Jouluun liittyviä kertomuksia on joulun alla usein lehdissä kutsuttu vain kauniiksi legendoiksi ilman totuuspohjaa. Kristillinen usko historialliseen Jeesukseen on usein pyritty mitätöimään.
Tällöin on virheellisesti pakotettu Raamatun ajan historia- ja totuuskäsitykset meidän länsimaisiin muotteihimme. On unohdettu, että Raamattu on syntynyt meille vieraassa itämaisessa kulttuurissa ja tuon kulttuurin ehdoilla. Joulukertomustenkin ensisijainen tarkoitus oli todistaa Kristuksesta 70-luvun antiikin monikulttuurisuuden keskellä. Siinä käytettiin kieltä jota tuon ajan ihmiset ymmärsivät. Matteus kirjoitti ennen kaikkea juutalaisille kun Luukas taas selitti Kristuksen syntymää kreikkalais-roomalaiselle maailmalle. Nämä erilaiset lukijakunnat on syytä pitää mielessä kun luemme kertomuksia Jeesuksen syntymästä.
Tämän päivän tekstin taustana on itämaan tietäjien käynti Jeesusta kumartamassa ja heidän paluunsa kotiinsa kertomatta kuningas Herodekselle lapsen olinpaikkaa. Tästä kimmastuneena Herodes päättää varmistaa oletetun kuninkaan kuoleman tapattamalla Beetlehemin alle 3-vuotiaat poikalapset.
Lasten surma ei teemana ollut mitenkään outo antiikissa. Tunnetuin on kertomus Mooseksen syntymästä ja pelastumisesta. Tämä kertomus antoi myöhemmin paljon elementtejä myös kristillisille legendoille Jeesuksen syntymästä. Vielä tänäänkin kuulemme tästä tiernapoikien esityksessä, jossa Herodes käskee ”tappaa ja virtaan heittää” alle 3-vuotiaat poikalapset.
Myös keisari Augustuksen syntymäkertomuksissa on samanlainen teema: Rooman senaatti saa ennustuksen yksinvaltiaan syntymästä ja päättää tapattaa sen vuoden poikalapset vaikka päätöstä ei pantukaan täytäntöön.
Laajemmin katsoen, kirjallinen teema hallitsijan ihmeellisestä pelastumisesta lapsena on ollut tunnettu jo kuningas Sargonin ajoista asti n. 2000 eKr. Kertomuksilla haluttiin osoittaa kyseisen hallitsijan nauttivan erityistä taivaallista suosiota ihmisten negatiivisista asenteista huolimatta. Kieltämättä myös tässä tekstissämme on näitä piirteitä. On epävarmaa onko sitä koskaan tarkoitettu historialliseksi kuvaukseksi meidän ymmärtämässämme merkityksessä. Silloin meidän on kysyttävä sitä mikä tekstin alkuperäinen merkitys oli sekä kirjoittajalle että lukijoille.
Ensimmäinen merkitys nousee tietysti siitä miten alkuseurakunnan kristityt pyrkivät selittämään ristiinnaulitun Nasaretin puusepän merkitystä toisaalta juutalaisille ja toisaalta koko maailmalle. Eli kyse on ns. kristologiasta, josta myöhempinä vuosisatoina kirkko kävi väliin kiivaitakin väittelyitä. Oliko kyseessä vain ihminen, profeetta, vaiko jotain enemmän?
Jeesuksen rinnastaminen Moosekseen oli tietysti sen korostamista, että Nasaretin puuseppä oli aivan yhtä merkityksellinen lainantaja kuin Mooseskin. Verrattaessa Matteuksen jouluevankeliumia Luukkaan vastaavaan, on huomattava, että Matteus puhuu enemmän Messiaasta kuin Jumalan Pojasta, koska ehdottoman yksijumalaisille juutalaisille oli mahdoton ajatus, että Israelin Jumalalla olisi poika. Sen sijaan, Messias oli adoptoitu Jumalan pojaksi. Juutalaiskristityille Herra oli ennen kaikkea Messias, Moosekseen verrattavissa oleva Jumalan valitsema henkilö.
