Neljännesvuosisata eli 25 vuotta sitten reformaation päivänä 31.10.1999 allekirjoitettiin Augsburgissa juhlavassa tilaisuudessa Luterilaisen maailmanliiton ja roomalaiskatolisen kirkon välillä Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista (YJV). Sen pohjalta oli saavutettu ”differentioitu konsensus” eli ”erot sovittava yksimielisyys”, jonka pohjalta reformaatioaikana molemminpuolisesti luetut oppituomiot eivät osuneet kohteisiinsa. Keskeisenä yhteisen pohjan rakentamisessa oli YJV:n mukaan yhteinen Raamatun lukeminen. Sen valossa oli kiteytetty yhteinen pelastusopillinen sanoma Uuden testamentin valossa näin:
”Meidän yhteinen uskomme on, että vanhurskauttaminen on kolmiyhteisen Jumalan työ. Isä lähetti Poikansa maailmaan pelastamaan syntisiä. Kristuksen ihmiseksi tulo, kuolema ja ylösnousemus ovat vanhurskauttamisen perusta ja edellytys. Näin vanhurskauttaminen merkitsee, että Kristus on meidän vanhurskautemme, josta me tulomme osallisiksi Isän tahdon mukaan Pyhässä Hengessä. Me tunnustamme yhdessä: Yksin armosta, uskossa Kristuksen pelastavaa työhön eikä oman ansiomme perusteella Jumala hyväksyy meidät ja me saamme Pyhän Hengen, joka uudistaa sydämemme ja varustaa ja kutsut meidät hyviin tekoihin.” (YJV, art. 15).
Näin kiteytettiin Paavalin korostus uskosta, toivosta ja rakkaudesta niinä kolmena, jotka pysyvät. Julistuksen uusitestamentillista kärkeä ja pohjaa korostetaan artiklassa 17:
”Yhdessä olemme vakuuttuneita, että sanoma vanhurskauttamisesta suuntaa meidät erityisellä tavalla Uuden testamentin todistuksen keskukseen, Jumalan pelastavaan toimintaan Kristuksessa. Se kertoo meille, että me syntiset saamme kiittää uudesta elämästämme yksin Jumalan anteeksiantavaa ja uutta luovaa armoa, jonka Jumala antaa lahjaksi ja jonka me otamme vastaan uskossa, mutta emme voi millään tavalla koskaan ansaita.”
Tämä Kristus- ja Kolminaisuus-keskeinen julistus muistuttaa omalla tavallaan myös siitä, että Nikean uskontunnustuksen kärki on samalla tavalla luomis-, pelastus-, Kristus- ja Kolminaisuus-keskeinen ja että jaamme tämän kristillisen uskon raamatullisen ja opillisen ydinsisällön pohjana kasvulle kohti yhteyttä ja kirkon ykseyttä sovitetussa erilaisuudessa. Uskontunnustuksessahan todetaan: ”… Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan,… joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi… ristiinnaulittiin meidän puolestamme… nousi kuolleista kolmantena päivänä… Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.”
Se, että tulkinta YJV:n keskittymisestä Uuden testamentin keskeiseen sisältöön ja yhteiseen apostoliseen missioon julistaa evankeliumia kaikille luoduille on entistä useamman jaettavissa 25 vuoden jälkeen on tullut ilmeiseksi etenkin sitä kautta, että ensin vuonna 2006 metodistit ottivat julistuksen omakseen korostamalla omana lisänään tässä yhteydessä pyhitykseen liittyviä näkökulmia. Sitten anglikaanisen kommuunion neuvoa antava neuvosto ”toivotti tervetulleeksi ja vahvisti [YJV:n] sisällön” vuonna 2016. Vuonna 2017 taas reformoitu maailmankommuunio allekirjoitti yhteisen julistuksen ja korosti tässä yhteydessä vanhurskauttamisen ja oikeudenmukaisuuden läheistä yhteyttä.
Vuonna 2019 sitten nämä kaikki viisi maailmankommuuniota kokoontuivat ensimmäistä kertaa yhteen USA:n itärannikolla Notre Damessa ja YJV:n konkretisointina sitoutuivat uudelleen välittämään raamatullista pelastussanomaa nyky-yhteiskunnassa. Ne siis työskentelevät yhdessä tuodakseen evankeliumin nyky-yhteiskuntaan tarjolle ja vastaan otettavaksi. Sama sitoumus tuli ilmi LML:n yleiskokouksessa Krakovassa 2023.
