(Saarnapalasia)
Yleinen mielipide voi joskus olla vaarallinen. Yleinen mielipide,
lujimmat huudot voivat olla tehokkaita: syytön huudetaan syylliseksi, syyllinen vapautetaan. Näin käy vielä tänäänkin, niin kävi suuren pääsiäisjuhlan lähestyessä.
Jeesus häiritsi eräiden uskonnollista hurskautta. Siksi hänet oli raivattava pois. Juudaskin meni heidän ansaansa.
Muitakin saivat yllytettyä, tavallisia kaduntallaajia, jotka mielivät olla siellä missä tapahtuu ja kuuluu. Monen suusta lähti huuto ristiinnaulitse, ristiinnaulitse.
Tänäänkin on heitä – meitä, jotka rohkaisemme huutamaan arvosteluja ja tuomioita.
Ja vielä pidemmälle: tappamaan syyttömiä. Tälläkin viikolla itku ja tuska on monen sydämessä. Ja huuto: miksi hyvä Jumala paha saa noin raivota? Ja kysymys: mikä saa ihmisen olemaan toiselle niin paha?
Paha, vastasi lähimmäinen. Se taistelee meissä jokaisessa.
Niin kuin ohjaaja Kalle Holmberg eräässä haastattelussa sanoi: ”Jumalan kanssa voinkyllä tapella ja väitellä, hän sen kestää. Mutta pahan kanssa ei kannata, sille häviää”.
Tänäänkin Kristus kärsii ja kuolee monissa omissaan. Moni kristitty kuoli tälläkin viikolla väkivallan uhrina Brysselissä, Nigeriassa, Intiassa, Somaliassa…
Palatkaamme Jeesuksen elämän viimeisiin vaiheisiin.
Yleiseen huviin kuului, että kuolemaantuomittuja ruoskittiin. Avuttoman pilkkaaminen oli mieleistä vallanpitäjille. Kuinka naurettava olikaan ollut Jeesuksen puhe kuninkuudesta heidän mielestään. Siksipä Jeesus sai kruunun, orjantappura-kruunun.
Jeesus oli jo voimiensa äärirajoilla, häväistynä, ruoskittuna, runneltuna. Risti liian painava kannettavaksi. Vastaantuleva ohikulkija pakotettiin ristinkantajaksi.
Simon, tulossa pääsiäisjuhlille, oli Kyrenen kaupungista, Pohjois-Afrikasta. Luultavasti musta iholtaan. Sadattuhannet hänen kaltaisensa kantoivat myöhemmin elämässään ristiä joutuessaan orjalaivoihin ja Amerikan pelloille ja plantaaseille, orjan töihin.
Kolme ristiä, Jeesus keskimmäisenä. Kaksi miestä Jeesuksen molemmin puolin, toinen pilkaten. Toinen, hän esitti elämänsä tärkeimmän pyynnön: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi”. Ja Jeesus lupasi muistaa.
Ryövärin nimeä emme tiedä, mutta ryöväri tiesi pelastajansa nimen.
Jeesus alistui kuoleman taisteluun, kuolemaan.
Kuudennen tunnin aikaan aurinko pimeni, koko maan ylle tuli pimeys, kalliot halkeilivat, temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia.
Jeesuksesta tuli tuo pääsiäisuhri, joka kertakaikkisella uhrilla sovittaa meidän syntimme. Hänestä tuli Jumalan asettama ylimmäinen pappi.
Hepr. kirjoittaa: ”Juuri tällaisen ylipapin me tarvitsemme. Hän on pyhä, viaton ja tahraton. Toisin kuin muiden ylipappien, hänen ei tarvitse päivittäin uhrata ensin omien syntiensä ja sitten kansan syntien sovittamiseksi. Hän on antanut kertakaikkisen uhrin uhratessaan itsensä.
….Näin hän on astunut sisään kaikkeinpyhimpään ja hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen.
… Hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa.
Monissa alttaritauluissa on kuoleman symbolit pääkallo ja ristikkäin olevia luita. Ne muistuttavat Adamista, miten synti tuli maailmaan, on maailmassa. Synti erottaa pyhän Jumalan, syntisen ihmisen.
Mutta nyt pääkallo ja luut ovatkin Jeesuksen ristin juurella, oikeastaan ristin alla. Kuolemallaan Jeesus murskasi kuoleman. Pitkäperjantaista on tullut HYVÄ PERJANTAI, SUURI PERJANTAI.
Rippikoulussa opettaja yrittää selittää, miten Jeesus ristinkuolemallaan tuli sillaksi Jumalan ja ihmisen väliseen kuiluun. Jeesus on tie Isän luo. Jeesuksen omina meillä on elämä ja iankaikkinen elämä.