Hyvää, onnellista, menestyksekästä… millaista uutta vuotta haluaisit itsellesi toivotettavan? Eikö ennen kaikkea sitä, että Jumala siunaisi tämänkin alkaneen vuoden. Me emme tiedä mitä se tuo tullessaan, mutta tiedämme, että aikamme on Herran kädessä. Kuulimme Jumalan itsensä antamasta siunauksesta Moosekselle ja Aaronille. Tuo tuttu Herran siunaus lausutaan tänäkin vuonna jokaisen jumalanpalveluksen lopussa. Se ei olekaan mitään ihmisen toivottelua tai siunailua, vaan Jumala itse lupaa: Kun te näin siunaatte kansaa minun nimeeni, niin minä annan sille siunaukseni.
Koululaisilta kysyttiin mitä he odottavat uudelta vuodelta ja muistaakseni kaikki odottivat kesälomaa. Kesään on kuitenkin vielä aikaa, ja niin kesällä kuin talvella, juhlana ja arkena me tarvitsemme varjelusta pahalta ja rauhaa sydämeemme ja elämäämme. Mitäpä parempaa voisimme pyytää kuin Jumalan läsnäoloa. Sitä että saisimme tehdä jokaisen päivän matkan hänen armollisten kasvojensa edessä, emmekä ajautuisi pois hänen yhteydestään. Ja kun epäilemme, kyselemme ja kyseenalaistamme, niin Jumala jälleen kirkastaisi meille kasvonsa, näyttäisi armonsa ja totuutensa, nostaisi syvistä vesistä ja hoitaisi parantavalla rakkaudellaan. Täällä kirkossa Vapahtaja itse siunaa meitä lävistetyillä käsillään ja taivaan kirkkaus laskeutuu ristin ylle.
Päivän evankeliumi on vain yhden jakeen mittainen, siis lyhyt ja ytimekäs. Siinä kerrotaan mitä tapahtuu jouluevankeliumin jälkeen. Sen jälkeen, kun paimenet palaavat seimen luota takaisin kedolle kiittäen Jumalaa ja kaikki oli juuri niin kuin enkeli oli heille ilmoittanut. Luukkaan evankeliumin 2. luku, jae 21, nousemme kuulemaan:
Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
Kuten muutkin juutalaiset poikalapset Jeesus ympärileikattiin kahdeksan päivän ikäisenä, lähes vastasyntyneenä siis. Tuossa toimituksessa ja kristillisessä kastejuhlassa on aika paljon yhteistä. Molemmat ovat merkkejä Jumalan tekemästä liitosta ihmisen kanssa. Kyse on armoliitosta, johon ei odoteta ihmisen vastausta ja mitäpä vauvalta voisikaan odottaa. Sellaisenaan vanhemmat saavat laskea hänet itseään suurempiin käsiin, iankaikkiseen turvaan. Maria ja Joosef eivät voineet aavistaa, että myöhemmin vauvojen otsaan ja rintaan piirrettäisiin ristinmerkki heidän poikansa sovituskuoleman tähden. Käviköhän ympärileikkauksessa niin kuin ristiäisissäkin usein tuppaa käymään, että nimen antaminen nousee etusijalle. Mikä lapselle nimeksi on paljon kiinnostavampaa kuin Jumalan lapseksi ja seurakunnan jäseneksi pääseminen.
Usein lapsen nimi halutaan pitää salassa ja kun se lopulta ilmoitetaan, niin juhlavieraiden kasvoilta odotetaan hyväksyviä ilmeitä. Juutalaiset nimet aina merkitsivät jotain ja heijastivat vanhempiensa toiveita tai kokemuksia. Suku osasi silloinkin puuttua liian omaperäisiin nimiin. Puoli vuotta ennen Jeesuksen syntymää oli hänen sukulaislapselleen annettu nimeksi Johannes, Jumala on armollinen. Nimi ei ainakaan kaikille tuntunut kelpaavan ja vieraat huomauttelivat ”eihän teidän suvussanne ole ketään sen nimistä”, mutta lapsen isällä ei ollut vaihtoehtoja. Enkeli oli ilmoittanut lapsen nimen jo ennen hänen sikiämistään. Samoin kävi Jeesus-lapsen kohdalla. Vanhempien ei tarvinnut miettiä mikä lapselle nimeksi eikä sitä miten muut nimeen suhtautuvat. Lapselle oli annettava nimi, joka merkitsee ”Herra on apu, Herra pelastaa.” Nimi varmaan herätti ihmetystä ja varmasti tästä erikoisesta lapsesta puhuttiin muutenkin, Joosef ei taida olla hänen isänsä ja muuta sellaista, mutta vanhemmat itse tiesivät, että he ovat saaneet hoivattavaksi ja kasvatettavaksi Jumalan Pojan, jonka Herra on valinnut pelastamaan kansansa. Niin kuin kaikki vastuunsa tuntevat vanhemmat, myös Maria ja Joosef haluavat pikkuiselleen kaikkea hyvää. Tähän kuuluu myös lapsen tuominen temppeliin Jumalan eteen.
