Pääsiäisenä puhutaan naisten käynnistä haudalla. Niin se on usein tänäkin päivänä. Naiset käyvät haudalla, kun miehet ovat kuolleet heitä aikaisemmin. Hautausmaat ovat rauhallisia puistoja, siellä on hyvä hetki viivähtää. Se tuo samalla syvyyttä elämään – asioita näkee paremmin oikean kokoisena, kun ne suhteuttaa ajan rajallisuuteen. Monilla teistä lienee tälläkin hautausmaalla kirkon ympärillä lukuisia sukulaisia ja ystäviä, tuttuja haudattuina. Heidän nimensä hautakivessä palauttaa mieleen jotakin sellaista, mikä kerran on ollut mutta ei enää palaa.
Hauta on peruuttamatonta. Usein lesket ovat kertoneet tavattuani heitä sururyhmässä ja muuallakin, että vasta hautaamisen jälkeen kuoleman lopullisuus alkoi hahmottua – siitä tuli todellista siten, että hautausmaalla on olemassa paikka, jonne arkku on laskettu – on paikka jossa voi käydä. Tästä kirkosta on (30 vuoden aikana) monta vainajaa lähetetty viimeiselle matkalle. Kantajat ovat kantaneet arkun ulos hautausmaalle tuosta ovesta ja saattojoukko muodosti arkun perässä hiljaisen kulkueen. Arkku lasketaan hautaan ja toisinaan joku vainajan omaisista heittää kourallisen hiekkaa arkun päälle ikään kuin haudan peittämisen aloituksena. Myöhemmin hauta luodaan umpeen. Aadamille lausutut sanat käyvät toteen: Maasta sinä olet tullut. Maaksi pitää sinun jälleen tuleman.
Hetki sitten kuulemanne evankeliumi lähtee liikkeelle siitä surullisesta tosiasiasta, että Jeesus on perjantaina haudattu ja nyt on ensimmäinen sapatin jälkeinen päivä. Juutalaisten sapattina ei tehty mitään askareita. Ei myöskään hautauksia tai siihen liittyviä asioita. Sapatti oli lepopäivä. Sapatin jälkeen sunnuntaiaamuna Magdalan Maria ystävineen tekevät matkan Jeesuksen haudalle. He haluavat saattaa loppuun hautaamiseen kuuluvia järjestelyitä. Hauta oli toisenlainen kuin omamme. Juutalaisessa perinteessä hauta oli ikkunaton huone, kellarimainen kammio, jonne vainaja laskettiin. Ovi suljettiin perässä ja tilkittiin, jotta vainaja saisi maatua rauhassa. Muutaman vuoden jälkeen vainajasta on luut jäljellä ja ne laitettaisiin puolen metrin mittaiseen arkkuun, jossa luut säilytettäisiin.
Naisilla on mukana tuoksuvoiteita, joilla vainaja käsiteltäisiin. Kuoleman hajua saatiin sillä pidettyä loitommalla. Mutta yhtä kaikki – hetkessä heidän maailmansa oli muuttunut. Kaikki unelmat ja toiveet, mitkä Jeesukseen oli liitetty, kuolema oli katkaissut ne kuin hauraan langan. Opetuslapset olivat paenneet ja piiloutuneet. Heidän ei ollut turvallista näyttäytyä. Naiset kantavat vastuun järjestelyistä, joita hautaamiseen kuului. He olivat paikalla, kun Jeesus kuoli, he olivat paikalla, kun heidän mestarinsa ruhjottua ruumista otettiin ristiltä ja laitettiin käärinliinaan ja hautaan – ja nyt oli tarkoitus voidella ruumis ja sulkea hauta jotta luonto saisi tehdä tehtävänsä ja Aadamille lausuttu kirous tomuksi muuttumisesta kävisi toteen myös heidän mestarinsa kohdalla.
Haudalla heitä kohtaa yllätys. Kivi haudan suulla oli siirretty syrjään ja hauta oli tyhjä. Kivi on ovi, mikä sulkee haudan. Oveen ei ole laitettu salpaa, kahvaa tai saranoita. Se ei ole ovi avaamista ja kulkemista varten. Kaikki neljä evankeliumia kertovat haudan kivestä, joka on varmistanut hautarauhan. Evankeliumit kertovat yhtäpitävästi myös sen, että sunnuntaina varhain aamulla kun naiset menivät haudalle, kivi oli poissa haudan suulta. Enkeli oli vierittänyt sen syrjään
Mikä lienee heidän ensimmäinen ajatuksensa, kun he näkevät haudan avatuksi? Juutalaiset suhtautuivat hyvin vakavasti hautaukseen. Hautarauhan rikkomista ei kukaan olisi osannut kuvitella tapahtuvaksi. Mutta vielä vähemmän sitä, että haudasta kukaan tulee elävänä ulos. Jeesuksen kuolema oli ristillä oli harvinaisen julma ja todellinen, siitä ei ollut mitään epäselvyyttä. Hänen kuolemansa oli vieläpä keihäällä varmistettu – puhkaisemalla hänen kylkensä. Jeesuksen kärsimys oli päättynyt, mutta Jeesuksen seuraajien suru ja maailmankuvan romahtamisen tuoma sekasorto oli vasta alkanut.
