Katselen Espoon piispan vihkimystä. Paljon hyvää, kaunista ja perinteistä. Sisarkirkkojen vahva edustus.
Muta myös julmettua pönötystä ja jäykkyyttä. Kaikki spontaanius visusti estetty. Musiikki korkeatasoista ja kaunista, mutta hyvin vierasta satunnaiselle kävijälle. Voi kun olisi enemmän virsiä!
Erilaisten toiveiden, näkemysten, perinteiden ja tapojen yhteen sovittaminen on vaikea ja hienovaraista tyylitajua edellyttävä tehtävä. Varmaankin myös pönötysjuhlia tarvitaan.
Minun sieluni olisi olossaan oikeassa sellaisissa kirkollisissa juhlissa, joissa olisi tilaa yllätyksille, improvisoinnile, virheillekin, kaiken kaikkiaan niin laaksoa kuin kukkulaa. Olisi elämys, ei vain raksraksraks hyvin harjoiteltu koneiston käynti.
Ei siis mikään ihme, etten ole piispa…
Mutta kaunis on juhla ja varmaan hyvän piispan Espoo saa! Voimia ja siunausta hänelle!
Komeata on ja kovoin kovin kalliita menoja katsellessa voi taas havaita miten lähellä ko uskonto on teatteria, no ei ihme sillä onhan niillä antiikin astronomsiat nousevat paljolti yhteiset juuret.
Seppo: ”Komeata on ja kovoin kovin kalliita menoja katsellessa voi taas havaita miten lähellä ko uskonto on teatteria”
Justiinsa niin.
Paljon auttaisi, jos piispan hiipoista luovuttaisiin. Juuri ne luovat pönötyksen ja koomisuuden mielikuvan.
Sen huomaa nyt hyvin, kun ehtoollinen toimitetaan ilman päähän huonosti istuvia hiippoja.
Hannu Kuosmanen: ”Paljon auttaisi, jos piispan hiipoista luovuttaisiin. Juuri ne luovat pönötyksen ja koomisuuden mielikuvan.”
Täysin samanlaiset ajatukset tulivat mieleen kun katselin piispanvihkimystä.
Kertokaapas te kaiken tietävät milloin ja miksi suomalaiset piispat saivat nuo hiippalakkinsa? Viimeksi olen ollut Mikko Juvan virkaanasettajaisissa eikä muistaakseni hänellä ollut hiippaa. Muistanenko väärin? Simojoella en nyt ainakaan muista pannunmyssyä päässään nähneeni. Haluttiinko jossakin vaiheessa Suomen ev.lut. kirkossa matkia katolisen kirkon piispojen vermeitä? Vai mistä tämä – suoraan sanottuna naurettava – vaatekappale on kirkkoomme periytynyt?
Kuuntelin virkaan vihkimisen radiosta.
Ilahduin arkkipiispa Tapio Luoman osuvista sanoista vihittävälle. Ja piispa Kaisamari Hintikan saarnasta.
Radio ei välittänyt pönötystä.
Luoma on hyvä puhuja, selkeä, ei kuiva vaikka vailla melodramaattisuutta. Kiinnitti huomiota piispansauvan aurinkosymboliikkaan. Kristus valaise kuin aurinko. Nyt vain on vaikea tietää,onko aurinko Krituksen vertauskuva vai Kristus ollut auringon vertauskuva, sillä myös jälkimmäiseen käsitykseen löytyy hyvät perusteet Uudesta testamentista ja sen sisältämästä kabablistisesta astronomiasta, mihin jo joinkin osin kiinnitti huomiota 1700-luvulla kirjoittanut saksalainen teologi Albrecht Bengel (Theologia Biblica) sitoessaan mm. luvun 666 ( sen oikeaa merkitystä tuntematta ) jumalallisiin astronomisiin ajoituksiin. Luku 666 kun esim. mittaa sen pituuden,minkä valon ja pimeän varjo liikkuu maan pinnalla tiettynä täsmällisenä aikana.
