Kuvassa näkymä olohuoneeseemme Yaoundéssa Kamerunissa
Silloin kun vuonna 2007 lähdimme Kamerunista, niin siellä puhuttiin 281 eri kieltä.
Koko Raamattua tai Uutta testamenttia käännettiin innokkaasti uusille kielille, joilla ei aikaisemmin ole ollut kirjallisuutta. Työssä ovat eri heimojen parhaat voimat, jotta Pyhän Kirjan sanoma saataisiin omalle kielelle. Kristinusko on edistyksen ja parhaan kehityksen paras käyttövoima.
Koko maailmassa arvioidaan olevan noin 7000 kieltä.
Näistä noin joka kymmenennelle eli 704 kielelle on käännetty Raamattu.
Jäljelle jää noin 1,5 miljardia ihmistä, joilla ei vielä ole Raamattua äidinkielellä.
Evankeliumin julistuksen tavoite on tavoittaa kaikki maailman kansat, kaikista maista, kaikista kielistä, kaikista suvuista, niin aivan koko maailman kaikki ihmiset.
Tavoitteena siis on se mitä Paavali sanoo:
– Heidän äänensä on kaikunut kaikkialle,
heidän sanansa maan ääriin asti.
Raamatun sana on hyvän saarnan perusta. Saarnan tehtävä on saada nykyihmisen elämään ja tilanteeseen sopivalla, ymmärrettävällä tavalla kerrotuksi se, mikä sanassa on oleellisinta.
Usko syntyy kuulemisesta,
mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.
Jotta sanoma meidän Vapahtajamme pelastuksesta tulee selväksi, tarvitaan rohkeita todistajia, jotka luonnollisesti ja avoimesti tuovat esille meidän Jumalamme armon ja rakkauden työn. Ei siis tarvitse hävetä evankeliumia, joka on Jumalan voima meidän ihmisten hyväksi. Miksi peitellä sitä, mikä meille antaa ilon ja toivon. Jumalan hyvyyden anti on Jumalan turvallisien käsien varassa.
Kun vapauttava viesti kaikuu,
iloisesti raikuu,
niin ilo Herrassa on
turvamme ja väkevyytemme.
Kuten Pyhä Apostoli lausuu:
”Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet!”
Aikoinaan vuonna 738 eKr. profeetta Jesaja sai kutsun Jumalan työhön. Siihen hän vastasi myöntävästi. Jesajan kirja luku kuusi jae kahdeksan:
Minä kuulin Herran äänen sanovan:
– Kenet minä lähetän?
Kuka lähtee sananviejäksi?
Niin minä vastasin:
– Tässä olen, lähetä minut!
Kun Jumalan sana pysyy esillä, niin se vaikuttaa. Se on kuin kylvötyö viljelijälle, kylvää siementä ja sato tulee aikanaan. Jumala itse huolehtii kasvusta, kun hänen sanaansa julistetaan. Pyhän Hengen voimasta syntyy usko, joka elää Jumalan lahjaksi antaman vanhurskauden varassa, yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden.
Paavali julistaa armon sanaa: Jokainen Kristukseen turvansa paneva pelastuu.
Kaikilla on sama Herra,
ja häneltä riittää rikkautta kaikille,
jotka huutavat häntä avukseen.
Onhan kirjoitettu:
”Jokainen,
joka huutaa avukseen Herran nimeä,
pelastuu.”
Vielä on paljon tehtävää, vielä paljon tavoiteltavaa, uskon vanhurskautta julistettavaa, jotta kaikille kansoille, kaikille kielille ja kaikille väestöryhmille, koko maailman jokaiselle ihmiselle saamme kaiuttaa riemusanomaa: Jeesus on Vapahtaja, koko maailman Lunastaja, joka ristinkuolemallaan ja riemullisella ylösnousemisellaan on valmistanut sovituksen.