Parhaillaan on menossa syventävä pohdinta siitä, miten yhteisen kasteen tunnustamisen ja pelastussanoman perustotuuksien valossa voidaan syventää käsitystä kirkosta ja sellaisesta kirkkojen yhteydestä, jossa erilaisuus voitaisiin sovittaa yhteen rakentavasti yhteisen todistuksen ja palvelun vahvistamiseksi. Tältä pohjalta voitaisiin sitten edetä myös yhteisymmärryksen kasvattamisesta ehtoollisesta ja ennen muuta kirkon virasta, joka palvelee kirkon apostolisuutta. Tähän liittyy eri kirkkojen perinteissä kasvava taju yhdessä tekemisen merkityksestä kirkossa Jumalan kansana, jotta kirkko voisi täyttää kutsumustaan voimia yhdistäen kristittyjen kesken ja kirkkojen sisällä erilaiset lahjat yhteiseen työhön kanavoiden.
Monessa mielessä Yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista 25-vuotisjuhla on toiveita herättävä, vaikka aina välillä on mutkia matkassa. YJV teki jo mahdolliseksi reformaation 500-vuotismerkkivuoden muistamisen ekumeenisesti vuonna 2017. Nyt toiveena on, että se syventää yhteistä työnäkyä kirkon mission edistämisessä ja että niin Nikean kirkolliskokouksen juhlavuosi 2025 kuin Augsburgin tunnustuksen 500-vuotismerkkivuosi 2030 voisivat olla uusia etappeja matkalla kohti kasvavaa kristittyjen yhteyttä kirkon elämän eri tasoilla paikallisesta yhteistyöstä seurakuntien välillä aina maailmanlaajaan yhteyteen. Yksi esimerkki maailmanlaajasta yhteydestä on ollut LML:n osanotto roomalaiskatolisen kirkon synodiin synodaalisuudesta ja siihen liittyvään ekumeeniseen keskusteluun tästä teemasta Nikean juhlavuoden alla.
Toivon, että seurakunnat voisivat eri yhteyksissä hyödyntää myös LML:n julkaisemaa materiaalia käytettäväksi erityisesti 31. lokakuutta mutta myös muissa yhteyksissä: LWF publishes liturgy to mark 25th anniversary of JDDJ | The Lutheran World Federation
Kiitos tärkeän asian ja ”vuosijuhlan” esille nostamisesta! Jotenkin tuntuu, että ekumeeniset ponnistelut ja varsinkin niiden näkyvät tulokset ovat olleet viime aikoina ”lepotilassa”. Tuo yhteinen julistus vanhurskauttamisopista oli 25 vuotta sitten merkittävä virstanpylväs. Muistan, kuinka kirkkomme piirissä joidenkin herätysliikkeiden piiristä jotenkin arvosteltiin sitä tai se asetettiin epäilyksenalaiseksi. Yksi kritiikki taisi olla kirkkomme liukuminen ”Paavin helmaan”. Itse pidin muistaakseni hiippakuntamme kirkkoherrojen kokouksessa alustuksen aiheesta, joten jouduin silloin paneutumaan asiakirjaan. Nyt ole sen yksityiskohtaisen sisällön jo unohtanut.
Toivo,
Tuo alla oleva YJV-julistuksen, kasteen autuuttavasta vaikutuksesta käytiin toistakymmentä vuotta sitten keskustelua paikkakuntasi lehdessä, jossa Sammeli Juntunen teki tuon allaolevan tiivistelmän YJV:sta: Ei ole muuta autuuttavaa kuin sakramentalinen kaste, ei sitä ennen eikä sen jälkeen.
Reijo, Ei näy alla mitään tuollaista tiivistelmää. Onko jokin linkki vai mikä? Tai linkki unohtunut?
Toivo, jos vielä tätä seuraat,
Tiivistelmä: viittaa 22.10, klo 22:32 viestiäni Tomi Karttuselle:
Ei ole mitään vanhurskauttavaa ennen eikä jälkeen sakramentalisen (lapsi)kasteen.
Tämä on huomioitu monen YJV-julistus-sopimisen allekirjoittaneen toimesta.
Tämä on itseasiassa Sammeli Juntusen tiivistys YJV:stä, jonka hän mainitsee paikallisen lehden keskustelussa, johon sinä ja minäkin osallistuimme, ehkä 6-8 vuotta siten.
Katollisen kirkon katekismusta netistä lukiessani tulin siihen käsitykseen että siinä on selkeämmin esitetty uskomme perusteet, kuin omassa katekismuksessa.
Kiitos, kirjasta NIkea 325, olet tehnyt merkittävän työn Suomeksi. Kaikkien kannattaisi lukea tuo kirja. Lähdeluettelossa on myös merkittäviä kirjoja.