Juhlassa oli paljon korkeatasoista ja nautittavaa musiikkia. Muta kun minä kaipaan messuun yhteisen osallistumisen tuntua, en yhä uusia taiteellisia esityksiä. Sama konsertin vaikutelma kiusaa monissa tv- ja radiokirkoissa. Konsertit sitten erikseen. Seurakuntaveisuu on luterilaisuuden aarteita.
Minun mielestäni messu oli kokonaisuutena rauhoittava. Uusi piispa oli vakuuttava vastauksissaan.
Olen aina ajatellut että Pyhän Hengen väri on sininen, mutta nyt sain oppia, että se onkin punainen.
Liturgisissa väreissä sininen on Jeesuksen äidin, Marian väri. Luterilaisissa kirkoissa ei taideta juuri käyttää sinisiä kirkkovaatteita. Onkohan niitä edes?
Lainasin tämän alun aiemmin kirjoittamastani: Teologiset totuudet, uskonsisällöt, ovat mysteerioita eli uskomme kohteena olevia ideoita.
Miten sitten pelastuu Ihminen joka sairauden, vajavuuden tahi muun vastaavan syyn takia on kykenemätön ottamaan vastaan ja henkilökohtaisesti tunnustautumaan aina kulloisenkin idean omistajaksi. Löytyisikö edellisestä harkinnan pohjaa ja näkemystä pelastusasiassa kirkkomme jäseninä.
Kaunista teologinen pohtiminen on kovinki usein ja näin tyydyttää ennenkaikkea tekijäänsä ja toisia samalla asialla olevia. Kuitenkin Jeesuksen kolme Uuden Testamentin opetusta ja käyttäytymisemme ohjetta riittävät hyvin elämämme ohjeeksi sen säällistä elämistä varten.
Lopuksi voi huomata meidän kaikkien olevan vajaita osassa näköpisteitämme ja näin yhdellä tavalla olemme Ihmisiä joille runsaskaan teologinen tieto saati ymmärrys ei tuo minkäänlaista helpotusta eikä vastausta elämämme mysteeriin, ja siitähän viime kädessä kysymys onkin. Tavoittamattoman tavoittelusta. Sillä on kuitenkin arvonsa.
Uskomme kohteena olevia ideoita eivät kuitenkaan kaikki pappimmekaan pidä absoluuttisesti tosina apriori, kuten Jeesuksen syntymisen asiassa neitseellisesti. Kun puolet naispapeista ja 68 .n prosenttia miespapeista asiasta kyselyssä ilmoitti tähän voivan uskoa voi kysyä onko miespapapeilla paremmat tiedot vai ovatko naispapit rehellisempiä. Niin, nythän pappejammekaan ei sukupuolen perusteella saisi jaotella.
Uskontunnustuksemme on näin haaste mistä ajan kanssa voi olla pakko luopua kun Ihminen kuitenkin hiljakseen pääsee eteenpäin. Paljon siinä on asiaa mutta kirkollemme merkityksetöntä jäsenyyden harjoittamisen asiassa kuten Jeesuksen opetuksen ja tiennäytön hengellisessä huomaamisessa.
Miksi siis pönötystä jos sillä nimellä asiaa haluaa seuraannon asiassa huomata. Seuraannnon voisi hoitaa yksi Ihminen seurakunnan siunausten saattamana vaikka kätten päälle asettamisella. Tämän jälkeen muistettaisiin seurakunnan vaivattuja leskiä ja muita avun tarpeessa olevia, vietäisiin välttämättömät tarpeet avuntarvitsijoille säästyneillä varoilla ja muistutettaisiin läsnäolevia kuten asianosaisia itseäänkin maailman mahdollisesta saastuttavasta vaikutuksesta, ja tämä ihan Jaakobin kirjeen mukaan siitä mitä on oikea Jumalamme palveleminen eli Jumalanpavelus. No tästäkin kirkkomme on vääntänyt jaettavan käsityksen ja uskomuksen että Jumalanpalvelus on asia missä Jumala palveleekin meitä.
Missä ja mistä löytyy sitten kirkkomme hengellinen tiennäyttö jäsenilleen, juhlistako vaiko arjesta.
Pekka Väisänen: ”Kun puolet naispapeista ja 68 .n prosenttia miespapeista asiasta kyselyssä ilmoitti tähän (Jeesuksen neitseestä syntymiseen) voivan uskoa voi kysyä onko miespapapeilla paremmat tiedot vai ovatko naispapit rehellisempiä.”
