Tuomiosunnuntai. Tuomio ja tuomitseminen ovat viime aikoina olleet viime aikoina näkyvästi otsikoissa. Valtion päämiehet ja naiset ympäri maailmaa ovat tuominneet Pariisin terrori-iskut. Hiippakuntaa pyörittää tuomiokapituli, ja messuja vietetään tuomiokirkossa. Kansainväliset ja paikalliset tuomioistuimet yrittävät pitää yllä maallista järjestystä. Päivän evankeliumi onkin kuvaus eräänlaisesta taivaallisesta tuomioistuimesta, jossa oikeus viimein toteutuu aikojen lopulla.
Yksi kuvaus viimeisestä tuomiosta on näkyvästi esillä myös muina kirkkovuoden aikoina Rovaniemen kirkon alttarifreskossa. Kun fresko aikanaan tilattiin kirkkoon, seurakunnan toive oli, että teos esittäisi juuri viimeistä tuomiota. Taiteilija Segerstråle halusi luoda teoksesta monitulkintaisemman, mutta siinä toki näkyy myös toivottu viimeisen tuomion aihe. Siinä Kristus astuu taivaasta pudottaen viitan harteiltansa. Kansaa on koolla, toiset oikealla, toiset vasemmalla puolella. Yläpuolella enkelit soittavat tuomiopäivän pasuunoita.
Odotamme aikojen lopulla tapahtuvaa tuomiopäivää, mutta usein tuomiopäivä onkin joka päivä. Tuomiopäivä voi alkaa mukavasti aamulla kun avaa sanomalehden. Kunniansa saavat kuulla terroristit, maahanmuuttajat, kirkko, AY-liike, persut, suvakit, viherpiipertäjät ja typerät päättäjät. Kun lähdemme liikkeelle kouluun, töihin tai kaupungille, voi mielessään tuomita kaikki ne, jotka ovat liian lihavia, laihoja, rumia, pukeutuvat tai meikkaavat väärällä tavalla.. mietimme ”miten tuokin on päästänyt itsensä tuohon kuntoon?!” Tuomiolta ei ole suojassa edes oma lähipiiri tai perhe. Se on loistava keino pönkittää omaa erinomaisuuttaan. Ja nyt en puhu vain niistä, jotka ovat alttarifreskossa siellä Jeesuksen vasemmalla puolella, niistä vuohista…
Segerstrålen fresko muistuttaa taiteilijan kuvauksen mukaan siitä, että Kristus heijastuu meidän omatuntoomme. Vuohet ja lampaat löytyvät meidän jokaisen sydämestä. Niinpä meidän täytyykin kysyä itseltämme. Ohjaako meitä pelko vai rakkaus? Pelko saa meidät tuomitsemaan, koska oman erinomaisuutemme pönkittämisestä saa rakennettua hyvän suojamuurin. Mutta eihän se ihmekään, onhan maailmamme tällä hetkellä täynnä pelkoa, vihaa ja epävarmuutta. Tätä kirjoittaessa tuli mieleen vanhan virsikirjan virsi, ”jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen…”. Harmi että se poistettiin virsikirjasta, sanoitus olisi mitä ajankohtaisin. Peloissamme etsimme oikeutusta omalle elämällemme ja olemassaolollemme. Mutta jos me annammekin rakkauden ohjata meitä, Kristus saa meissä aikaan hyviä tekoja. Ja samalla kun palvelemme lähimmäisiämme hyvillä teoilla, palvelemme Kristusta. Kaiken minkä olemme tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä, sen me olemme tehneet itse Kristukselle. Ja sen minkä olemme jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sillä me olemme laiminlyöneet itse Kristusta.
Vuoden 2014 seurakuntavaalien teema oli ”Usko hyvän tekemiseen”. Vastikään monet julkkikset nähtiin vetämässä erilaisia tempauksia nenäpäivän hyväksi. Erilaiset suuret hyväntekeväisyystempaukset ovat tärkeitä ja niillä saadaan varmasti paljon hyvää aikaan.
Kaikki ei kuitenkaan tarvitse olla yhtä suurta spektaakkelia, tai kaikkien ei tarvitse lähteä kaukomaille vapaaehtoistyöhön. Kristuksen palveleminen alkaa jo omien seinien sisältä ja ihan naapurista. Oikealle puolelle asetetut kysyvät nöyrästi, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana, alasti, sairaana tai vankilassa? Tehdessään hyviä tekoja, he eivät ole edes huomanneet tekevänsä mitään erityistä. Heille toisten auttaminen on ollut itsestään selvää, luonnollista. He eivät ole muistaneet pitää tekemisistään kirjaa.
Loppujen lopuksi toisten auttaminen on helppoa. Sekin antaa helposti itselleen paremmuuden tunteen. Vaikeampaa on olla jokapäiväisessä elämässä ja arjessa toisen rinnalla kulkijana. Kun pysymme siinä, vaikka pelkäämme. Olemme siinä vaikka väsyttää tai ärsyttää. Olemme koska haluamme olla. Niin toivomme myös itsellemme tehtävän kun koemme nälkää, janoa, yksinäisyyttä tai sairautta. Se on sitä todellista arjen kristillisyyttä. Edes tuomiopäivänä kukaan muu kuin itse kaikkeuden Herra ei ole kykenevä arvioimaan kenenkään toisen sydämen tai sielun tilaa. Kykenemme siihen tuskin omallakaan kohdalla.
Evankeliumiteksti itsessään on hyvin puhutteleva, niin puhutteleva että siihen on vaikea keksiä mitään lisättävää. Vuosi sitten pidin tästä samasta tekstistä ensimmäisiä saarnojani, eikä se nyt vuoden jälkeen tuntunut yhtään helpommalta. Näitä ajatuksia kiteyttää oivallisesti Fransiscus Assisilaisen sitaatti. Heti kun löysin tämän, tiesin, että se tulee olemaan saarnani loppupäätelmä. ”Jullista evankeliumia aina. Jos on välttämätöntä, käytä sanoja.”
Päivän rukous:
Pyhä ja vanhurskas Jumala.
Niin usein maailmassa
poljetaan oikeus maahan
ja vääryys saa vallan.
Kiitos, että sinä olet oikeamielinen
kaikissa teoissasi
ja viet totuuden lopulta voittoon.
Auta meitä elämään
anteeksiantamuksesi varassa
ja noudattamaan kaikessa sinun tahtoasi.
Tätä pyydämme
Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.