Kotimaan etusivun kirjoitus 2/4/25, jossa käsitellään linjausta kummeista.
On hyvä, että tämä sakramentaaliseen kasteeseen liittyvä hengellis-henkinen asema perustuu ja toimii ilman oppia tai esimerkkiä Raamatusta. Artikkelissa on laaja luettelo kirkoista, joiden jäsenyys kelpuuttaa kummiksi.
Ongelmana pidän kuitenkin Valdolaisen- ja Metodistikirkon listaamista. Valdolaiset ovat siunanneet ja viimeisinä vuosina enenevästi kastaneet lapsensa seurakunnan edessä, mutta ehtolausekkeella ”tämä kaste ei vaikuta uskoontuloa/vanhurskautusta, koska hän on jo taivaaseenkelpoinen. Rukoilemme, että kun hän itse erottaa pahan hyvästä, niin hän vastaanottaisi Jeesuksen valmistaman lahjavanhurskautuksen.”
Myös metodistit tietävät mitä Raamatussa lukee. Etenkin viimeisinä vuosikymmeninä Suomessakin uskoontulleet Metodistiseurakunnissa, ovat pyytäneet tulla kastetuksi upottamalla. Ennen uskoontuloa kaste ei ole ”Se Yksi/sama Kaste” eli ei ole mikään kaste, eli halunilmaus julkisesti ketä on lähtenyt seuraamaan.
” Suomen helluntaiherätyksen ja Suomen Vapaakirkon kanssa käydyissä oppikeskusteluissa vuonna 2018 todettu: ”Voimme… yhdessä tunnustaa sellaisen kasteen, jonka kristillisen uskonsa tunnustanut, aiemmin kastamaton on saanut ja joka on toimitettu upotuskasteena Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” ”
Tämän ilmoituksen yhteydessä on syytä mainita, että niin helluntaiherätys kuin Vapaakirkkokin sanoutuu irti perisyntiopista, mistä on tullut ydin tähän evlut sakramenttiin. Eli Jeesuksen ilmoituksen selkeys lapsen asemasta ajassa ja ikuisuudessa jää tulkkaamatta: Matt.19:14 ”Sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta”.
Kummiksikelpuutettujen luettelo on pitkä, mutta se ei edusta taivaskelpoisuutta. Kelpuutetuilla on oppeja, Kirjoitusen kieroonvääntämistä, jotka jopa, vain kaksisanaisessa lausumassaan kieltävät toisen sanan merkityksen, kuten, ”Sidottu Ratkaisuvalta”.
On kirkkoja, jotka kysyvät itseltään ja yleisesti, että onko pelastusta kirkon ulkopuolella. Vastaukset ovat joko yksiselitteisesti ei, tai että toivoa on, vaikka ”valon” määrä olisi vähäinenkin, mutta reunaehto, esimerkiksi Roomalaiskatolisella kirkolla (RKK) on, että vähäinenkin ”nyökkäys riittää, kunhan ei vastusta RKK:n opinmuodon autuuttavaa merkitystä.
Kaksi kommenttia, Reijo M.
Ensiksikin on täysin totta, että Uusi testamentti ei tunne esimerkiksi sellaisia asioita kuin ristinmerkin tekeminen, kummit tai konfirmaatio. Toisaalta voidaan ajatella, että sellaiset asiat, mitkä ovat toimineet tuhansia vuosia, voivat olla hyödyllisiä. Kummius on muistaakseni peräisin 200-luvulta eli ajalta, jolloin kristittyjä vainottiin. Ei voi olla väärin, jos vastikään kristityksi tullut saa tuekseen pari uskossa kokeneempaa kristiveljeä tai -sisarta. Tietenkin nykyinen systeemi on tästä monella tapaa vääristynyt ja kalpea varjo, mutta idea on oikea.
