Jeesus ei mennyt mukaan ihmisten riemuun. Hän näki paljon syvemmälle kuin vain ne ihmiset, jotka saattoivat jopa taputtaa häntä selkään ja toivottaa hänelle kaikkea hyvää.
Jeesuksen toiminta tähtäsi koko ajan tappioon, musertavaan inhimilliseen, surkeaan ja nöyryyttävään tappioon, josta ei kenelläkään paikalla olijalla ollut harmainta aavistustakaan.
Näin pinnallisia me olemme.
Emme ollenkaan näytä tajuavan mitä tulevaisuudesta on odotettavissa. Kuljetaan vain hyvinvointi-Suomessa, sysätään kipeitä päätöksiä aina vain eteenpäin – ja toivotaan parasta.
Ollaan vähän niin kuin venäläiset, jotka aina jostain merkillisestä syystä ja vepstaakista tipahtavat jaloilleen – ja elämä jatkuu eteenpäin.
Saska Saarikoski ymmärsi jo kirjoittaa torstain Helsingin Sanomien kolumnissaan 17.3.2016, että nyt on aika jo amerikkalaisten tulla alas jalustaltaan tänne meidän muiden ihmisten tasolle, kun ja jos heille valitaan presidentti, joka herättää kauhua jo nyt, vaikkei tuloksesta tiedetä vielä yhtään mitään.
Samaisena torstaina tuli erinomainen Ulkolinjan raportti Venezuelasta, rikas maa, öljyä ja mineraaleja, silti maa on epätoivon partaalla.
Miltäs mahtaisi, merikarvialaiset, tuntua nousta neljän aikaan aamulla tuohon keskustan ruokakaupan eteen jonottamaan tietämättä, mitä sieltä kaupasta tänään mahtaa saada?
Tällaiseen maailmaan me olemme tulleet. Tällaiseen maailmaan me olemme syntyneet ja tällaiseen maailmaan Jeesuskin tuli.
Vielä yksi uutinen perjantain Satakunnan Kansasta 18.3.2016, toimittaja Päivi Arvonen kertoo Egyptistä, kuinka liikenneonnettomuuksien uhreja saatetaan hoitaa ei itse hoidon tarpeen mukaan vaan – uhrin maksukyvyn mukaan.
Minäkin olen tässä nyt joutunut käyttämään sairaalapalveluja äkillisen ihottuman takia, hintaan 32 euroa ja pennit päälle. Venezuelalaiset luulisivat varmasti tulleensa taivaaseen, jos kokisivat vastaavaa.
Mihin pyrin?
Pyrin kuorimaan meistä pois erinomaisuuden, kuorimaan pois kaiken keimailun ja repimään alas kaiken teennäisyyden kaikkien edessä.
Asu vain Merikarvialla, mutta ota huomioon, että tilanteet saattavat muuttua. On helppo hurrata itsellemme niin kauan kuin meillä menee hyvin. Mutta tilanteet saattavat muuttua ratkaisevasti, jos tuossa kauppajonossa olet seisoskellut kuusi tuntia – ja joku vie päivän viimeiset kaksi kiloa sokeria, jotka sinne sillä kerralla on tuotu jaettavaksi.
Jeesus pohdiskeli aivan jotain muuta kuin hurraavat ihmiset. Hän näki ihmisten läpi, kuinka lapsellisia he olivat, hetken lapsia, jotka iloittelivat jostakin sellaisesta, joka toi heidän elämäänsä edes hetkittäistä lohtua ankean ja ahtaan kaupunkiasumisen rinnalle.
Jeesus edusti heille hienoa elämää, kansansuosiota, julkkista ja samaistumiskohdetta, pakoa arjen totutuista kuvioista.
Ihmiset olivat valmiita antamaan tulla huijatuiksi.
Näinhän mekin teemme. Muistan kuinka tässä vuonna 2013 Porin Ässät voitti jääkiekon Suomen mestaruuden. Mekin Marjatan kanssa asettauduimme oikein hampurilaispaikan parkkipaikalle jännittämään ja tarkastelemaan hallilta valuvia ihmisjoukkoja lippuineen ja ja banderolleineen. Oltiin kuin melkein etelän maissa, joissa auotjen torvet töräyttelelevät voiton merkiksi eikä kukaan pääse minnekään.
