Keskustelu Suomen muita pohjoismaita matalammasta syntyvyydestä jatkuu. Tukholman yliopiston väestötieteen professori Gunnar Andersson kommentoi lukuja: ”Jokin on menossa väärään suuntaan.” (HS 6.2.).
Monet ovat voineet todeta saman laskevista syntyvyyskäyristä. Syistä vain ei vallitse yhteisymmärrystä. Ilmeisesti niitä on useita.
Suvi Vihavainen pohtii laskevaa syntyvyyttä kolumnissaan (HS 6.2.). Väestöliiton perhebarometrin mukaan syitä tähän ovat elämäntyylin muuttuminen ja kumppanin puute. Vihavainen kehottaa tutkijoita vierailemaan seuranhakupalvelu Tinderissä. Sieltä käy ilmi, ettei kumppaniehdokas pysty sitoutumaan tuleville treffeille, kuinka sitten vakavampaan parisuhteeseen tai perhe-elämään?
_ _ _
Myös talouden epävarmuus, työttömyys ja heikot työllisyysnäkymät voivat vaikuttaa lasten saamiseen: Jos lapsettoman pariskunnan selviäminen arjessa tekee tiukkaa, ei ole välttämättä rohkeutta ajatella lapsen saamista.
Kansanedustaja Annika Saarikko totesi hiljan, että mahdollisuus lapsen saamiseen saattaa olla uusi, ihmisryhmiä jakava asia: hyväosaisilla on varaa lapsiin.
_ _ _
Lasta haluavien tai suunnittelevien miesten osuus on romahtanut vuosikymmenessä 65 %:sta 35 %:iin. Vihavainen kertoo, että hänen tuttavapiirissään on aiempaa useampia naisia, jotka harkitsevat lapsen hankkimista yksin. Myös yksinhuoltajia ja heidän lapsiaan uhkaa köyhyys, etenkin jos kuntien rahapula ja kestävyysvaje leikkaavat avustuksia.
_ _ _
Olen itse nostanut esille sen, että avioliittojen solmimisen väheneminen viimeisen vuosikymmenen aikana on osunut samaan syntyvyyden alenemisen kanssa (”Kannustaisiko avioliitto lapsentekoon?” HS 17.10.2019.- otsikointi toimituksen). Ovatko nämä ilmiöt sidoksissa toisiinsa? Mielestäni voivat olla: ilman pitkäaikaista sitoutumista ja vastuun ottoa ei lapsille ole turvallista kotia, johon syntyä.
_ _ _
Ilman huomiota on mielestäni jäänyt keskustelussa se, että on haluttu korostaa miehen ja naisen sukupuolta sosiaalisina konstruktioina. Niiden tilalla puhutaan lukuisista sukupuolista ja lapsen saamisesta eri tavoilla.
Lapsen syntymän biologiseen perustaan naisen ja miehen liiton kautta on voinut tarttua heteronormatiivisuuden kielteinen stigma. Miten se vaikuttaa nykyisessä ilmapiirissä – erityisesti suurissa kaupunkikeskuksissa, missä kantasuomalaisten naisten hedelmällisyysluku on alhaisin?
Kokevatko jotkut heterosuhteessa elävät miehet ja naiset lasta perinteisellä tavalla suunnitellessaan olevansa vanhanaikaisia, epätrendikkäitä tai peräti toimivansa vastoin vallitsevia sukupuolinormeja?
_ _ _
Kirkossa on viimeisten vuosien aikana päähuomio kohdistunut samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen. Huomiotta on jäänyt kokonaan miehen ja naisen välillä solmittujen avioliittojen määrän romahtaminen. Samalla syntyneiden määrä on laskenut vuosi vuodelta ja vielä kastettujen lasten osuus laskenut.
Monet, varsinkin nuoret naiset, ovat kokeneet kirkon epäröinnin ja viivyttelyn samaa sukupuolta olevien avioliittoasiassa niin raskauttavana, että tuntevat Jumala-uskon itselleen vieraaksi ja ovat kääntyneet henkisyyden puoleen; noituuteen, tarot-korteilla ennustamiseen, kristalleihin ja joogaan.
