Kotipaikkakunnallani Valkeakoskella järjestetään joka vuosi heinäkuun lopulla “Työväen musiikkitapahtuma”. Joskus aikaisemmin tämä tapahtuma oli aatteellisesti sävyttynyt, mutta viime aikoina aatteellisuus on jäänyt ajan hengen mukaisesti taustalle. Nykyään tapahtumassa esitetään monenlaista musiikkia, muun muassa kirkkokonsertit kuuluvat ohjelmistoon. Mieleeni palautui yksi musiikkitapahtumaan sisältynyt mielenkiintoinen konsertti muutaman vuoden takaa, kun pohdiskelin Joonan merkkiä, mistä Jeesus puhuu päivän evankeliumissa. Tämä konsertti puhutteli minua hengellisessä mielessä varmaan enemmän kuin mikään muu sinä kesänä. Kysymyksessä ei ollut kirkkokonsertti vaan ulkoilmakonsertti, missä esitettiin 70-luvun taistolaisia lauluja.
Yksi konsertin lauluista käsitteli – tosin epäsuorasti – juuri Joonan merkkiä. Laulussa kerrottiin Spartacuksesta, roomalaisesta orjasta, joka kuoli orjakapinan johtajana. Siinä myös sanottiin, että Jeesus oli vain yksi marttyyri, joka monien muiden tavoin kuoli aatteensa puolesta. Aloin miettiä tätä ajatusta ja kysyin mielessäni, oliko Jeesus tosiaan vain yksi muiden joukossa?
Tänään me kaikki olemme taas kerran tämän kysymyksen äärellä. Jeesuksen ajan ihmisten tavoin meillekään ei ole annettu mitään muuta merkkiä kuin Joonan merkki. Tämä merkki on ristin merkki, Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen merkki. Samalla tavoin kuin Joona pääsi pois suuren kalan vatsasta kolmen päivän kuluttua, Jeesus nousi kuolleista kolmantena päivänä. Meidän kysymyksemme ja jokaisen ihmisen polttava kysymys kaikkina aikoina on, kuoliko Jeesus yhtenä muiden joukossa vai kertooko ristin merkki jostain enemmästä?
Siinäkin tapauksessa, että Jeesus oli vain yksi marttyyri eikä mitään muuta, hänen kuolemansa kuten jokaisen syyttömän ihmisen kuolema, antaa meille paljon ajattelemisen aihetta. Kohtaamme kärsimyksen ongelman ja myös pahuuden ongelman. Joudumme kysymään, miksi ihmiset ovat niin julmia toisilleen, miksi maailmassa on ja on aina ollut niin paljon pahuutta?
Aseiden kieltäminen ei poista pahuutta, ongelma on syvemmällä – silti ei toki ole mitään mieltä siinä, että pahuuden harjoittamisen välineet ovat helposti saatavilla. Mitään syytä ei myöskään ole olettaa, että yhteiskunnalliset olot selittävät pahuuden ongelman ja ihanneyhteiskunnassa pahuus tulee häviämään. Uskottavaa ei ole sekään, että inhimillinen järki ja ihmisen pohjimmiltaan hyvät pyrkimykset voivat selättää pahan.
Erilaiset yhteiskunnalliset utopiat ovat aina romahtaneet ja kääntyneet sen vastakohdaksi, mihin on luultu päästävän. Kaikki muunkinlainen usko ihmisen perimmäiseen hyvyyteen on kärsinyt uudestaan ja uudestaan täydellisen vararikon. Merkillisellä tavalla ja kaikkien tosiasioiden vastaisesti usko ihmisen hyvyyteen näyttää kuitenkin heräävän aina henkiin jossain muodossa. Nykyään on tosin saamassa jalansijaa myös karun käytännöllinen suhtautuminen pahuuteen. Katsotaan, että ihminen ei ole muuta kuin luonnonvalinnan tulos, ja siksi vahvemman oikeus säätelee ja sen on lupa säädellä ihmisen toimintaa.
Ajattelen niin, että meillä on taipumus ja halu uskoa sitkeästi ihmisen hyvyyteen siksi, että itse kukin haluaa uskoa omaan hyvyyteensä. Siinäkin tapauksessa, että tunnustamme pahan todellisuuden maailmassa ja ympärillämme, emme halua nähdä sitä itsessämme, vaan pyrimme ulkoistamaan pahan ja pidämme syvällä sisimmässämme kiinni omasta hyvyydestämme.
Joonan merkki osoittaa meille, että olemme väärässä itsemme suhteen. Kun havahdumme näkemään, että Jeesuksen kuolema ei ollut vain yhden ihmisen kuolema, vaan se oli myös Jumalan kuolema, joudumme kohtaamaan totuuden itsestämme.
Elokuvateattereissa esitettiin muutama vuosi sitten elokuvaa Passion of Christ, Kristuksen kärsimys. En ole tätä elokuvaa nähnyt, rehellisesti sanottuna en ole oikein rohjennut käydä sitä katsomassa. Olen kuitenkin lukenut, että elokuvan kohtauksessa, missä Jeesuksen käsiin ja jalkoihin lyödään naulat, näytetään vain vasara ja naulaajan kädet. Nämä kädet ovat elokuvan ohjaan Mel Gibsonin kädet. Näin hän haluaa tunnustaa, että perimmäisessä mielessä myös hän oli naulaamassa Jeesusta ristille.
Myös me olemme naulinneet Jeesuksen ristille. Olemme ulkoistaneet oman pahuutemme Jeesukseen. Joonan merkki on meillekin merkkinä siitä, että olemme syntisiä, jotka ovat tuominneet viattoman kuolemaan.
