Kävin opintomatkalla Roomassa kymppiluokkalaisten kanssa. Kävimme myös pyhien haudoilla. Vierailimme vanhimmalla katakombialueella San Sebastianon katakombissa. Siitä alueesta nimi katakombi on levinnyt muille vastaaville hautapaikoille. Tarkoituksemme oli nauttia siellä myös ehtoollinen, mutta valitettavasti se evättiin meiltä. Näillä haudoilla juuri ehtoollinen on vahva kokemus kuoleman rajat murtavasta yhteydestä. Se muistuttaa siitä, että Jeesuksen ylösnousemus ja voitto kuolemasta on todellista meidän jokaisen kohdalla. He, jotka ovat kuolleet, viettävät juhlaa Kristuksen luona. Me täällä murheidemme keskellä kuljemme tuota juhlaa kohti – ja kerran meidänkin kuolemamme on oleva syntymäpäivämme taivaalliseen todellisuuteen.
Ehtoollista emme saaneet viettää katakombissa, mutta vietimme sen myöhemmin hotellilla. Se olisi ollut muistuma ja uudelleen eläminen menneiden kristillisten sukupolvien kanssa. Kristityt kokoontuivat tärkeimpien hautojen äärelle muistelemaan heidän uskonveljiään ja uskonsisariaan. Uskossaan kuolleet olivat päässeet vainoista ja vaivoista perille riemuitsevaan seurakuntaan. He olivat kokeneet Jeesuksen autuaaksijulistuksesta viimeisen ja vaikeimman: autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan. Monet todistivat uskostaan kuolemallaan. San Sebastianon katakombeissa ja muissakin katakombeissa on heidän luitaan. San Sebastianossa on säilytetty ilmeisesti myös Pietarin ja Paavalin luut, ennen kuin ne siirrettiin nykyisille paikoilleen.
Paavalin haudalla emme käyneet, mutta Pietarin haudalla kyllä. Kävimme Pietarin kirkossa ja näimme Paavin istuimen alla porraskäytävän, joka meni Pietarin haudalle.
Kirkossa oli myös monen muun pyhän ruumiit. Myös pyhäksi julistetun puolalaissyntyisen paavin – Johannes Paavali II leposija.
Luterilaiset ovat usein halveksineet katolisia heidän pyhimyksistään. Lutherin aikana pyhimyksiin liittyvä toiminta oli saanut epäterveitä piirteitä. Edelleen heitä saatetaan nostaa väärällä tavalla esille. Vaikka muistelisimme marttyyrejä ja pyhimyksiä, meidän ei pidä turvautua heihin. Heillä ei ole sellaista ylimääräisen pyhyyden varastoa, josta voidaan syntisille ammentaa lisää hurskautta. Yksikään pyhimys ei ole päässyt taivaaseen omilla erinomaisilla ansioillaan. Niin pyhää ihmistä ei ole, etteikö jokainen olisi taivaassa yksi Jumalan armosta ja Jeesuksen tähden.
Mutta heidän esimerkkinsä voi innostaa meitä toteuttaa omaa kutsumustamme uskollisemmin ja palavammin. Sellaisia esikuvia me luterilaiset myös tarvitsemme – Esimerkkejä siitä, mitä Jeesuksen seuraaminen voi olla tänään.
Tämän päivän pyhimys on se, joka antaa innostuksen ja esimerkin Kristuksen seuraamisesta ja tekee uskon houkuttelevammaksi. Esimerkin antajan ei tarvitse olla äärimmäisyysihminen, ei erämaassa asuva erakko. Isä tai äiti tai isovanhempi, joka lukee iltarukouksen lastensa kanssa kelpaa esikuvaksi; kristitty joka osoittaa kärsivällisyyttä ja armahtavaisuutta työkaveriaan kohtaan – eikä ensimmäiseksi syyttele tai yritä hyötyä toisesta. Tällaisia esimerkkejä me tarvitsemme. Hän on rauhanrakentaja. – Kärsivällisyys, armahtavaisuus ja rauhanrakentaminen ovat autuaaksijulistuksen hyveitä, jotka voivat suunnata elämäämme.
Serafim Seppälä ortodoksisesta kirkosta kirjoitti eräässä artikkelissaan, että idän kirkossa ei juurikaan opeteta kymmentä käskyä – siis se millä meidän katekismuksemme alkaa. Se on läntisen kirkon tapa. Hänen mukaansa heillä kristityn vaelluksen ohjeena ovat yleensä Jeesuksen autuaaksijulistukset. Ne antavat ihanteen jota kohti kulkea. Ei siis kieltojen listaa asioita, joita ei saa tehdä, vaan suunnan eteenpäin.
Vuorisaarnan ihanteet eivät ole kuitenkaan niitä ihanteita, joilla hankitaan menestystä ja vaikutusvaltaa. Kun ihmiset etsivät maan päällistä autuutta ja onnea, se hankitaan muilla kuin vuorisaarnan ihanteilla. Jos haluat menestyä ja pärjätä maailmassa tarvitset kovuutta ja kyynärpäätaktiikkaa. Täällä ihminen menestyy suurilla puheilla, muunnellulla totuudella, keinottelemalla, suostuttelulla, juonittelulla, brändäämällä itsensä, lain harmaalla alueella, josta tutkiva journalismi kertoo monenlaisia esimerkkejä, miten esimerkiksi veroja kierretään. Vuorisaarnan ihanteilla ei taida olla tilaa siinä yhtälössä. Voi olla että yritysmaailman kilpailussa menestyäkseen on luettava toisenlaisia oppaita – kuten Sodankäynnin taito. Mutta kun etsitään suurinta onnea, Jumalan valtakuntaa silloin Jeesuksen opetukset ovat tärkeimmät.