”Herra on apu, Herra pelastaa”. Jeesuksen nimeen on tiivistetty koko uskomme. Monet meistä ovat varmasti huolestuneina seuranneet kehitystä, jossa kristillistä identiteettiä yritetään kitkeä kansastamme ja usko halutaan sysätä pelkästään yksityisasiaksi pois silmistä ja korvista. Taustalla on äänekäs vapaa-ajattelijoiden joukko. Vaikka lapsi kastettaisiinkin, niin kovasti pohditaan saako hänelle opettaa koulussa uskontoa ja saako koulujen juhlissa olla kristillistä sisältöä vai pitäisikö kaikkien uskontojen olla samalla viivalla. On totta, että elämme monikulttuurisessa maassa ja toisten vakaumusta on kunnioitettava. En kuitenkaan usko, että esimerkiksi muslimeita häiritsisi Raamatun tuntemus, rukous tai virren veisuu. Heitä häiritsee jumalattomuus, kuten kiroileminen ja kaikenlainen pyhien arvojen ja perhearvojen maahan polkeminen esimerkiksi humalapäissään. Sellaista huomatessaan mitä muuta he voivat nähdä kuin lähetyskentän, jossa kipeästi tarvitaan Jumalan kunnioittamista. Jos kristillisyys pidetään piilossa, niin eikö siitä seuraa, että hartauden harjoitukseksi aletaan mieltää vain mekkaan päin kumartaminen tai intialaisperäiset meditoinnit, sellainen joka näkyy julkisuudessa ja jota ihminen ei häpeile.
Jos me arastelemme puhua lapsille ja nuorille Jeesuksesta, niin kenen puoleen he kääntyvät, kun elämä ajautuu umpikujaan? Jos ihminen luottaa ja turvaa vain itseensä, niin aika heppoinen on turva. Jotain suurempaa alamme jossain vaiheessa hapuilla ja monenlaista auttajaa on kyllä tarjolla. Onkin syytä kysyä kenen nimessä ihmetekoja tapahtuu. Kuulemassamme Apostolien teoissa Pietari Pyhää Henkeä täynnä julistaa, että rampa mies on tullut terveeksi Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen nimessä. Ilman Jeesusta me etsimme helposti yliluonnollista apua pahan voimilta, jotka voivat naamioitua myös valkeuden enkeleiksi, etsimme elämän tarkoitusta ja turvaa erilaisista rituaaleista ja uhreista, joista Jeesus nimenomaan on meidät vapauttanut. Missä ei tunneta Jeesusta, siellä on monenlaista taikauskoa ja henkien pelkoa ja olihan pelätty maailmanloppukin viime kuun 21 päivä lähtöisin ihan muualta kuin kristityistä. Kun meillä on turva Jumalassa ja Vapahtajassa, niin ei ainakaan tarvitse miettiä onko alkanut vuosi -13 onnen vai epäonnen luku, vaan voimme todeta virren sanoin: ”Onni täällä vaihtelee. Taivaan Isä suojelee.” (virrestä 492:1) Eikä meidän tarvitse etsiä tai ylläpitää sisäistä rauhaa omilla henkisillä ponnistuksilla. Siihen riittää vaikkapa tuttu Herran siunaus ja jättäytyminen hänen siunaaviin käsiinsä.
Sen sijaan että etsisimme pelastusta ilman Pelastajaa, saamme etsiä omaa identiteettiämme kristittyinä ja kasvaa Jumalan tuntemisessa ja hänen työtoveruudessaan. Jeesuksen ystävien joukkoon mahtuu mitä erilaisempia persoonia, maailman parantajia ja Herralle sairastajia, rummun lyöjiä ja hiljaisuutta rakastavia mietiskelijöitä. Kunpa meitä kuitenkin saisi yhdistää se, että Jeesus tulisi yhä tärkeämmäksi ja hän saisi meitä johdattaa. Että hänen nimensä olisi meille rakas, emmekä suotta häpeilisi tai piilottelisi sitä missä on meidän apumme ja voimamme tänäkin vuonna, armon vuonna 2013. Ja jos vielä kasvaisimme toistemme kunnioittamisessa ja rakastamisessa muistaen että kaikki me olemme keskeneräisiä ja erehtyviä ja juuri siksi me tarvitsemme armollista Vapahtajaa, syntiemme sovittajaa. Saamme pyydellä ei vain vuoden vaan jokaisen päivän alussa aina viimeiseen henkäykseen asti ”Tule kanssasi Herra Jeesus, minun kanssani kulkemaan. Sua ilman en saata olla, pysy luonani ainiaan.” Ja sen hän on luvannut tehdä. Hän pelastaa kuolemasta ikuiseen elämään.
Rukoillaan: Herra Jeesus Kristus. Sinä olet tullut ajalliseen elämäämme antaaksesi meille ikuisen elämän. Tahdomme alkaa uuden vuoden sinun nimessäsi. Vahvista meitä kohtaamaan sen ilot ja vaikeudet. Lisää luottamustamme ja lujita toivoamme. Kuule meitä, sinä joka elät ja hallitset Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti. aamen. Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.