Hämmentävä toivo
Tämä evankeliumiteksti on hämmentävä. Siinä ei juurikaan ole nähtävissä pääsiäisen valoa saatikka ylösnousemuksen riemua. Enemmänkin epätietoisuutta ja kyselyä tyhjän haudan äärellä. Mitä on tapahtunut? Missä Jeesuksen ruumis on? Jotain merkillistä kuitenkin oli käsillä kun hikiliina ja ruumista peittäneet käärinliinat olivat haudassa mutta ruumis poissa.
Magdalan Marian ja Pietarin lisäksi tekstissä puhutaan salaperäisestä opetuslapsesta. Häntä ei mainita nimeltä mutta hänelle annetaan keskeinen asema tyhjän haudan kertomuksessa. Johannes toteaa että tämä opetuslapsi oli Jeesukselle rakkain. Hän juoksi Pietarin kanssa haudalle. Hän jopa ehätti sinne ensimmäisenä.
Tämä salaperäinen toinen opetuslapsi astui sisään hautaan. Johannes kertoo että hän näki ja uskoi. Näki ja uskoi. Hän näki hikiliina ja käärinliinat. Hän ymmärsi mistä oli kyse. Hänet kuvataan ihanteena. Johanneksen mukaan oikea Jeesuksen todistaja on sellainen joka näkee, ei epäile vaan uskoo.
Tämä tekstin jälkeen myöhemmin on kuvaus epäilijä Tuomaksen ja ylösnousseen Jeesuksen kohtaamisesta. Ylösnoussut näyttää kätensä Tuomakselle. Käsissä ovat naulojen haavat. Tämä vakuuttaa epäilijän ylösnousemuksesta. Jeesus sanoo hänelle: ”Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!”
Johanneksen opetus pääsiäisuskosta on juuri tässä: ”Autuaita ne jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!” Todellinen näkeminen tapahtuu uskon kautta. Se syntyy ja vahvistuu kirkon julistuksessa. Meillä ei ole näyttää hikiliinaa tai tyhjää hautaa. Mutta meille on luja luottamus että ylösnoussut ei jätä meitä yksin. Me kuulemme Ylösnousseen sanat, samat jotka hän sanoi pelkääville opetuslapsilleen: ”Älkää pelätkö. Minä tässä olen. Rauha teille.” Nämä sanat ovat meitäkin varten, sinulle ja minulle. Mitään ei tapahdu Jumalan tietämättä. Ylösnoussut kulkee vierellä vaikka emme häntä näe. Ehkäpä tässä messussa voimme aavistaa Ylösnousseen läsnäolon.
Näin ylösnousemususko on mahdollinen ilman tyhjää hautaa, ilman järjen todisteita ylösnousemuksesta. Ylösnoussut itse voi kohdata ihmisen ja avata silmät, sinun ja minun silmät näkemään uskon ja ylösnousemuksen salaisuuden. Tätä Johannes evankeliumissaan vakuuttaa lukijalleen ja kuulijalleen.
Mutta kuka oli ”se toinen opetuslapsi” joka näki ja uskoi? Kenestä Johannes puhuu kun hän on vakuuttunut että tämä opetuslapsi oli Jeesukselle rakkain?
Johanneksen evankeliumin lopussa on viittaus sen kirjoittajaan:
”Tämä on se opetuslapsi, joka todistaa näistä ja on nämä kirjoittanut.” Hän osoittautuu itse Johannekseksi.
Evankeliumin kirjoittaja kuvaa siis omaa kokemustaan Jeesuksen rakkaimpana opetuslapsena. Tämän pääsiäisen evankeliumitekstissä hän kertoo oman versionsa tyhjästä haudasta ja mitä se häneen vaikutti.
Joku voi kyllä herättää kysymyksen puhuuko Johannes tässä suulla suuremmalla, kuin omaan pussiinsa. Mistä hän tietää olevansa Jeesuksen rakkain opetuslapsi? Tulee mieleen se tilanne jossa opetuslapset kiistelivät kuka pääsisi istumaan parhaalle paikalle Jeesuksen oikealle puolelle Jumalan valtakunnassa. Tuossa tilanteessa Jeesuksen vastaus oli: ”Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, on hänen oltava kaikista viimeinen ja kaikkien palvelija”.
Johannes kuvaa itseään malliopetuslapseksi. Kun hän astui sisälle hautaan, hän ”näki ja uskoi”. Mitä hän tarkoitti tällä? Mitä Johannes näki?
Johannes näki käärinliinat ja hikiliinan jotka olivat olleet ruumiin ympärillä. Mutta hän näki enemmän. Hän ymmärsi jotain siitä mitä tyhjä hauta tarkoitti. Tämä toinen opetuslapsi uskoi että kuoleman hautaan oli välähtänyt ylösnousemuksen kirkas valo.