Jeesus sanoo: Autuaita ovat hengessään köyhät ja autuaita ovat murheelliset – mutta hän ei sano ”köyhyys on autuasta”, hän ei sano ”murheellisuus on autuasta”. Autuaaksi ei tulla ryhtymällä köyhäksi tai murheiden kantajaksi. Autuus ei ole palkka siitä, että murehtii tarpeeksi.
Hengessään köyhät ovat autuaita – sillä vaikka he täällä ovat vailla yltäkylläisyyttä, heidän perintönsä on suuri taivaassa. Täällä me olemme Jumalan edessä tyhjiä ja köyhiä – meillä ei ole hänelle mitään annettavaa – me saamme kaiken häneltä lahjaksi. Tämä on autuutta ja onnellisuutta juuri siksi, että kääntäessämme kasvomme hänen puoleensa, näemme missä meidän rikkautemme on. Autuaita ovat köyhät sillä heidän rikkautensa ja koko elämänsä on Jumalassa.
Autuaita ovat murheelliset. Murhetta tarkoittava sana merkitsee niin voimakasta ja syvää surua että sitä ei kykene enää kätkemään. Sellaisen saa esimerkiksi läheisen kuolema aikaan. Kristityn itsetuntemus nostaa tietoisuuteemme myös tuskaa omasta voimattomuudesta syntiä vastaan. Täällä meillä on murheet seuranamme, mutta niillä ei ole viimeistä sanaa. Vielä suurempi on se todellisuus, jonka Jumalassa meille avautuu. Sitä valoa meidät on kutsuttu katsomaan.
Autuaita ovat murheelliset sillä heidän sydämensä rukoilee lakkaamatta.
Atuaita kärsivälliset ja hiljaiset ja nöyrät; eivät ne jotka ensimmäisenä ovat esillä vaatimustensa kanssa, vaan ne, jotka jättävät asiansa Jumalan haltuun.
Vaikeassa elämäntilanteessaan autuaat ovat löytäneet tai säilyttäneet Jumalan läheisyyden. He ovat säilyttäneet luottamuksen, ylistyksen ja kiitoksen. He eivät ole etsineet tämän maailman rikkauksia, vaan Jumalan valtakuntaa, hänen tahtonsa toteutumista. Se on hyvin harvinaista. Se on ollut sitä vanhurskauden nälkää ja janoa, jonka Jeesus julistaa neljäntenä autuaaksi – vanhurskauden jano on sen etsimistä, miten Jumalan tahto voisi toteutua omassa elämässäsi.
Pyhäinpäivänä muistamme autuutta, syvintä onnea. Syntiinlangennut ihminen voi saada sen täysimääräisenä vasta taivaassa. Sinne ovat päässeet meitä edellä moni läheinen ja ystävä. Hautakivet kirkon ympärillä ovat muistuttamassa heidän tarinaansa.
Mitä haudat merkitsevät sinulle? Ihmiset ovat aina käyneet haudoilla. Siellä on paljon rukouksia, huokauksia, kaipuuta, surua. Mutta siellä on läsnä hiljaisesti myös toivoa – jälleennäkemisen toivoa. Surua puetaan siellä ikävän ja kaipauksen sanoiksi.
Päätän saarnani yhteen erikoiseen pyyntöön. Jokainen teistä on nähnyt ikoneja ja niissä kuvatuilla ihmisillä sädekehä pään ympärillä. Kun ikoniin maalataan hennkilölle sädekehä, se tarkoittaa juuri sitä, että elämä jatkuu Jumalan luona. Se on kirkastettua elämää, joka on vapautunut tämän maailman kahleista – ennen kaikkea synnin vallasta. Siinä ei pyritä vain palauttamaan mieleen historiallista tilannetta hänen elämänvaiheestaan maan päällä, vaan julistamaan samalla sitä, että hän elää tälläkin hetkellä Jumalan luona.
Sinulla on varmasti jokin ylimääräinen vanha kuva kuolleesta läheisestäsi, – ei se mikä on esillä kotona vaan laatikon kätköissä. Mitäpä jos piirtäisit hänelle sädekehän, sellaisen ison ympyrän kuin ikoneissa – sen merkiksi että hän on taivaan riemuitsevassa seurakunnassa. Se voi tuntua hurjalta, mutta se kuvaa uskomme näkökulman.
Voit kysyä itseltäsi, miksi se tuntuu oudolta.. ”Ei hän ollut mikään pyhimys.” saatat sanoa. Mutta jos Jumalan armo kuuluu hänelle, hän on autuaiden joukossa niin kuin muutkin pyhät ja elää kirkastettua elämää. Hän ei ole poissa vaan Jumalan luona.
”Meidän Jumalamme ei ole kuolleiden Jumala, vaan elävien. Hänelle kaikki ovat eläviä.” (Luuk 20:38)
Sitä todistaa myös ehtoollinen jota tänään vietämme näiden hautojen läheisyydessä.