Kynttilän liekki lepattaa tuulessa. Hauta on tuore. Se on peitetty ihan äskettäin. Sytytin tämän kynttilän muistoksesi. Sen liekki lepattaa tuulessa, mutta kaipaukseni pysyy minussa lujasti kiinni.
Autuaita murheelliset, sanoo Jeesus. He saavat lohdutuksen.
Katson liekkiä. Se on kuin elämämme. Yksikin puhallus ja se sammuu. Mieleni on äkkiä yhtä rauhaton kuin pieni liekki tuulessa. Kun kuolema tulee lähelle, se tuo mukanaan pelon. Kuolema on niin lopullinen, niin tuntematon. Ajattelen elämääni. Kuinka kauan liekki vielä palaa?
Autuaita kärsivälliset, ne, jotka panevat kaiken toivonsa Jumalaan.
Kynttilän liekki on rukouksen liekki. Se suuntaa ajatuksemme kohti Jumalaa. Hiljaisena liekki vie kaipauksemme, surumme ja pelkomme Jumalalle. Sytytän liekin hämärään, jossa se tuikkii ympärilleen lohdutusta ja toivon kipinöitä. Pimeydessäni turvaudun Häneen, joka yksin voi minua lohduttaa.
Autuaita ovat hengessään köyhät, lupaa Jeesus. Sillä heidän on taivasten valtakunta. Jeesus puhuu lempeästi. Hän ei vaadi. Hän tietää, että jokainen meistä on Jumalan edessä köyhä, kaikesta köyhä, myös hengestään. Jokainen voi köyhänä, vailla ansioita, tulla Jumalan luo. Jeesuksen kutsu on armollinen. Hän toivottaa jokaisen kuulijansa tervetulleeksi Jumalan valtakuntaan. Hän ei kysy ansioitamme tai suorituksiamme. Sen sijaan tuntuu siltä, että mitä köyhempi, mitä väsyneempi, mitä langenneempi olen, sitä kovemmin Jeesus kutsuu ottaakseen vastaan.
Ja minä katselen tätä armon valoa. Ja kuulen lauluntekijän kehottavat sanat:
Kuulkaa, väsyneet maan,
väsyneitten satamaan Hän kuljettaa.
Kuulkaa, masentuneet maan,
teidän kyyneleenne talteen korjataan.
Kuulkaa, vähäisimmät maan,
teitä rikkain tahtoo pitää aarteenaan.
Kuulkaa, unohdetut maan,
teistä yhtäkään hän ei voi unohtaa.
Kun taivas laulaa, meidän sielussamme soi.
Kun taivas itkee, lohdun helmet pisaroi.
Kun taivas hymyilee, meidän naurussamme
kaipuun kaiku ilmoille kai soi. (Juha Tapio: Väsyneet maan)
Taivas. Heidän on taivasten valtakunta. Valtakunta, jossa ei ole kuolemaa, ei murhetta, ei valitusta tai vaivaa. Kyyneleet pyyhitään. Ne kuivuvat Jumalan valon lämmössä ja paisteessa. Kaikki entinen on kadonnut.
Taivas. Taivaan koti. Jeesus on kuollut puolestamme, ylösnousemuksellaan hän on voittanut kuoleman. Hänen ansiostaan taivasten valtakunta on avoinna. Hän kutsuu meitä ja toivottaa tervetulleeksi.
Olemme tervetulleita jo tänään. Tänäänkin saamme maistaa taivasten valtakunnan armoa. Ehtoollispöydässä Kristus tarjoaa itsensä meille. Saamme uskoa syntimme anteeksi. Jumala armahtaa meidät. Saamme polvistua puolikaaren muotoiselle alttarikaiteelle nauttimaan yhteyden aterian. Uskomme, että tämänpuolinen alttarikaide jatkuu ympyräksi tuonpuoleisessa. Ja kaikki pyhät, kaikki poislähteneet läheisemme, näkymättömästi liittyvät seuraamme tuonpuoleisen puolikaaren äärellä.
Eivät vain uskossa kuolleet vainajat ole pyhiä. Jokainen Kristuksen oma on pyhä. Jumala on kasteessa pyhittänyt meidät omikseen. Jeesus on julistanut meidät autuaiksi ja kehottanut:
Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri.
Tuo palkka on lahja. Se on iankaikkinen yhteys Jumalan kanssa ja kaikkien pyhien kanssa.
Katson kynttilän liekkiä. Jumala on läsnä. Hän luo valoaan elämääni ja sen syksyn synkkyyteen. Tuo valo on pilkahdus taivaan kirkkaudesta, jossa elämän liekki ei koskaan sammu.