Jeesuksen ristintapahtumia, viimeisiä hetkiä voidaan katsoa monesta näkökulmasta. Selvää on että katsottavanamme on väkivaltainen kuolema – kuvottava ja irvokas ihmisen häpäiseminen. Ihmisten kuolinkamppailusta oli tehty kansanhuvia. Ihmisiä kokoontui sitä katsomaan. Tuskinpa lapsetkaan välttyivät tuolta hirvittävältä näyltä. Huojentavaa ristin juurella ihmisillä varmasti on ollut se, että siellä on joku muu – itse saa kokea elävänsä ja tuntea salaista iloa siitä. Kristittyinä me emme mietiskele Jeesuksen kuolinkamppailua väkivaltaviihteenä. Sellaista televisio ja videopelit tarjoavat yllin kyllin. Ne eivät auta meitä sisäisellä matkalla kohti syvempää totuutta.
Jeesuksen kuolemaa voi tarkastella teologisella ja opillisella tasolla. Se on tärkeää, mutta tänään haluan kulkea tuohon ristin syvempään hengelliseen merkitykseen inhimillisen kautta. Sillä Jeesuksen kuoleman seuraaminen kutsuu meitä myös sisäiselle matkalle miettimään omaa kuolevaisuuttamme ja selvittämään suhdettamme siihen. Kuolema on se ehdoton raja, jota vasten elämämme piirtyy. Oman kuolevaisuuttamme miettiminen nostaa varjot mielen näyttämölle. Se saattaa ahdistaa ja pelottaa. Mutta kun katsomme tuota elämän ja kuoleman rajaa yhdessä ja Jeesuksen kanssa se on turvallista. Matkakumppaneina meillä tällä matkalla on myös kaksi ryöväriä, jotka myös kertovat oman tarinansa. Evankeliumi tänään on kertomus kolmesta miehestä, jotka kohtaavat kuoleman.
Päivän evankeliumissa on yksi asia kaihertanut mieltäni valmistautuessani saarnaamaan. Se on Jeesuksen viimeiset kiusaukset. Siitä päivän evankeliumi kertoo. Siinä näkyy myös jotakin Jeesuksen sisäisestä matkasta oman kuolemansa läheisyydessä. Suomalaiset tuntevat käsitteen ’viimeiset kiusaukset’ Joonas Kokkosen oopperasta Viimeiset kiusaukset, oopopera Paavo Ruotsalaisen elämästä. Jollekin saattaa olla tuttu Niko Kazantzakiksen kirja Kristuksen viimeinen kiusaus, josta tehtiin myös elokuva.
Kristillinen perinne on varhaisista ajoista tuntenut ilmiön, mikä on tunnetaan kuolevan viimeisinä kiusauksina. Kun ihminen on käynyt heikoksi, Jumalan vastustaja tekee viimeisen hyökkäyksensä saadakseen ihmisen epätoivoon. Nykyaikainen psykologia tuntee myös sen sisäisen kamppailun, joka kohtaa kuolemaa lähestyvää ihmistä. Vanha maailma puhui niistä vain eri nimillä. Kiusauksia kuoleman edessä ovat: epäusko, epätoivo, kärsimättömyys, hengellinen ylpeys ja harhanäyt. Kuoleman peruuttamattomuus nostaa sielustamme esille kysymyksiä, pelkoa ja torjuntaa. Se on aihe, jota mieluusti välttelemme.
Jeesuksen ristinkamppailuissa viimeiset kiusaukset ovat ainakin osin nähtävissä. Kun Jeesusta pilkataan, kysymys on nimenomaan kiusauksia. Ne ovat samalla pahan hyökkäyksiä Jeesusta vastaan. Ei vain sitä, että häntä pilkataan. Kun lukee nuo pilkkasanat, ei voi välttyä näkemästä yhtäläisyyksiä autiomaan kiusausten kanssa, jolloin Saatana käy pitkästä paastoamisesta heikentyneen Jeesuksen kimppuun ja kyseenalaistaa hänen asemansa Jumalan poikana. ”Jos olet Jumalan Poika, käske näiden kivien muuttua leiviksi. Jos olet Jumalan poika hyppää alas temppelinmuurin harjalta, enkelit ottavat sinut vastaan.”