_ _ _
Hesarissa oli oivaltava Saska Saarikosken kolumni Perussuomalaisten ja Kokoomuksen oikean laidan lähentymisestä (HS 9.2.). Jotkut kokoomuslaiset ovat valmiit hallitusyhteistyöhön perussuomalaisten kanssa kesyttääkseen nämä. ”…Kun puolueelle annetaan pikkuisen valtaa, se heittäytyy onnesta selälleen ja kutistuu harmittomaksi pikkupuolueeksi … (mutta lopulta) kokoomuksen herraspoikia vietäisiin sellaisessa vauhdissa kuin laskiämpäriä.” Sama voi koskea kirkkoa.
Kulttuuri jossa ei ole enää isiä eikä äitejä ei kaipaa enää lapsia.
Jatkan ajatuksenvaihtoa Pekka Särkiön kanssa täällä, jotta keskustelun uusimmat käänteen on helpompi löytää.
> Mutta riittääkö kolmaskaan sukupuoli, kun k.o. ideologian mukaan sukupuolia on lukuisia ja ihmisellä on itse oikeus määritellä oma sukupuolensa sekä vaihtaa se aina uudelleen oman kokemuksensa mukaan?
Mitä sukupuolirooleihin tulee elämme mielestäni pidempää asenteissa tapahtuvan muutoksen kautta ja tässäkin historia on helposti toistasataa vuotta vanha. Varmaan voisimme tarkastella jopa vuosituhansien kuluessa tapahtuneita muutoksia, mutta aiheen käsittelyn helpottamiseksi, rajaan tapahtumahorisontin alkuhetkeksi 1900-luvun alun.
Vuoteen 1906 asti me elimme yhteiskunnassa, jossa naiset eivät saaneet äänestää eivätkä asettua ehdolle eduskuntavaaleissa. Olimme aika voimakkaasti yhteiskunnassa, jossa sukupuoli määritti ihmisen aseman ja oikeudet yhteiskunnassa. Se ei ehkä vastaa sitä, miten ajattelemme asiasta nyt, mutta se oli sen ajan ihmisten näkemys.
Muistelen, että myös avioliittolainsäädäntöön liittyen aikanaan oli pykäliä, joissa todettiin että vaimo tarvitsi joihin asioihin aviomiehensä luvan. Ulkomuistista väittäisin, että kyseessä oli aviomiehen lupa työsopimuksen tekemiseen. Ehkä se liittyy aikakauteen jolloin naisen rooli nähtiin enemmän kodin hoitajana ja jos hän meni kodin ulkopuolelle töihin, aviomiehen tuli tämä hyväksyä. En myöskään ulkomuistista osaa suoraan sijoittaa tätä oikealle vuosikymmenelle, milloin miehellä oli tällainen rooli perheen päätöksentekijänä.
Jos sitten hyppäämme tähän päivään, meillä on hyvin erilainen näkemys sukupuolirooleista. Ainakin siinä kuplassa jossa minä asun ja käy töissä, ihmiset nähdään ihmisinä eikä ensisijaisesti jonkin sukupuolen edustajina. Ja esimerkiksi meidän työpaikalla ajatellaan, että työntekijän sukupuolella ei ole työtehtävien hoitamisen kannalta ole merkitystä.
Näen vääjäämättömänä, että olemme matkalla kohti yhteiskuntaa, jossa ihmisen sukupuoli on suurelta osin irrelevantti.
Minkäköhän takia ampumahiihdossa, keihäänheitossa ja shakissa miehet ja naiset jaetaan eri sarjoihin jos sukupuolella ei ole merkitystä? Miksi miehet suorittavat pidempiä matkoja tai käyttävät painavampia välineitä?
Poistuvatko joko miesten ja naisten sarjoihin yhteiskunnassa jossa sukupuoli on irrelevantti?
Janhonen, en ole kiinnostunut sellaisesta keskustelutyylistä, jossa leikitään tyhmää ja esitetään sen mukaisia kysymyksiä.
Todennäköisesti osaat itsekin vastata kysymyksiisi.
Ai sitten se täytyy olla niin, että yhteiskunta, jossa sukupuoli on suurelta osin irrelevantti toteutuu vasta karitsan häissä.
Useammassa urheilulajissa on jonkinlainen tasoitusjärjestelmä, jolla mahdollistetaan se, että kisailu on mielekästä.