Kyse ei ole sen enempää ”tiedosta” kuin ”rehellisyydestäkään”. Kyse on uskosta. Siis kirkon yhteisestä uskosta, joka tunnustetaan aina jokaisessa messussa – mieluiten Nikaian tunnustuksen sanoilla.
Se, joka ei katso voivansa yhtyä kirkon yhteiseen uskoon, on pappina väärissä hommissa. Yksinkertaisesti ja selkeästi. Sen ymmärtäminen perustuu sekä oikeaan tietoon (uskon sisällöstä ja merkityksestä kirkolle) että rehellisyyteen (omille valinnoilleen ja vakaumukselleen).
Höpsistä, Riitta-Sisko, taisit nähdä pönötystä sielläkin, missä sitä ei ollut! Hiippakunnista nuorin sai kolmannen piispansa. Miksi siitä ei olisi saanut iloita ja hoitaa juhlamessu niin tyylikkäästi kuin vain mahdollista? Minulle jäi tilaisuudesta kaikkineen hyvä mieli. Ja läjä hienoja kuvia.
Miksi ihmeessä tämä suuri juhla olisi sinun mielestäsi pitänyt hoitaa arkisemmin tai rennommin tai vaatimattomammin tai jotenkin muuten kuin miten se hoidettiin?
Ikävä että Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru on kiirehtinyt lyttäämään aloitukseni sitä kunnolla lukematta.
En ole millään lailla vihjannut, että Espoon hiippakunta ei olisi saanut iloita ja hoitaa juhlamessuaan juuri niin kuin se teki.
Olen ilmaissut, millaisesta juhlasta itse pitäisin. Siihen lienee oikeus?
Sen ohessa olen mm. todennut, että musiikki oli korkeaa tasoa.
Toiseksi Hannu Kiuru kirjoittaa nimeni väärin. Kokeneena kolumnistina Hannu Kiuru tietänee, että se on varmimpia tapoja mielen pahoittamiseen.
Auts, anteeksi, Marja-Sisko. En olisi hoksannut itse mokaani, ellet olisi huomauttanut. Riitta-Sisko on kurssikaverini papinkoulusta, Imatralta lähtöisin.
Edelleen kiistän pönötyksen Espoon pippaloissa. Juhlavaa oli, vaan ei jäykkää.
RR: ”Edelleen kiistän pönötyksen Espoon pippaloissa. Juhlavaa oli, vaan ei jäykkää.”
Sinulla on tietysti oikeus mielipiteeseesi, niinkuin heilläkin, jotka pitävät po. pippaloita pöhkönä teatterina hassuine hattuineen. Kuvittelet ilmeisesti olevasi joku ainoan oikean totuuden torvi ihan puhtaassa mielipidekysymyksessä, ottaessasi oikeuden kiistää po. pippaloidenn pönötyksen.
Kun satuin itse olemaan paikan päällä ja penkistä seurasin piispan vihkimystä, voin liittyä Ruttopuiston Rovastin näkemyksen itse juhlasta: arvokasta, hyvin toteutettua, juhlavaa ja hyvin iloista sekä vapautuneen oloista meininkiä.
Pönötystä oli sopivasti, muttei liikaa. Naurua, iloa, hymyileviä kasvoja ja erinomaisesti toteutettua musiikkia. Virsiäkin saatiin laulaa.
Hieno juhla, kiitos Espoon tuomiokapitulin väelle ja arkkipiispallemme, joka osaa välittää rennon, iloisen ja rauhallisen tunnelman!
Marja-Siskolle vielä pönötyksestä, joka voitaisiin määritellä näin: ”Pönötykseen liittyy valtaa ja vaurautta, arvokkuutta ja mahtipontisuutta, virallisuutta ja kankeutta. Pahanilkisesti tai itseironisesti arvioiden pönöttäjä on esiin pyrkivä, asemaansa korostava, omahyväinen ja turhantärkeä jäykistelijä”.
Näitkö tällaista pönöttämistä juhlassa? Miten se mahdollisesti ilmeni?
