta, keräämme itsellemme sitä, mitä muutkin tavoittelevat ja arvostavat. Meidän huomiomme ja pyrkimyksemme kohottautuu ylöspäin, koska itsekin pyrimme sen myötä olemaan jotakin.
Kun me ihmiset olemme peruspyrkimykseltämme tällaisia, kuvittelemme, että Jumalankin on. Ajattelemme, että hän on vahvojen, ehjien, täydellisten Jumala, niiden Jumala, joita ihmiset arvostavat ja pitävät muita parempina.
Jumalalla ei kuitenkaan ole tarvetta koota itselleen arvostettuja ihmisiä ympärilleen. Hänellä ei ole tarvetta heidän kauttaan tulla joksikin. Hänhän on kaikkivaltias. Kaikki on hänen vallassaan. Hänen perusominaisuutensa on päinvastoin antaa ja jakaa omastaan. Siksi hän etsii niitä, joille hänelle on eniten annettavaa. Hän luo uutta tyhjästä. Hän luo uutta särkyneestä ja pois viskatusta. Tyhjät ja nälkäiset hän täyttää lahjoillaan. Maahan painetut hän nostaa kunniaan. Kuolleet hän herättää eloon. Hän suojaa pieniä ja heikkoja. Ne ovat hänen silmäteränsä. Jumala ei katso ihmisen lailla rakkaudessaan ylös vaan alaspäin, koska hänen perusominaisuutensa on antaa, nostaa, kutsua osattomat yhteyteensä, antaa kunnianiille, jotka eivät ole mitään. Tämä Raamattu kutsuu Jumalan laupeudeksi.
Hanna ja Maria tunsivat, että Jumalan laupeus oli kohdannut heitä. He olivat kyllin nöyriä nähdäkseen, ettei Jumala valinnut heitä heidän erinomaisuutensa tähden. Jumalan laupeuden tunnustaessaan he eivät vähätelleet itseään. Jumalan laupeuden tähden he saattoivat seisoa ihmisten edessä selkä suorana, pelottomia ja rohkeita. Jumalan laupeus oli heidän turvansa ja linnansa.
Jumalan laupeus tuli kirkkaasti esiin Marian Pojassa, Vapahtajassamme. Sillä tiellä kohti Jerusalemia, jota olemme paastonaikana seuranneet, hän kaikista ihmisten estelyistä huolimatta osoitti huomiotaan ja rakkauttaan niille, joita muut väheksyivät, halveksivat, tuomitsivat. Hän kutsui isänsä valtakuntaan niitä, jotka eivät kelvanneet kunniallisten ihmisten joukkoon. Heitä varten hän oli tullut. Heidän puolestaan hän kulki tuon tien aina ristille asti.
Kun Luther kirjoitti Marian ylistysvirren selityksensä, hän nimikoi sen Saksan ruhtinaan Fredrik Viisaan pojalle Filipille oppikirjaksi oikeasta vallankäytöstä. Hän muistutti, että vallankäyttäjän asiana ei ole käyttää valtaansa omaksi edukseen, etujen ja omaisuuden kartuttamiseen, hovin kokoamiseen ympärilleen. Jumalan palvelijana vallankäyttäjän asiana on käyttää valtaansa hyvän jakamiseen, niiden puolustamiseen, jotka ovat heikkoja ja osattomia, vailla omia voimia ja mahdollisuuksia. Jumala on laupeudessaan ja oikeamielisyydessään jokaisen vallankäyttäjän esikuva, olipa tuo valta suuri tai pieni.
Joskus tulee miettineeksi, juontaako Marian ylistysvirrestä ja sen selityksestä se pohjoinen yhteiskuntamoraali, joka on saanut meidät täällä Euroopan pohjoisella laidalla vierastamaan ja halveksimaan korruptiota, vallan väärinkäyttöä oman edun ajamiseen, salailua ja kähmintää. Ja toisaalta: Onko tämä opetus ja sivistys jo kovaa vauhtia murentumassa? Onko talouselämään syntymässä uudet lait, jotka kohtuuden ja oikeuden sijaan tuntevat vain itsekkyyden ja ahneuden? Tätä tulee miettineeksi viime viikkojenkin uutisia lukiessa.
Yhä tarvitsemme yksityisinä ihmisinä, kirkkona ja kansana Hannan ja Marian nöyryyttä ja rohkeutta. Jumalan laupeuden varassa ja sen mukaan eläminen yhä ajankohtaista tämän päivän maailmassa. Se tarjoaa yhä suojan ja avaa uudet mahdollisuudet, kestävän kallion, jonka perustalle elämä on hyvä rakentaa.. Siihen luottivat menneet polvet, silloinkin kun he veisasivat Marian ylistystä mukaillen:
On meidän kansa vähäinen
ja vähäinen on voima sen,
vaan mitä mahtavinkaan vois,
jos et sä, Herra, voimaa sois.
Vaan tehtäviisi valitset
useinkin pienet, alhaiset,
niin että heissä näkyisi
vain sinun suuri voimasi.