Tämä pyhä kertoo siitä, mitä Kolmiyhteinen Jumala tekee ihmisen hyväksi, siitä
kuinka pyhä Jumala tekee kaikkensa, että meillä hänen luomillaan ihmisillä olisi yhteys häneen tässä ajassa ja iankaikkisuudessa.
Tämä Jumalan vaivannäkeminen meidän ihmisten hyväksi ja iankaikkiseksi parhaaksi on liikuttavaa ja sydämeenkäyvää.
Jokaisella jumaluuden persoonalla on oma roolinsa. Jokainen jumaluuden persoona hoitaa täydellisesti oman tehtävänsä. Heillä on saumaton yhteistyö. He ovat yksi.
Jumala on Luoja, Isä, joka hallitsee kaikkea. Poika Jeesus Kristus oli Isän kanssa luomassa maailmaa: Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häneen ja häntä varten ja hänessä pysyy kaikki voimassa(Kol. 1). Poika Jeesus Kristus sovitti meidät; hän lunasti meidät, osti vapaaksi synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Ja Pyhä Henki tarjoilee meille tätä pelastusta, kutsuu, houkuttelee uskomaan Jeesukseen, muistuttaa Vapahtajan sanoista, lohduttaa.
Tänään saarnaan epistolatekstistä ja sen kolmannesta ja erityisesti neljännestä jakeesta. Paavali sanoo efesolaiskirjeessään (Efesol. 1: 3-4): ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä. Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia!”
Nämä ovat valtavia sanoja! Jumala, pyhä Jumala, on siis ensinnäkin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä. Hän on Abba, Isi, johon Jeesuksella oli läheinen suhde myös maan päällä ollessaan. Siksi Jeesuksen kautta pyhä Jumala on meidänkin Isämme.
Ja huomion, ihmettelyn ja kiitoksen arvoinen on tuo, että ”Jumala on valinnut meidät jo ennen maailman perustamista!” Tästä valitsemisesta nyt tässä saarnassa puhun.
Tämä touko-kesäkuun aika on ylioppilasjuhlien, valmistujaisten, pääsykokeiden ja pääsykokeiden tulosten odottelun aikaan.
Tänä viikonloppuna juhlitaan Suomessa kymmenissä tuhansissa kodeissa. Onnea kaikille ylioppilaille, valmistuneille ja koulunsa päättäneille!
Pääsykoetulosten odottelu on jännittävää aikaa. Toisille odotus päättyy iloon, toisilla valitettavasti pettymykseen. Toivon jokaiselle, että vaikka tulisi pettymys, se ei masentaisi, vaan saisi aikaan positiivista sisuuntumista ja uusia suunnitelmia.
Muistan itse hyvin tuon pääsykokeiden tulosten odottelun ja sen tuoman
jännityksen.Ylioppilaskirjoitusten jälkeen menin ensin vuodeksi Kansanlähetyksen opistoon teologiselle peruskurssille. Tuon vuoden jälkeen hain teologiseen tiedekuntaan Helsinkiin.
Kun pääsykokeiden tulokset tulivat, muistan hyvin sen pettymyksen, mikä tuli, kun luin tulokset: Olen neljännellä varasijalla. Ajattelin: Minua ei siis valittu. Mutta pienenpieni toivo kuitenkin oli: Ehkäpä neljä valittua, sisäänpäässyttä peruuttavat tulonsa. Pessimistinen kuitenkin olin. Sitten alkoi n. 1,5-2 kuukauden jännittävä odotus. Siihen aikaan ei vielä netistä tuloksia katseltu, joten soitin joka viikko tiedekuntaan ja kysyin tilannetta. Ensimmäisinä viikkoina ei tapahtunut peruutuksia.
Mutta elokuun puolenvälin ja lopun aikoihin alkoi tapahtua.
Kyllä, olet nyt kolmannella varasijalla. Pieni toivonkipinä herää.
Kyllä, nyt on tullut toinen peruutus, olet toisella varasijalla. Jospa sittenkin!?
Kyllä, nyt olet ensimmäisellä varasijalla. Voisiko olla mahdollista, että vielä yksi peruuttaisi…
Ja sitten koitti se ilon päivä noin viikkoa ennen yliopistokauden alkamista, kun vielä yksi henkilö peruutti, ja minut valittiin hänen sijaansa ja minä pääsin teologiseen tiedekuntaan opiskelemaan. Minutkin oli nyt valittu. Siitä alkoi 5,5vuoden mielenkiintoinen ja antoisa opiskeluaika.
Toisenkin jännittävän valintatilanteen haluan tässä jakaa.
Tuo toinen hyvin jännittävä valituksi tulemisen tilanne minulla oli 16vuotta sitten toukokuussa, kun minä ja seitsemän muuta teologian maisteria olimme käyneet läpi Turun tuomiokapitulin järjestämän ordinaatiokoulutuksen, joka käydään juuri ennen papiksivihkimistä. Koulutuksen päätteeksi oli julkinen kuulustelu, jonka jälkeen meille pappiskokelaille ilmoitettiin, – kun haluttiin varmaan vähän jännitystä lisätä…- suurin piirtein näin: ”Kohta ilmoitamme niiden kokelaiden nimet, jotka vihitään papiksi sunnuntaina 30.5. 1999 Turun Tuomiokirkossa.
Niin sitten minutkin –niin kuin muutkin kokelaat- valittiin ja minäkin sain tulla papiksi vihityksi 16vuotta sitten eilen ja sain ilon aloittaa työt pappina silloisessa Kanta-Loimaan seurakunnassa.