Sitten mentiin tietysti itse juhliin Porin torille. Ainakin satatuhattamiljoonaa ihmistä epätodellisen euforian ja innostuksen vallassa hihkuivat toisilleen – ja me siellä joukon jatkona.
Kyä oli hianoo.
Me tarvitsemme tällaisia riemun hetkiä. Me tarvitsemme tällaisia arjen kohottajia ankean Suomen taloustilanteen edessä. Me tarvitsemme jotakin pääministeriä, insinöörismiestä, joka Brysselissä riipustaa lähes kemian kaavoja jäljitellen Euroopan unionin päättäjille, että tällä tavalla Kreikan pakolaisongelmat ratkaistaan!
Ja kaikki olivat ihastuksissaan: Kas kun en itse ymmärtänyt keksiä tuollaisia kaavoja.
Mutta Sipilä onkin insinöörismiehiä.
Muistan, kuinka kerran käänsin erään uusiseelantilaisen hengellisen rukouksen, jossa pyydetään vapautumista vapaamuurarien verkoista. Monipolvinen rukous etenee aste asteelta aina 33. asteeseen asti.
Aamulehti jopa julkaisi sen rukouksen palstoillaan, kunnes kiireen vilkkaa veti sen pois, lehden mielestä ilmeisesti sittenkin epäperäisenä ja epäsopivana arvokkaan lehden julkaisuksi.
Mutta eikös jo tietyt, varmasti insinöörismiestyyppiset huuliveikot lohkaisivat lehden palstoilla kommentteina, että ”foliopaperista on kiva askarrella vappulakkeja.”
Pääministeri Juha Sipilä tuskin näpertelee foliopaperista mitään vappuhuiskuja, sen verran vakava on maamme tilanne.
Mitähän Jeesus sanoisi, jos ratsastaisi Porin torille Ässien juhlatunnelmaan? Entä mitä hän sanoisi PAMin neuvottelijoille tai köyhille maahanmuuttajille, jotka säälittelevät sitä, että heidän perheensä on Bulgariassa tai Kreikan saarilla tai Lampedusan saarella tai Calais´een pakolaisleirillä, jota juuri nyt ollaan puskutraktoreilla ajamassa maan tasalle?
Tai mitä Jeesus sanoisi sinulle, joka tällä hetkellä onnittelet itseäsi, että puolentoista metrin lumet ovat vihdoin ja viimein sulamassa Merikarvian raitilta ja kevät on sittenkin taas tulossa?
Mutta millainen kevät?
”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”, kysyy psalminkirjoittaja tekstissämme. Ja samassa psalmissa itse tekstikohtamme ulkopuolella: ”ilkkuen he katsovat minuun.”
Natseilla oli pirullinen keino masentaa alempiarvoinen ihminen.
He tuijottivat.
Se oli oikein koulutuksessa opetettu heitä tekemään. Oli osoitettava kaapin paikka alempiarvoiselle, saatava tämä selvästi ymmärtämään, että hän oli nyt tekemisissä herrarodun edustajan kanssa, joka antoi kuulla kuka käski ja mitä.
Yritä siinä sitten nikotella vastaan.
Tällaistakin joudumme kestämään. Soimaamme toisiamme, annamme silmäkulmastamme aivan riittävästi merkkejä, joko vaivihkaa tai sitten aivan häpeämättömästi, että tuo toinen on alempiarvoine, maan matonen, epäkelpo ja soimattava.
Ei tässä tarvitse aivan natseihin asti mennä, olihan tuo teksti jo Raamatustakin. Olemme siis monella tavalla alamittaisia ja ahdistettuja, iloista huolimatta käperrymme itsemme ympärille, säälittelemme itseämme, voivottelemme kurjuuttamme ja yritämme kaikin tavoin pitää yllä sitä parempaa kuvaa itsestämme.
”Tästä puhutaan vielä”, on tuttuakin tutumpi sanonta aviopuolisoiden välillä. Kuinka sinä tuolla tavalla oikein menit sanomaan, eikö sinulla ollut yhtään ymmärrystä tuon toisen elämäntilannetta ajatellen.
Eipä juuri.
Jeesus ratsasti siis itse asiassa murheen vallassa Jerusalemiin. Hän ei välittänyt ihmisten selkään taputuksista juurikaan sen enempää kuin mitä nyt kohteliaisuuttaan. Hän näki selvemmin. Hän näki, mihin tämä kaikki vielä johtaisi.
Ristin tielle. Aamen.