Kehohäpeästä kärsivät niin naiset kuin miehet. Mutta kannattaako tuhlata aikaansa, energiaansa ja rahaansa itsensä vihaamiseen?
Elän kehossa, josta en pidä, enkä tunne ainuttakaan naista, joka pitäisi kehostaan. Näin on sanonut monista elokuvista tuttu brittinäyttelijä Emma Thompson, 65.
Hän puhui pari vuotta sitten useissa tv-haastatteluissa kehohäpeästään. Nyt katkelmia haastatteluista tupsahtaa vastaan sosiaalisessa mediassa tämän tästä.
Aihe nousi esiin, kun Thompson esiintyi alastonkohtauksissa elokuvassa Kaikkea hyvää, Leo Grande. Siinä hän esittää ikääntyvää Nancya, joka etsii suhdetta omaan seksuaalisuuteensa ja kehoonsa.
Elokuvan kohtauksessa tuolloin 63-vuotias näyttelijä seisoo selluliitteineen avoimesti peilin edessä ja katselee alastonta vartaloaan ikään kuin näkisi sen ensimmäistä kertaa. Thompson kertoo etsineensä kohtaukseen apua keskiaikaisista maalauksista, jotka esittävät Eevaa ennen syntiinlankeemusta.
– Hän seisoo niissä rentona, toinen polvi hieman koukistuneena. Ajattelin, että noin minä sen teen, Thompson sanoo.
Peilikohtaus ja siitä poikineet haastattelut ovat tehneet Thompsonista vaikuttavan kehopositiivisuuden puolestapuhujan.
Määritelmät porautuvat mieleen
Kehohäpeä ei kuitenkaan kosketa vain naisia. Miehetkin kokevat sitä. Häpeä voi liittyä lihavuuteen tai laihuuteen, mutta myös muihin kehon piirteisiin kuten pituuteen, lyhyyteen, eri ruumiinosien kokoon, huulten, nenän, leuan yms. muotoon tai hiusten laatuun. Lista on loputon ja hyvin henkilökohtainen.
Häpeän kokemus syntyy yleensä jo lapsuudessa ja voimistuu murrosiässä. Ihminen muodostaa käsitystä itsestään sen perusteella, miten häntä katsotaan ja mitä hänestä sanotaan. Lapsena ja murrosikäisenä lähteisiltä kuullut määritelmät itsestä porautuvat mieleen ja alkavat määrittää sitä, miten ihminen itsensä näkee.
Jossain vaiheessa alkaa vertailu. Millaisia katseita ja kommentteja toiset samanikäiset saavat, pidetäänkö heitä sievempinä, komeampina, miellyttävämpinä. Olenko heihin verrattuna jotenkin vääränlainen, huonompi tai outo?
Kun tähän yhdistetään kulttuuriset kauneusihanteet, kehohäpeä puhkeaa täyteen kukkaansa. Elokuvat, tv-sarjat ja etenkin sosiaalinen media rummuttavat tietynlaisia ihanteita. Tuolta pitäisi näyttää ollakseen suosittu ja haluttu, tyytyväinen ja onnellinen. Ei ihme, että nykyään näkee kauniiden nuorten muokkaavan ulkonäköään kummallisilla kauneusleikkauksilla, joita he eivät tarvitsisi lainkaan.
Häpeä nousee kuin rikkaruoho
Hassuinta on, että kun jälkikäteen katsoo omia nuoruudenkuviaan, hämmästyy: Tuoltako minä näytin? Ihan hyvältä! Miksi ihmeessä häpesin itseäni? Samaan aikaan kehohäpeä jatkaa nykyisyyden pilaamista.
”Aikuisen ihmisen vartalossa on kypsää kauneutta, joka on erilaista kuin nuorella.”
Muutaman kymmenen vuoden päästä tämä keski-ikäinen näyttääkin ehkä hyvältä kuvissa. Herää kysymys: mitä järkeä on vihata omaa kehoaan nyt ja harmitella sitä vuosien kuluttua?
Ihmisvartalo muuttuu iän myötä, mutta jostain syystä kulttuurin koulima silmä haluaa yhä nähdä peilistä virheettömän, sileän ja kapoisen parikymppisen. Ja kuitenkin aikuisen naisen ja miehen vartalossa on omaa kypsää kauneuttaan, joka on erilaista kuin nuorella.
Arvokkaan kypsymisen sijasta mielessä kuitenkin väikkyy kuva ikuisesta nuoruudesta, jota voi tavoitella laihduttamalla ja treenaamalla – onnistumatta siinä lopulta koskaan – tai täyteaineilla, hiusväreillä, hiusistutuksilla ja kauneusleikkauksilla.
Mikään niistä ei poista häpeää, sillä se asuu ihmisessä kuin rikkaruoho, joka nostaa päätään aina kun pitäisi lähteä töihin tai tapaamaan ihmisiä. Miksi mikään ei näytä hyvältä päälläni? Miksi hiukseni eivät koskaan asetu kunnolla? Apua, kaulani on rupsahtanut! Pahimmillaan mukavat tilanteet ja tapaamiset menevät pilalle oman epävarmuuden takia.
