Mikkelinpäivänä puhumme enkeleistä. Emme kuitenkaan vain enkeleistä emmekä edes ensisijassa heistä. Yhdessäkään raamatun tekstissä enkelit itse eivät ole sanoman pääasia. Enkeli, Uuden testamentin kreikan angelos, tarkoittaa viestin tuojaa. Viestin tuojaa tärkeämpi on aina itse viesti , se mistä enkelit kertovat ja Jumala, joka on lähettänyt palvelijansa matkaan viemään hyvää viestiä.
Enkelit ovat osa Jumalan luomakuntaa. Tarkoitamme enkeleitä, kun Nikean uskontunnustuksessa tunnustamme uskomme kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan. Ei näkyvä eikä näkymätönkään luomakunta ole uskomme kohde, vaan sen Luoja. Vielä vähemmän enkelit ovat kristityille palvonnan kohde. Pikemmin he ovat rinnallamme ylistämässä Jumalaa hänen suurista teoistaan. Niinpä me aina ehtoollisrukouksessa rukoilemmekin: ”Yhdessä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa me kiitämme sinun nimeäsi.”
Mikkelinpäivän evankeliumissa Jeesus puhuu Jumalan valtakunnan arvo järjestyksestä. Tässä tekstissä enkelit heijastavat Jumalan tahtoa, hänen järjestystään. Opetuslapset kysyivät Jeesukselta: Kuka on suurin taivasten valtakunnassa? Opetuslasten suorasukainen kysymys oli aidosti juutalainen. Juutalaisessa ja ylipäätään itämaisessa yhteisössä ihmisten arvojärjestys oli ja on edelleen ykkösasia. Kohtelias puhuttelunimi rabbi käännetään usein sanoilla, herrani tai opettajani. Rabbi tulee sanasta rab. Se tarkoittaa suuri, mahtava. Rabbi olisi kirjaimellisesti käännettynä: sinä, joka olet minua suurempi, mahtavampi, arvokkaampi.
Rabbin asemaan nousi juutalaisessa yhteisössä se, joka tunsi parhaiten pyhät kirjoitukset, osasi niitä parhaiten selittää ja seurasi tunnollisimmin lain käskyjä. Rabbi ei ollut eikä tänäänkään ole juutalaisen seurakunnan virka. Se oli ja on kunnia-asema ja tehtävä, johon ihmiset nostavat sen, jonka kaikki tunnustavat lain tuntemisessa, ymmärtämisessä ja seuraamisessa itseään suuremmaksi.
Ketkä olivat juutalaisten ja erityisesti lain tutkimiseen omistautuneiden silmissä vähäisimpiä, arvottomimpia ihmisiä? Ne, jotka eivät lakia täyttäneet, mm. ne, joiden työ jo esti heitä noudattamasta kaikkia puhtaussääntöjä. Ja tietenkin myös ne, joille ei ollut lakia vielä tai koskaan opetettu, kuten pienet lapset, naiset ja muukalaiset.
Kuka on suurin taivasten valtakunnassa? Kuka on se, johon kaikki katsovat kunnioittaen. Jeesuksen opetuslapset tiesivät tarkkaan paikkansa juutalaisessa yhteisössä. Pakanain Galileasta tulleet kalastajat tai tullimiehet olivat Jerusalemissa juutalaisten miesten nokkimisjärjestyksen alinta joukkoa. Entä miten oli asia siinä Taivasten valtakunnassa, josta Jeesus heille puhui? Eikö niin rabbi, että siellä arvostetaan tietojamme ja osaamistamme, sinun seuraamistasi, kaiken muun jättämistä? Opetuslapset kuvittelivat, että arvonanto ja asema taivasten valtakunnassakin on jollain lailla ansaittava. Tai he arvelivat, että hyvä arvoasema perillä olisi jonkinlainen korvaus siitä, mistä on matkaan lähdettäessä luovuttu ja mitä matkalla kärsitty. Eipä ihme, että niin kuvittelivat juutalaisen yhteisön keskellä eläneet opetuslapset, kun niin ovat kuvitelleet monet kristitytkin sukupolvesta toiseen näihin saakka. Käsi sydämelle, ei kai tuo ajatus – tai pikemmin asenne – meillekään ihan vieras ole.
