Jeesus sanoi opetuslapsille:
»Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.
Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.» (Matt. 24: 36-44)
Kuinka kauan pitää kulkea pimeässä yössä ennen kuin aamu valkenee?
2000 vuotta, lähes, on Kristuksen kirkko odottanut Herran paluuta Kunnian kuninkaana. Onko meiltä siis jo mennyt kahdessa vuosituhannessa pohja pois Herran odotukselta? Mitä jos jo nyt ottaisi vähän rennommin, eikä aina vain saarnaisi Jeesuksen paluusta?
Eilen kirkkoherranvirastolla katselin edessäni tämän päivän evankeliumin sanaa. Muistiini palautui jumalanpalvelus Lauttasaaren kirkosta, jossa ensimmäisiä saarnojani pappina pidin juuri siis tänäänkin esillä olevasta evankeliumista. Saarnasin silloin kuinka toinen otetaan ja toinen jätetään. Toinen otetaan, toinen jätetään -sanani kaikuivat nuoren papin innolla helsinkiläisseurakunnalle.
Tuosta saarnasta on jo noin 20 vuotta aikaa. Olenko oppinut jotakin noiden vuosien aikana? Etten taas alkaisi samaa rataa kulkemaan ja toistamaan: ”toinen otetaan, toinen jätetään”.
Parasta on silti antaa Raamatun ratkaista sen, miten jatkan saarnaani. Vai toteaisinko kuitenkin ihan kirkkaan järjen valossa, että Jeesuksen paluuta on lapsellista odottaa kun kyllä 2000 vuodessa Hän olisi ehtinyt jo tulla takaisin, jos olisi ylipäätään palaamassa? Sillä me elämme nykyaikaa, ja joka puolelta kuuluu, että nyt olemme kasvaneet viisaudessa niin suuriksi, että eivät meitä entisajan oppimattomiin ihmisiin uponneet jutut enää hetkauta. Me olemme nääs 2010-luvulla! Marsia tutkitaan. Koko maailma alkaa olla tietokoneverkossa. Lääketiede pidentää keskimääräistä elinikäämme niin, että kohina käy. Ei enää Jeesus tälle planeetalle tällä vuosituhannella mahdu!
Avataan silti Raamattu. Aika inhottavalla tavalla sisimpääni pistäen nousee mieleeni heti kaksi raamatunkohtaa:
Toinen Pietarin kirje kertoo meille ajasta, viipymisestä ja Herran kärsivällisyydestä:
…älkää, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät. (2. Piet. 3: 8-9)
Ja siitä viisaudestamme, siitä me kuulemme esimerkiksi Paavalin kirjeestä roomalaisille:
He väittävät olevansa viisaita, mutta ovat tulleet tyhmiksi… (Room. 1: 22).
Sisaret ja veljet, nuokin kuulemamme raamatunkohdat ovat sieltä melkein 2000 vuoden takaa. Ja ne Jumalamme on suunnannut myös meille tänne Rajamäkeen marraskuiseen sunnuntaihin vuoteen 2012! Sinulle ja minulle nuo sanat ovat.
Ehkä nyt kuitenkin vähän heilahdit penkissäsi, ettei sana sattuisi, mutta tuolta Herran sanat seinästä ovat kimpoamassa taas kohti sinua. Anna sanan satuttaa, että sana voi sinut myös parantaa.
Sillä vaikka on yö pitkä ja pimeä, on aamu tänään meitä lähempänä kuin koskaan ennen. Roomalaiskirjeestä kaikuvat meille nämäkin sanat:
Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin kun meistä tuli uskovia. Yö on pitkälle kulunut, päivä jo sarastaa. Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein. (Room. 13: 11-12)
Vaan silti, miksi näin, miksi emme vain voisi koisia rauhassa? Miksi pitää stressata!? Tiedät itsekin vastauksen, turha oikeastaan minun on sitä täältä saarnatuolista sanoa. Tietysti siksi meidän on oltava valveilla, että tulemme olemaan niitä, jotka otetaan mukaan pellolta ja myllystä, tietokoneen ääreltä ja auton ratista.
Tämä on 2000 vuotta jatkunut ja aikojen loppuun asti jatkuva Kristuksen kirkon julistus. Vaikka Jupiteriin olisi joku matkalla kun Herra palaa, niin siellä avaruusaluksessa olijankin on päästävä taivaalta Taivaaseen.
