Jos palautamme vielä mieleemme jouluevankeliumin, muistamme kuinka siinä on yksi selkeä ydinsanoma: Vapahtaja on syntynyt. Jumala toimii ihmiskunnan hyväksi. Tapaninpäivän raamatuntekstit liittyvät tähän sanomaan. Jumala toimii. Pyhä Henki toimii. Henki valtasi Sakarjan. Stefanos oli täynnä Pyhää Henkeä. Pyhä Henki neuvoo meitä, lupaa Jeesus.
Jumala toimii. Eikä hän pidä joululomaa, vaan toimii myös jouluna. Joulun herkkyydessä Pyhä Henki puhuttelee meitä, soittelee meissä liikuttavia säveliä, virittää mielen joulun ilosanoman taajuudelle. Seimen äärellä Henki koskettaa meitä syvästi ja saa meidät uskomaan hyvään ja ihmeelliseen sanomaan Vapahtajasta.
Jotenkin on vain kovin suuri tuo harppaus joulun kauniista ja armorikkaasta asetelmasta tapaninpäivän kuviin ja tunnelmiin. Voisi jopa kysyä, että miten tapaninpäivä muka edes liittyy jouluun? Mitä tekemistä Stefanoksella ja hänen marttyyrikuolemallaan on Vapahtajamme syntymäjuhlan kanssa?
Miettisin asiaa tämän tapaninpäivän tunnuskuvan kautta [ks. yllä]. Nämä kirkkovuoden tunnuskuvat ovat taiteilija Anniina Mikaman kynästä. Ne tuovat kirkkovuoden silmiemme eteen ja avaavat meille ikkunan, jonka äärelle voimme pysähtyä, josta voimme katsella ja tutkiskella kunkin päivän aihetta. Mitä päivän aihe puhuu meille? Kun siis katselet sitä tapaninpäivän tunnuskuvaa, mitä ajatuksia se sinussa herättää? Miten se voisi liittyä jouluun?
Ensimmäisenä voisi ajatella, että pohjavärinä on jouluinen punainen. Mutta ei kai sitä ole tähän valittu tonttujen ja joulupukin perusteella. Punainen on veren väri. Marttyyrien väri. Uskosta todistamisen väri. Se on päivän liturginen väri, väri jonka tarkoitus on tänään muistuttaa meitä ennen muuta Stefanoksesta, ei tonttulakeista.
Punaisen pohjavärin päälle on asetettu kaksi kuvaa: kiviä ja seppele. Mitä tekemistä kivillä on joulun kanssa? Jouluna me muistamme Vapahtajan syntymää. Kivet sen sijaan vievät ajatuksemme Stefanoksen kuolemaan. Tunnelma on aivan toinen. Toisaalla miestä raahataan kaupunginmuurien ulkopuolelle kivitettäväksi, toisaalla äiti kapaloi lapsen ja laittaa hänet seimeen.
Entä seppele sitten? Stefanoksen nimi tarkoittaa seppelettä, voittoseppelettä. Antiikin aikana voittaja sai ohimoilleen seppeleen. Muistamme ehkä kuvan keisarista seppelöitynä. Se oli palkinto voittoisalle kilpailijalle, voitonmerkki, merkki saavutuksesta, korotuksesta, menestyksestä. Joulun sanoma on toisenlainen. Kun Jumala syntyi ihmiseksi, häntä ei laitettu kuninkaallisen synnytyssairaalan ensiluokkaiseen lastensänkyyn. Eläinten syöttöastiaan hänet laitettiin. Jos tapaninpäivän tunnuskuvassa olisi jotain kasvillisuutta, joka liittyisi enemmän ensimmäiseen jouluun, voisi siinä olla mieluummin vaikkapa heinää ja olkia, ei voitonlehviä, ei seppelettä.
Mutta seppeleen symboliikka on toisaalla. Seppele kuvastaa ikuista elämää. Seppeleitä lasketaan siksi tänäkin päivänä haudalle. Sen tehtävä on muistuttaa elämästä kuoleman jälkeen. Lopullisesta päämäärästä. Maaliviivasta ja palkintokorokkeesta, joka vasta taivaassa odottaa.