Varmasti tiedät, että telkkariväellä on suorissa lähetyksissä minuuttiaikataulu. Siksi tarvitaan tarkka käsikirjoitus, jota myös noudatetaan. Spontaanisuudelle ei todellakaan ole sijaa.
Kun minä ängen mukaan samaan kuvaan vaikkapa jonkun piispan kanssa, niin silloinhan MINÄ pönötän!
Kristuksen Uhri oli ja kirkkomme mukaan on edelleen kertakaikkinen Uhri syntiemme sovituksena.
Miksi tätä uudelleen uhraamisen jäljittelyä ja toistamista täytyy harjoittaa Jumalanpalvelusuudistuksen jälkeen lähes jokaisessa palveluksessa Jumalamme asiassa. Onko asia miten terveellistä seurakuntalaisten asiassa, vaikka Luther toivoi ja opetti hyvinkin runsasta käyttöä.
Nyt sanotaan hyväksi saarnaksi riittävän 10.n minuuttia, mielestäni saarna saa kestää sen 20.tä ja hiukka ylikin, kun asiaa löytyy ripin Itmisarvoisesta ja syyllisyyden huomaavasta sanasta, samoin kuin Jeesuksen opetuksesta ja Hänen hengellisestä tiennäytöstään. Niin, Lutherin rippihän tulisi päivittää.
Miksi Jumalanpalveluskokemusta ei haluta tutkia. Ei ole kummonen asia kun innostus löydetään.Näin voitaisiin suoraan katsoa mitä seurakuntalaiset muotomenoista tykkäävät.
Oliko Jumalanpalvelusuudistuksen ainoa tarkoitus vahvistaa Jumalanpalveluskeskusajatusta Messussa pappien toimen· ja virka·asian edelleen ylösnostamiseksi seurakunnan tärkeimpänä ja keskeisimpänä toimintamuotona.
Edellisten kommenttien mukaan nyt puheena olevassa tilaisuudessa nautittiin ehtoollinen. Miksi? Tilaisuuden päätyttyä varmasti nautittin kirkollinen kahvi, mutta veikkaisin kuitenkin hyvän aterian puolesta. Mitähän siellä oli tarjolla.
Hiukka katsovista sanoistani huolimatta toivotan nyt tehtävään astuneelle ja asetetulle Piispallemme Jumalan Siunausta, herkkää ja avointa sydäntä, ja aina uskovaa mielen jaksamista kovasti usein haasteellisissä valinnoissa arvojen, kehityksen ja aina hyvin valtaa pitävän kirkon tradition ristiaallokossa.
Pekka Väisänen: ”Edellisten kommenttien mukaan nyt puheena olevassa tilaisuudessa nautittiin ehtoollinen. Miksi? Tilaisuuden päätyttyä varmasti nautittin kirkollinen kahvi, mutta veikkaisin kuitenkin hyvän aterian puolesta. Mitähän siellä oli tarjolla.”
Ehtoollinen piispanvihkimyksessä nautittiin tietysti siksi, että sunnuntai on ”Herran päivä” eli ylösnousemusjuhla, jolloin kristityt viettävät messua.
Jeesus kehotti seuraajiaan nauttimaan ehtoollisen Hänen muistokseen ja Paavali puolestaan totesi: ”Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee” (1 Kor 11:26).
Ehtoollinen on siis Kristuksen läsnäolon ja sovituksen juhla, jossa julistetaan Herran kuolemaa ja kaikkia sen mukanaan tuomia hyviä asioita.
Sen tähden ehtoollista vietetään mahdollisimman usein, koska haluamme olla siellä, missä Jeesuskin on ja haluamme saada syntimme anteeksi ja elää Jeesuksen ristin tuomasta sovituksen sanomasta.
Mitkään kirkkokahvit tai -lounaat eivät voi koskaan korvata itse ehtoollista. Toki yhteyden ja keskinäisen vuorovaikutuksen kannalta ne ovat hyödyllisiä, mutta eivät välttämättömiä.