Tyhjä hauta sellaisenaan ei synnyttänyt heissä muuta kuin järkytyksen. Tyhjä hautahan ei itse puhu mitään. Sanat kokemuksen tyhjyyteen tulevat muualta. Enkeli sanoo: Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, hän ei ole täällä. Enkelin sanoista virtasi tapahtuneelle selitys. Hän on noussut kuolleista. Jeesus elää eikä enää kuole. Vähitellen tapahtumien oikea luonne alkoi hahmottua. Tuoksuvoiteet olivat nyt tarpeettomia sillä Aadamille lausuttu maatumisen laki on joutunut antamaan periksi. Kuolema ei voittanut Jeesusta. Sillä ei ollut enää lupa maaduttaa Jeesuksen ruumista. (Apt 2:27)
Jeesuksen ristinkärsimys ei ollut kuolinkamppailua sanan perinteisessä mielessä – sitä että hän sinnitteli elävien kirjoissa niin kauan kuin pystyi. Päin vastoin. Jeesus kuoli ristillä tavallista nopeammin. Mutta kuolilnkamppailu oli kamppailua itse kuoleman mahtia vastaan. Jeesus vei taistelun eturintamalta vihollisen selustaan, sen päämajaan ja hankki voiton meille siellä. Kristus kukistaa kuolemallaan nämä vallat. Synti on kuolman siemen Aadamin lankeemuksesta alkaen – Kristus itse on synnitön ja hän on maksanut täyden hinnan meidän synneistämme. Siksi kuoleman valta on murrettu. Hänet haudataan, mutta hauta ei voi pitää häntä enää vankinaan. Jeesus nousee kuolleista uuteen ylösnousemustodellisuuteen ensimmäisenä ihmisenä eikä meidänkään haudoilla kuolemalla ole viimeistä sanaa.
Jeesus ei kuolleista noustuaan tullut elämään tavallista elämää, kuten Lasarus (jonka Jeesus herätti kuolleista, mutta joka sitten aikanaan kuoli normaalisti uudestaan). Se todellisuus ja ruumiillisuus, mikä Jeesuksella nyt oli, on jotakin uutta ja ennen kokematonta. Jeesus ei enää kuole. Hän elää ikuisesti. Hän elää sellaista ylösnousemuselämää, joka on myös meidän päämäärämme. Hänen kaltaisekseen meidän on määrä tulla. Mikä parasta tuon uuden ylösnousemuselämän siemen kasvaa sinussa ja meissä kasteen perusteella. Meidät on kastettu Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Olemme osallisia jo siitä uudesta elämästä ja uudesta olemisen muodosta, mikä Jeesuksen kautta on tullut. Siksi tänään muistamme omaa kastettamme – se on meidän tyhjä hautamme.
Olette huomanneet varmaan kirkon saatto-oven erilaisen asun. Se on muutettu kuvaamaan Kristuksen hautaa, josta kivi on vierietty pois. Me olemme tavallisesti kulkeneet samasta ovesta surusaatossa, kuoleman koskettamina. Tänään palveluksen päätteeksi teidät kaikki kutsutaan kulkueeseen, jossa kuljemme saatto-ovesta ulos ja tulemme pääovista sisään. Se ei ole hautajaiskulkue, vaan ylösnousemuskulkue. Se on voittokulkue, jossa yhdymme laulaen pääsiäisen iloon.
Kristuksen hauta
Saatto-oven ja tyhjän haudan yhdistämisellä on siis tarkoituksena. Toivonkin, että aina kun tässä kirkossa osallistut hautasaattoon, jossa kuljetaan tästä ovesta, toivon että muistat tämän päivän. Toivon, että näet mielessäsi Jeesuksen haudan pääsiäisen aamuna. Saattaessamme vainajiamme, kulkiessamme tämän oven läpi, kuljemme samalla läpi tyhjän haudan. Jeesus on tehnyt siitä meille tien katoamattomaan elämään. Meidän hautamme eivät ole lopullisia. Hautajaiskulkueitamme ei väritä vain kuoleman suru vaan usko ylösnousseeseen Kristukseen ja toivo jälleennäkemisestä.
Siksi Aadamille lausuttu maatumisen laki on saanut rinnalleen uuden vielä vahvemman sanan: Jeesus Kristus Vapahtajamme herättää sinut viimeisenä päivänä. – nämä sanat ovat tulleet jatkoksi, kun sanotaan: Maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman, Jeesus Kristus Vapahtajamme herättää sinut viimeisenä päivänä.
Hyvät ystävät. me emme vietä pääsiäistä turhaan. Tämä päivä muistuttaa meitä siitä, että syvimpiin pelkoihimme on vastaus rakastavan Jumalan pelastusteoissa. Synnit on sovitettu, kuolema on voitettu, paratiisin portti on auennut. Kirouksen tilalla on Jeesuksen sana: ”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.”
– – –
Blogista: (2014 saarnaan valmistauduin lukemalla Benedictus XVI kirjaa Jeesuksen viimeiset päivät. Joitakin kaikuja hänen teoksestaan on siis kuultavissa tässä saarnassa. Hänellä oli hyviä huomioita. Mutta tämä saarna toimi vähän toisella tavalla. Tarkoitus ei ollut kovin paljon todistella ylösnousemuksen puolesta vaan elää sitä todeksi.)