Siksi vaikka tapaninpäivän tunnuskuvan kieli tuntuu miltei vastakohtien ja näkökulmiltaan aivan eri suunnista puhuvalta kieleltä, on se kieltä, jota meidän joulumme kipeästi myös tarvitsee. Joulun sanoma Vapahtajasta ja Jumalan rakkaudesta, sanoma rauhasta ja sovinnosta, se on sanoma jota kaipaamme. Miksi? Koska sitä meidän elämästämme ja maailmastamme niin paljon puuttuu. Stefanoksen kohtalo on jollain tapaa arkipäiväämme. Ei arkemme ole vain kaunis seimiasetelma tai joulun hiljainen rauhan satama, jossa voimme levähtää. Tapaninpäivä kääntää katseemme sinne, missä arjen taisteluita, myös juhlan keskellä, käydään. Sinne missä viha ja väkivalta tai vainot ja levottomuudet, tai muunlainen oikeuden riisto saavat sijaa. Sinne missä lähimmäistä sorretaan. Sinne missä usko Kristukseen on kiellettyä. Sinne missä usko Kristukseen on hengenvaarallista.
Kun katsomme Stefanosta ja hänen kuvaansa, meissä herää toive, ettei tämä olisi totta. Ja samalla me kuulemme maailmalta ja läheltämme, että totta se on. Silloin tarvitsemme joulun sanoman antamaa toivoa ja tuon toivon levittäjiä voimme olla itse.
Tuossa tapaninpäivän kuvassa, sen reunuksessa me näemme jokaisessa kahdeksassa kulmassa tähden. Valo loistaa kaikkialle, jokaiseen ilmansuuntaan. Valo leviää. Me levitämme tuota valoa.
Meidän tehtävämme on nousta seimen ääreltä ja lähteä niihin taisteluihin, joissa viha on voittamassa. On noustava ja tehtävä vastarintaa. Toimittava, koska rakkaus voittaa vihan. Koska maan päälle kuuluu rauha ihmisille, joita Jumala rakastaa.
Punainen sopii rakkaudenkin väriksi. Joulu, myös tämä toinen joulupäivä julistaa, että Jumala on rakkaus. Siksi punainen on myös Pyhän Hengen väri. Pyhä Henki antaa meille, niin kuin antoi Stefanokselle, uskalluksen ja luottamuksen. Pyhä Henki sytytti valon ja liekin hänen elämäänsä, sellaisen valon jota hän ei tahtonut sammuttaa. Hän tiesi, että kansa, joka pimeydessä vaeltaa, on nähnyt ja näkee suuren valon. Hän uskoi, että Jeesus oli tuo valo. Vapahtaja, Kristus, Herra. Stefanos uskoi sanoman Vapahtajasta. Hän otti sanoman vastaan. Hän ei luopunut niiden edessä, jotka tuon sanoman torjuivat.
Se on meille vahva kuva uskosta. Uskosta, jolla me otamme vastaan joulun sanoman. Ja kai vain uskolla sen voi ottaa vastaan. Järjellä se ei oikein luonnistu. Sillä sanoma Vapahtajasta on kummallinen: Jumala alentaa ensin itsensä ja syntyy oljille, jotta me jotka häneen uskomme, saisimme synneistämme huolimatta voitonseppeleen, jotta me saisimme iankaikkisen elämän. Siksi uskallamme sanoa, että usko Kristukseen veisi hengen, se antaa elämän. Stefanos on meille vahva esimerkki uskosta ja luottamuksesta. Uskosta siihen, että Pyhä Henki sytyttää ja pitää liekkiä yllä. Siksi mekin voimme turvallisin mielin omaa kilvoitteluamme jatkaa, joulun valossa, rukouksen liekin lepattaessa.
Rukoilemme:
Tule, Pyhä Henki, ja lähetä taivaallisen valosi säteily.
Tule, köyhien Isä.
Tule, lahjojen antaja.
Tule, sydänten valo, sinä paras lohduttaja,
sielun suloinen vieras ja lämpö.
Etsi kaikki eksyneet.
Anna uskoville, sinuun luottaville, pyhät lahjasi.
Anna uskon vahvistus,
anna autuas loppu,
anna ikuinen ilo. Aamen.