Vastasitpa kyllä tai ei, sanojasi tullaan käyttämään sinua vastaan. Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, saako mies hylätä vaimonsa, kysymys oli tarkoitettu ansaksi. Jos Jeesus vastaisi ”ei”, fariseukset voisivat syyttää Jeesusta Mooseksen lakia vastaan puhumisesta. Mooses oli näet antanut luvan miehelle hylätä vaimonsa. Jos Jeesus vastaisi ”kyllä”, fariseukset voisivat arvostella Jeesusta ristiriitaisesta opetuksesta. Miten Jeesus voi hyväksyä avioeron, kun hän samaan aikaan opettaa luomiskertomuksen pohjalta avioparin ykseyttä ja yksiavioisuutta?
Ihminen tarvitsee rajoja, sääntöjä ja lakeja, koska ei kykene rakastamaan niin kuin Jumala on tarkoittanut. Laista voi tarkistaa, mitä sopii tehdä ja mitä ei. Jos osaisimme rakastaa täydellisesti, mitään lakeja ei tarvittaisi. Laki näyttää, mitä meiltä odotetaan ja toisaalta, mihin emme kykene. Mooseksen lain lupa erota on myönnytys ihmisen heikkouden tähden, mutta se ei ole Jumalan alkuperäisen suunnitelman mukainen.
Jeesus sanoo (Matt.5:28): ”Jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.” Nämä Jeesuksen ankaralta kuulostavat sanat muistuttavat siitä, ettei kenelläkään meistä ole varaa tuomita toisia. Jokaisella riittää kilvoiteltavaa omassa elämässään. Ei pidä lähteä arvioimaan toisten ihmisten avioeron oikeutusta. Jokainen menee naimisiin toivoen, että liitto kestäisi.
(Lähden kiertämään kirkkosalia linnunpesä kädessäni. Näytän sitä lapsille.) Minulla on kädessäni aito linnunpesä. Tämän ovat linnut rakentaneet sammalesta ja pienistä oksista. Lintuemo on hautonut tässä munia. Se on antanut lämpöä ja turvaa vielä kuoren sisässä uinuville pienokaisilleen. Kenties se on puolisonsa kanssa hautomisen pitkinä tunteina haaveillut siitä, miten he rakastaisivat ja opettaisivat poikasiaan, ruokkisivat ja pitäisivät hyvää huolta niistä. Rakastuneina, siipi siipeä vasten painautuneina linnut haaveilevat siitä, miten paljon heillä tulee olemaan iloa omasta perheestä! Kuinka ihanaa tulee olemaan pienokaisten kasvun seuraaminen! Ja miten ihanaa on sitten olla äiti ja isä, johon pikku tiitiäiset turvautuvat.
Eräänä päivänä poikaset vihdoin kuoriutuvat. Se ilo kuulutetaan koko lintuparvelle. Muut tulevat katsomaan pienokaisia ja toivottavat ne tervetulleeksi yhteisöön.
Poikaset ovat niin pieniä ja avuttomia. Niin suloisia. Ja niin tarvitsevia. Äidillä ja isällä on kiirettä, kun ne huolehtivat koko poikueesta. Koko ajan jollain on nälkä ja toisen aikuisen on suhahdettava kotipesästä pois etsimään lisää ruokaa. Ja koko ajan joku tarvitsee lämpöä tai huomiota. Missä se isä-lintu nyt oikein viipyy, kun täällä pikkunokat ammollaan odotetaan meheviä matoja? Miksi ruuanhakumatka kestää? Ei kai vain ole sattunut mitään? Ei kai puoliso ole lentänyt väärään pesään?
Huh, minä jo säikähdin! Sieltä se vihdoin lentää. Väsymyksen painamin sulin isä-lintu laskeutuu kotipesään. Hän tiputtaa poikasille ruuan nokastaan ja lysähtää pesän pohjalle. Äiti-lintu on työn touhussa. Hän huolehtii, ettei yksikään poikasista jää ilman eikä kukaan nokkaise toisen eväitä. Itse hän koputtaa terävällä nokallaan isälintua ja kummastelee, miten se ruuanhakureissu niin kesti. Eikö puoliso ollenkaan ymmärrä kuinka kotipesään jäävällä emolla on ihan liikaa hommia yksin tehtäväksi? Eikö puoliso ymmärrä, että äiti oli jo huolissaan? Tällaisesta nakutuksesta isä-lintu pahastuu ja riitahan siitä syntyy. Poikaset ihmettelevät kotipesän menoa silmät tapillaan.
Riita yltyy. Kotipesäkin on ihan rempallaan! Viimeöinen myrsky on runnellut pesää niin, että kohta mennään lattiasta läpi, jos ei äkkiä aleta korjaamaan. Kipin kapin hommiin siitä, isä-lintu! Emme me molemmat voi pesää jättää. Ei nämä pienokaiset vielä keskenään pärjää. Jos yksin jättää, yrittävät kuitenkin lentää, vaikka siivet eivät vielä kanna. Sitten sattuu ja tuonne pensaiden ja kasvien sekaan eksyvät. Mene sinä etsimään oksia ja sammalta lisää. Muuten pesän pohja pettää, ja tässä käy huonosti!
”Huonosti tässä käy kuitenkin. Mistä minä pieniä oksia tai sammalta löydän, kun kaikki metsän linnut ovat korjaustöissä. Näetkö tuon valtavan parven tuolla, ja tuolla, isä-lintu huokailee. Mahtaako meille riittää mitään? Miten tästä oikein selvitään?”
Monenlaisia huolia voi olla meidän ihmistenkin kotipesässä. Silloin kun väsymys, kiukku, pettymykset ja loukkaantumiset valtaavat mielen, on vaikeaa päästä eteenpäin. Tekee mieli vain syyttää muita tai vetäytyä omiin oloihin. Kokemuksesta tiedämme, että vain asioiden kohtaaminen vie kohti parempaa.
Jumalan lapsina saamme laittaa varman toivomme siihen, että Kristus vaikuttaa meissä, kun pyydämme Häneltä apua. Kun omat voimat eivät riitä oman osuuden näkemiseen ja sovinnon etsimiseen, saamme pyytää voimia Herralta.
Uskon kautta Hän tekee ihmeitä sisimmässämme. Hänellä on voima ja valta korjata se, mikä on mennyt rikki. Mikä näyttää meistä mahdottomalta, on Herralle mahdollista. Parasta, mitä me voimme tehdä, on rukoillen pyytää kaikkea sitä, mitä kulloinkin tarvitsemme: anteeksiantamisen mieltä, rakkautta ja tahtoa sovitella.
Seurakunta koostuu Jumalan perheen jäsenistä. Tehtävämme on rukoilla paitsi itsemme, oman perheemme ja läheistemme puolesta, niin myös kaikkien Jumalan lasten puolesta. Me voimme tehdä paljon tukeaksemme toisten perheitä ja avioliittoja. Armahtakoon Kristus meitä, ettemme juoruile tai panettele muita emmekä tuomitse. Armahtakoon Kristus meitä, että sen sijaan rukoilemme toisten puolesta, rohkaisemme, tuemme ja ylläpidämme toivoa.
Jos jäit pohtimaan, miten lintuperheelle kävi, niin tässä Jeesuksen vastaus: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivätkä leikkaa eivätkä kokoa varastoon. Silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne.” (Matt.6: 26)