Jaa, mitäkö juhlissa sitten nautittiin? No, perinteistä juhlatarjottavaa: kahvia ja kakkua. Sen jälkeen oli vielä kutsuvieraille lounastilaisuus, jossa kauniin Sibeliuksen musiikin lisäksi saatiin alkuruuaksi hummerikeittoa, pääruuaksi suomalaista poroa ja vihannespyreetä sekä jälkiruuaksi lakkoja ja lisää kahvia. Ja tietysti kuultiin välissä useita hyviä puheenvuoroja ja lisää musiikkia.
Hyvää oli, kuten kaikki muukin juhlapäivässä.
Koska aurinkoon viitanneen piispa Luoman oma asukin on ko kultaisen auringon symboliikalla kirjailtu annetakoonkuvaus tuon symboliikan astronomisesta merkityksestä ja tehdään se aurinkokuningas Salomonin kautta:
Kuningas Salomonin heprealainen nimi Slomoh voidaan jakaa Sol mah, missä sol on aurinko ja mah suuri. Kuningas Salomo on siis aurikokuningas joka hallitsee temppeliään eli planeettakuntaansa mutta myös Zodiackia eli eläinrataa. Kulkihan se vuoden aikana näennäisesti jokaisen eläinradan merkin läpi: שְׁלֹמֹה Slomoh saa lukuarvon 375, joka vasta heprean gematriassa mm. sanoja ’sääntö’ ja ’tuo ylösnoussut le-shakam.’ Aurinko ’ylösnouseekin’ joka aamu ja vuosi ja precessiovuosi, Salomonin kultaisen (aurinko) valtaistuimen portaat ovatkin precessiovuoden vertauskuva. Kuningas Salomo teetti näet kuluun temppeliinsä suuren norsunluisen valtaistuimen, joka päällystettiin puhtaalla kullalla. Valtaistuimessa oli kuusi porrasta ja sen selustassa oli häränpää. Istuimessa oli käsinojat ja kummankin käsinojan vieressä seisoi leijona. Myös jokaisen portaan kummallakin puolella oli leijona 12 kaikkiaan. Näin Salomonissa ja hänen temppelissään on ilmiselvä metaforinen kertomus auringosta eläinradan Härän merkissä. Härällä on hepreassa mm. vastineet aleph pla ja torin ]yrvt (nuori uhrattava härkä), edellisen lukuarvo 111 ja jälkimmäisen 666, joka luettuna 6 x 6 x 6 on 216 ja kun sana leijona hyra saa myös lukuarvon 216 ja leijonia 6:lla portaalla on yhteensä 12, viittaa kertomus ilmiselvästi myös puoleen ja täyteen aurinkoprekessioon, joka on 6 tai 12 x 216o eli 1296o tai 2592o vuotta!
Härkää merkitsee myös sana Shur rvs , josta johtuu myös sana Sorat trvc joka tarkoittaa aurinkovoimaa ja jonka luku on myös 666! Kertomuksen käsitteet kulta, härkä, leijona ,666 aurinko ja Salomo ovat kukin edustamansa käsitemaailman täydellistymisien symboleja.
Aurinkoon viittaa myös Raamatun sanat ’Herra on vanhurskauden aurinko:
YHVH Shemesh /26+640 = 666, missä luku 666 eli summana 18 viittaa elämän (18 on elämä) syntyyn Auringon lämmön ja valon vaikutuksesta.
Myös lukua 616 on käytetty, mutta kun siihen lisätään ’kala’ eli heprean kirjain NUN lukuarvoltaan 50 saadaan taas 666. Kala symboloi Kristusta, jonka esikuva oli mm. kuningas Salomo, joka sai temppeliinsä KULTAA yhden AURINKOVUODEN aikana juuri 666 talenttia. Myös YLÖSNOUSSEEN HERRANI eli ADONIQAMIN mukana Baabelin vankeudesta palasi 666 vankia. Salomonin nimen lukuarvo 375 antaa myös sanan ’tuo ylösnoussut! Kaikki Kristus, Salomo, kulta, kuningas, ylösnoussut, ovat kevään herätessä ylösnousevan Auringon symboleja, joita hepreassa edustaa vielä sana SORAT, senkin arvo 666, joka on merkitykseltään AURINKOVOIMA.