Toiseksi, kukaan meistä ei voi olla varma siitä, onko kastetta pyytävä nuori tai aikuinen ”todella uskossa”. Tosiasiassa niin luterilainen pappi kuin helluntailainen pastori joutuu kastamatonta nuorta tai aikuista kastaesaaan ihan vain luottamaan siihen, että kastetta pyytävä on tosissaan. Tiedän tapauksia, joissa ainakaan uskon hedelmät eivät ole millään erikoisella tavalla olleet näkyvissä ymmärtävässä iässä kastetun elämässä. Vaikka kuinka olisi upotuskasteella kastettu ja sitä ennen kysytty, uskooko Jeesukseen.
Itse ihmettelen sitä, miksi piispainkokouksemme ei ole edelleenkään ottanut tuohon yhteisölistaansa Suomen evankelisluterilaista Lähetyshiippakuntaa. Tosin arvelen kirkkopolitiikan vaikuttaneen tähän asiaan enemmän kuin uskonkäsityksen.
Marko,
Sakramentaalisen pelastusopin toimivuusedellytys on tietämättömyys. Siksi Raamatunlukua ei tänäänkään suositella. Viittaan nyt etenkin läntiseen katolisuuteen.
Vaikkei tämä olisi kyseenalainen kehu, niin on huomioitava, että luterilaisuus sallii uskoontulon ja uskossaolon ilman sakramentaalisen kasteen voimavaikutusta. Katolisuudet, etenkin läntinen, vastustaa sitä jyrkästi, – kunhan ei ole nk. helluntalainen, vaikka kastettu Tämä ei ole parjausta, vaan RKK:n tarkka linjaus niistä, keillä on edes vähänkin valoa. Tuo ”valon” vähäisyys korvautuu, kunhan ei vastusteta ”kotikirkkoa”, jollaiseksi katolisuus, läntinen, itsensä esittää. Tämä linjaus on RKK:n Vatikaani II:n jälkeisessä katekismuksessa.
Suomen luterilaisuus on korvannut alkukielen tulkkauksen tulkitsemisella, mikä selittää yhteys-käsitteen. Tällä viittaan mm. Johanneksen evankeliumin lukuun 17, jossa toistuvasti ”heis” käännetään yhtä, eli yhteys-merkityksellä, viittaa KK38, KK92 ja UT 2020. Mikään muu käännös ei tulkkaa tätä kreikan sanaa ”yhteys”-merkityksellä, mikä on ”koinonia” eli ekumenia. Koinonia on eri juttu, eikä hengellisesti eikä edes maallisesti käsitettävissä Jumalan hengen vaikuttamasta ykseydestä. On mainittava, että Biblia 1776 ja STKL käännös kääntää heis-sanan oikein, mitä suomeen tulee.
Olen muutaman kerran viitannut Teemu Laajasalon johtamaan delegatioon paavia tapaamaan, jossa paavi antoi lausunnon, että ”meidät yhdistää sama kaste”, mikä on totta. Asia huomioitiin italian evankelisessa yhteydessä ja paheksuttiin luterilaisuuden tähän hengettömään yhteyteen suostumista, kuin lampaat teurastuspaikalle.
Uskovaksi tunnustautuva pyytää tulla kastetuksi. Kasteen merkitys on julistaa muille sisäinen, hengellinen, näkymätön yhteys Jeesukseen. On totta, että oikeita tekoja voi tehdä vääristä tai riittämättömistä vaikutteista, mutta niistäkin voi tehdä parannuksen. Tämän parannuksen hedelmä tulee esiin uskovien yhteydessä.
Reijo M,
Raamattu on Kirkon Isien ja Äitien työn tulos, jota on johtanut Pyhä Henki. Siis sitä on tulkittava osana Kirkon uskoa, ei kukin omien mieltymystensä ja päähänpistojensa mukaan. Ainakin ortodoksisessa Kirkossa suositellaan voimakkaasti Raamatun päivittäistä lukemista myös omin päin. Jokaiselle päivälle on omat kappaleensa, esim. huomiselle (5.4 2025) Hepr. 9:24–28;Mark. 8:27–31; Hepr. 9:1–7; Luuk. 10:38–42, 11:27–28.
Pyhä Johannes Valamolainen suositteli maallikoita lukemaan joka päivä sekä evankeliumia, kirjeitä ja Vanhaa Testamenttia.
