Vuoden pakolaiseksi valittu Sa Myer Oo vietti lapsuutensa pakolaisleirillä Thaimaassa. Elämä oli raskasta ja turvatonta. Suomeen kotiutunut Sa on nyt hyväksynyt taustansa ja haluaa kertoa siitä myös julkisesti rohkaistakseen muita. San monet unelmat ovat toteutuneet. Tasapainoa hän ammentaa muun muassa suomalaisesta luonnosta. Kristillinen usko on kantanut ja tukenut vaikeissa hetkissä.
Sa Myer Oo, 28, haaveili aikoinaan siitä, että olisi itsevarma ihminen, jolla olisi rohkeutta kertoa tarinansa ja mielipiteitään muiden edessä. Pitkään hän kuitenkin häpesi pakolaistaustaansa.
Alkusysäys avoimuudelle oli Miss Suomi -kilpailu 2023. Sen aikana hän kertoi julkisesti, kuka on ja mistä tulee.
Tänä vuonna Suomen Pakolaisapu valitsi hänet Vuoden 2024 pakolaiseksi. Sa on päässyt puhumaan monenlaisiin tilaisuuksiin esimerkiksi kotoutumisesta Suomeen. Monet muutkin haaveet ovat toteutuneet. Hän on esimerkiksi päässyt opiskelemaan korkeakouluun.
– Meissä kaikissa on haavoja. En ole sellainen ihminen, joka pystyisi vain unohtamaan omansa ja menemään eteenpäin. Jotta pystyn nauttimaan elämästä, minun pitää kohdata ja käsitellä asiat, jotka vaivaavat minua.
Se ei ole helppoa, mutta Sa haluaa tutkia sisintään, tässäkin haastattelussa. Hänestä tuntuu, että hän on löytänyt rohkeutta kannustavien aikuisten avulla.
– Hyvät asiat ovat tapahtuneet, koska joku on päättänyt antaa minulle mahdollisuuden tai ajatellut, että rohkaisemisesta ei ole mitään haittaa.
Kerran työkaveri sanoi: San, sinä tulet vielä pääsemään pitkälle. Juuri tällaiset pienet kommentit ovat työntäneet Sa Myer Oota, kutsumanimeltään San, eteenpäin. Ne ovat antaneet toivoa ja saaneet hänet haluamaan hyvää myös muille.
Vuoden pakolaisena Sa puhuu mielellään esimerkiksi nuorille kouluissa ja toivoo, että hänen tarinansa rohkaisee.
Lapsuuden vastuut ja pelot
Sa Myer Oon vanhemmat ovat kotoisin Myanmarista. He kuuluvat vainottuun vähemmistöön ja joutuivat pakenemaan Thaimaahan. San syntyi pakolaisleirissä ja asui siellä 11-vuotiaaksi asti.
”Pakolaisleirillä olin yksin monien tunteiden kanssa. En muista, että olisin saanut olla lapsi”
Pakolaisleiri on raskas asuinympäristö lapsille. Leirioloissa jo se, että perhe sai riittävästi ruokaa ja muita perushyödykkeitä, vaati paljon työtä. Vanhemmilla ei ollut aikaa antaa lapsilleen sellaista huolenpitoa, jota lapset olisivat tarvinneet. Lasten täytyi pitää itse huolta itsestään.
– Koin, että olin yksin monien asioiden ja tunteiden kanssa.
Koska San on sisaruksista vanhin, hän huolehti nuoremmista ja oli paljon äidin apuna kotitöissä. Hän oli kuin yksi aikuisista.
– En muista, että olisin saanut kokea olevani lapsi.
Leiri sijaitsi metsässä. Koti oli tehty bambupuusta ja lehdistä. Sa muistaa, että vanhemmat viljelivät vihanneksia. Osa ruoasta, kuten riisi, linssit ja öljy, saatiin ruoka-avustuksena.
– Muistan, että onnellisia hetkiä olivat ne, kun saimme joskus vaatteita ja peittoja.
Leirin lapsilla oli yleisestikin paljon vastuita. Kavereita oli, mutta leluja ei. Lisäksi lapset joutuivat elämään jatkuvassa pelossa ja turvattomuudessa sekä kohtaamaan väkivaltaa.
Haave hyvästä elämästä toteutui
Tulevaisuus näytti toivottomalta. San tiesi, ettei voinut päästä opiskelemaan Thaimaassa. Hänestä tuntui, ettei hänellä muutenkaan ollut mahdollisuuksia elämässä.
”Haaveilin, että minulla olisi hyvä elämä, että olisin onnellinen ja turvassa.”
Toivoa hän ammensi kahdesta asiasta. Toinen niistä oli laulaminen. San lauloi itsekseen kotona ja haaveili välillä, että esiintyisi joskus muuallakin kuin pakolaisleirissä. Toinen toivoa antava asia oli vilkas mielikuvitus.
