Viime viikkoina olen useamman kerran kysynyt mielessäni, voiko tähän someähkyyn kuolla. Kaikkein hämmentävintä on minun kokemuksessani yksityisen ja ns. virallisen someprofiilin ero. Kenellä on oikeus tehdä ero yksityisen ja ammatillisen välillä? Onko sellaista rajaa edes olemassa tässä rajattomassa maailmassa?
Raamattu on sanan kirja, jossa sanat sekä lääkitsevät että raastavat. Esimerkiksi voi ottaa vaikka kaksi sitaattia Vanhasta testamentista. Jeremiaan kirjaan sisältyy kokoelma tekstejä, joita nimitetään Jeremian tunnustuksiksi. Ne ovat monessa mielessä ehkä kaikkein intiimeimpiä kuvauksia profeetan sielunelämästä. Sydäntä raastavien jeremiadien ohella sieltä löytyy myös vilpitöntä iloa ja riemua sanan vallasta:
Kun sinun sanasi tulivat minulle, minä ahmin ne. Sanasi olivat minun iloni ja sydämeni riemu. Sinä, Jumala, Herra Sebaot, olet kutsunut minut omaksesi!
Jeremian kirja 15:16
Ahmimisesta kertoo myös Jesaja:
Toinen toistaan he eivät armahda,
he syövät oikealta ja jäävät nälkäisiksi,
ahmivat vasemmalta eivätkä tule kylläisiksi,
kukin syö oman käsivartensa lihaa.
Jesajan kirja 9:19
Aika karmaiseva kielikuva naapuri- ja veljesvihasta. Ehkä tämä kertoo myös jotain kevään 2019 tapahtumista Suomessa. Voiko sanoihin tukehtua?
Vallaton sana ja rajaton sana
Kun Suomen Pipliaseura ja Suomen Lähetysseura jo viime vuoden puolella suunnittelivat yhteistä tilaisuutta lauantaiaamupäivään Kirkkopäiville, tuntui ”Vallaton sana ja rajaton sana” -tilaisuuden teema varsin ajankohtaiselta. Nyt kun Kirkkopäiviin on enää pari päivää, ovat kysymykset sanan vallasta, rajattomasta sanasta, puhujan ja kirjoittajan vastuusta ovat kaikkialla. Emeritapiispa Irja Askola ja monin tavoin palkittu toimittaja Anna-Stina Nykänen ihmettelevät sanan vallattomuutta ja heiltä kysytään: Tukehtuvatko toivon sanat? Kenellä on lupa käyttää sanoja?
Mahdollisuus ilmaista itseänsä ja omia näkemyksiä on etuoikeus. Mutta arkikokemus osoittaa, ettei sanoille voi asettaa rajoja. Minun kontrollini omiin sanoihin lakkaa, kun sanat lähtevät huuliltani. Sanoistani tulee ikään kuin itsenäinen olento, jonka kaikkia liikkeitä ja vaikutuksia en enää voi hallita sen jälkeen, kun olen sanani sanonut. Ehkä on parempi miettiä ajoissa. Vielä konkreettisempaa tämä on digitaalisessa maailmassa. Kerran kirjoitettu on aina kirjoitettu. Koskaan ei tiedä, milloin sen eteensä saa, mitä joskus on sylkäissyt. Sana on vallaton ja rajaton, mutta onko se myös vastuuton? Mitä kertoo maailmasta, jos meidän täytyy erikseen keskustella, missä on hyväksyttävän hävyttömästi sanomisen raja? Ainakin se kertoo siitä, että on aika soittaa kelloja.
Ei olisi ollenkaan hassumpi ratkaisu aloittaa lauantai heti yhdeksältä Jyväskylän yliopiston juhlasalissa ja kuunnella ensin Irjaa ja Anna-Stinaa, ennen kuin sanomisen rajat ylittyvät Kirkkopäivillä. Koska sanat voivat kantaa myös toivoa ja lupausta paremmasta huomisesta.
Markku Kotila
toiminnanjohtaja, Suomen Pipliaseura
Hebr 4 kuvaa Jumalan sanaa ”eläväksi ja voimalliseksi”.
Meidän aikana, kun tukehdumme turhiin sanoihin ja erilaisiin viesteihin, uutisiin ja mainoksiin yms kannattaa kiinnittää huomiota Jumalan ajatuksiin ja myös sanoihin. Kirkossa jos missään kannattaisi panostaa uskovien opettamiseen tällä saralla, sekä kulemaan Jumalaa, että puhumaan Hänen nimissään, Hänen sanojaan. Tällaiset sanat ova olemukseltaan erilaisia kuin ”tavalliset” sanat . Kautta Raamatun sanat ovat luomisen välineitä.
Nykyihmisen ongelma on, että elämme paljolti turhan mölinän keskellä, ja tästä syystä kuullaksemme Jumalan sanoja meidän pitää opetella vetäytymään rukouskammion rauhaan. Siellä hiljaisuudessa meillä on paremmat mahdollisuudet kuulla Jumalan puhetta, joka on aina rakentavaa ja meitä tervehdyttävää ja eheyttävää.