Jeesus ja lööpit
Viime päivinä on lehdissä keskusteltu siitä, miten kauppoihin tulisi järjestää kassoja, joissa ei olisi näkyvissä iltapäivälehtien lööppejä. Se on osoitus siitä, että ihmiset ovat huomanneet, miten lööppien kautta lapset joutuvat näkemään todellisuutta, joka ei ole heille sopivaa. Lööpit kirkuvat murhista, uskottomuudesta, alkoholiongelmista, onnettomuuksista ja kaikista muista skandaaleista. Lööpeissä skandaaleja paisutellaan, jotta lehti myisi mahdollisimman hyvin. Ihmisellä ei ole mitään arvoa silloin, kun on kyseessä suuret rahat. Silloin ei kysytä, mitä vaurioita saavat lapset, jotka joutuvat tutustumaan aikuisten maailmaan liian aikaisin. Silloin ei kysytä myöskään sitä, miltä lööppien sanoma tuntuu asianomaisista ja heidän läheisistään. Ensin viikonlopun lehden kannessa kysytään, aiotko olla uskoton puolisollesi pikkujouluissa tai muissa kissanristiäisissä. Ja seuraavalla viikolla tuomitaan hurskaasti ihminen, joka on ollut uskoton. Eikä lehdellä ole tietenkään mitään vastuuta siitä, mihin suuntaan se on ollut ihmisiä viemässä. Lööppien maailma on armoton maailma. Siinä ei ole tilaa epäonnistumiselle eikä selityksille. Maailma jaetaan onnistujiin ja epäonnistujiin, hyviin ja pahoihin ihmisiin. Itsekin myönnän, miten monesti tuntuu herkulliselta keskustella kahvipöydässä lööppien otsikoista. Silloin voi kauhistella maailman pahuutta ja tuntea mielessä lievää ylemmyyttä. Enhän minä nyt ainakaan…
Tämän päivän evankeliumitekstissä Jeesus sai saman osan kuin Lööppien ihmiset. Jeesuksen ristin yläpuolelle kirjoitettiin tuomio: Tämä on Jeesus, juutalaisten kuningas. Se oli pilkkakirjoitus, eihän juutalaisilla voinut olla kuningasta, kun he olivat toisen kansan vallan alla. Ohikulkijat, ylipapit, lainopettajat, vanhimmat ja jopa ristillä riippuvat rosvot pilkkasivat Jeesusta. He eivät uskoneet, että Jumalan Poika voi saada tuollaisen kohtalon. He asettuivat Jeesuksen yläpuolelle ja tuomitsivat hänet. Heidän mielestään Jeesuksen olisi pitänyt olla vahva Jumala, joka olisi osoittanut voimansa pelastamalla itsensä tukalasta tilanteesta. Heidän mielestään Jumala ei voinut olla Jeesuksen puolella, koska Jumala ei tullut pelastamaan Jeesusta.
Ristillä riippuessaan Jeesus koki äärimmäisen yksinäisyyden. Hän sai kestää hartioillaan pilkan, häpeän, syyllisyyden ja tuomion. Jeesuksen riippuessa ristillä koko luonto suri ja pimeys laskeutui maan ylle, vaikka oli keskipäivä. Pimeyttä kesti kolme tuntia, kolme pitkää tuntia. Niiden aikana Jeesus kärsi. Hän kärsi niin paljon, että ennen kuolemaansa hän huusi kovalla äänellä ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Tähän huutoon ja Jeesuksen kuolemaan luonto vastasi maan vavahtelulla, kallion halkeilulla ja hautojen aukeamisella. Jumala oli läsnä, mutta Jumala ei ollut läsnä sillä tavalla kuin ihmiset odottivat. Luonnon tapahtumat Jeesuksen kuolinhetkellä synnyttivät uskon sadanpäällikön ja muiden roomalaisten sotilaiden sydämissä. Juutalaiset kirjanoppineet ja ylipapit eivät uskoneet siihen, että Jeesus on Jumalan Poika. Sen sijaan pakanat, roomalaiset sotilaat, tulivat uskoon vartiotehtävissään. He ymmärsivät, että Jeesus on Jumalan Poika.
Jeesuksen rakkaus ihmisiä kohtaan ei ollut tunteiden tasolle jäävää sääliä. Jeesus ei jäänyt päivittelemään maailman pahuutta, vaan hän oli valmis kärsimään maailman pahuuden vuoksi. Jeesus näki ihmisten läpi. Hän näki ihmisten olosuhteet, ristiriitaiset toiveet, turvattomuuden, vihan ja rakkauden nälän. Hän näki sen, miten ihmiset suunnittelematta lankeavat syntiin ja tuhoavat elämänsä. Jeesus ei myöskään säälinyt ihmisiä. Asioiden surkuttelu on helppoa, koska silloin voi jättäytyä ulkopuoliseksi, eikä tarvitse ottaa asioista vastuuta. Jeesus otti vakavasti ihmisen tuskan. Hän kärsi, jotta meistä jokainen voi saada anteeksi. Hän rakasti meistä jokaista niin paljon, että hän oli valmis ottamaan meidän syntimme kannettavakseen. Ristillä riippuessaan hän kärsi sen rangaistuksen, jonka me olemme synneillämme ansainneet.
Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, miten toinen ristillä riippuneista ryöväreistä ei yhtynyt Jeesuksen pilkkaajiin. Hän tajusi oman syntisyytensä kärsiessään rangaistusta ristillä ja halusi tehdä parannusta. Hän sanoi Jeesukselle: Muista minua, kun tulet valtakuntaasi. Jeesus vastasi hänelle lohdullisesti: Totisesti: jo tänä päivänä olet minun kanssani paratiisissa. Tälle ryövärille ristiinnaulitseminen oli pelastukseksi. Hän kuoli väärien tekojensa vuoksi, mutta hän sai ikuisen elämän, koska hän turvautui Jeesukseen, kuoleman voittajaan. Joskus nykyäänkin väärä teko voi olla ihmiselle pelastukseksi, jos se vie häntä lähemmäs Jeesusta. Raamatun mukaan monet viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi. Roomalaiset sotilaat ja ristinryöväri ottivat Jeesuksen ja taivaspaikan vastaan, kun taas ylipapit ja kirjanoppineet luulivat virheellisesti, että he saavat omilla hyvillä teoillaan paikan taivaassa.
Me kaikki teemme syntiä. Silloin, kun me lankeamme samoihin synteihin yhä uudelleen, on meillä erilaisia mahdollisuuksia kohdata tilanne. Me voimme turtua syntiin, tottua tai niinkuin Raamatussa sanotaan paatua syntiin. Silloin vähättelemme syntiämme ja vetoamme siihen, että kaikki muutkin tekevät niin. Tämä on vaarallinen tie, joka vie meitä helposti eroon Jumalasta. Huomaamatta liu’umme kauemmas hänestä. Silloin Paholainen saa meistä otteen ja pieni synti voi johtaa pahempaan. Vanha, hyvä sanonta sanoo ”Kun antaa paholaiselle pikkusormen, se vie koko käden.” Toinen, yhtä huono vaihtoehto, on liiallinen ankaruus itseä kohtaan lankeemuksen sattuessa. Silloin masennus ja toivottomuus valtaa mielen. Mielessä on ajatus, ettei minusta ole mihinkään. Mitä kannattaa edes yrittää, kun kuitenkin taas epäonnistun. Silloin ihminen ei edes yritä kilvoitella eli vastustaa syntiä. Ihminen hylkää toivon ja kääntyy omaa elämää vastaan, koska inhoaa itseään. Tällainen ihminen on usein tullut hylätyksi eikä sen vuoksi osaa rakastaa itseään vaan on tullut kovaksi ja kyyniseksi. Jeesus tarjoaa kuitenkin välinpitämättömyydelle ja armottomuudelle vaihtoehdon. Hän rohkaisee meitä nousemaan ylös lankeemuksen jälkeen, pyytämään anteeksi, uskomaan siihen, että saan anteeksi ja jatkamaan matkaa hänen voimassaan. Erkki Leminen kuvaa runossaan, miten olemme tervetulleita Jeesuksen ristin luokse juuri silloin, kun olemme kaikista epätoivoisimpia ja säälittävimpiä.
Ristin luona kiusatulla, langenneella, vaivatulla, paras paikka on.
Siksi älä koskaan lähde, älä minkään synnin tähden ristin luota pois.
Ristin luona ainoastaan, synnin turmelusta vastaan voitto saatu on.
Ristin luona ainoastaan Isä armahtavi lastaan, rauhan julistaa.
Ristin luona pohja kestää, armo putoomasta estää kauhun kuiluihin.
Ristin luona lepo koittaa, toivo epätoivon voittaa, sydän puhdistuu.
Jumala ei kauhistu lööppien edessä. Hän tietää ihmissydämen pahuuden ja petollisuuden paremmin kuin kukaan ihminen. Hänelle ei ole mikään salattua eikä mikään piilossa. Hän tietää totuuden. Sen vuoksi saamme tulla hänen luoksensa epäonnistuneina ja surkeina. Saamme pyytää samalla tavalla kuin ristin ryöväri: Muista minua, Jeesus. Kun kukaan ihminen ei hyväksy minua, en edes minä itse, kun kukaan ei sano: Ihana nähdä sinua, niin Jeesus muista silloin minua. Kun oma muistini heikkenee, kun minun on vaikea muistaa edes omaa nimeäni, niin Jeesus muista minua ja minun nimeni. Kun olen jäänyt yksin, kun kaikki läheiseni ovat lähteneet, muista Jeesus silloin minua.
Jeesuksen esimerkki kutsuu meitä kristittyjä toimimaan uskomme mukaan. Eräässä laulussa se ilmaistaan näin: Kantakaa kuormat heikkojen, kulkekaa tietä Kristuksen, sillä mitään ei ole suurempaa kuin työtä tehdä ja rakastaa. Itkekää itkut maailman, naurakaa kanssa nauravan, sillä mitään ei ole suurempaa kuin työtä tehdä ja rakastaa.
Seuraavan kerran, kun luemme lööpistä skandaalista, voimme muuttaa sen sanoman rukoukseksi. Meidän ei tarvitse asettua yläpuolelle tuomitsemaan vaan me voimme pyytää, että Jumala koskettaa rakkaudellaan onnettomuuksien uhreja, epäonnistuneita ja väärintekijöitä. Rukous ja rakkaus voivat muuttaa maailmamme!