– Se, että käytin mielikuvitustani, lohdutti minua hirveästi. Muistan, kun haaveilin, että minulla olisi hyvä elämä, että olisin onnellinen ja turvassa.
Nykyisin Sa Myer Oo asuu Vaasassa. Hän opiskelee ammattikorkeakoulussa sosionomiksi ja suunnittelee valmistuvansa uuteen ammattiin pian. Elämän tärkeimpiä asioita on perhe, jonka jäsenet asuvat Suomen eri kaupungissa. Veljistä yksi asuu onneksi lähellä.
Lapsuuden haave hyvästä elämästä on toteutunut, Sa kertoo.
Hän ei ole käynyt Myanmarissa, mutta pitää elämässään mukana joitakin asioita vanhempiensa kotimaan kulttuurista. Perhe ja vanhempien ihmisten kunnioittaminen ovat hänelle tärkeitä, samoin vieraanvaraisuus ja muiden ihmisten ajatteleminen. Vanhempien luona syödään aina aasialaista ruokaa.
Turvapaikka löytyy luonnosta
Lapsuuden jatkuvilla turvattomuuden kokemuksilla on kuitenkin pitkäaikaisia vaikutuksia, Sa sanoo. Hän on huomannut, että lapsuuden kokemukset vaikuttavat siihen, miten hän aikuisena reagoi asioihin.
Hän opiskeli aiemmin lastenohjaajaksi, ja opintoihin kuului työharjoittelua päiväkodissa. Aluksi se oli tunteikasta ja Sa itki usein.
– Olin surullinen nuoren Sanin puolesta. Päiväkodissa näin, miten lapsista huolehdittiin. Se muistutti siitä, mitä omassa lapsuudessani menetin.
Tällä hetkellä Sa opettelee, miten voi kokea olevansa turvassa. Luonnossa oleminen auttaa, koska siellä tuntuu, että sielu lepää.
– Suomalaisessa luonnossa on parantavaa voimaa ja puhdasta ilmaa sekä mahdollisuus liikkua rauhassa ja olla turvassa. Luonto ei tuomitse ketään, vaan antaa jokaisen vain olla.
Sa on kristitty ja hän turvautuu uskoon vaikeina aikoina. Hänellä on päiväkirja, johon hän kirjoittaa tunteistaan. Toisinaan hän yksinkertaisesti vain muistuttaa itselleen, että tällä hetkellä ei ole mitään hätää.
Pelottavinta on välinpitämättömyys
Sa saapui perheensä kanssa Suomeen 11-vuotissyntymäpäivänään. Hänestä tuntuu, että se oli syntymäpäivälahja Suomelta. Perhe pääsi Suomeen kiintiöpakolaisina YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kautta.
– Tiedän, että olisin voinut jäädä pakolaisleiriin ikuisesti. Enkä tiedä, mitä minulle olisi siellä tapahtunut, ja se on pelottavaa.
Vaikka San pääsi pois, moni muu lapsi jäi leirille. Sa huomauttaa, että maailmalla on lapsia paljon pahemmissakin paikoissa, kuten jatkuvassa hengenvaarassa sotien ja konfliktien keskellä.
Hänen mielestään kaikkien, joilla on mahdollisuus, pitäisi edistää sitä, että lapset saisivat mahdollisuuden hyvään elämään, ja lasten oikeudet toteutuisivat kaikkien lasten kohdalla.
– Meidän ei pidä jättää lapsia yksin. Yritetään yhdessä miettiä keinoja auttaa ja sitten tehdään, mitä voidaan. Pelottavinta on välinpitämättömyys tai ajatus, että emme voi tehdä mitään.
Vaikka Myanmar ei ole Sa Myer Oolle läheinen maa, hän tuntee empatiaa siellä asuvia kohtaan.
– Ihmiset Myanmarissa ovat kärsineet vuosikymmeniä sodasta ja konfliktista. Se, mitä diktaattorivalta ja sotilasjuntta tekevät heille, tuntuu pahalta. He ansaitsevat paljon parempaa.
Varainkeruutapahtumiin osallistuminen on ollut Sa Myer Oolle yksi keino auttaa vanhempiensa kotimaan ihmisiä. Hän on myös tuonut Myanmarin tilanteelle näkyvyyttä antamalla haastatteluja.
Sa näkee, että tärkeä keino auttaa vaikeissa oloissa olevia lapsia on myös päättäjiin vaikuttaminen.
– Mielestäni vallassa olevia pitää painostaa tekemään oikeita valintoja, heiltä pitää vaatia oikeudenmukaisuutta.
Sa ajattelee, että on hyvä ottaa Suomeen ihmisiä pakolaisleireiltä ja auttaa heitä elämässä eteenpäin.
Työ ja ystävät pelastivat syrjäytymiseltä
Kotoutumisessa erityisen tärkeitä ovat paikalliset ystävät.
