Aikaisemmin on puhuttu verotulojen hiipumisesta ehkä kahdenkymmenen vuoden päästä. Se kuulostaa niin kaukaiselta tulevaisuudelta, ettei asiaa ole otettu kovin vakavasti. Entäpä kun seurakunnan hyviä vuosia olisikin enää viisi.
Kuudentena alkaisi romahdus. Sillä siitä alkaa varsinainen verotulojen pudotus. Joten olisikohan jo aika alkaa miettimään sitä, mitä sen jälkeen?
Mistä löytyisi Joosef, joka osaisi varautua tulevaan. Työntekijöiden määrää on pakko alkaa vähentämään pian. Ensin tulilinjalle joutuu lähetys- ja nuorisotyö, sitten diakonia. Suostummeko näiden toimintojen alasajoon, on ensimmäinen kysymys. Siihen vastaus on se, että sillä ei ole mitään merkitystä, koska varat joka tapauksessa loppuu. Monen työntekijän on pakko lähteä.Sille emme mahda mitään.
Entä seurakunnan toiminnat? Onko nekin näiltä osin pakko ajaa alas? Ei tietenkään, mikäli seurakuntalaiset otetaan mukaan tekemään ja jakamaan vastuuta nyt. Jarruna tässä mahdollisuudessa on se, etteivät viranhaltiat ehkä halua ilmaista työvoimaa omalle saralleen.
Vapaaehtoisuutta saatetaan karsastaa myös siksi että pelätään heidän vievän palkansaajilta työt.
Asia voi olla ihan toisinpäin. Nimittäin, jos lappuja aletaan lapsi – ja nuorisotyössä lyömään luukuille, niin entistä suurempi joukko eroaa kirkosta ja palkkoja ei kyetä sitäkään vertaa maksamaan.
Yhtälö olisi ratkaistava pian. Viisi vuotta on vielä riittävä aika luoda uusi toiminta suunnitelma. Hyvä ratkaisu on vielä mahdollista saavuttaa.
Eilisestä leijonien pelistä saimme oppia jotain yhteistyön voimasta.
”Eilisestä leijonien pelistä saimme oppia jotain yhteistyön voimasta.”
Juu, ja keulakuvan vaihtamista voisi harkita toiseen henkiolentoon – Mörköön.
Niin, uuden rakentamisen aika on nyt tai ei koskaan. Mitään merkkejä tosin kirkon hallinnon suunnalta siihen ei näy. On vain muutamien pappien toivekkaita puheita uudesta suunnasta ja nämä omat ” haaveet” ja näky uudistuneesta seurakunnasta. Sellaisesta, missä ei enää ole kirkkoherraa vahtimassa ja valvomassa, vaan useita hengellisiä johtajia tasavertaisina yhdessä muiden seurakuntalaisten kanssa jatkamassa sitä suurta tehtävää, minkä Jeesus aloitti. Jos kirkon hallinto ei pysty uudistamaan seurakuntia, se joutaa kaatua. Kaatuminen ehkä tapahtuu tosin vasta sitten kun viimeinen veroeuro on maksettu ja ainakaan minä en jää sitä odottamaan. Perustan luomisen aika uudelle on alkanut. En ole uhoamassa, sillä ilman Jumalaa, emme saa aikaan mitään. Hänen varassaan on kaikki, aivan kaikki!
Kiitos Jouko.
Kiinnostaisi vielä tietää, mitä muita esteitä on sille, ettei seurakuntalaisia kutsuta omaehtoiseen toimintaan ja oikeasti henkilökohtaista vastuuta ottamaan. Pappien ainakin luulisi tietävän niistä jotain.
Miksiköhän virkapappeuden loppuminen ei tunnu huolestuttavan ketään.