Kaste on alkuperäisen Kirkon Traditiossa hyvin määritelty, yli tuhat vuotta ennen erilaisten protestanttisten lahkojen innovaatioita. Kannattaa pysyä niissä, eikö keksiä omia käytäntöjä.
Jari H. Muistanko oikein, että Suomen ortodoksisessa kirkossa pohdittiin tätä Raamatun lukemista omin päin ja joskus 1980-luvun alussa?
Myös ”Vaeltajan kertomuksissa” vaeltaja hankkii itselleen Raamatun ja alkaa lukea sitä.
Meiltä unohtuu herkästi muuan perustavanlaatuinen asia. Raamatun omakohtainen lukeminen –
kirkkokunnasta riippumatta – yleistyi vasta 1800-luvulla, kun täyttyi kaksi perusedellytystä. Ensimmäinen oli lukutaito ja toinen Raamattujen levittäminen edullisina isoina painoksina. Tätä ennen Raamattuja oli ennen kaikkea seurakunnilla, papistolla (ja ilmeisesti myös luostareissa). Itse olen luterilaisena monta kertaa iloinnut ortodoksisesta liturgiasta monine raamatun lainauksineen.
Jari,
Itäisen katolisuuden kannat ovat todellakin ”kirkkonne isien ja äitien työn” tulosta. En käyttänyt isoja alkukirjaimia, koska kysymys on ajallisesta laitosjärjestelmästä. On johdonmukaista yrittää saada siihen, lähinnä, Vanhaan Testamenttiin liittyvää. Raamattu on Jumalan Hengen aikaansaama, jonka käsittäminenkään ei ole mahdollista muuta kuin Pyhässä Hengessä. Sitä voi kuulla ja tulkita, mutta se ei hyödytä, ilman Jumalan Pojan Uskoa, eli ei sulaudu kuin uskossa, vt. Hebr. 4:2.
Pidän oikeana painottaa ”isien ja äitien työtä”, eli ihmisymmärrystä ja -pyrkimyksiä, koska koko sakramenttien yhdistävä leiri on rakennetu sen ympärille mikä oli Jeesuksen keskeinen ja toistuva varoitus, eli ihmiskäskyt, isien perinnäisssäännöt eli traditiot, joita Jeesus kehoitti ja koko Raamattu kehoittaa karttamaan.
Kaikkea ihmistenkin kirjoittamaa voi kyllä tarkastella, tutkia hengellisesti niinkuin berealaiset, Paavalin ja Silaan opetusta. Edustivatko nuo Tessalonikan juutalaiset, joita he yöllä pakenivat, samoja, jopa Kirjoituksia vanhempia perinteitä, niinkuin idän katolisuuskin. Kuitenkin juutalaisten vaino perustui eräänlaisiin ”talmudilaisiin” traditioihin ja olivat mystiikkaa, eli ei yleistä tietoa Kirjoituksista, joita vain traditioihin vihkiytyneet tulkitsevat.
Olen monasti kommentoinnut Johannes Valamolaisen ja Efraim Seppälän julkaisuja, jotka kyllä sopivat ortodoksiseen opinmuotoon enkä sitä arvostele. Mutta Raamatuun viittaukset antavat ”luvan” minullekin kommentoida. Kuten sanoin, nin tämähän ei minulle edes kuulu, mutta Raamatun rinnalle ne eivät kuulu ja vain sitä arvostelen.
Vielä, vetoan Kirkon traditioon ja vielä toistan, että juuri niistä Jeesus kehoitti pysyä erossa. Kasteen alkuperäinen opetus on selkeä ja liian lyhyt kirkkolaitoksen perustaksi.
Kirjoitin jo seuraavan, mutta jätin pois sen kommentissani Jarile.
Vuosia sitten maallisten asioiden hoitamisen yhteydessä mainitsin asioissa mukana olleelle, että luen Raamattua joka päivä. Hetken päästä hän palasi asiaan kysymyksellä, että todellako? luet Raamattua joka päivä.