Sunnuntai 20.10.2024
Reformaation päivä
Uskon perustus
Toinen lukukappale eli epistola: Room. 10:12–18
Kirjeestä roomalaisille, luvusta 10
Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen. Onhan kirjoitettu: ”Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.”
Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? Onhan kirjoitettu: ”Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet!” Mutta kaikki eivät ole olleet evankeliumille kuuliaisia. Jesaja sanookin: ”Herra, kuka on uskonut meidän sanomamme?” Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. Nyt kysyn: eivätkö he ehkä ole kuulleetkaan sitä? Varmasti ovat:
– Heidän äänensä on kaikunut kaikkialle,
heidän sanansa maan ääriin asti.
Reformaation päivän aihetta esitellään ja tekstit näytetään täällä:
https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/sunnuntai-20-10-2024/
Roomalaiskirjeen 10. luvun voi lukea täältä. Panen viitteen suomennoksiin 2020, 1992 ja 1938 sekä ruotsinnokseen 2000.
https://www.raamattu.fi/raamattu/UT2020,B2000,KR92,KR38/ROM.10
Olen ehkä sanonut tämän ennenkin, mutta mieluusti näkisin Coletten omat kommentit postauksistasi.
Ei haittaa, vaikka Coletten kommentit tulisivat vieraillakin kielillä. Me täällä K24-alustalla osaamme moniakin kieliä.
Annanpa nyt kerrankin ’prinsessa’ Coletten puhua itse.
Seija
Kiitos kommentistasi
Colette on myös lukenut tekstini ennen niiden julkaisua
Nyt hän vain hymyilee kun luin hänelle viestisi sisällön
Olen lukenut ja äänikirjana kuunnellut Roomalaiskirjeen luvun 10 nykyhepreaksi kymmenen kertaa tänä iltana 14.10.2024.
Moneen kertaan toistaminen on minun tapani valmistautua pitämään puhetta. Näin tekstin keskeinen ajatus kirkastuu selvemmäksi, samalla kun huomaa monia pienempiäkin näkökulmia, jotka voivat auttaa sanan selvempään esittämiseen.
Tällä kertaa olen valmistautunut julistamaan lähetyspiiriin, joka – jos Herra suo – pidetään
Forssan rukoushuoneella, Keskuskatu 9, 30100 Forssa, maanantaina 21.10.2024 klo 14
Tässä viite Bible.is -sivustolle
https://live.bible.is/bible/HEBM95/ROM/10?audio_type=audio_drama
Perinteinen lähetystyömuoto on raskas, hidas ja kallis. Kun koko perhe käy lähetyskurssin , opettelee kielen ja kaikki muut valmistelut päälle ja joissakin tapauksissa siellä ollaan vain yksi kausi. Tehokkaampi tapa on jos siellä on jo seurakunta niin käydään pastoreita opettamassa .Ja lähetysjärjestöt , jotka pitävät vielä evankeliumin ykkösasiana niin joutuu varmaan jatkossa miettimään uusia tapoja .
Timo
Kiitos kommentistasi
Oma kokemukseni on että jo nykyisin työn suunnittelussa esiintyy erittäin monipuolista erilaisten yhteydenpitojen monimuotoisuutta. Näitä ei pidä ajaa toisiaan vastaan vaan täydentämään toinen toistaan.
Eri kenttien olosuhteet ovat niin erilaisia, että pitää olla joku lähetti paikalla, jotta työ voi ojentautua olosuhteiden mukaisiksi eikä vain kuvitella täällä tehtävien ratkaisujen sopivan nuoren kirkon elämään.
Tarvitaan myös koulutusta, että lähetti oppii pitämään silmänsä ja korvansa auki niin että täältä käsin annettu tuki paikalliselle työlle tulee oikeaan käyttöön eikä vain ulkonaiseksi monumentiksi jota kukaan ei käytä. Mutta kun homma hoidetaan yhteisesti niin tulos myös vaikuttaa sen mitä varten sitä tehdään.
