Elämäntaito: Kuinka taltuttaa arjen temppurata?

Rakkaatkin esineet muuttuvat rojuksi, kun niitä on liikaa. Ammattijärjestäjä Ilana Aalto tietää, minkälaiset tavarat suomalaisten koteja tukkivat. Hänen mukaansa tavaroiden karsiminen kannattaa aloittaa pohtimalla, mitkä tavarat ainakin haluaa säilyttää.

Eteisessä kompastelen kenkiin enkä löydä takilleni vapaata nuppia naulakosta. Työhuoneen lattialla on ”väliaikainen” varasto. Siellä perkaamista odottaa muun muassa kassillinen vuosikymmenten takaisia luentomuistiinpanoja ja muita papereita.

Nelihenkisen perheemme tavaramäärä on luultavasti melko tyypillinen, mutta silti tavarat tuntuvat pikemmin hankaloittavan kuin helpottavan arkea.

Havahduin tilanteeseen sen jälkeen, kun isoäitini ja kummitätini pari vuotta sitten kuolivat lyhyen ajan sisällä. Perin muun muassa kirjoja (onneksi myös kirjahyllyn), aterimia, astiastoja, tauluja, lakanoita sekä metritolkulla kankaita, jotka ovat odottaneet vuosikymmeniä ompelua. Ja niin edelleen.

Monet kauniit ja arvokkaatkin tavarat tulivat kotiimme, jossa tavarasta ei aiemminkaan kärsitty puutetta.

Hamstraus vastaa syviin tarpeisiin

Kulttuurihistorioitsija ja ammattijärjestäjä Ilana Aallolle ongelma on tuttu. Moni hankkiutuu ammattijärjestäjän asiakkaaksi nimenomaan jouduttuaan kasvokkain kuolinpesän kanssa.

– He eivät halua jättää vastaavaa taakseen.

Aallon mukaan tavaran kertymisen taustalla vaikuttavat yhteiskunnan rakenteet. Talousjärjestelmämme perustuu kuluttamiseen, uuden ostamiseen ja vanhan pois heittämiseen. Suomessakin olemme eläneet kulutusyhteiskunnassa jo 1960-luvulta lähtien.

”Onko tavara käytössä? Jos ei ole, niin onko se sinulle korvaamattoman rakas?”

Kulutuksen vaikutuksista ympäristöön on oltu huolissaan pitkään, mutta vasta 2010-luvulla havahduimme siihen, miten jatkuva kulutus vaikuttaa koteihin.

– Vasta silloin alettiin puhua siitä, mitä se tarkoittaa arjessa, kun tavaraa kertyy ja kertyy.

Silti kulutukseen kannustavassa ympäristössä siitä irtautuminen on vaikeaa. Lisäksi tavaroiden haaliminen vastaa Aallon mukaan syviin inhimillisiin tarpeisiin turvallisuudesta ja varautumisesta.

– Kenenpä suomalaisen suvussa ei olisi kokemusta pulasta.

Siinä missä tavaroiden hankkiminen on nykyään helppoa, niiden karsiminen on vaikeaa ja vaivalloista.

Erityisen paljon tunteita voi liittyä muistoesineisiin. Ne eivät ole käytössä, eikä niistä aina edes pidetä, mutta silti niistä luopuminen tuntuu hankalalta.

– Hääpukuja, bändipaitoja 1980-luvulta, lasten askartelutöitä, mummon virkkaamia pitsilakanoita ja kultareunaisia kahvikuppeja, Aalto listaa.

Nämä tavarat Aalto neuvookin jättämään rauhassa viimeiseksi, kun kodin tavarakaaosta alkaa setviä.

– Vaikeimmat tavarat eivät lopulta yleensä ole niitä, jotka tekevät arjesta temppuradan.

Luopuminen laukaisee menetyksen pelon

Arkea eniten hankaloittavat röykkiöt löytyvät Ilana Aallon mukaan usein eteisestä ja keittiöstä.

Eteiseen saattaa kertyä väärän kauden tai koon vaatteita. Keittiön kaappeja taas tukkivat tavarat, joita käytetään hyvin harvoin – jos koskaan.

Silti luopumisen esteenä on monenlaisia kompastuskiviä.

Perityistä tai lahjaksi saaduista tavaroista luopumisen saattaa estää velvollisuudentunto. Luopuminen voi tuntua mahdottomalta siksi, että esine oli lahjan antajalle tärkeä.

Lisäksi mikä tahansa tavara saattaa edustaa turvaa. Ajatellaan, että aika tavaran kaupitsee ja saattaahan tuota fondue-pataa vielä joskus tarvita.

– Tavarat voivat näyttäytyä euroina. Silloin tuntuu loogisemmalta säilyttää niitä.

Aalto kuitenkin muistuttaa, että säilytystilan lisäksi myös ihmisen muisti on rajallinen. Kaappiin hukkuneen tavaran olemassaoloa ei välttämättä muista, vaikka tarvetta sille tulisikin.

Käyttämättömiinkin tavaroihin saattaa kytkeytyä lisäksi ajatuksia ihanneminästä. Kaapissa saattaa olla esimerkiksi välineitä sellaista harrastusta varten, jonka ihminen toivoisi aloittavansa.

Aalto antaa käytännön vinkkejä kodin järjestämiseen kirjassaan Vartin voima (Ateena 2024). Siinä hän vinkkaa muun muassa valitsemaan karsittavien sijaan säilytettäviä tavaroita.

– Ajatus luopumisesta laukaisee menetyksen pelkoa.

Ohjeen voi kirjoittaa vaikka lappuun seinälle, jotta sitä muistaa noudattaa.

Valintojen tukena voi käyttää lisäksi apukysymyksiä. Jokaisen tavaran kohdalla voi kysyä, onko se käytössä, ja jos ei ole, niin onko se korvaamattoman rakas.

– Silloin se on tärkeä muistoesine ja sen voi pitää. Mutta jos esine ei ole käytössä eikä edes rakas, niin miksi sellaista säilyttäisi?

Kiertotaloudesta ratkaisu

Varsinaista ongelmaa karsimisen opettelu ei poista. Sen lisäksi pitäisi aidosti oppia vähentämään kulutusta, jotta tavaraa ei kertyisi nykyiseen tapaan.

Aalto vertaa tavarapaljoudessa elämistä painonhallintaan ja ruutuajan rajoittamiseen. Ruokaa ja koukuttavia sovelluksia on tavaroiden tapaan nykyään tarjolla enemmän kuin meille olisi hyväksi. Nämäkään ongelmat eivät ratkea yksilö kerrallaan.

– Ihminen voi tehdä omassa elämässään ratkaisuja, jotka ovat tärkeitä hänen hyvinvoinnilleen. Mutta jos asia halutaan ratkaista oikeasti, se pitää ratkaista yhteiskunnan tasolla ja mieluiten globaalisti.

Tavaraongelmaan ratkaisu voisi olla kiertotalous.

– Viime kädessä lainsäädännön tasolla on asetettava tuotannolle rajat.

Lisäksi tarvitaan arvojen muutosta: vanhojen, kestävien esineiden ja patinan arvostuksen kasvua sekä ilon ja nautinnon etsimistä jostain muualta kuin uusista tavaroista.

Aalto sanoo nähneensä muutoksen omissa asiakkaissaan.

– Ihminen voi myös oman tavarahässäkän haltuunoton kautta muuttaa toimintaansa. Kukaan ei voi yksin ratkaista isoa kuvaa, mutta kaikki voivat olla pieniä vaikuttajia.

Tuija Pyhäranta