Palaan vielä sinne Lauttasaaren kirkkoon -90-luvun alkupuolelle. En minä sielläkään tyytynyt toistelemaan, että toinen otetaan, toinen jätetään. Toinen otetaan, toinen jätetään. Kun Jumala on aina halunnut ja haluaa tänäkin päivänä, että ei pellolle, eikä metroon tai bussiin tai markettiin jää yksikään mukaan ottamatta kun Jeesus tulee takaisin noutamaan omansa sellaiseen kirkkauteen, jota yksikään meistä ei ole vielä koskaan nähnyt. Yön pimeys väistyy kun ikuisuuden aamu nousee ja portit Taivaan kotiin avautuvat Jeesuksen ristinveren sovitukseen suostuneille.
Ja kun siis Kristuksen kirkko on jo 100 kertaa pidempään kuin minä olen tätä kirkkoa palvellut, 2000 vuotta kun on Kristuksen kirkko jaksanut julistaa Herran armoa, niin kyllä minulla pitää riittää intoa vielä 20 pappisvuoden jälkeenkin julistaa edelleen ristinveren armoa jokaiselle syntinsä tunnustavalle ja niitä katuvalle. Joka saarnassa niin kauan kuin aikaa vielä on.
Monelle ristiin turvaaminen on kuitenkin vaikeaa, ehkä juuri sen takia, että me kristityt olemme onnistuneet epäonnistumaan evankeliumin markkinoinnissa ainakin seuraavalla tavalla. Me kun näet teemme valvomisesta suorituksen. Ketä kiinnostaa sellainen usko, joka ahdistaa? Maailmassa on uskontotieteilijöiden mukaan kymmeniätuhansia eri uskontoja, ja kaikissa niissä – paitsi yhdessä – on ihmisen suoritettava jotakin saavuttaakseen uskontonsa määrittelemän pelastuksen. Ja ajattele, ja ajattele kahdesti, eikun kolmesti ajattele, sillä niin iso on tämä juttu. Että kun kristinusko on se uskonto maailmassa, joka ei vaadi ihmiseltä tekoja pelastuksen ja levon saamiseksi… Niin me kristityt itse olemme laatineet hengellisen hikisen kuntosaliohjelman itseämme ja toisiamme raskauttaaksemme!! Ole pinna kireällä, suorita, yritä hankkia hartiavoimin armoa, jännitä Herran paluun hetkeä, stressaa, kuluta itseäsi, ole paineessa.
Hyi surkee, en paremmin sano.
Mutta rakas hyvä Paimenemme Jeesus – ainoa pelastuksen antaja – sanoo parhaiten:
Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt. (Matt. 11: 28-30)
Toki Jeesus sanoo, että meidän on oltava valveilla:
Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
Mutta valveilla olo tarkoittaa siis valmiina oloa. Kun meillä on jo lippu lunastettuna, niin meidän ei tarvitse jännittää vaikka lentokoneeseen pääsyä. Voimme rauhallisesti odottaa kunnes tulee kuulutus, että nyt koneeseen. Kun meidät on kastettu Kristuksen omaksi ja olemme sanoneet Herralle, että meille kelpaa lunastus, niin levollisesti voimme todeta lippumme Taivaaseen olevan valmiina kun tulee se viimeinen kuulutus. On se viimeinen kuulutus sitten viimeinen iltasoitto tai sitten lopulta pasuunan soitto Herramme Jeesus Kristuksen saapuessa Taivaan enkelien kanssa kutsumaan omansa kotiin. Ja siis mieluusti Jeesus korjaa talteen molemmat pellolla tai telakalla tai pankissa vierekkäin olevat. Tämän armon sanoman Pyhä Henki avaa meille Jumalan sanasta.
Nooan päivinä kaikki eivät olleet varuillaan, ja tiedämme karut seuraukset. Meidän on siksi oltava nykyajan ihmisinä viisaampia, emmekä siksi saa turvata omaan edelleen kovin rajalliseen viisauteemme, vaan Jumalan sanan viisauden suojaan meidän on käytävä.
Jeesus sanoo, että jos joku tietäisi, koska varas yrittää tunkeutua kotiimme, niin takuulla emme tahtoisi olla murtohetkellä unessa. Ja kun kerran vain Taivaan Isän tietämä Herran Jeesuksen paluun hetki koittaa, niin emmehän me halua olla silloin unessa? Että valveilla olevina pääsemme ikuiseen kotiimme.
Emme päivää tiedä, emme hetkeä aavista
koska palaa viimein Herramme?
Siksi unohtaa ei, ei voi valvomista,
mutta silti levossa valvomme.
Odotamme päivää suurta taivaallista
yhä tähän laitamme toivomme.