Timo
Kirjoitat: ”Perinteinen lähetystyömuoto on raskas, hidas ja kallis.”
Otetaanpa asiat niin kuin ne ovat. Eri maissa olot ovat erilaisia. Puhun Kamerunin olosuhteista käsin.
1)
Eräät kylät ovat tulleet kristityksi siksi että siellä on ollut lähetyksen koulu. Koulun vaikutus on ollut isompi kuin mikään muu noissa olosuhteissa.
Yhden vakiomallisen koulun luokan rakentaminen sikäläisen rahan mukaisesti maksoi siihen aikaan kun olin maassa
– valtion rakentamana noin 9 miljoonaa Fcfaa
– paikallisen viranomaisen rakentamana noin 4,5 miljoonaa Fcfaa
– meidän kirkkomme avustusjaoston rakentamana noin 2,3 miljoonaa Fcfaa
2) Pappien koulutuksesta puheen ollen
Kerran pappien kokouksessa oli puhetta paikalla olleitten koulutus. Pappeja oli koulutettu eri puolilla maailmaa noin parissa kolmessakymmenessä eri maassa.
Itse osallistuin koulutukseen pitämällä kursseja seurakuntasaarnaajille Mengissä, jatkokoulutusta papeille Meigangassa ja pappien koulutusta Garoua-Boulaïssa.
Kun kirkon aikaisempi presidentti (arkkipiispaa vastaava) Songsare aloitti työnsä, niin oli vaikeaa löytää seurakuntiin lukutaitoisia seurakuntasaarnaajia.
Kun lähdin viimeisenä SLEY:n lähettinä 2007, niin kirkossamme oli jopa useita teologian tohtoreita.
Vuonna 2004 pappien määrä ylitti sadan, heitä oli 104. Vuonna 2006 heidän määränsä oli 156 ja lähtiessämme Kamerunista heitä oli 177 henkeä.
3)
Kirkon kasvu on kirkon oman työn varassa. Me lähetit olemme vain tukemassa heidän työtään.
Niinpä matkoillani saattoi olla monta paikallista mukana, pappeja ja muita yhteistyössä merkittäviä henkilöitä. Toisinaan vain me prinsessa Coletten kanssa toisinaan auto täynnä paikallisia työtovereita. Ennätys yhdessä maasturissa meitä oli 14 henkeä, minun ajaessa naiset ja lapset olivat sisällä ja miehet olivat auton lavalla.
Kun Colette alkoi pyhäkoulunopettajana miljoonakaupungissa Yaoundessa, niin koko Kamerunin eteläosissa oli vain yksi meidän kirkkomme seurakunta. Vähitellen se kasvoi rovastikunnaksi ja vuosituhannen vaihteessa oli muodostunut hiippakunta. Vuonna 2001 hiippakunnassa oli 12 seurakuntaa eri puolilla Kamerunin eteläisessä osassa. Vuonna 2007 lähtiessämme yksistään Doualan rovastikunnassa oli 20 seurakuntaa.
Kun perustimme lukuisia uusia seurakuntia, niin lähtökohtaisena ajatuksena oli, että niillä on yhteys omaan rovastikuntaansa jo alusta pitäen.
Sleyn aloittaessa yli 30 vuotta sitten koko kirkkomme jäsenmäärä oli alle satatuhatta. Nykyisillään jäseniä on yli kolmesataa tuhatta. Silloin kirkkomme oli kahden syrjäisen maakunnan alueella toimiva kirkko. Lähtiessämme kirkkomme seurakuntia oli yhdeksässä maakunnassa kymmenestä.
Lähtiessämme kirkkomme jäseniä oli sosiologisen pylväikön mukaisesti kaikissa yhteiskuntaluokissa suunnilleen samassa suhteessa kuin koko väestön sosiaalinen rakennekin on muodostunut.