Kerroin ja selitin, kuinka tämä Kirja sisältää kaiken, mitä elämään ja Jumalisuuten tarvitsen. Hän oli koulutettu ihminen ja työnsä lisäksi hän toimi Ortodoksikirkossa koulutettuna lukijana. Hän myös selitti niinkuin sinäkin, mitkä kohdat luettiin joka sunnuntai messussa. Tämä ei ollut silloinkaan minulle uutta, eikä sekään, että Raamattua tulee luettua valittujen kohtien avulla ja nimenomaan ei systemaattisesti omatoimisesti kokonaan, vaikka sellaista esiintyisikin.
Keskustelimme tuolloin tästä ortodoksisen kirkon Raamatunlukutavasta messuissa. Painotan, että tämä mainittu lukija oli asiaan perehtynyt mitä kirkkonsa ohjeisiin tulee. En väheksynyt tätä ortodoksien tapaa. Tuli kuitenkin keskeiseksi uskoontulo mikä selittää Hebr. 4: 2 ”Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.”
Tässä keskustelussa lukijan kanssa tuli selkeästi esille syy tähän ohjattuun kuunteluun. Syy on se, ettei Saatana pääse tuomaan väärää tulkintaa, mikä pelkistettynä tarkoittaa kirkon opetuksen vastaista.
On hyvin harvinaista, että Raamattua lukisi itsekseen, jos ei ole tullut uskoon tai ole herätyksessä, Isän vedossa.
Olen maininnut kuinka seurakkunnissani Sveitsissä ja Italiassa on monia, jopa perhekunta, jotka olivat tulleet uskoon, kun alkoivat lukea itseksensä Raamattua. Siksi se on ollut kiellettyjen kirjojen listalla, ja poistui siltä listaltaVatikaani II:n suosituksesta, maininnalla ettei yksinlukemista suositella.
Reijo M. En rupea jatkamaan tätä hedelmätöntä näkemysten vaihtoa.
On olemassa ero ”tradition” ja ”tradition” välillä. Kristikunta on ollut ilman painettuja Raamattuja lähes 1500 vuotta ja kustannussyistä Raamatut tulivat yleisesti saataville vasta 1800-luvulla. Kyllä vielä tänäkin päivänä kristityt kyselevät arvostamiltaan saarnaajilta tai papeilta eri raamatunkohtien merkitystä ja tarkoitusta.
Jeesus ja apostolit EIVÄT hylänneet traditiota vaan sen vääristymiä. Lisäksi he aloittivat uuden tradition. Jo Uudessa testamentissa Paavali kehottaa Timoteusta ja Titusta uskomaan saamansa opetuksen edelleen luotettavien miesten haltuun. Tästä traditiossa juurikin on kysymys. Sitten kristikunnassa on erilaisia käsityksiä siitä, mikä painoarvo Raamatulla on tämän tradition kokonaisuudessa. Ortodoksinen ja katolinen kristillisyys lähtevät yksinkertaistaen sanottuna siitä, että meidän uskottavaksemme ja seurattavaksemme annettu usko löytyy osittain Raamatusta ja osittain kirkon välittämästä suullisesta perimätiedosta.
Luterilaisuus korostaa, että kaikki pelastumiseemme tarvittava löytyy Raamatusta. Muuta traditiota arvioidaan sen valossa niin, että uskonopin muotoiluja kuten uskontunnustuksia ja hyödyllisiä jumalanpalvelustapoja ei todellakaan hylätä. Sen sijaan olemme tarvittaessa hyvinkin kielteisiä sellaisia kirkollisia määräyksiä kohtaan, jotka ovat vastoin Raamattua ja varhaisimman kristikunnan käsityksiä. Esimerkki: kummit ovat hyvä ja hyödyllinen käytäntö. Naimattomuuden vaatiminen papeilta on epäraamatullista.
Marko,
Päättelen, että Jeesus ja minä olemme kanssasi samaa mieltä, mitä oikeudenmukaiseen yhteisten asioiden hoitoon tulee, johtuu ne perinteistä tai terveestä järjestä.