Lukuja 616 ja 666 käytettiin molempia edustamaan samaa auringon ja maan liikkeiden ideaa. Ha-torah’n eli rotaation luku on 616 samoin kuin godaali-gematrian mukaisen sanan Yom eli päivä. Päivä ’nousee’ ja’ laskee’ rotaation mukaisesti. Kun tähän sanaan päivä tai rotaatio lisätään maan kiertorataa symboloiva’kalan’ eli vesica-pisciksen luku 50 saadaan siis 666 merkitykseltään aurinkovoima. Eli auringon voima vaikuttaa maan joka osaan sen pyörähtäessä kerran vuorokaudessa täyden ympyrän (Tora’n, Rota’n) auringon edessä.
Maan pyörimisvauhti on auringon ’alla’ 111 km /aste joten kuuden asteen eli 4 tminuutin aikana maa pyörähtää juuri 666 kilometriä.
Raamatun luku 666 viitta juuri tähän ja kirjain aleph arvoltaan 111 (aleph) viittaa maan kehän yhden asteen pituuteen ekvaattorilta mitattuna maan kehän ollessa tällöin 360×111 eli 39960 km.
Muta eihän tuolloin käytetty mittayksikönä metriä, ei käymertty ei vaan Baalbekin yradia joka oli 33,33 cm jolloin kolme ko yardia vastaa 99,99 cm joka on käytännössä sama kuin metri.
Seppo Heinola :””Kuningas Salomo on siis aurinkokuningas joka hallitsee temppeliään eli planeettakuntaansa mutta myös Zodiackia eli eläinrataa.”
”Sattuneista syistä” haluan puolueisiin sitoutumattoman perheemme kokeman henkisen väkivallan, saatananpalvojiksi nimittelyn ja natsi-luokittelun vuoksi selventää, että kuningas Salomo symboloi meille viisautta, eikä fyysisille aisteille näkyviä planeettoja ja eläinrataa. Hän ei siis ole meille ”aurinkokuningas” eikä mikään muukaan ”isä aurinkoinen”, vaikka Tiedonantaja-lehtikin ”tietää”, että ”Marxin mukaan kapitalistit muodostavat vapaamuurariliiton työläisiä vastaan.”
Seppo Heinola: ”Kuningas Salomonin heprealainen nimi Slomoh voidaan jakaa Sol mah, missä sol on aurinko ja mah suuri”
Ottamatta tässä yhteydessä kantaa sen enempää muihin Seppo Heinolan esoteerisiin väitteisiin, totean vain tästä – jo perin virheellisestä kielellisestä lähtökohdasta – että pieleen meni.
Ensinnäkin, heprean kieli – kuten muutkaan kielet – eivät ole väänneltävissä miten tahansa, vaan niillä sekä leksikaalinen että syntaktinen sääntöperiaattensa.
Erisnimi שְׁלֹמֹה pitää sisällään kantasanan, jossa on seemiläisille kielille tunnusomaisesti kolme juurikirjainta (שלם). Niiden perusmerkitys on kaukana ”Auringosta”: sanajuuri merkitsee ”olla ehyt”, ”olla tasapainoinen”, ”olla rauha”.
Samasta sanajuuresta tulee heprean sana ”shalom” (שלום), mikä merkitsee ”eheyttää”, ”tasapainoa” ja ”rauhaa” (nykyhepreassa se on tervehdyssana ”terve”, ”hyvää päivää”, mutta myös perusmerkityksessä ”rauha”).
שלם-juuren erityismerkityksiä (mm. pi’el-muodossa eli ns. intensiivimuodssa) on ”maksaa (rahalla)” ja (hif’il-muodossa eli ns. kausatiivimuodssa) ”saattaa tasapainoon”, ”saattaa rauhaan” ja vielä (hitp”el-muodossa eli ns. refleksiivi- ja resiprookkimuodossa) ”tehdä rauha keskenään”.
Aurinko on siis täysin tuulesta temmattu juttu – ”perus-eisegeesiä” (siis luetaan tekstiin omia teologisia korvasyyhyjä sen sijaan, että teksti saa puhua meille sen, mitä alkuperäiset kirjoittajat ovat sinne kirjanneet; tätä jälkimmäistä kutsutaan ”eksegetiikaksi” = tekstistä luetaan ulos merkityksiä).