Hikiliina oli peittänyt Jeesuksen kasvot. Nyt se oli poissa, siirretty sivuun. Vapahtajan kasvot olivat vapaat ja peittämättömät. Ne saattoi nähdä. Näin Johannes uskoi.
Mitä tämä kertomus tyhjästä haudasta voi meille kertoa? Onko se yhtä hämmentävä kuin varhaisille kristityille? Mitä me uskomme pääsiäisestä?
Vuosi sitten pitkäperjantaina istuimme perheen kanssa aterialla. Tunnelma oli synkkä muutenkin kuin tuon päivän takia. Viikkoa aikaisemmin vaimollani oli tullut ankaria vatsakipuja. Niin kovia että jouduin hälyttämään ambulanssin. Sairaalassa annettiin kipulääkettä suoraan suoneen. Vatsa kuvattiin mutta mitään erityistä ei löytynyt. Kivut kuitenkin jatkuivat. Viimein tarkoissa viipalekuvissa näkyi vatsassa suuri möykky, kuin kivi. Kasvain.
Mutta oliko se pahanlaatuinen? Kysymykset alkoivat risteillä päässä. Pelko hiipi mieleen. Entä jos se on jotain vakavaa? Lääkärit päättivät leikkauksesta. Siinä nähtäisiin, mikä möykky olisi.
Vaimoni pääsi kotiin pääsiäiseksi odottamaan leikkausta. Pelko ja epävarmuus sävyttivät tuota suurta juhlaa. Pitkäperjantain aterialla kerroimme pojille tilanteen. Oli varauduttava pahimpaan. Olisiko pojilla enää kesällä äitiä, olisiko minulla elämänkumppania?
Tilanne päättyi onnellisesti. Kasvain saatiin leikattua ja se osoittautui hyvänlaatuiseksi. Oli kuin raskas kivi olisi vieritetty pois elämästämme. Helpotus, kiitollisuus ja ilo olivat päällimmäiset tunteet. Mutta kumma kyllä, paluu takaisin elämään oli myös vaikeaa. Jatkoajan saaminen lahjana myllersi mieltä. Vähitellen mieli sopeutui uuteen tilanteeseen. Kevään valo voitti alaa.
Kaikki leikkaukset eivät pääty näin hyvin. Kaikki sairaudet eivät parane. Kuolema ja elämän rajallisuus ovat ihmisen osa. Mutta voiko pääsiäinen tuoda toivon kuoleman varjon maahan, hautaankin asti? Voiko Kristuksen ylösnousemus kantaa meitä tässä elämässä ja vielä rajankin yli?
Tyhjässä haudassa oli Jeesuksen hikiliina. Se oli muistutus hänen kärsimisestään. Jeesus hikoili tuskan hikeä Getsemanessa. Hän tunsi äärimmäisen kivun ristillä, pelon ja hylätyksi tulemisen.
Hikiliinaan painui Jeesuksen elämä ja kohtalo. Tuo verho putosi hänen kasvoiltaan ylösnousemuksessa. Siksi hikiliina on toivon merkki. Kärsimyksellä ei ole viimeinen sana. Tuska ja kivun hiki ovat kyllä ihmisen osa. Mutta on myös toivo. Kristus tulee kivun lukkojen läpi ja sanoo: ”Rauha teille. Minä tässä olen. Älkää pelätkö.” Olemme Kristukselle kaikki yhtä rakkaita. Yhtä lailla hän tuo rauhansa jokaiselle. Vaikka huokauksemme eivät tunnu saavan vastausta, vaikka kuoleman mahti näyttää elämää voimakkaammalta ja sairaus tuntuu murtavan toivon, usko näkee kuoleman yli, ylösnousemuksen valoon asti.
Jeesuksen rakkain opetuslapsi näki ja uskoi. Hänestä tuli Jeesuksen ylösnousemukseen uskovien ja sen toivoon tarrautuvien esikuva. Ylösnousemus ei avaudu ymmärrykselle eikä taivu selityksiin. Mutta salatulla tavalla sen voi uskossa nähdä. Tämän merkiksi on kirkon kuoriin sytytetty pääsiäiskynttilä. Se palaa pääsiäisaikana ja levittää valoa, toivoa ja iloa. Pääsiäiskynttilä välittää Ylösnousseen läsnäolon rauhaa ja valoa. Siitä saan sytyttää oman tuleni ja antaa toivon tulta eteenkinpäin. Toivotan sinulle siunattua ylösnousemusjuhlaa. Kristus on ylösnoussut!