Päivät pienet pilvelliset, yöt pitkät ja pimeät. Näin sanaillaan lokakuusta savolais-hämäläisessä kansanrunossa.
Suomessa lokakuun nimessä on säilynyt vanha kotoperäinen sana loka. Se tarkoittaa kuraa, rapaa ja likaa, eli viittaa meillä tyypillisiin lokakuun säätiloihin. Lokakuu-sanaa käytti jo Mikael Agricola vuonna 1544 ilmestyneessä rukouskirjassaan.
Lokakuussa luonnon merkeistä on ennustettu sydäntalven ja jopa seuraavan kevään säitä. Jos lokakuussa on ikkunat jäässä, tammikuussa sataa vettä. Jos lokakuun puolivälissä katoaa puista viimeinenkin lehti, toukokuun puolivälissä on sula maa.
”Yhtä varmasti kun kaikki luonnossa maatuu ja kuolee, heräävät uinuvat siemenet jälleen viheriöimään, kun aika on.”
Lokakuun sumuisissa säissä vietetään monia tärkeitä teemapäiviä. 10.10. juhlitaan suomalaista kirjallisuutta ja Aleksis Kiveä. 11.10. edistetään tyttöjen asemaa ja oikeuksia kansainvälisenä tyttöjenpäivänä. Rauhaa, turvallisuutta ja oikeudenmukaisuutta puolustetaan YK:n päivänä 24.10. Isovanhempien päivää on vietetty jo lähes 40 vuotta lokakuun kolmantena lauantaina. Tänä vuonna sukupolvien yhteyttä juhlitaan 21.10.
Lokakuulle osuvat myös heijastinpäivä, hiljaisuuden päivä, satupäivä, kansainvälinen käsienpesupäivä sekä maisemapäivä.
Syksyllä tulee pelto vanhaksi, sen sänkinen leuka nousee päin taivasta, kirjoitti runoilija Viljo Kajava. Lokakuisen sänkipellon reunalla saattaa ihminenkin tuntea harteillaan elämän painon.
Märkää, märkää sumua/ maassa, puissa, katoilla. / Jumala, oi Jumala!/ näin voiko jatkua! parahti puolestaan Saima Harmaja runossaan Lokakuu.
Mutta yhtä varmasti kuin päivät lyhenevät, ne ajallaan taas pitenevät. Yhtä varmasti kun kaikki luonnossa maatuu ja kuolee, heräävät uinuvat siemenet jälleen viheriöimään, kun aika on.