Kun Gibsonin elokuva nousi mieleen, ajattelin, että käynpä katsomassa mitä siitä sanotaan “netissä”. Sieltä löytyi muun muassa seuraavanlainen arvostelu: “Voidaan todeta, että Gibsonin visio ei ole rasistinen, sillä tälle ei ole olemassa rodusta riippumatta kuin muutamia hyviä ihmisiä, muiden ollessa saastaisia ja raakalaismaisia petoja. Tässä valossa nähtynä Kristuksen sovituskuolema voi siis olla tarpeellinen maailman pelastumisen kannalta, mutta valitettavasti katsoessa tulee enemmänkin mieleen hämmennys ja epäusko. Miksi kukaan rakastaisi tällaista ihmiskuntaa?”
Niin, miksi rakastaisi? Entä mitä sitten on sanottava, kun tilanne on Jumalan sanan mukaan vielä synkempi kuin arvostelija olettaa? Jotkut pitivät Gibsonin elokuvaa juutalaisvastaisena, arvostelijan mielestä siitä löytyi muutamia hyviä ihmisiä rodusta riippumatta. Mutta entä kun hekin olivat pohjimmiltaan yhtä pahoja ja yhtä syyllisiä kuin kaikki muut, vaikka eivät inhimillistä syistä halunneet, että Jeesus tuomitaan kuolemaan? Kuinka kukaan tosiaan voisi rakastaa tällaista ihmiskuntaa?
Jumala rakastaa. Tämä on hämmentävää ja uskomatonta. Mutta Jumala tosiaan rakastaa tällaista ihmiskuntaa, tällaisia ihmisiä, minua ja sinua.
Joonan merkki kertoo meidän pahuudestamme, mutta ennen kaikkea se on rakkauden merkki, joka kertoo Jumalan käsittämättömästä rakkaudesta meitä kohtaan. Edellä mainitussa konsertissa väite, jonka mukaan Jeesus oli vain yksi muiden joukossa, alkoi todistaa minulle tästä rakkaudesta. Väite kääntyi itseään vastaan, kun sitä pohdiskelin. Sillä eihän Jeesus noussut kapinaan eikä kuollut minkään aatteen puolesta. Jeesus ei samaistunut aatteisiin, vaan hän samaistui meihin syntisiin, vaikka oli itse synnitön. Jeesus ei kuollut millään tavoin itsensä takia vaan pelkästään niiden takia, jotka hänet tuomitsivat. Näin ei ole kukaan muu tehnyt. Jeesus ei ollut yksi muiden joukossa, hän oli täysin erilainen kuin kukaan muu.
Me, jotka haluamme pitää kiinni omasta hyvyydestämme, emme haluaisi tunnustaa, että vain yksi on ollut hyvä ja synnitön. Mutta eikö kuitenkin ole sanomattoman hienoa, että on ollut yksi, jonka hyvyys on voittanut muiden pahuuden? Eikö olisi perin surkeaa ja täysin lohdutonta, jos Jeesus olisi ollut samanlainen syntinen kuin me muut? Silloinhan syntimme olisivat sovittamatta, meillä ei voisi olla hyvää omaatuntoa eikä rauhaa Jumalan kanssa emmekä voisi päästä taivaaseen.
Uskonpuhdistus syntyi aikoinaan vastareaktiona sille, että keskiajan katolisessa kirkossa ei enää pitäydytty yksiselitteisesti Joonan merkkiin. Uskoa Kristukseen ei kokonaan hylätty, mutta ajateltiin, että ihmiset omat teotkin vaikuttavat siihen, kelpaako hän Jumalalle. Uskontunnustuksen periaatteena oli: “Yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden”. Uskonpuhdistajat korostivat kyllä myös tekojen merkitystä: olemme vastuussa siitä, mitä teemme, ja hyvät teot ovat tärkeitä lähimmäistemme takia. Mutta Jumalan edessä me emme voi saavuttaa mitään omilla teoillamme. Jumala näkee sydämeemme salatuimpaan asti, ja voimme kelvata hänelle vain Jeesuksen Kristuksen tähden.
Emme kelpaa Jumalalle edes uskon tähden vaan uskon kautta. Usko ei ole meidän tekomme vaan Jumalan teko meissä. Usko on Jeesukseen turvautumista. Usko syntyy siten, että Jumalan sana paljastaa meille syntimme ja toivottaman asemamme Jumalan edessä ja rohkaisee sitten meitä turvautumaan Jeesukseen. Tämä rohkaisun sana, hyvä sana, evankeliumin sana antaa meille uskon.
Jumala voi puhutella meitä monella tavalla ja monenlaisissa tilanteissa, esim. konsertissa, missä Jeesuksen sanotaan olleen vain yksi muiden joukossa. Mutta erityisesti Jumala puhuu meille tietysti jumalanpalveluksessa, missä saamme kuulla Jumalan sanaa ja viettää Herran pyhää ehtoollista, ja myös aina muulloin, kun olemme koolla Jumalan sanan äärellä tai sitä yksin tutkistelemme.
Osaamme lukea säätä ennustavia merkkejä ja ehkä jonkun verran muitakin ajallisen elämän ilmiöihin liittyviä merkkejä. Mutta ristin merkki pysyy meille lukittuna ja salattuna. Vain Ristiinnaulittu itse voi sen meille avata. Jumalan sana eli Kristus itse vakuuttaa tänäänkin meille jokaiselle, että syntimme on sovitettu ja annettu anteeksi. Meiltä ei vaadita mitään vaan saamme kaiken lahjaksi. Kaikki on tehty puolestamme. Miksi me emme uskoisi häneen, joka ei ollut vain yksi muiden joukossa?