– Suomalaiset ystävät ovat auttaneet minua. Ilman täällä kasvaneita ihmisiä en olisi oppinut suomalaisesta kulttuurista, siitä, miten täällä toimitaan ja eletään. Minulla on ystäviä, jotka ovat avanneet oven elämäänsä. Heidän kauttaan olen päässyt oppimaan ja kasvamaan.
Sa sanoo, että jokaisen Suomeen muuttavan kotoutumisen polku on omanlaisensa. Yhteistä kaikille on, että kotoutumiseen kuuluu sekä hyviä että vaikeita aikoja. Sa muistaa uteliaisuuden ja innostuksen heti Suomeen tulon jälkeen, mutta myös myöhemmät haasteet ja rankat ajat.
– Lukion jälkeen olin syrjäytynyt nuori, tosi maassa ja masentunut. Yritin hakea apua sosiaalitoimistosta, mutta minut käännytettiin pois, enkä saanut mitään neuvoa. En hirveästi muista siitä ajasta, mutta muistan, miten pahalta tuo tuntui.
Pian Sa sai kuitenkin työn satamasta autonsiirtäjänä. Hän kokee, että työ pelasti hänet.
– Kannustavat ja turvalliset aikuiset ovat auttaneet minua pysymään oikeilla raiteilla ja kotoutumaan. He ovat antaneet minulle mahdollisuuksia, ottaneet työharjoitteluun, opettaneet asioita tai tarjonneet minulle työpaikan.
Arvostavan ja lempeän kohtaamisen voima
Haastatteluhetkellä Sa suoritti sosionomiopintoihin kuuluvaa viimeistä työharjoitteluaan Pohjanmaan ELY-keskuksessa ja TE-toimistossa. Hän on päässyt puhumaan viranomaisille omasta kotoutumispolustaan ja siitä, miten TE-toimiston työntekijät voivat edistää maahan muuttaneiden kotoutumista.
– On tärkeää olla kohtaamistilanteessa läsnä ja arvostaa asiakasta.
Sa muistuttaa, että pakolaisilla on taustallaan traumaattisia kokemuksia, ja monilla on myös viranomaispelkoa. Tärkeitä kohtaamisessa eivät ole vain sanat, vaan myös kehonkieli ja äänensävy.
Sa näkee opiskelun sekä työssä tai työharjoittelussa käymisen tärkeäksi maahan muuttaneille. Ne tuovat elämään rytmiä ja merkityksellisyyttä sekä kokemuksen siitä, että on osa yhteiskuntaa.
Sa toivoo, että maahan muuttaneita ihmisiä otettaisiin työharjoitteluun ja töihin myös sellaisiin paikkoihin, joissa heitä ei ole ennen ollut. Kun ihmiset kohtaavat ja tutustuvat, ennakkoluulot rikkoutuvat.
”Minulle joulu on tunteikas ja henkilökohtainen juhla.”
Jouluaika toi pakolaisleiriin toivon
Joulu on aina ollut Sa Myer Oolle tärkeä, pyhä ja toivoa antava juhla. Jouluun kuuluvat lämpö ja rauha. Silloin ihmiset pysähtyvät, perheet tulevat yhteen ja suvut kokoontuvat.
– Minulle joulu on tunteikas ja henkilökohtainen juhla, johon liittyy paljon syvyyttä.
Jouluaikaan ilma Thaimaassa oli viileä. Ihmiset leirissä puolestaan olivat lämpimiä ja rakkaudellisia. Jouluna autettiin toinen toistaan ja annettiin omasta muille, kokoonnuttiin yhteen ja laulettiin joululauluja. Joulu oli toivon ja valon aikaa.
Lapset ja nuoret kävivät laulamassa leirillä asuvien kodeissa, ja laulamista rakastava San oli tietysti mukana. Jouluna syötiin riisipuuroa ja esitettiin ja seurattiin joulunäytelmää. Joulun sanoma antoi toivoa erityisesti lapsille. Joulu leirissä oli jopa yhteisöllisempi kuin suomalainen joulu; joulua vietettiin koko seurakunnan tai muun yhteisön kanssa.
Sa kertoo, että usko auttoi yleensäkin ihmisiä jaksamaan pakolaisleirissä.
Myös San ensimmäiset joulumuistot Suomesta ovat kauniita. Mieleen tulee esimerkiksi seurakunnan järjestämä retki, johon San osallistui siskonsa kanssa. Retkellä seurattiin Raamatun joulutarinaa. Muistoon kuuluu myös kanelin tuoksu.
Tulevaa joulua Sa Myer Oo viettää perheen kanssa. Hän ja hänen neljä sisarustaan kokoontuvat vanhempien luokse Hankoon. Silloin tärkeintä ovat hyvä ruoka, yhdessäolo, pysähtyminen ja kiitollisuus.