Kirkkomme yhteyksistä muihin kirkkoihin esimerkkejä. Nyt jo edesmennyt kirkon presidentti Thomas Nyiwe oli aktiivinen niin Luterilaisessa maailmanliitossa kuin Afrikan yhteisissä kirkollisissa neuvotteluissa. Tässä yksi esimerkki: https://www.luthersem.edu/story/2006/11/30/luther-seminary-doctoral-graduates-lead-lutherans-in-africa-to-face-challenges/
Sen sijaan huomasin, että jos jossakin toisessa kirkossa rahaa lähetettiin vain ilman lähettävän organisaation paikallaoloa, niin rahat kohdistuivat paikallisen kirkollisen elämän kannalta epäoleellisiin kohteisiin.
”Perinteinen lähetystyömuoto on raskas, hidas ja kallis. Kun koko perhe käy lähetyskurssin , opettelee kielen ja kaikki muut valmistelut päälle ja joissakin tapauksissa siellä ollaan vain yksi kausi.” Täaaä kuvataan oikeastaan ’perinteisen muodon’ ja aikamme asenneilmaston välisiä ongelmia, ei työmuodon raskautta sinänsä. Kun lähetystyötä alettiin tehdä käyttäen ’perinteistä muotoa’, se taisi olla ainoa vaihtoehto. Lähtijät olivat naimattomia miehiä, joiden morsiamet tulivat myöhemmin perässä – jos tulivat. Perhe syntyi ja kasvoi työn ohessa. Monet lapsista jatkoivat vanhempiensa työtä. Näin pitkä sitoutuminen on tosiaan harvinaista nykyisin. Niinpä kuvatut ongelmat ovat todellisia. ’Perinteisen työmuodon’ tuloksena on nuorissa kirkoissa jo pastoreita, joita kouluttaa ja ohjata. Paikalliset kristityt taitavat enimmäkseen kouluttaa ja ohjata toisiiaan ja suunnata uusille alueita tekemään itse lähetystyötä.
Martti
Kiitos kommentistasi
Osaat hyvin analysoida aikakausien muutoksen mukanaan tuomia haasteita lähetystyön tarpeeseen hakea uusia ratkaisuja uusiin haasteisiin.
Oman työkauteni aikana sain kahdesti arvioida työni painopisteet uusiksi, koska tilanne muuttui niin nopeaa vauhtia kirkon kasvaessa tavattoman nopeasti. Uusia seurakuntia syntyi ja uusia alueita vallattiin meidän kirkkomme työsaraksi, mikä koko ajan toi lisää tarpeita työn laajentamiseksi.
Tänään tiistaina 15.10.2024 luin ja samalla kuuntelin Roomalaiskirjeen luvun kymmenen
alkukielellä kreikaksi kymmenen kertaa
tästä osoitteesta
https://live.bible.is/bible/ellape/rom/10?audio_type=audio
Kuuntelin myös äänikirjana Ilmestyskirjan hepreaksi samasta tiedostosta.
Hyvää yötä!
Jeesus myötä!
Äläkä unohda lähetystyötä!
Matias, varmaan kommenttini oli hiukan yksipuolinen ja olet varmaan oikeassa että monenlaista tarvitaan . Ja olet sen myös varmaan nähnyt ja kokenut . Ehkä ajattelussani oli suppea katse nykyiseen suomen herätysliikkeiden kautta tehtävään lähetystyöhön ja silloin kun prosessin käynyt ihminen tai perhe on lyhyen ajan kentällä . Ja rakennemuutos on todella käynnissä ja se on jo esimerkiksi Sley n piirissä näkynyt että lähettien määrä on laskenut jo vuosikymmenen . Kysymys miten tulevaisuudessa jatkuu lähetystyö herätysliikkeillä on mielestäni sen takana , että miten herätysliikkeet mieltävät seurakunnan ja paimenuuden ja siihen liittyvät asiat. Kansan kirkollinen malli on tulossa maaliin ja katse tulis olla ensimmäisenä mielessä missä on se Kristuksen ruumis, Srk josta lähetetään lähetystyöntekijät. Koti koko perheelle joka voi kuulua fyysisesti ja hengellisesti yhteen seurakuntaperheeseen . Vuosikymmeniä on jatkunut erikoinen kehitys Suomessa että monelle on epäselvää että mikä on minun Srk ? Kuka on minun paimen ? Onko minun kirkolla raamatun mukaiset tuntomerkit ? Onko ylin paimen piispa se joka on minulle esimerkki vaelluksessa ? On kuitenkin totta että herätysliikkeet ovat pitäneet raamatullisista opetusta myös esillä , vaikka se on kytkeytynyt joskus aika löyhästi Paavalin opetuksiin seurakunnasta tai paimenuudesta . Vaara on myös jos emme saa olla armonvälineiden yhteydessä niin synergismi hiipii ajatteluun . Kirjoitin blogin seurakunnan pyhin paikka ja ajattelen kaiken johtuvan juuri pyhän alttarin taistelusta .