Muuhun Heinolan esoteriikkaan en puutu, mutta vanhana Raamatun heprean, aramean ja nykyheprean kielen opettajana sen osaamattomuuteen ja täysin virheellisiin kielellisiin päätelmiin puutun.
Tuula, minä en ottanut edellä mitään kantaa siihen, minä ’te’ kuningas Salomoa pidätte. Salomoa vastaa Mozartin Taikahuilussa Sarastro , joka on tietysti m y ö s viisauden symboli. Symolit olitavat monikerroksellisia sisätäen usein jopa 6-7 merkitystasoa.
Turtianen yrittää puhumalla pitkään yhdestä sanatulkinnasta estää sen tosiasian näkymästä, että kunigas Salomoon aurinkosymbolina viittaavat näytämäni l u k u i s a t muut Raamaytun f aktilliset kohdat kuin pelkkä sinänsä täysin mahdollinen esittämi sanajako. Sanoin että sana ’voidan jakaa’ .. Eli EN siis sanonut että sana voidaan heprean kieliopissa jakaa… Kabbalistiset sanajaot eivät tietenkään noudata aina kieliopillisia lähtökohtia. Kabbalistit hyödynsivät eri lukutapojen mahdollisuutta silloin kun alkutekstissä ei esim. ole mukana vokaalipisteitä. Niinpä he lukivat esim. Geneiksen 1. sana breshit jakaen sen kahtia bra shit eli ’luotiin kuusi’. https://books.google.fi/books?id=GSaWMID_Ba8C&pg=PA12&lpg=PA12&dq=bara+shit&source=bl&ots=4FU_YZMJcJ&sig=ACfU3U24QGDdhy1V4lzOrH61Vl_2yvp1UQ&hl=fi&sa=X&ved=2ahUKEwjAn4bzq7PgAhVG1qYKHdDMCCYQ6AEwCXoECAIQAQ#v=onepage&q=bara%20shit&f=false
Arkeologia ei muuten ole löytänyt pienintäkään jälkeä Raamatun kuuluisasta Salomonin temppelistä, eikä ihme koska ko temppeli on ollut aurinkokuntamme metafora. Turtianen voisi ottaa käteensä tuomiorovasti Jonathan Swihtin Gulliverin retket ja ihmetellä miksi kapteeni Gulliverin etunimi on Lemuel ja mihinkirjailija tahtoo tällä etunimellä viitata ja mistä hän on sen ottanut…
Seppo Heinola :”Tuula, minä en ottanut edellä mitään kantaa siihen, minä ‘te’ kuningas Salomoa pidätte.”
En väittänytkään, että sinä olisit ottanut siihen kantaa. Halusin selventää asiaa vapaamuurareihin kohdistuvan henkisen ja hengellisen vainon vuoksi. Ja siksi, että itse en ole vapaamuurareita vainoava lurilaisen kirkon pappi, vaan ”Raamatun vääristelystä” syytettynä olen sielultani ortodoksi, joka tod.näk. on kasvatuksensa myötä saanut tärkeimmät hengelliset virikkeensä sellaisina, jotka aleksandrialaisen eikä evl.kirkon palestiinalaisen kaanonin mukainen Raamattu hyväksyy.
Lisäys ed.kommenttiin: Lisäys. Ortodoksikirkko viettää tänään muistopäivää, joka on ”Päivä, jolloin Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Tiihon (Belavin) myönsi Suomen ortodoksiselle kirkolle autonomian (11.2.1921)”. Joten älkää ”ekstaattisessa hurmoksessanne” unohtako Inkerin kirkkoa ja lapsia, joita he auttavat http://www.inkerinkirkko.fi/2013/05/dikoni/
Tottahan tuo – väkeviä virsiä vierastetaan yhä enemmän. Niiden sanoma käyn niin kohti jokaista, ja niinpä niiden ei anneta turmella yleviä tuntoja. Veikkaanpa, että jo parin vuosikymmenen sisällä tuleva virsikirjauudistus siirtää suuren määrän herätysvirsiä jumalanpalveluselämän historiasta kertoville hyllyille.