Jeesus todella mainitsi isien perinnäissäännöt, mutta merkityksessä, etteivät ne aja ohi, lisää, poista tai väännä Kirjoituksia, eli sitä mitä Raamattu ohjeistaa Mark.7:
7 mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä’.
8 Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä.”
9 Ja hän sanoi heille: ”Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne.
Kohdistus on, että käskyt ja opit ovat Raamatusta, siihen perustuen. Kummi-institutio edellyttää lapsikasteen, mitä esimerkkiä eikä käskyä Jeesus antanut.
”Ortodoksinen ja katolinen kristillisyys lähtevät yksinkertaistaen sanottuna siitä, että meidän uskottavaksemme ja seurattavaksemme annettu usko löytyy osittain Raamatusta ja osittain kirkon välittämästä suullisesta perimätiedosta.”
Raamatussa on kaikki mitä elämään ja Jumalisuuteen tarvitaan ja kuuluu. Tämä sisältää kaiken ajallisen ja taivaallisen.
Kummius voidaan käsittää lapsen huolenpitoon liittyvänä, mutta sen edellytys ei ole sakramentaalinen, eli lapsikaste. Ei lapsen eikä kummin suhteen. Vastuu lapsesta aina ymmärtävään ikään asti on aikuisilla, jos aikuiset ovat Jeesuksen seuraajia, mitä hengelliseen vastuuseen tulee. Me olemme niin lastemme kuin ”veljiemme” vartijoita. Uskomaton aikuinen voi olla lapsen tukena, mitä ajallisiin asioihin tulee.
Lapsi ei joudu ”limboon” ei kastettuna eikä kastamattomana, koska lastenkaltaisten on TaivaanValtakunta, jonka edellytyksen lapsi ainakin täyttää.
Reijo M. Luterilainen kirkko ei koskaan ole opettanut ”limboa” kastamatta kuolleiden lasten paikkana.
Siksi me pidämme kiinni kolmesta perusperiaatteesta. 1. Ilman uskoa on mahdotonta olla Jumalalle otollinen. 2. Jumala tahtoo vakavasti kaikkien pelastumista (vaikka kaikki eivät Raamatun todistuksen mukaan pelastu). 3. Niille kristittyjen lapsille, joita ei ehditä kastaa, Jumala lahjoittaa pelastavan, vanhurskauttavan uskon tavalla, jota Hän ei ole meille Sanassaan ilmoittanut. (En rupea väittelemään kasteesta, meidän ymmärryksemme mukaan se on uudestisyntymisen pesu ja paikka). Näin siis klassisen luterilaisuuden mukaan. Lisäksi luterilaisuuden piirissä elää tulkinta, jonka mukaan kaikki lapset syntyisivät toisaalta itsessään syntisinä mutta uskon kautta Kristuksen vanhurskauttamina. Tämä (vanhoillis)lestadiolainen näkemys johtaa siihen, että lasten kaste on uskovien kaste: koska lapsi uskoo, hänet voidaan ja pitääkin kastaa.
Tässä näemme taas kerran sen, mistä traditiossa myös on kysymys. Kun Raamattu ei suoraan vastaa johonkin meitä askarruttavaan asiaan, pyrimme päättelemään vastauksen Raamatun pohjalta. Ja silloin joka ikinen meistä turvautuu käytännössä ”suulliseen traditioon”. Kysymme saarnaajan tai kokeneemman kristityn
mielipidettä ja ennen kaikkea kirkon vanhojen ja arvostettujen opettajien eli kirkkoisien mielipidettä. Mutta emme yli emmekä ohi Pyhän Raamatun.
Nykyisen ajan erilaiset ”radikaaliteologit” ja muut ovat asia erikseen. Kohteliaisuussyistä ainakin minä yritän olla käyttämättä vanhaa sanaa ”harhaopettaja”.
En ole käsittänyt sitä, miksi perisyntioppi hyljätään, vaikka se sen sisältö tulee suoraan Kristillisen opin perustasta , eli siitä, että Jumala vanhurskauttaa nimenomaan syntisen.