Rakkaat kristityt!
Viime torstaina olimme rippikoululaisten kanssa täällä kirkossa pitämässä rippikoulutuntia. Kokoontumisen ensisijainen tarkoitus oli valmistautua tähän tämänpäiväiseen messuun. Sovimme lukuvuoroja ja muita tehtäviä. Harjoittelimme yhdessä muutamia lauluja.
Kaiken ohessa tulin jutelleeksi jotain siitä, että millaista rippikoulu parhaimmillaan on. Parhaimmillaan rippikoulu on sitä, että te riparilaiset kysytte – kun on kysyttävää. Tilaa pitää olla kaikenlaiselle pohdinnalle. Sitten satuin kysymään – onko mitään kysyttävää.
Ja sain kaksi kysymystä. Nämä: Mikä on elämän tarkoitus? Mitä on kuoleman jälkeen? Tarkoitus ei tietenkään ollutkaan, että tuossa kohdassa olisimme ryhtyneet aiheista keskustelemaan – olimme jo lopettelemassa – totesin vain jotain siihen suuntaan, että hyvä tuollaisia ihan pieniä ja helppoja kysymyksiä…
Mutta kävi niin, että kysymykset jäivät mieleeni elämään siinä määrin, että päätin vastata niihin jotain tänään tässä.
On olemassa kahdenlaisia tosiasioita. Ensiksi on olemassa faktoja – sellaisia tosiasioita, jotka me tiedämme tosiksi. Esimerkiksi yksi plus yksi on kaksi. Se on aina kaksi – kysyt sitä sitten keneltä tahansa ja milloin tahansa. Samoin erilaiset historialliset tapahtumat voivat olla faktoina totta. Esimerkiksi se, että historialliset lähteet – muutkin kuin Raamattu – kertoo Jeesuksen eläneen ajanlaskumme alun aikoina ja saaneet surmansa ristillä teloitettuna.
Mutta on toisenlaisakin tosiasioita. Niitä tosiasioita, joita me koemme tosiksi. Olen rakastunut, iloinen, surullinen, pettynyt, vihainen – tämä on minusta tärkeää, tuo on yhdentekevään. Niitä ei kukaan voi todistaa tosiasioiksi, mutta ne koetaan hyvin vahvasti tosiksi.
Nuo kaksi rippikoululaisten suurta elämän peruskysymystä ovat näitä jälkimmäisiä. En voi lyödä faktoja pöytään ja sanoa: näin asiat ovat. Aamen ja piste. Ne vain eivät ole sellaisia kysymyksiä. Ja silti ne ovat hyvin tosia ja niihin voi löytää myös vastauksia.
Mikä on elämän tarkoitus? Mikä on minun elämäni tarkoitus? Mikä on sinun elämäsi tarkoitus? En tiedä voiko sitä tietää etukäteen. Asioiden merkitys tuntuu avautuvan usein vasta jälkikäteen. Vasta jälkeenpäin ymmärrän miksi asiat menivät niin kuin menivät. Pikkuhiljaa meille voi avautua ymmärrys: tämä ja tämä asia antavat minun elämääni merkityksen. Tai jopa: tätä varten olenolemassa. Tähän voisi liittää pohdittavaksi toisen kysymyksen: Mitä minusta jää, kun minua ei enää ole. Mistä minun lähimpäni minut muistavat, mistä ystäväni muistavat. Tai mistä toivon, että he minut muistavat?
Jeesus tekee poikkeuksen. Hänelle kutsumus, elämän tehtävä, oli selvästi tiedossa. Hän oli käyttänyt toimintavuotensa ihmisten parantamiseen köyhien auttamiseen, nälkäisten ruokkimiseen – mutta nyt oli tapahtumassa muuta. Maria voitelee Jeesuksen jalat. Hän käyttää siihen kallisarvoista voidetta. Juudas Iskariot alkaa valittaa asiasta – ja olisi mielummin halunnut myydä voiteen ja pistää rahat taskuunsa. Mutta nyt tämä oli tarpeen Jeesuksen hautaamisen varalta.
Jeesus tiesi, että kuolema oli lähipäivinä edessä. Hän tiesi, että yksi hänen elämänsä tarkoitus oli kulkea kärsimys tie loppuun. Hänen tehtävänsä oli kulkea kärsimystietä, ettei yhdenkään maailmassa kärsivän ihmisen tarvitsisi ajatella – minä kärsin yksin. Kristus kärsii kärsivien mukana. Hän on vierellä – hän tietää mistä kärsimyksessä on kyse. Tässä oli osa hänen elämänsä tarkoitusta – sinun elämäsi tarkoitus on varmasti toisenlainen. Toivon, että löydät sen.
Mutta vielä tuosta toisesta kysymyksestä. Mitä on kuoleman jälkeen? Ensimmäinen vastaukseni siihen on: En tiedä. Kuoleman edessä olemme aina salaisuuden edessä eikä tuo salaisuus nosta meille verhoaan. Elämässä vain on paljon salaisuuksia.
Mutta. Jos katson elämässä ympärilleni, niin mitä näen. Kevät on tullut. Vähitellen maa alkaa vihertää. Ensimmäiset kukat on jo nähty. Porvoon moottoritien viheralueilla keltaiset leskenlehdet kukkivat. Niin käy muutamassa kuukaudessa muillekin kukille. Omenapuut kukkivat aikanaan. Vilja kasvaa. Sitten kasvit aikanaan tuottavat siemensä tai satonsa muulla tavalla. Aikanaan laskatuvat, kuolevat – ja joskus marras- joulukuulla lumi jälleen peittää maan. Kasvit kuolevat. Ne täyttivät tehtävänsä – huolehtivat elämän jatkumisesta. Ja mitä tapahtuu keväällä – uuden raikkaina ne jälleen nousevat maasta.
Tämä on kuva, joka Raamatusta löytyy kuoleman vertauskuvana – ei nyt ihan tässä muodossa, mutta ajatuksellisesti. Elämä jatkuu.
Pääsiäisaamu – viikon kuluttua – kertoo meille tästä ihmeestä enemmän.