Iäkäs Annikki asui pienkerrostalossa, jossa asui muitakin eläkeläisiä. Hän oli onnistunut aikanaan hankkimaan oman asunnon, ja muutenkin talous oli kunnossa, kunnes taloyhtiöön tuli mittava putkiremontti. Annikki laski ja laski ja tuli siihen tulokseen, että eläke ei riittäisi sekä juokseviin kuluihin että remontin rahoittamiseen.
Annikki meni huolineen naapuriin. Tutun pariskunnan kanssa pohdittiin tilannetta kahvikupposen äärellä. Isäntäväki kyseli hienotunteisesti, oliko Annikilla yhtään säästöjä pankissa. Tottahan toki, tietysti oli, mutta Annikki kertoi säilyttävänsä säästöjään pahan päivän varalle.
”Järkevästi ajateltu”, totesi naapurin isäntä. Hetken mietittyään hän jatkoi: ”Kun sinulla on jo ikääkin melkein 90 vuotta, voisitko ajatella, että se paha päivä on nyt?”
Ja niin Annikki tuli siihen tulokseen, että nyt säästöjä kannatti käyttää. Hän sai osuutensa remontista maksettua ja rahat riittivät kaikkeen muuhunkin niinä vuosina, jotka hän vielä eli ja asui omassa kauniissa asunnossaan. Kun hautajaisten aika tuli, muistotilaisuuden tarjoilukin tapahtui Annikin omien ohjeiden mukaan, lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä.
Mistä tiedämme, koska on se paha paikka, johon säästöjä ja muita varmuusvarastoja kannatta käyttää? Milloin on se hetki, jolloin Tuntemattoman sotilaan sankareiden tavoin uskallamme avata sen säilykepurkin, jota ei saisi avata?
Mistä tiedämme? Absoluuttisella varmuudella emme mistään, mutta joskus täytyy uskaltaa.
o o o
Joitakin päiviä sitten iltapäivälehden lööpissä kerrottiin, että presidentti Niinistö oli antanut varautumisohjeita Suomen kansalle. Niin olikin. Hän viittasi juuri samoihin ohjeisiin, joita Martat ja muut kansalaisjärjestöt ovat vuosikymmeniä meille antaneet: ruokaa ja juomaa 72 tunniksi, matkaradio ja patterit, taskulamppu, kynttilöitä, tulitikkuja jne.
Ainahan meilläkin on kaapissa ollut kaikenlaista hätävaraa, mutta viime vuosina olen systemaattisemmin alkanut huolehtia omasta varmuusvarastosta, sen monipuolisuudesta ja siitä, että tavara kiertää eikä jää vanhentumaan kaapin perälle. Varmuusvarastosta on hyötyä myös normaalielämässä. Jos kauraryynit yllättäen loppuvat, voi lainata varmuusvarastosta ja tuoda seuraavalla kauppakerralla uuden paketin tilalle.
o o o
Vähän toisessa mielessä olen miettinyt niitä tavaroita, jotka eivät ole tarpeen hengissä pysymiseksi, mutta jotka muuten ovat syystä tai toisesta tärkeitä, kuten esimerkiksi lahjaksi saadut tai perityt tavarat. Niitä en enää säästä siinä mielessä, että en uskaltaisi tai raatsisi niitä käyttää. Jos kaunis perintöastia käytössä särkyy, niin sitten särkyy, mutta olenpahan ainakin ehtinyt nauttia siitä. Jos mummun kristallivaasi pölyttyy kaapin perällä ollakseen ehjä, kun kuolen, mitä iloa minulle siitä on? Ja vanha pöytäliina tai peritty villapeitto ovat varmasti enemmän iloksi käytössä kuin kaappiin varastoituina.
Kaikkea ei kannata säästää pahan päivän varalle — eikä hyvän! Voihan olla niinkin, että sitä päivää ei koskaan tule.
Pirjo
Ihanan käytännöllinen ja juuri siksi niin tavattoman hyvä teksti sinulla blogissasi
Kiitos siitä
Risto Santala asui täällä Heinolassa viimeiset vuotensa ja häneltä opin ”Rakkauden rahaston” ylläpidon.
Siitä on selkeä ohje 5 Mos.14: 28- 29.
Tarvetta kun ilmenee, niin siitä on hyvä sitten antaa tarvitseville.
Ei tarvitse miettiä sitä onko varaa auttaa, kun ne varat on jo varattu auttamiseen.
Matias ja Pekka, kiitos kommenteista. Hyvä hätävara olisi myös tuo Pekan ehdottama rakkauden rahasto, joka toimii, kun jollekulle toiselle on tullut paha päivä.
Huono taloyhtiö, mikä ei ollut perustanut ja kerryttänyt remonttirahastoa. Eläkeläiset pistävät hanttiin kaikenlaisia korjauksia taloyhtiöissä, jolloin ne tulevat pakosta kerralla tehtäväksi. Kaikki raha kun pitää viedä pankkiin. Ryhmänä eläkeläiset ovat kaikkein vauraampia Suomessa. Voisivat auttaa jälkipolvia, että ihmiset uskaltaisivat perustaa perheen.
Miehet vouhkaavat ja ovat kiimoissaan sodasta, johon Suomikin ajautuisi. Sillä perustellaan kaikenlaisten varmuusvarastojen tekemistä. Tämä asenne vaikuttaa siihen, kuinka lapsia uskaltaa hankkia.
Jos on liikaa tavaraa, sen voi laittaa kiertoon. Antaa heille, joilla ei ole. Amen.
Kiitos kipakasta kommentista,, Charlotta. On totta, että osa eläkeläisistä on varakkaita. Siitä huolimatta monella, varsinkin naisella, on hyvin pieni eläke. Silloin pahan päivän vara on ehkä hyvä olla olemassa.
Tuskin kukaan sotaa varten harjoitellut on ”kiimoissaan” sodasta. Miksi näin väität? Mihin tämä mielipiteesi perustuu?
Päinvastoin, kun on joutunut edes harjoittelemaan sotimista, ymmärtää sen kauheuden eikä tosiaankaan halua sitä tositilanteessa.
Sähkökatkos voi yllättää tai kuljetukset voivat monesta syystä viivästyä ja kaupoissa olla puutetta, joten myös niiden takia kannattaa hieman varautua.
Tosiaan vain ne jotka ei ole armeijaa käyneet voivat olla kiimoissaan sodasta. Armeija ja sota kun on joitain sellaista jota ei kykene kuvaamaan sellaisena kuin se todella on. Ei armeijaan meneville kukaan oikein osaa sanoittaa sitä mitä se sitten on ja vielä vähemmän sotaa.
Vesi muuten on sellainen hätävara jota pitäisi enemmän olla varalla. Se vie paljon tilaa, mutta on todella tarpeen jos sitä ei raanasta enää tule. Vain pullotettu vesi säilyy juomakelpoisena. Onneksi sitä saa isoissa pulloissa.