On helppo yhtyä siihen, että vanhurskauttaminen on kolmiyhteisen Jumalan työ. Yhteisestä käsityksestä vanhurskauttamisessa (YJV, art. 15) voi myös todeta, että alkuosa kuvaa varsin hyvin luterilaista ja loppuosa roomalaiskatolista käsitystä. Toisaalta (YJV, art.22) ilmenee, että siinä on keskeisiä ilmaisuja luterilaisesta vanhurskauttamiskäsityksestä mutta yksin-linja on muuttunut. Eihän Trenton päätöksissä vastustettu sitä, että vanhurskauttamisessa on kysymys armosta ja uskosta, vaan ettei yksin niistä. Paavina ollessaan Benedictus XVI totesi, että ”sola fide on oikein, jos sitä ei aseteta vastakkain rakkauden kanssa.” Sikäli hänen kannanottonsa on linjassa luonnollisesti Trenton ilmaisujen kanssa.
Tomi
Kiitos hyvästä blogistasi
Kannattaa todellakin tuoda esille tämän julkilausuman herättämää myönteistä kehitystä.
Olen aikaisemmin pitänyt tästä julkilausumasta tilaisuuksia, missä sen sisältöä on tarkoin tutkittu.
Tomi Karttunen,
Ei ole mitään vanhurskauttavaa ennen eikä jälkeen sakramentalisen (lapsi)kasteen.
Tämä on huomioitu monen YJV-julistus-sopimisen allekirjoittaneen toimesta.
Vanhurskauttaminen on jotakin, joka tulisi olla paljon enemmän – ja selkeämmin esillä. Tuo sana ei tavallisille tallaajille avaudu ihan helposti . Meille se on keskeinen oppi, mutta monet tavalliset tallaajat eivät tiedä mitä se tarkoittaa. Joten he eivät hyödy siitä. Kirkon kokonaistilanne olisi monin verroin parempi jos seurakuntalaiset käsittäisivät miten suuri lahja vanhurskauttamisessa on. Vanhurskauttamisoppi avaa raikkaan näkökulman evankeliumin ymmärtämisen ja Jumalan suuren rakkauteen meidän edestämme.
Evankeliumi on Jumalan voima ja se voima vaikuttaa aina jotakin.
Syntien sovitus ristillä tuo meille syntien anteeksisaamisen lahjan , mutta ylösnousemus sen että saamme omistaa uskolla jo nyt Jumalan vanhurskauden.
On hieno asia, että tätä aivan keskeistä asiaa pidetään esillä, jonka varassa kirkko seisoo tai kaatuu. Eikö tärkeintä vanhurskauttamisessa ole kuitenkin, että murheelliset saavat kestävän ja luotettavan lohdutuksen sydämelleen ja se, että Jumala saa siitä yksin kunnian. Eikö täten Jumalalle kelpaava uskonvanhurskaus ole yhtä kuin syntien anteeksiantamus, lahjoitettu sulasta armosta Kristuksen ansion tähden. Ihmisen sydän ei saa rauhaa, ellei perusta ole yksin Jumalassa, joka jumalalattoman vanhurskauttaa ilman mitä meissä mahdollisesti tapahtuu.
Rooman piispa (paavi) totesi, että kaikki uskonnot ovat teitä Jumalan luokse (https://www.kotimaa.fi/nakokulma-paavi-franciscus-ja-tiet-taivaaseen/). Siis saatananpalvojatkin ovat tällä tiellä, samoin eri idän uskonnot, joille on ominaista demonien palvonta jne.
Onkohan siis Suomen ev.lut-yhteisökin tällä kannalla ”vanhurskauttamisopissa”, joka on yhteinen Rooman piispan johtaman yhteisön kanssa?
Rooman piispan puhe näyttää liittyvän tapaamiseen eri uskontoja edustavien nuorten kanssa ja heidän puheenvuorojensa vapaaseen kommentointiin. Emil Anton, joka tuon artikkelin on kirjoittanut pitää paavin sananvalintaa ei aivan niin onnistuneena viitaten Paavin lausumaa tasapainottaen (Joh.12:32) jossa Jeesus sanoo: ”minä vedän kaikki luokseni” Tämä Jeesuksen sana viittaa tosin ei siihen, että ”kaikki uskonnot ovat teitä Jumalan luokse”, vaan ristillä kaikkien synnit on sovitettu. Joka siihen uskoo, hän saa sen myös omistaa. Sikäli tämä myös liittyy vanhursakuttamiseen.
……siis vanhurskauttamiseen.