Jeesus viittaa kintaalla silloisten ja myöhempien aikojen arvojärjestyksille. Hän nostaa arvonantoa kärkkyvien miesten keskelle lakia tuntemattoman, uskon suuria salaisuuksia ymmärtämättömän lapsen. Kas tässä, hänenkaltaisensa ovat suurimpia taivasten valtakunnassa. Heidän kaltaisiaan siellä arvostetaan. He saavat eturivin paikat ja jo nyt vip-kohtelun ja suojelun. Arvokkaimpia Jumalan valtakunnassa ovat siis ne, jotka ovat jotakin yksin sen perusteella, että heitä rakastetaan, sen perusteella, mitä Jumala on heille ja heidän puolestaan tehnyt. Jumalan valtakunnassa kenenkään arvo ei ole ansaittua vaan yksin armosta annettua.
”Ellette käänny, ja tule lasten kaltaisiksi, ette voi päästä taivasten valtakuntaan,” Kääntyminen ei ole vanhan parantelua ja oikomista. Alkukielen metanoia, tarkoittaa kokonaan uudenlasta ajattelua, vanhan hylkäämistä ja uuden omaksumista sen tilalle. Toisin sanoen: Vanhat arvojärjestykset, jotka perustuvat siihen, mitä itse olet, mitä ymmärrät, miten olet elänyt ja mitä olet ihmisten silmissä, joutavat romukoppaan. Ne muuttuvat, kuten Paavali sanoo, roskaksi. Kääntyminen on juuri tätä vanhojen arvojärjestysten ja mittojen hylkäämistä. Omat ansiot kun eivät yksinkertaisesti ole käypää valuuttaa Taivasten valtakunnassa. Se on arvotonta siellä.
Kääntyminen on samalla uusien arvon mittareiden löytämistä ja niihin tarttumista. Kääntyminen on sen oivaltamista, että vain sillä on arvoa, minkä Jumala on itse lahjaksi antanut, puhtaasta rakkaudesta ja armosta. Ja armohan ei meille yksin ei riitä niin kauan, kun kuvittelemme jo olevamme jotakin, hurskaampia, muita kelvollisempia. On siis käännyttävä, tultava yhä uudelleen pieneksi ja avuttomaksi, hengellisesti köyhäksi.
Lapsenkaltaiseksi tuleminen on aikuiselle työlästä. Se taitaa usein olla koko eliniän kestävä ja ajoittain kovakin koulu.
Juutalaiset rabbit olivat opettaneet, että suurimmilla kilvoittelijoilla on ollut oma henkilökohtainen enkelinsä. Mutta nekään eivät ole saaneet katsella Jumalan kasvoja. Vain Jumalaa lähimpänä palvelevat enkelit ovat hänen kasvonsa nähneet. Jeesus sanoo, että lapsilla, näillä pienimmillä ja vähäisimmillä on omat enkelinsä. Ja juuri ne enkelit ovat niitä, jotka joka hetki katselevat Isän kasvoja taivaassa. Niin rakkaita, niin arvokkaita lapset ovat Jeesuksen mukaan Jumalan silmissä. Jeesus itsekin tuntuu olevan täynnä vimmaa ajatellessaan, miten ihmiset kohtelevat näitä pieniä. Hän varoittaa ankarasti viettelemästä heitä pahaan, riistämästä heiltä heidän luottamustaan Jumalaan, heidän ainoaa turvaansa, kun kaikki muu turva pettää.
Jos oli antiikin ajan maailman ja sen ajan juutalainenkin yhteisö kova ja ankara lapsille, on sitä myös meidän aikamme kilpailuyhteiskunta. Kumpi tänään on lapselle lopulta tuhoisampi ympäristö; Sekö missä elämä on haurasta, täynnä puutetta ja epävarmuutta ja jossa lapsuus muuttuu liian aikaisin raatamiseksi ja vastuun-kantamiseksi? Vai se yltäkylläisyys, jossa lapselle ei ole aikaa, ei rakkautta eikä turvallisia rajoja, ja jossa lapsuus loppuu liian aikaisin kun aikuisten maailma koko raakuudessaan ja täydellä voimallaan työnnetään lapsen tajuntaan. Jeesus samaistuu näihin turvattomiin kaikkialla ja kaikkina aikoina. ”Joka ottaa vastaan yhdenkin näistä pienimmistä, näistä turvattomista, se ottaa luokseen minut.”