Monilla on vastaavankaltaisia esimerkkejä valintatilanteista. Mutta Jumalan edessä meidän ei tarvitse jännittää ja pelätä, että valitseeko Jumala meidät vai ei, rakastaako Jumala vai ei. Ykskantaan sanotaan: ” Jo ennen maailman luomista Hän on valinnut meidät Kristuksessa…”. Mutta entä sitten esimerkiksi kohta: Matt 22:14: Monet ovat kutsutut mutta harvat valitut?
Kristikunnassa uskotaan enemmän tai vähemmän predestinaatio-oppiin eli ennaltamäärämmis/ennealtavalitsemisoppiin. Jos predestinaatio-oppia halutaan etsiä ja löytää Raamatusta, senkaltainen kohta olisi sitten Paavalin kirjeestä roomalaisille, luvusta 8:
28 Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa* ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen. 29 Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin että hänen Poikansa olisi esikoinen suuressa veljesjoukossa. 30 Ne, jotka Jumala on edeltä määrännyt, hän on myös kutsunut; ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös tehnyt vanhurskaiksi; niille, jotka hän on tehnyt vanhurskaiksi, hän on myös lahjoittanut kirkkautensa.
Kirkon internet-sivuilla, Aamenesta öylättiin – kirkon ja uskon sanasto, todetaan predestinaatio-opista näin: ”Predestinaatio- eli ennaltamääräämisoppi on eri muunnelmin esiintynyt käsitys, jonka mukaan Jumala on edeltäkäsin määrännyt osan ihmisistä pelastukseen (ns. yksinkertainen predestinaatio) tai osan ihmisistä pelastukseen ja osan kadotukseen (ns. kaksinkertainen predestinaatio). Predestinaatio-opit rajoittavat ihmisen tahdonvapautta, sillä (niiden mukaan) ihminen ei voi omilla valinnoillaan vaikuttaa iankaikkiseen kohtaloonsa. ”
Mitä sitten kirkossamme virallisesti ajatellaan ennaltamääräämisopista? Samoilla sivuilla aamenesta öylättiin todetaan, että luterilainen kirkko ei ole omaksunut (etenkään) kaksinkertaista predestinaatio-oppia; eli sitä että osan ihmisiä Jumala olisi valinnut taivaaseen ja osan kadotukseen. Ja se tiedetään, että Jumala tahtoo pelastaa kaikki.
Näin siis todettiin predestinaatio-opista Kirkon aamenesta öylättiin -sivuilla.
Totean nyt siis, että joka pääsee taivaaseen, ei pääse sinne omien hyvien tekojensa ansiosta. Joka joutuu kadotukseen, ei joudu sinne omien pahojen tekojensa tähden. Kyse on muusta kuin meidän teoistamme; kyse on suuremmasta.
Jumala siis tahtoo, että kaikki pääsevät taivaaseen. Jeesus Kristus on kuollut kaikkien ihmisten puolesta, että pahoista teoistamme huolimatta pelastuisimme.
Kaikki ihmiset on siis valittu, kaikki ovat tervetulleita taivaaseen, mutta silti: Kaikki valitut eivät tahdo ottaa paikkaa vastaan. Kaikki eivät tahdo ottaa vastaan sitä pelastusta, jonka Jumala on meille Jeesuksen kautta valmistanut. Se tuntuu käsittämättömältä. Miksi eivät ota?
Onko siis vika Jumalassa? Jos jumaluuden kolmen persoonan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen yhteispelissä joku kuitenkin mättää. Joku ei hoida hommaansa? Vai onko joku ihminen vain liian vaikea tapaus?
Vastaus on ei. Mutta Kolmiyhteinen Jumala rakastaa ja arvostaa meitä ihmisiä niin paljon, että hän ei pakota meitä uskomaan häneen, hän ei väkisin meitä käännytä tai humauta meitä niin, että ei ole enää muuta mahdollisuutta kuin uskoa.
Kukaan ei joudu kadotukseen syntiensä tähden, vaikka ne olisivat kuinka suuria tahansa meidän ihmisten mielestä – koska niidenhän tähden Jeesus nimenomaan kuoli – vaan siksi, että hylkää ainoan pelastusmahdollisuuden: syntien sovittajan, Jeesuksen.
Mutta hyvin tärkeää on nyt todeta, että me ihmiset emme voi väittää tai luulla tietävämme, että kuka sitten pelastuu ja varsinkaan sitä, että kuka ei. Sen tietää yksin Jumala. Ja tähän painokas Piste.
Vaikka joku ihminen olisi ollut julkisesti ateisti ja olisi sitä vielä kuolinvuoteellaan, on vielä se mahdollisuus, josta me emme enää tiedä; se, että hän kuoleman rajamailla jo ollessaan, jossain siellä toisessa todellisuudessa, huutaa – kenties ehkä vielä yhden mahdollisuuden saatuaan – Jeesusta Kristusta avukseen.
Ja meille luvataan: joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. (Room. 10:13) Siksi jokaisen, aivan jokaisen poisnukkuneen ihmisen saamme uskossa ja toivossa jättää Jeesuksen käsiin.
Me ihmiset näemme vain sen, mikä näkyy ulospäin ja minkä silmillä voi nähdä. Kolmiyhteinen Jumala tuntee ja näkee ihmisen sydämen syvyydet. Ja mikä parasta: Tuo kaikkinäkevä kolmiyhteinen Jumala rakastaa meitä.
Virren 129: 5 säkeistön sanoin: ”Oi, kolminaisuus korkea, päiväni täytä ilolla! Nyt anna elää kanssasi ja kerran kuolla käsiisi. Vie riemuun sanomattomaan,
vie voitonvirttä veisaamaan.”
Tätä rukoilemme itsellemme ja toisillemme jättäen itsemme ja rakkaamme Kolmiyhteisen Jumalan käsiin; hänen joka tässä ajassa on salattu, mutta jonka kerran perillä saamme nähdä kasvoista kasvoihin.