Mikkelinpäivä on hyvin ristiriitainen kirkkopyhä. Moni mieltää Mikkelinpäivän juuri pienille lapsille tarkoitetuksi pyhäksi. Lapsille enkeleistä saatetaan kertoa turvaa herättäviä ja rohkaisevia asioita. Esimerkiksi sitä, miten Jumalan välittää meistä siten, että Hänen enkelinsä suojaavat meitä. Siinä ei ole mitään pahaa ja lapsille tiettyjä raakoja ja pelottavia asioita Raamatusta on hyvä jättää lukematta. Kun kuitenkin luemme Raamatusta enkeleistä, eivät kohdat ole kovinkaan suloisia, vaan jylhiä ja pelottaviakin.
Kuten esimerkiksi kuulimme Ilmestyskirjasta, enkeleihin liittyy se sama hyvän ja pahan välinen taistelu, joka leimaa koko Raamattua ja oikeastaan ihmiselämää. Toisin kuin meidän ihmisten elämässä, enkeleiden suhteen hyvän ja pahan jakolinja on paljon selkeämpi: on olemassa enkeleitä, jotka ovat kokonaan hyviä ja täysin uskollisia Jumalan palvelijoita. Samoin on olemassa niitä mustia enkeleitä, jotka voivat pilata lasten mehuretken, kuten Tuomari Nurmi aikoinaan lauloi. Nuo pahatkin enkelit ja Jumalan vastustajat näyttävät kuitenkin elävän Jumalan vallan alla ja jopa läheisyydessä, kuten Jobin kirjan tarina mm. Saatanasta osoittaa.
Me ihmiset ja etenkin kristityt eroamme toistaiseksi enkeleistä siten merkittävällä tavalla. Toisin kuin enkeleissä meissä ihmisissä on niin valoisa kuin pimeäkin puolemme – me olemme osallisia niin hyvästä kuin pahastakin. Jokainen hetki arjessa on mahdollisuus tuhoavaan ja rakentavaan toimintaan ja elämään.
Jos joskus onkin tehnyt hyvää, se ei ole tae siitä, että olisi saavuttanut hyvän ihmisen pysyvän statuksen. Parhaimmatkin meistä voivat langeta.Toisaalta, jos joskus on tehnyt paljonkin pahaa, se ei tarkoita sitä, etteikö ihminen voisi Jumalan armosta muuttua hyväksi. Pahimmissakin meistä on mahdollisuus hyvyyteen, rauhaan, armoon, iloon, rakkauteen jne. Sen vuoksi ei olekaan samantekevää, miten itseämme ruokimme. Ruokimmeko itseämme hyvyydellä vai pahuudella? Haluammeko muille aidosti hyvää vai myrkyttääkö katkeruus ja pahansuopuus sisimpäämme?
Mikkelinpäivä onkin sellainen päivä, joka kertoo jotain hyvin olennaista ja syvällistä kristillisyydestä ja ylipäätään elämästä – siitä elämästä, jota leimaa hyvän ja pahan välinen taistelu.
Ennen kaikkea Mikkelinpäivä kertoo siitä, millaista on hyvyys. Kuulemassamme evankeliumitekstissä Jeesus nimittäin asettaa lapset taivasten valtakunnan esikuvaksi. Se kokemus, joka minulla on lapsista, vahvistaa Jeesuksen näkemystä. Samaa vilpittömyyttä, hyvyyttä, rauhaa, iloa jne. näen niissä lapsissa ja nuorissa, joiden kanssa minulla on myös ilo ja kunnia tehdä papin työtä. Joskus tuntuukin siltä, että lapset ovat paljon lähempänä Jumalaa kuin me aikuiset, joilla on jatkuva vaara kyynistyä, laskelmoida, ajaa omaa etua jne.
Evankeliumiteksti ohjaakin meitä aikuisia ottamaan lapsien viattomuuden ja vilpittömyyden esikuvaksi suhteessa Jumalaan ja maailmaan. Samoin evankeliumiteksti ohjaa myös kuulemaan, missä on Jumalan ja missä pitäisi olla myös meidän prioriteettimme: lapsissa. Jeesuksen sanat lasten suojelemisesta ovat painavat:
”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”
Lasten enkelit siis saavat taivaissa joka hetki katsella Jumalan kasvoja. Jumala näyttääkin tämän perusteella asettaneet enkelit ennen kaikkea suojaamaan lapsia.
Vaikka tämä onkin epäilemättä totta, on myös totta se, että valitettavasti maailmassa joka päivä lapsia joutuu elämään kauheissa oloissa. Missä ovat esimerkiksi Syyriassa kranaattitulessa kuolevien ja haavoittuvien lasten enkelit? Eikö Jumala kuule näiden lasten hätää?
Vaikka joku saattaa sitä epäillä, minä olen vakuuttunut siitä, että Jumala kuulee myös kärsivien lasten huudot ja rukoukset. Jumalassa on kuitenkin olemassa salattu puolensa, jonka vuoksi emme voi tietää, miksi Hän sallii pahan tapahtua. Realiteetti on kuitenkin se, että emme elä vielä taivaassa, vaan langenneessa maailmassa, jossa hyvä ja paha taistelevat jatkuvasti keskenään – myös meidän sisimmässämme.
Uskon myös siihen, että kärsivät ja kuolevat lapset saavat Jumalalta taivaassa erityistä huolenpitoa. On myös hyvä muistaa tässä ajoittain karujakin kasvojaan näyttävässä maailmassa, että meidät jokaisen Kristus on kutsunut olemaan pikku-Kristus etenkin hätää kärsiville lapsille. Jos näemme siis lasten kärsimystä, ei kannata menettää uskoaan, vaan tehdä se, mitä on tehtävissä on. Kun kaiken tämän on tehnyt, voi levollisin mielin noudattaa mukailtuna Lutherin neuvoa maailman pahuudesta ahdistuneille kristityille: rukoile ja usko Kristukseen – kyllä ne asiat järjestyvät lopulta tavalla tai toisella.