Katso lempeästi toista ja itseäsi
Emma Thompson kertoo oppineensa vihaamaan kehoaan 14-vuotiaana. Mitä hän nyt harmaapäisenä ja elämän runsautta lanteillaan sanoisi sen ikäiselle itselleen?
– Älä tuhlaa aikaasi ja elämäntarkoitustasi siihen, että murehdit vartaloasi. Se on kulkuvälineesi, se on talosi, jossa elät. Ei ole mitään syytä tuomita sitä, kuuluu Thompsonin jykevä viesti.
”Katso toisia niin kuin haluat itseäsi katsottavan.”
Amerikkalainen kirjailija ja ravitsemusterapeutti Ariane Resnick neuvoo Verywell Mind -lehden artikkelissaan vähentämään kehohäpeää harjoittamalla tiedostamista ja päättäväistä kehotyytyväisyyttä.
Tiedostamisella Resnick tarkoittaa kehohäpeän tunnistamista omassa ajattelussa ja toiminnassa. Kun itse kärsii kehohäpeästä, katselee helposti myös toisten kehoja arvioivasti. Resnickin ajatus lähtee vanhasta kultaisesta säännöstä: katso toisia niin kuin haluat itseäsi katsottavan.
Tiedostaminen vaatii harjoittelua. Mihin kiinnitän huomiota toisissa ihmisissä? Entäpä jos etsisinkin heistä kauniita piirteitä? Kun katse harjaantuu tarttumaan myönteisiin piirteisiin toisissa, voi löytää paremmin myönteistä myös omasta itsestä.
”Meidät on tarkoitettu katsomaan toisiimme niin, että jokainen voi ilahtua itsestään ja todeta psalmin 139 sanoin: Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä”, kirjoittavat tanssi- ja liiketerapeutti Asta Lehtimäki ja teologi Hanna-Kaisa Hartala kirjassaan Keholliseksi luotu.
Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan. Se pitää paikkansa omankin peilikuvan suhteen. Silmä voi myös valehdella: katsot peilistä itseäsi, mutta näetkin kuvan vääristyneenä. Silmän harjoittaminen kohti kauneutta saattaa auttaa katsomaan myös omaa kuvaa lempeämmin.
Merkitystä on myös sanoilla. Kuinka puhun toisen kehosta tai miten puhun omasta kehostani? Kiittävät ja ystävälliset sanat luovat uudenlaista todellisuutta ja huuhtovat pois mieleen porautuneet ikävät sanat.
Huomio kehon toimivuuteen
Ariane Resnickin neuvoma kehotyytyväisyyden harjoittaminen on suoraa jatkoa tiedostamiselle. Siinä pohditaan, mitä sellaista minusta löytyy, mihin olen tyytyväinen. Asiaa voi auttaa myös huomion kiinnittäminen ulkonäön sijaan kehon toimivuuteen, kuten siihen, mitä jaksan tehdä kehollani.
Kehon toimivuus on nyt nouseva ilmiö. Sosiaalinen media tuntuu olevan täynnä personal trainereita, jotka neuvovat, miten nivelten liikkuvuutta voi parantaa ja vahvistaa lihaksia. Nyt ei lähdetä suuriin kuntokuureihin vaan aloitetaan pienestä liikkeestä, joka lisääntyy, kun voimat kasvavat. Tämä voi olla hyvä reitti rauhaan oman kehonsa kanssa.
Sillä nimenomaan rauhasta on kyse. Kuten Emma Thompson toteaa, keho on meidän kulkuvälineemme tai talomme, jossa me elämme. Sen sijaan, että parantelisit Toyotasta Lamborghinin tai rintamamiestalosta linnan, keskity rauhassa siihen, että väline kuljettaa ja talo suojaa sisäistä maailmaasi. Huolla moottoria ja rakenteita vähän kerrallaan kestävästi.
Ihmiskeho on tavattoman palkitseva. Kun sen ravinnosta ja liikkeestä vähänkin huolehtii, yllättävän pian se jo jaksaa paremmin. Kun kehoaan kiittelee lempeästi, halaa ja silittelee, siitä tulee hyvä mieli.
Vähitellen on aika siirtyä peilin eteen kuin Emma Thompson roolissaan. Kokovartalopeili, valot päällä ja rento asento, polvi hieman koukussa, katse neutraalina: tuollaisessa talossa minä asun ja se on ihan hyvä minulle.
Pois kehohäpeästä
1) Mitä katsot toisissa ihmisissä? Tunnista kielteiset ajatuksesi.
2) Millaisia sanoja käytät toisten vartaloista? Entä omastasi?
3) Etsi toisista myönteisiä piirteitä. Mitä kivaa ja kaunista näet?
4) Seiso peilin edessä ja katso itseäsi kuin ensimmäisen kerran. Mitä kivaa näet?
5) Missä asioissa kehosi toimii hyvin?
