Mikä on raskain taakka, jonka olet joutunut joskus kantamaan? Onko laukku tai kassi painanut joskus niin, että olet joutunut pyytämään apua sen perille saamiseen? Tai oletko pihatöissä siirtänyt jotain raskasta paikasta toiseen? Kiviä tai lautakasaa. Ehkä olet kantanut toista ihmistä, auttaaksesi tai huviksesi.
Jotkut kantavat raskaita painoja mitatakseen voimiaan. Painonnostajat ja voimailijat kisailevat ja etsivät rajojaan. Mihin voimat riittävät?
Tai ehkä raskas taakka on jotain muuta kuin fyysinen painolasti. Hengästyminen elämän kiireessä. Voimattomuus koettelemusten edessä. Jokin taakka sydämellä. Syyllisyys, joka painaa. Jotain, mistä omatunto syyttää. Kuin raskas kivi, joka painaa mieltä, jota ei saa siirrettyä pois. Jota ei jaksa itse vierittää. Se on paino, joka pysyy paikallaan. Taakka, jota joudun kantamaan.
Tänään me tulemme taakkojemme kanssa Kristuksen ristin juurelle. Nostamme katseemme Vapahtajaan, joka hänkin kantoi raskaan taakan. Tultuaan tuomituksi Jeesus joutui kaiken ruoskimisen ja lyömisen jälkeen vielä itse kantamaan ristinsä Golgatalle. Tai ristin poikkipuun, kuten tapana oli. Mutta oli siinäkin ponnisteltavaa. Meillä on tänä keväänä Jyväskylässä, Keskusseurakuntatalolla, mahdollisuus tutustua Torinon käärinliina -näyttelyyn. Siellä on myös nähtävänä ja kokeiltavana mallinnos ristin poikkipuusta, siitä millainen se saattoi Jeesuksenkin kohdalla olla. Poikkipuu oli reilun ratapölkyn kokoinen. Paino saattoi olla 40-50 kiloa. Kun painavaa poikkipuuta itse pääsee kokeilemaan harteilleen, tuntee olonsa pieneksi. Tällaista Jeesus joutui voimiensa heikkoudessa kantamaan. Tällaista minun olisi kuulunut kantaa.
Sillä Jeesus kantoi ristin. Hän kantoi sen meidän vuoksemme.
”Hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. – –
Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen.”
Millaisen taakan kanssa sinä tulet tänään Jeesuksen kantaman ristin luo? Minkä kivun, minkä sairauden, minkä syntivelan kanssa?
Saat ristin juurella luottaa, kuten sadanpäällikkö, joka katsoi Jeesusta ja lausui oman uskontunnustuksen: ”Tämä mies oli todella viaton.” Hän kuoli viattomana. Hän kuoli muiden tähden. Meidän tähtemme. Koska me emme ole viattomia.
Mutta me saamme tunnustaa vikamme, tulla juuri tällaisina Vapahtajan luo, pudottaa taakkamme, antaa hänen nostaa raskaat painot sydämeltämme, pyyhkiä syyllisyytemme pois, antaa anteeksi, armahtaa, rakastaa. Antaa hänen rakastaa. Silloin ei hänen kuolemansa ole meille turha.
Kun taakka painaa, kun voimamme ehtyvät ja hengästymme, kun tuntuu että enää en jaksa. Annetaan silloin elämämme Jumalan käsiin. Siitä Jeesus antoi meille esimerkin. Kun hän ei enää jaksanut, ennen viimeistä henkäystään, hän huusi kovalla äänellä ja antoi henkensä Isän käsiin. Meillä on lupa vaikka huutaa Jumalan puoleen. Meillä on lupa anoa ja kinuta hänen armoaan. Meillä on lupa viipyä ristin juurella elämämme jokaisena päivänä ja hetkenä. Siinä on taakoillemme paikka. Siinä on armahduksen paikka. Paikka Isän käsissä. Sillä ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Aamen.