Kuoleman edellä viimeisten kiusausten Autiomaa on ristin tuska ja taivaan hiljaisuus – taivaallinen Isä on vetäytynyt Jeesuksen läheisyydestä. Tälläkin kertaa kiusauksia tai hyökkäyksiä on kolme ja ne pitävät sisällään samantyyppisen kiusauksen kuin autiomaassa, jossa Jeesuksen uskoa horjutetaan.
”Jos olet Messias, auta itseäsi.” ”Jos olet juutalaisten kuningas. Pelasta itsesi.” ”Jos olet messias pelasta itsesi ja meidät.”
Autiomaan kiusauksia edelsi Jeesuksen kaste, jonka yhteydessä Taivaallisen Isän ääni oli tunnustanut Jeesuksen rakkaaksi pojakseen. Autiomaassa paholainen horjutti tätä uskoa sanoilla: jos olet Jumalan Poika. Pitkäperjantain hyökkäyksiä edelsi palmusunnuntai, jossa Jeesus otettiin iloiten kuninkaana vastaan. Nyt tuo kuninkuus kyseenalaistetaan ja tehdään naurun alaiseksi. ”Jos olet messias”.
Autiomaassa Jeesus vastasi kiusauksiin Jumalan sanalla. Ristillä hän on hiljaa. Tuon kidutuspaalun ja pilkkanaurun oli tarkoitus murtaa hänet henkisesti. Hänen piti tunnustaa ja nähdä elämänsä pelleilyksi. Se oli vitsi, suurta pilaa. Ei hän ollut mikään Jumalan poika tai Messias Kuningas. Jokainen näki aivan selvästi, että kuninkuudesta ei ollut mitään jäljellä, kun hän alastomana ja häväistynä roikkui ristillä kohti varmaa ja tuskallista kuolemaa. Nyt vain Jeesuksen itsensä piti nähdä sama asia ja tunnustaa ei vain tappionsa, vaan myös valheensa, jossa oli elänyt. Mutta Jeesus on hiljaa. Hän kestää nämä hyökkäykset – ei antaudu niiden valtaan. Jeesus ei menetä uskoaan, ei myöskään tunne vihaa pilkkaajiaan tai telottajiaan kohtaan. Päinvastoin hän tuntee edelleen myötätuntoa ja rakkautta langennutta ihmiskuntaa kohtaan ja siksi rukoilee anteeksiantamusta kiduttajilleen. Hän on saanut tehtävän taivaalliselta Isältään ja hän tekee sen loppuun asti – vaikka syytösten keskellä taivaskin näytti olleen hiljaa. Jeesus ei saa tukea uskolleen tuona kriittisenä hetkenä Isältään.
Evankeliumissa huomattavaa on myös se, että joka kerran kun Jeesusta pilkataan, käytetään eri sanaa. Suomenkielinen käännös huomioi myös sen. Hallitusmiehet ivasivat, sotilaat pilkkasivat ja katumaton ryöväri herjasi. Itse olen ymmärtävinäni, että pilkka käy sitä raskaammaksi, mitä lähemmäs ristiä tullaan. Hallitusmiehet seisoivat kauempana. Heidän pilkkansa on lähinnä nenän nyrpistämistä ja halveksuntaa. Heille asia oli nyt jo poissa päiväjärjestyksestä eikä enää kovin kiinnostava. Sotilaat ovat vartioimassa ristien läheisyydessä, että väki pysyy aloillaan – heidän ivansa on leikinlaskua, naurua toisen kustannuksella. Sellaista oli arpapeli myös Jeesuksen vaatteella.
Mutta katumaton ryöväri herjaa Jeesusta. Hänen Jeesukseen kohdistama pilkka on kaikkein karkeinta. Katumattoman ryövärin pilkasta joutuu ainakin suomenkielisen käännöksen äärellä miettimään, mitä ihmeen pilkkaamista tässä on. Se ei tunnu niin raskaalta. Miksi katumattoman ryövärin sanat ovat pilkkaa. Ne myös kyseenalaistavat, asettavat naurettavaan valoon. Evankeliumi antaa näille sanoille äänialan: katumattoman ryövärin pilkasta käytetään sanaa blasfeemi. Sitä sanaa käytetään kaikkein raskaimmasta ja raaimmasta pilkasta. Blasfeemi liittyy Ut:ssa useimmiten jumalanpilkkaan. Se rinnastetaan murhaamiseen ja huoruuteen. Se on Jeesuksen mukaan niitä pahoja asioita, jotka lähtevät ihmisenä sisältä ja saastuttavat ihmisen (matt 15:19). Mutta vastauksena kysymykseen – mitä erityistä pilkkaa näissä sanoissa on- en löydä muuta selitystä pilkan raskauteen kuin sen, että hän kärsi samanlaista rangaistusta kuin Jeesus. Se tuntui kaksi kertaa pahemmalta, kuulla se viereltään. On kuin ystävä olisi kääntynyt vastaan. Vaikka he eivät tunteneet toisiaan, mutta he kärsivät samanlaista rangaistusta. Ristin tuska yhdisti heitä. Katumattomalla ryövärillä oli raakalaismainen sielu loppuun asti. Hän samaistui kansanjoukkoon joka pilkkasi Jeesusta. Tuskin hän sai sillä osakseen yhtään suosiota. Mutta hän ei halunnut osakseen myöskään Kristukselle tulevaa pilkkaa, vaan väistyi siltä ja itse yhtyen pilkkaamiseen toivoi lieventävänsä omaa häpeäänsä.
Kiusauksen todellisuutena tuo pilkka näyttäytyy luonnollisesti niin, että sanat ”pelasta itsesi” on täysin vastakkainen Jeesuksen kutsumukselle – sille mitä hän parhaillaan oli tekemässä – ei pelastamassa itseään vaan koko maailmaa sen syntivelasta oman uhrikuoleman kautta.
Kestettyään kiusaukset autiomaassa enkeli tuli vahvistamaan Jeesusta. Myös tällä kertaa enkeli vahvistamaan häntä. Nyt tuo enkeli oli viereisellä ristillä. Sieltä hän kuulee toisenlaisen viestin kuin pilkkaajilta. Katuva ryöväri rukoilee häntä ja tunnustaa hänen kuninkuutensa. Jos raskain pilkka ja hyökkäys häntä vastaan tuli kohtalotoverilta niin myös ainoa inhimillinen tuki tuli toiselta samaa rangaistusta kärsivältä (paitsi että Jeesus kärsi myös heidän puolestaan). Ristinryöväri ei tietenkään oikeasti mikään enkeli ollut – hän oli rikollinen, mutta tarpeellinen lohdutus tuossa äärimmäisessä tilanteessa.
Katuva ryöväri on meille puhutteleva esimerkki ja kuva kuolemaan käyvästä ihmisestä. Toisin kuin katumaton rikollinen, totuus oli saavuttanut katuvan ryövärin. hän ei halunnut mennä rajan yli silmät ummessa valheen turvin vaan hän tunnusti Jeesukselle oman elämänsä, mitä hän oli siihen asti ollut. Hän oli syyllinen omiin rikoksiinsa ja kärsi oikeutetun tuomion. muista minua kun tulet valtakuntaasi. Kuolemassa pelottavaa ei ole elämän päättyminen, vaan iäisyyden alkaminen. Meidän tekomme seuraavat meitä. Katuva ryöväri tiedosti tämän – onko minulla vielä armoa.
Kun me katselemme omaa elämäämme kuoleman rajaa vasten ja epätoivo hyökkää päällemme, kun kaikki näyttää arvottomalta. Kuoleman varjot pyrkivät meitä masentamaan, mutta siitä huolimatta olisi hyvä toisinaan katsoa, mitä elämämme on ollut. Onko se sellainen elämä, jonka kanssa mennään ikuisuuteen? Siitähän tässä on kysymys – miten tulla sovintoon itsensä ja elämänsä kanssa ja miten tulla sovintoon Jumalan kanssa.
Kuoleman teema nostaa varjoja ja ahdistaa meitä. Mutta ehkä juuri tällaisena päivänä hyvä ja turvallista katsoa tuota viimeistä rajaa Jeesuksen ja katuvan ryövärin seurassa.
Elämässämme näkyy kuoleman rajaa vasten myös epämiellyttäviä asioita. Asioita, jotka nielevät arvokkuutemme. Me voimme yrittää unohtaa kaiken tai katuvan ryövärin tavoin tunnustaa – tämä on koko elämämme ja annan sen Jumala sinun käsiisi. Jos siinä on jotakin kaunista anna sen välittyä niille, jotka muistavat minut jälkeenpäin. Jos siinä on jotakin rumaa armahda minua ja laupeutesi, ristinkuolemasi tähden anna minunkin periä iankaikkinen elämä.
Paavali sanoo ”Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” Room 8:38-39