Jääkiekossa ja jalkapallossa on useita sarjatasoja, jolla mahdollistetaan se, että samantasoiset joukkoeet kilpailevat keskenään.
Monissa taistelulajeissa on kilpailijan painoon perustuvat luokittelu, jossa samanpainoiset kilpailijat mittelevät keskenään.
Golffissa käytetään handicap järjestelmää, jotta kokemattomampi ja kokeneempi pelaajat voivat pelata toisiaan vasten mielekkäällä tavalla.
Vastaan Janhoselle että ihmisten yhdenvertaisuus ei edellytä sitä, että heitetään aivot narikkaan.
Ennen vuotta 1906 ei ollut eduskuntaa vaan säätyvaltiopäivät. On totta, että naisilla ei ollut niissä äänioikeutta, mutta ei ollut suurimmalla osalla miehistäkään. Suurin mullistus oli yleinen ja yhtäläinen äänioikeus.
Ennen vuoden 1929 avioliittolakia oli olemassa edusmiehyys, joka avioliitossa vallitsi. Voisi sanoa, että vaimo oli ikäänkuin miehensä holhouksen alla. En tiedä, saattoiko vaimo yksin solmia työsopimuksen. Varmaan tämän takia edskuntauudistuksesta keskusteltaessa pohdittiin siitä, voidaanko äänioikeus ja oikeus asettua ehdokkaaksi sallia myös naimisissa oleville naisille.
Lisäksi oli olemassa aviopuolisoiden yhteisomistus. Sen mukaan kaikki puolisoiden omaisuus oli yhteistä eräitä poikkeuksia lukuunottamatta. Lähinnä oli kyse peritystä maaomaisuudesta.
Uusi avioliittolaki sääti omaisuuden erillisyyden. Jatkuvasti saa lukea, että monet luulevat, että puolisoiden kaikki omaisuus on yhteistä. Toki sellaistakin voi olla, mutta ei suoraan lain nojalla. Edusmiehyyttäkään ei enää ole.
Merkittävää on, että yhteinen omaisuus säilyi vielä näissä ns vanhoissa avioliitoissa, mutta edusmiehyys lakkautettiin niissäkin. Tämän takia oikiksessa piti perehtyä myös ns vanhoihin avioliittoihin. Enää se ei ole tarpeen, koska näitä ihmisiä ei ole enää elossa.
Mikko Nieminen: ”Näen vääjäämättömänä, että olemme matkalla kohti yhteiskuntaa, jossa ihmisen sukupuoli on suurelta osin irrelevantti.”
Näin juuri on tapahtumassa, että mies-nais-sukupuolijako on muuttumassa irrelevantiksi, tai sitä halutaan edistää. Samalla kuitenkin paradoksaalisesti kysymys omasta sukupuoli-identiteetistä on yhä syvemmin tulossa identiteettiä määrittävä tekijä: ihmisen odotetaan löytävän oma sukupuoli-identiteettinsä, joka saattaa poiketa biologisesta sukupuolesta.
Tässä prosessissa jotkut nuoret haluavat jopa korjata sukupuoltaan hormoni- ja leikkaushoidoilla. Onko sukupuoli siis sittenkään irrelevantti asia? Ehkä ennemminkin k.o. ideologia haluaa vaikuttaa siihen, että mies-naissukupuolijako olisi irrelevantti samalla kun muut identifioitumisen ulottuvuudet korostuvat?
> ihmisen odotetaan löytävän oma sukupuoli-identiteettinsä, joka usein poikkeaa biologisesta sukupuolesta.
Asia ei kyllä ole näin ainakaan siinä kuplassa jossa minä asun. Pidän transsukupuolisille annettuja hoitoja tärkeinä ja katson, että nykyisen hallituksen tavoitteet muutamien epäkohtien (kuten pakkosterilisaation poistaminen) ovat oikean suuntaisia ja linjassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätösten kanssa.
Tästä huolimatta en ymmärrä blogistin kirjoituksesta ja kommenteista heijastuvaa hysteriaa, jonka mukaan sukupuolenkorjaukset olisivat jokapäiväinen ilmiö ja blogistin sanoja käyttäen sukupuoli-identiteetti poikkeaisi usein biologisesta sukupuolesta.