Timo
Kiitos selventävästä puheenvuorostasi
Tuot esille tärkeän ongelman miten voimme huolehtia siitä, että yhteistyö lähetyskentille menevien ja täällä rakkaasssa kotomaassamme lähetystyöhön osallistuvien yhteys voi säilyä, niin että kokonaisuus saataisiin mahdollisimman ehyesti toimimaan.
”Vuosikymmeniä on jatkunut erikoinen kehitys Suomessa: – Monelle on epäselvää että mikä on minun seurakuntani? Kuka on minun paimeneni? Onko minun kirkollani Raamatun mukaiset tuntomerkit? Onko piispa se ylin paimen, joka on minulle esimerkkinä vaelluksessa?” Katson tuota ’erikoista kehitystä’ varmaan eri suunnasta kuin Timo Gummerus. Näen, että tiettyjen liikkeiden johtohenkilöt ovat kyseenalaistaneet nuo asiat ja saaneet näin jäsenistönsä epätietoisuuden valtaan. Hämmennystä on nähdäkseni luotu ihan tarkoituksellakin.
Otsikkonamme on Rohkea uskon julistus. Tunnustamme uskovamme pyhän yhteisen seurakunnan. Tätäkin meidän on rohkeasti julistettava. – Ekumeninen liike alkoi lähetystyöstä; huomattiin, että sitä on tehtävä yhdessä eikä opillisista erimielisyyksistä kinastellen. Nyt näyttää olevan valitettavasti niin, että se kinastelu keskittyy maassamme juuri lähetystyötä tekeviin järjestöihin. Kehitys on erikoinen ja hyvin surullinen.
Martti
Kiitos hyvästä kommentistasi
Puutut todella merkittävään näkökulmaan
Mitenkähän pääsisimme maailmanlaajuisen evankelioinnin saralla yhteisen yrityksen meininkiin. Vain yhteistyössähän meillä on mahdollisuuksia saavuttaa tulosta.
Tuleepa mieleeni Leonard Nangolo Auala (25.9.1908 — 4.12.1983) Ambo-Kavangon kirkon ensimmäinen piispa vuosina 1963–1978.
Piispa Auala osoitti hyvää esimerkkiä yhteisen työn merkityksestä, kun hän tuli Helsinkiin vastaanottamaan kunniatohtorin arvoa. Lähetyskodilla pidetyssä juhlassa hän kiitti suomalaista lähetystyötä ja sanoi, että tämä kunnianosoitus on itse asiassa kunnianosoitus suomalaisille lähetystyöntekijöille.
Tämän jälkeen kahden kesken keskustellessamme viittasin tähän sydämelliseen tapaan kiittää työkavereitaan ja sanoin: ”You have a good heart”, johon hän leikkiä laskien vastasi miellyttävästi hymyillen: ”Oh yes. It pumps very well!”
Niille, jotka eivät tunteneet tatekulu Nangoloa; https://fi.wikipedia.org/wiki/Leonard_Auala
Martti
Kiitos linkistä!