Simo Peura: ”Piispa ei voi tukeutua samanmieliseen ystäväkansaan”

peura_simo205

 ­–Tällä kertaa rintamalinjat eivät noudata herätysliikerajoja, vaan liittyvät siihen, minkä kristinuskossa katsotaan kuuluvan muuttumattoman ja pysyvän piiriin ja minkä muuttuvan ja tulkinnanvaraisen piiriin. Enemmän kuin aikoihin kyse on kirkon uskon ja kristillisen elämän tulkinnasta muuttuvassa yhteiskunnassa, Peura sanoi ­

Peuran mukaan piispojen luokittelu on vahingollista kirkolle ja ykseyden vaalinnalle.

– Reipas keskustelu ja avoin mielipiteenvaihto toki palvelevat pyrkimystä totuuteen. Jos kuitenkin tiedotusvälineet tukeutuvat sellaisiin teologisiin mielipidevaikuttajiin, jotka ovat sitoutuneet tiettyyn ryhmään ja käyttävät valikoivasti asiantuntijavaltaansa, kokonaiskuva väistämättä vääristyy.

– Toivon, että nämä asiantuntijat olisivat myös riittävän itsekriittisiä. Muutoin he edistävät pelkästään subjektiivisia päämääriä. Siitä tuskin on iloa kenellekään, Simo Peura sanoi puheessaan, joka käsitteli 100 vuotta sitten syntynyttä Lapuan hiippakunnan ensimmäistä piispaa, Eero Lehtistä (1911-2007).

Lue Simo Peuran Hämeenlinnassa pitämä puhe kokonaisuudessaan Verkkoessee-blogista.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliPiispan ”tympeä virka” kiinnostaa yhä harvempaa
Seuraava artikkeliVarastettu ikoni palaa Uspenskiin

Ei näytettäviä viestejä