Arvioiden mukaan jonkinasteista transsukupuolisuutta kokee noin kuusi ihmistä tuhannesta. Pekka Särkiö voisi nyt rauhoittua ja ymmärtää, että näillä ihmisillä ei ole mitään tekemistä suomalaisten syntyvyyden kannalta.
Shakissa naiset voivat kyllä pelata miehiäkin vastaan. Poikani jokaon S uomen shakkimestari nr 361 on pelannut useinkin naisten kanssa.
Kenttäpiispa Pekka Särkiön kirjoitus kertoo siitä, miten laskevan syntyvyystrendin selittämisestä on tullut eräänlainen kansanhuvi. Jokainen kynnelle kykenevä pyrkii tuomaan oman rakkaan ajatuksensa esille yhdistämällä sen laskevaan syntyvyyteen.
Syntyvyyden lasku on monisyinen ilmiö, jonka selittämiseen tarvitaan kriittistä yhteiskunta-analyysiä. Syntyvyyden laskun taustalla on mm. koettua epävarmuutta , vaikeuksia kumppanin löytämiseen ja yleistä yksilöllistymistä sekä yhteiskunnan ilmapiirin muuttumista. Kirkon työntekijöillä on varmasti annettavaa syntyvyyskeskusteluun. Seurakunnilla on erinomainen tuntuma nuorten aikuisten ja lapsiperheiden arkeen.
Omien havaintojeni mukaan kirkko on onnistunut tavoittamaan näitä jäseniään aikaisempaa paremmin tunnustamalla perheiden monimuotoisuuden. Tämä on ollut pitkä ja osin kivuliaskin muutosprosessi, jossa on yitetty monia pinttyneitä ennakkoluuloja. Yksi niistä on Särkiön kirjoituksessaan ilmaiseva ”sateenkaari-ideologia”, jonka on väitetty heikentävän perheinstituutiota ja johtavan moniin kirkon kannalta kielteisiin ilmiöihin. Särkiö liittää kirjoituksessaan niihin myös syntyvyyden laskun. Hänellä tai kenelläkään muulla ei ole esittää mitään vakavia todisteita sen puolesta, että perheiden monimuotoisuuden hyväksyminen olisi vähentänyt syntyvyyttä. Pikemminkin päinvastoin. Kirkko voi nykyisin tukea aikaisempaa paremmin kumppaniaan etsiviä sekä monenlaisia perheitä ja vanhempia, myös samaa sukupuolta olevia vanhempia.
Kiitos Kirsi kommentista: ”Syntyvyyden lasku on monisyinen ilmiö, jonka selittämiseen tarvitaan kriittistä yhteiskunta-analyysiä.” Totean ilmiön monisyisyyden itsekin. Arvostan kirkon tekemää perhetyötä monimuotoisten perheiden hyväksi.
”Pinttyneet ennakkoluulot” eivät minun tapauksessani kohdistu niinkään monimuotoisiin perheisiin, kuin siihen ääriajatteluun, jota edellä kuvaan kommentissani: ”että mies-naissukupuolijako olisi pelkkä sosiaalinen konventio ja valtarakenne, joka pitää tasa-arvon nimissä hajottaa.”
Kirsi väittää: ”Kirkko voi nykyisin tukea aikaisempaa paremmin kumppaniaan etsiviä sekä monenlaisia perheitä ja vanhempia, myös samaa sukupuolta olevia huoltajia.”
Valitettavasti Kirsi on väärässä. Kumppania etsivien tukemisessa kirkon onnistuminen on suoraan verrannollinen kirkollisiin avioliitton vihkimisiin. Ja perheiden tukemisessa kirkon onnistuminen on suoraan verrannollinen kirkollisten kasteiden määrään. Kun luvut osoittavat paljon aikaisempaa huonompaa. Miten voi puhua aikaisempaa paremmasta? Ei mitenkään.
Sitä paitsi kirkolle on paljon tärkeämpää huolehtia, että kirkkoon tulijalla on aina edessään ulkomaanavun kolehtihaavi, kuin tukea kumppaniaan etsiviä tai kirkossa käyviä perheitä.
Valloissa joku sukupuolensa muuttanut painonnostaja jo pärjää hyvin naisten sarjoissa.
Shakissa naiset voivat kyllä pelata miehiäkin vastaan. Poikani jokaon S uomen shakkimestari nr 361 on pelannut useinkin naisten kanssa.