Luukas taas pyrki selittämään Nasaretin puusepän merkitystä eurooppalaiselle kulttuurille kreikkalais-roomalaisin kielikuvin. Tällöin hän käytti käsitteitä, jotka löytyivät näiden mytologiasta. Kreikkalainen jumaltarusto oli täynnä kertomuksia kuinka Olympon jumalilla oli kanssakäymistä ihmisten tyttärien kanssa, ja joille nämä synnyttivät puolijumalia. Siten juutalainen Messias-käsite kääntyi Euroopassa Jumalan Poika käsitteeksi. On huomattava, että molemmat ovat kuitenkin vain inhimillisiä selitysyrityksiä kuvata Jumalan tuloa maan päälle. Viime kädessä edessämme on, kuten vanha kristinoppi asian selitti, salattu Jumala, jota ymmärryksemme ei riitä käsittämään. Siksi joudumme käyttämään oman kulttuurimme vajavaisia kielikuvia. Matteus kuvasi Jeesusta Vanhan testamentin antamin kielikuvin, Luukas taas oman kreikkalaisen kulttuurinsa. Molemmat ovat kuitenkin vain kalpeita aavistuksia todellisesta.
Tekstimme toinen teema, Herodeksen aikaansaama joukkotuho on kuitenkin jo paljon konkreettisempi asia kuin evankelistojen kristologiset pohdiskelut.
Me elämme demokratiassa ja siten meidän on usein vaikeaa ymmärtää joidenkin kansojen mieltymystä itsevaltaan. Moni on varmaan katsonut ihmetyksen vallassa itäisen naapurimme kehitystä, jossa presidentin valta alkaa jo muistuttaa aiempien tsaarien valtaa.
Sosiologian klassikko, Max Weber, kirjoitti jo 1900-luvun alussa muinaisesta Lähi-idästä ja sen valtiomuodoista. Hän totesi, että mikäli kansa voi valita harvainvallan eli oligarkian ja yksinvallan välillä, se valitsee yksinvallan, koska yksinvaltias katsoo koko valtakunnan parasta kun taas kilpailevat oligarkit pyrkivät saamaan etuja vain omille perheilleen. Siten ala- ja keskiluokan kannalta yksinvalta on parempi vaihtoehto kuin yläluokkainen harvainvalta.
Herodeksen kertomuksessa näemme kuitenkin myös yksinvallan pimeän puolen. Kaikki valtiaat eivät ole filosofi Platonin ihanteen mukaisia valistuneita itsevaltiaita vaan joukossa on paljon myös vainoharhaisia despootteja, joiden käsissä absoluuttinen valta on tuhoisaa.
Meidän on toki helppo kauhistella Herodeksen toimintaa mutta meidän on hyvä muistaa, että tänäkin päivänä kuolee tuhansittain viattomia lapsia siksi, ettei heillä ole riittävää ravintoa tai terveydenhuoltoa tai koska he ovat joutuneet sotien uhreiksi. Tässä suhteessa emme voi kiistää sitä, että me suomalaiset olemme osa maailmanlaajuista eliittiä ja kaikkien eliittien tavoin pyrimme saamaan etuja itsellemme sen sijaan, että katsoisimme koko maailman parasta.
Ehkä merkittävin viattomien lasten päivän sanoma onkin se, että meidän Herramme joutui elämään pakolaislapsen elämää kaukana kotoaan vieraan kulttuurin parissa. Vaikka me emme ymmärtäisikään pakolaisen kärsimyksiä ja kansana emme anna heille sijaa majatalossa, Herramme ymmärtää heidän kärsimyksiään, koska on itse kokenut ne.
Onkin sanottu, että jos Kristus tulisi tänä päivänä uudelleen maailmaan, hän ei suinkaan syntyisi tänne rikkaaseen länteen, jossa kansa parhaimmillaankin kunnioittaa Häntä vain huulillaan, vaan Hän syntyisi johonkin köyhään perheeseen pakolaisleirillä tai kolmannen maailman slummissa. Hän, hyvä kuningas, katsoo koko maailman parasta kun me, etuoikeutetut länsimaiset Hänen seuraajansa valitettavan usein etsimme vain omaa etuamme.
Tätä on hyvä miettiä kun nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan…