Mistä avoin hauta kertoo?
Mark. 16: 1-8
Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: ”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?” Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi. Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ’Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.’” Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.
Hauta – merkki elämän rajallisuudesta. Avoin hauta hautausmaalla – eikö se kerro meille siitä, että pian joku haudataan? Keiden avointen hautojen äärellä olet elämäsi aikana seisonut, hyvästellyt, surrut tai ehkä tuntenut hiljaista kiitollisuutta.
Evankeliumi ei kerro naisten surusta Jeesuksen haudalla. Se kertoo epätietoisuudesta: Kuka auttaisi meitä –? Se kertoo yllätyksestä: Hei säikähtivät. Se kertoo kauhusta: He pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kerro kokemastaan kenellekään, sillä he pelkäävät.
Ja näihin kahteen sanaan Markuksen evankeliumi on kaikella todennäköisyydellä alun perin päättynyt: ”pelkäsivät sillä”. Aivan kristinuskon alussa ei ollut tarpeenkaan kertoa enempää. Se mitä seurasi – alun pelosta, vaikenemisesta ja järkytyksestä huolimatta – oli Markuksen evankeliumin lukijoille jo tuttua. Se oli seurakuntaelämää. Kristityt kokoontuivat viettämään ehtoollista. He osoittivat huolenpitoa sekä toisilleen että ulkopuolisille. He kertoivat hyvää sanomaa, evankeliumia, Jeesuksesta ja tyhjästä haudasta eteenpäin, niin että jo vuoteen 50 mennessä kristinusko oli saavuttanut Rooman kaupungin. Seurakuntaelämää elähdytti voimakas tuntu siitä, että Ylösnoussut Kristus on läsnä seurakunnan kokoontumisessa, ennen kaikkea ehtoollisen vietossa.
Mutta mistä avoin hauta kertoo? Kuoleman vääjäämättömyydestäkö? Siitäkö, että kohta joku haudataan? Kun kristittyjen ensimmäiset sukupolvet miettivät Jeesuksen tyhjän haudan salaisuutta, he käyttivät neljää erityistä sanaa: vapautus, lunastus, pelastaja ja sovinto. Jokainen sana oli tuttu sekä arkikielestä että Vanhan testamentin kertomuksista.
Vapautus – Jumala on hän, joka johtaa kansansa vapauteen. Jo kauan sitten hän vapautti israelilaisten esi-isät Egyptin orjuudesta. Nyt hän on Jeesuksessa Kristuksessa vapauttanut meidät synnin orjuudesta. Jumala on hän, joka tahtoo viedä meidät vapauteen. Viedä sinut vapauteen, ja minutkin.
Lunastus – Jeesuksen ajan maailmassa orjuus oli yleinen ilmiö. Jotkut jopa myivät itsensä vapaaehtoisesti orjiksi hyvälle isännälle saadakseen turvatun toimeentulon. Orjuudesta saattoi myös vapautua, kun joku – isä, veli, setä, lanko, hyväntekijä – maksoi orjan omistajalle lunastushinnan. Kristityille Jeesuksen kärsimys ja tyhjä hauta kertoivat, että Jumala Kristuksessa on vapauttanut meidät pahan orjanomistajan vallasta ja tehnyt meistä hyvän omistajan, Kristuksen omia.
Pelastaja – Pelastaja on hän, joka vapauttaa ahdingosta, joka lunastaa orjuudesta. Vanhassa testamentissa Jumala itse on Pelastaja. Kristityt antoivat saman arvonimen Jeesukselle. Hän on meidän pelastajamme. Sinun pelastajasi ahdingosta ja orjuudesta, ja minunkin.
Sovinto (tai perinteisemmällä kielellä sovitus) – Sovinnon ymmärrämme omastakin elämästämme. Se merkitsee, että riidoissa ja eripurassa, ehkä kokonaan vailla yhteyttä olevien välillä asiantila muuttuu uudelle tolalle. Solmitaan sovinto, aloitetaan uudestaan puhtaalta pöydältä, sovitaan menneet. Sovinto merkitsee, että ”Jumalan rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa on ratkaisevasti, perustavalla tavalla ja kaiken kattavasti [läsnä] hänen tulemisessaan yhteyteen kaikkien ihmisten kanssa ja heidän tulemisessaan hänen yhteyteensä. — Tämän on saanut aikaan Jumala hänen haastaessaan ja voittaessaan ihmisen synnin”, (Karl Barth). Jeesuksen Kärsimys ristillä on kaikkein voimakkain merkki siitä, miten perustavalla tavalla Jumala on sitoutunut ihmisen osaan tässä elämässä.
Minusta näyttää, että eri elämän vaiheissa Kristuksen salaisuudessa meitä koskettavat erilaiset puolet: ahdingossa Vapauttaja, omantunnon taakkojen alla Lunastaja, erilaisten riippuvuuksien riepomana kaipaamme häntä Pelastajaksemme. Sisäisten ja ulkoisten ristiriitojemme keskellä
kaipaamme häntä, joka tuo sovinnon. Näin saa olla. Ei kukaan meistä pysty ammentamaan tyhjäksi Kristuksen salaisuutta koko elämämme aikana.
Tyhjä hauta kertoo, että kaikki nämä Kristuksen lahjat ovat tänään, tänä yönä keskellämme. Vaikka kaksi vuosituhatta on kulunut, olemme samalla kristittyjen sukupolvien jatkumolla kuin he, joille nuorukainen sanoo pääsiäisaamuna: ”Älkää pelästykö. — Hän on noussut kuolleista.” Mitä sinä kaipaat tai tarvitset eniten tänä yönä? Vapautusta, lunastusta, Pelastajaa vai Sovintoa? Ylösnoussut, joka tuntee meidät ja tietää tarpeemme, on läsnä ja palvelee meitä ehtoollispöydässä.